Tomi Lämsä – Lukon päävalmentaja 2023–2025

  • 368 958
  • 2 960

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lämsän puolustukseksi on sanottava, että aika tekemätön paikka oli menestyä noissa pudotuspeleissä, kun ensimmäisen ottelun jälkeen kytkintä nosti Metsola, Larsen, Hartikainen, Manninen sekä Granlund. Joukkueen viisi tärkeintä pelaajaa.

No, tämä vuonna sitten kerralla kolmen sarjan voitto ja ei tarvitse lompakkoa enää ikinä Rauman onnettomissa ravinteleissa yöaikaan.
Joo, siis keväällä 2022, ei 2021.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minkä virheen tein? KHL:n sivuilla lukee quarterfinals enkä muuta väittänytkään.

Sieltä edetään konferenssin semifinaaleihin, sitten finaaleihin ja voittaja Gagarin Cupiin.

Se ero on, että Suomessa riittää yksi voitettu pudotuspeiisarja päästäkseen tuohon "maagiseen" rajaan, KHL:ssa vaatii kaksi voitettua.
Jos olet sitä mieltä että konferenssin puolivälierät on yhtä kuin sarjan puolivälierät, niin mennään sillä, älä missään nimessä myönnä että yön pimeinä tunteina et huomannut sitä conference-sanaa. Lopputulokseen, eli siihen että Lämsä ei ole koskaan voittanut puolivälierää, ts ollut välierissä, tällä ei ole vaikutusta. Tuli tästäkin nyt sitten useampi viesti vaihdettua.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Jos olet sitä mieltä että konferenssin puolivälierät on yhtä kuin sarjan puolivälierät, niin mennään sillä, älä missään nimessä myönnä että yön pimeinä tunteina et huomannut sitä conference-sanaa. Lopputulokseen, eli siihen että Lämsä ei ole koskaan voittanut puolivälierää, ts ollut välierissä, tällä ei ole vaikutusta. Tuli tästäkin nyt sitten useampi viesti vaihdettua.

Toki huomasin enkä edelleenkään ole muuta väittänytkään. KHL:n sivuilla lukee niin, ja kuten yritin avata mikäli valmentajan määrittää voitettu puolivälieräsarja niin KHL:ssa se vaatii kaksi voitettua pudotuspelisarjaa, liigassa riittää yksi jos olet kuuden tai nykyään neljän joukossa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toki huomasin enkä edelleenkään ole muuta väittänytkään.
Arvostan tällaista jääräpäisyyttä.

Pieni lapsenomainen usko on, että joukkue kyllä tietää mikä Lämsän rekordi puolivälieristä on...

KHL:ssa vuonna 2021 quarterfinaleissa kaatui Traktor 4-1 voitoin.

KHL:n sivuilla lukee niin, ja kuten yritin avata mikäli valmentajan määrittää voitettu puolivälieräsarja niin KHL:ssa se vaatii kaksi voitettua pudotuspelisarjaa, liigassa riittää yksi jos olet kuuden tai nykyään neljän joukossa
Eihän se valmentajaa määritä, ihmeellinen olkiukko. Se määrittää Lämsää, koska Lämsän päävalmentama joukkue ei ole koskaan sitä puolivälieräsarjaa voittanut. Se taisi olla tämän hämmentävän keskustelun lähtökohta. Kuten totesin, toivottavasti tällaista ei kenenkään tarvitse enää tämän kevään jälkeen miettiä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Arvostan tällaista jääräpäisyyttä.






Eihän se valmentajaa määritä, ihmeellinen olkiukko. Se määrittää Lämsää, koska Lämsän päävalmentama joukkue ei ole koskaan sitä puolivälieräsarjaa voittanut. Se taisi olla tämän hämmentävän keskustelun lähtökohta. Kuten totesin, toivottavasti tällaista ei kenenkään tarvitse enää tämän kevään jälkeen miettiä.

Kysytään näin päin: olisiko Lämsä sun mielestä arvostettava valmentaja tai usko Lukon tulevaan pudotuspelikevääseen parempi jos olisi voittanut liigassa yhden pudotuspelisarjan ja edennyt välieriin tai KHL:ssa voittanut kaksi pudotuspelisarjaa edeten siellä konferenssi finaaleihin (= liigassa välierä)?

KHL:ssa se on stepin vaikeampaa. Jos raja sulla valmentajan eli Lämsän luottamiseen on pääsy puolivälieriin.

Lämsän Jokerit hävisi Lukolle kun meillä jengi oli karmeassa flowtilassa, vaikka sieltä putosi mahataudissa pelaajia liukuhihnalta.

Ässät voitti varsin kepeällä materiaalilla Tappara samanlaisessa flowtilassa. Ei se Rautakorvesta (eikös silloin ollut Jukan vuoro) heikkoa koutsia tehnyt, se oli jopa prime Rautakorvelle aika tekemätön paikka.

Tottakai Lämsällä on vielä kannukset ansaitsematta mitä tulee menestykseen. Nuori valmentaja kuitenkin iältään, vaikka virkavuosia on paljon vyöllä.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse en asettaisi niin suurta painoarvoa sanalle puolivälierä tässä tapauksessa. Eihän kohelossa ja änärissä ensimmäinen kierros toimi mitenkään ”säälikierroksena”, vaan kaikki joukkueet osallistuvat niihin ja sarjat ovat samanlaisia paras seitsemästä -sarjoja kuin jatkosarjatkin. Joukkueita on niin paljon enemmän noissa sarjoissa, että pudotuspelisarjoja tulee se yksi kierros enemmän.

Ensimmäinen kierros noissa sarjoissa vastaa minun mielestäni Suomen puolivälieriä. Kuitenkin täysi sarja siinä missä vaikkapa finaalisarjakin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lämsän puolustukseksi on sanottava, että aika tekemätön paikka oli menestyä noissa pudotuspeleissä, kun ensimmäisen ottelun jälkeen kytkintä nosti Metsola, Larsen, Hartikainen, Manninen sekä Granlund. Joukkueen viisi tärkeintä pelaajaa.
Ja sitä voi toki spekuleerata, että onko Lämsän joukkueet varsinaisesti koskaan alisuorittaneet playoffeissa vai vaan pelanneet tasollaan. KHL:ää en todellakaan niin hyvin tunne, ja vaikka Ufa oli ollut 18-19 välierissä, niin se taisi olla ylisuoritus ja Lämsän ajan joukkueet ei vaan olleet noiden suuseurojen tasolla, mutta kuitenkin parempia kuin se alempi keskipakka (neljännesvälierissä tasoerot on isoja, TS joukkueet huonoja ja pelitavat/säälit eroavat, siksi puolivälierä on ensimmäinen ns oikea playoffkierros @1936 @LukkoUkko79

U20MM-kisoissakaan Suomen joukkue ei ainakaan kovempi tainnut olla kuin Ruotsin.
Ja 2013 vaikka runkosarjan voitto tulikin, niin oliko se kuitenkin enemmän Erik Karlsson show?
2024 on toki vaikea keksiä perusteita nolla-Miettisen Tepsille häviämiseen, mutta sovitaan että sitä ei lasketa kun ne tosiaan ei ollut oikeat playoffit.

Eli sikäli jos ja kun Lukko on sarjan paras joukkue, niin Tomi toimittaa sen mukaisen tuloksen pleijareista.
 
Viimeksi muokattu:

Solari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Jos miettii kevättä, niin mun mielestä Lukko on nyt vieläpä täysin eri tilanteessa kuin 2021. Silloin oli ehkä tietyllä tavalla "pakko voittaa". Oltiin selvä mestarisuokki kesän grillailutauosta lähtien ja se vain vahvistui kauden edetessä. Nyt Lukko on asemassa, että on hieno mahdollisuus mennä pitkälle. Paineet on mun mielestä Tapparalla, IFK:lla, Pelicansilla, Kärpillä ja Ilveksellä. Kaikilla kovat panostukset tähän kauteen ja oli sijoiteltu kärjen tuntumaan. Lukko oli rankingeissa sijoilla 6-8.
Täytyy sen verran huudella, että muutoin olen kyllä samaa mieltä siitä, että ennen kauden alkua Lukko ei ollut aivan suurimpien suosikkien joukossa.

Kalle on kuitenkin kauden aikana täydentänyt teidän rosteria sillä tavalla, että tietynlainen "paine" mestaruuteen on jopa kasvanut Lukon kohdalla suhteessa noihin ennakkosuosikkeihin ennen kauden alkua. Ainoastaan Ilveksellä lienee odotukset tällä hetkellä lähellä samaa luokkaa.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täytyy sen verran huudella, että muutoin olen kyllä samaa mieltä siitä, että ennen kauden alkua Lukko ei ollut aivan suurimpien suosikkien joukossa.

Kalle on kuitenkin kauden aikana täydentänyt teidän rosteria sillä tavalla, että tietynlainen "paine" mestaruuteen on jopa kasvanut Lukon kohdalla suhteessa noihin ennakkosuosikkeihin ennen kauden alkua. Ainoastaan Ilveksellä lienee odotukset tällä hetkellä lähellä samaa luokkaa.
Ilveksellä on lisänä vielä ne paineet, joista Lukko pääsi eroon neljä vuotta sitten eli vuosikymmenten aika edellisestä kannusta. Tämä saattaa olla se kevät, kun Tomi alistaa muut valkut povariinsa. Mutta tosiaan aika näyttää.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minulla on siinä mielessä ihan hyvä usko, että Lukon peli on ollut nousujohteista. Alkukaudesta tuntui, että sama vuoristorata jatkuu mitä ihan koko viime kausikin oli, eikä kahta hyvää ottelua tule. Oma turhautuminen toki purkautui siinäkin mielessä tänne, että pelkkä tappio riitti pannan kiristymiseen Lämsän kanssa, vaikka olisikin ihan hyvä peli ollut Lukolta muuten kuin tuloksen kannalta.

Virtasen toisella kaudella kun oltiin sarjakärjessä, niin silloin oltiin lähinnä siksi että vedettiin niin kova syksy ja maalissa oli god-modessa pelaava Zagidulin. Laskusuhdanne alkoi näkyä joulu- ja tammikuun aikana, eikä peli ikinä siitä syksyisestä kehittynyt.

Ihan mahdoton ennakoida mitään pudotuspelejä vielä, mutta eniten tyytyväinen olen, että peli ihan oikeasti on kehittynyt syksystä Lukolla. Se mikä eniten on auttanut tuloksessa on Ortion sekä Gelinaksen tulo joukkueeseen. Gelinas tuntuu pistävän yksinään tuon ylivoiman kuntoon ja Ortion kanssa meillä on kaksi maalivahtia, joiden kanssa pelataan aina voitosta, eikä toista tarvitse peluuttaa puhki.

Viimeksi on näin odottava tunne ollut samoihin aikoihin 2020 tammikuussa ja kyllähän tässä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä siihen kauteen. Kunhan nyt ei katkea mihinkään helvetin virukseen.

Omat takit myös suhisseet vähintään yhtä komeasti kuin 5 vuotta sitten.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä epäilin vielä siinä vaiheessa kun Superhessu pisti tyhjiin, Koippan kutin jälkeen annoin itselleni luvan hieman toivoa. Kohtuu syvällä on mun usko ja luotto. En usko ennen kuin näen. :D
En epäillyt enää hetkeäkään Hessun maalin jälkeen. Olin panostanut matkan varrella Tepsin voittoon (sekä sen pelin voitosta että finaalisarjan voitosta) sen verran paljon, että olisin voittanut tuhansia euroja, jos mestaruus ei olisi sinä keväänä tullut Lukolle. Tiesin, että tuollaisia rahoja en voittaisi.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä epäilin vielä siinä vaiheessa kun Superhessu pisti tyhjiin

Siinä vaiheessa, kun Liedes laittoi kiekon tyhjiin, en enää tuulettanut maalia, vaan nousin rauhallisesti sohvalta, kävelin jääkaapille ja hain pullon shamppanjaa, jonka poksautin auki, kun loppusummeri soi.

Kuten sanottua tämä kausi eroaa mestaruuskaudesta siltä osin, ettei Lukko ole ollut mestarisuosikki eikä myöskään ole historian painolastia, että aiemmasta mestaruudesta olisi kymmeniä vuosia. Toki suuria panostuksia tehty - tosin niin on tehnyt muutkin ja niin on tehnyt Lukkokin aiemmin - mutta ei silti ole mikään "nyt tai ei koskaan" -kausi. Henkisesti isoja asioita.
 

SetäTuomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Paljon on tullut Lämsää haukuttua myös omalla suulla. Nyt ovat kiekot alkaneet löytää tiensä maaliin, paitsi tasakentällisin niin myös ylivoimalla. Maalivahtiosastolla tapahtui korjausliike ja Ortion tulon myötä myös Lethemonin otteet näyttävät omaan silmään varmemmilta. Onko sitten "kirittäjällä" osuutensa vai auttaako lisääntynyt lepo, ei pysty sanomaan.

Vieläkään en pysty henkisesti seisomaan Lämsän takana ja antamaan varauksetonta luottoa, sillä parannuksiin on isona syynä juurikin nuo uudet hankinnat Ortio ja Gelinas. Onko siis lopullinen kunnia vahvistusten tuoma varmuus ja viimeistely, vai valmennuksen ja pelityylin palasten loksahtaminen kohdillaan juuri samaan aikaan? En pysty sanomaan.

Nyt onneksi näyttää sen verran hyvältä, että ei enää tunnu tarvitsevan rynnäkkökännien vetämistä aina kun Lämsän jatkosopimus tulee mieleen. Oikeastaan mieleen hiipii jopa pieni toivonhiven.

Tomi, näytä minulle olleeni väärässä ja suorastaan heikko uskossa ja tee minut onnelliseksi.
 

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vieläkään en pysty henkisesti seisomaan Lämsän takana ja antamaan varauksetonta luottoa, sillä parannuksiin on isona syynä juurikin nuo uudet hankinnat Ortio ja Gelinas. Onko siis lopullinen kunnia vahvistusten tuoma varmuus ja viimeistely, vai valmennuksen ja pelityylin palasten loksahtaminen kohdillaan juuri samaan aikaan? En pysty sanomaan.
Kyllähän sitä voi kaksi asiaa olla totta samaan aikaan - tarkoitan, että ehkä nämä olivat ne palaset jotka joukkueeseen tarvittiin, jotta Lämsän pelikirja pääsee pyörimään kuten on tarkoitus.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Annan ihan helvetin ison peukun ja hatunnoston Lämsälle, että on saanut joukkueen valmistettua äärettömän hyvin jo pidemmän aikaan peleihin.

Ei ole mitään virkamieskiekkoa ja saavuttu vain työpaikalle, vaan nyt on ihan oikeaa tekemisen meininkiä ja sen näkee ihan selvästi jokaisesta pelaajasta, että siellä vedetään sata lasissa. Halutaan olla terävä, taklata ja taistella. Vaikea selittää, mutta ero on ihan valtava siihen mitä se on ollut.

Viimeksi olen vastaavaa nähnyt Virran Lukossa. Menestyvän joukkueen esimerkkejä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minusta Lukko pelasi alkukaudella jopa paremmin, mutta nyt tehokkuus on ollut viime matsit hurjaa. Maaliodottama tasoittuu kovaa vauhtia, alkukaudella ei mistään sisään, nyt uppoaa.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Minusta Lukko pelasi alkukaudella jopa paremmin, mutta nyt tehokkuus on ollut viime matsit hurjaa. Maaliodottama tasoittuu kovaa vauhtia, alkukaudella ei mistään sisään, nyt uppoaa.
Maaliodottamaa kyllä tasoittaa tällä hetkellä sekin, että Lukko pelaa melkein pelistä toiseen johtoasemassa.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minusta Lukko pelasi alkukaudella jopa paremmin, mutta nyt tehokkuus on ollut viime matsit hurjaa. Maaliodottama tasoittuu kovaa vauhtia, alkukaudella ei mistään sisään, nyt uppoaa.

En kyllä yhdy tähän. Jos laskee meidäb syöttöketjujen määrää peleissä tällä hetkellä verrattuna alkukauden peleihin, niin niissäkin on varmasti valtava ero. Sen lisäksi tuntuu, että ajoitukset osuu tällä hetkellä koko ajan paremmin. .

Se on totta, että esim erikoistilanteet oli itseasiassa välillä ihan ok jo ennen Gelinasin tuloa, mutta tulosta ei tullut. Ihan ok ei toisaalta riitä ja useimmiten tarvitaan niitä yksittäisiä tekijöitä, jotka tekee ok:n ja hyvän välille eron.
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Lukko iski hanakasti vastaan, usein pinchauksessa oli enemmän tunne kuin järki mukana. Vihu sai useita pahoja vastahyökkäyksiä tämän ansiosta. Yksi oman alueen höntyily eli vihun eka maali mahtui myös mukaan. Niitäkin ei juuri ole viime aikoina nähty.

Tänään pinchauspeli kuosiin ja parempi viimeistely, niin eilen nähty tulos muuttuu 1-7 vierasvoitoksi!
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onpahan ollut hienoa seurata Lämsän matkaa pojasta mieheksi nyt viimeistään Lukon peräsimessä. Epäilijöitä on ollut ainakin viimeiset 11 vuotta jokaisella nurkalla ja ihan aiheestakin välillä, mutta nyt näyttää pitkäjänteinen työ tuottavan vihdoin palkintoa kunnolla. Mitä Lukon pelejä nähnyt, niin helvetin iloista ja aktiivista kiekkoa mitä on viihdyttävä katsoa. Tsemppiä loppu kauteen. Toivottavasti Lämsä nostelee kannua kauden päätteeksi ja saadaan ensi kaudella kohdata.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Pieni hetki eilisestä jonka panin merkille. Lämsä ja muu valmennus & taustat käveli siitä aivan katsomon alta ja kannattajakatsomon edestä.

Vähän katseli siihen malliin, että mitä sieltä tulee. Toisella erätauolla tuli ja ainoana valmennuksesta heitti läpyt junnuille ja lapsenmielisille aikuisille. Hymy kasvoillaan.

Pieniä, tärkeitä tekoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös