Emme me naura
Sen verran lohdutuksen sanaa Kuznetsoville ja muille pettyneille, että emme me teidän sentterivalinnalle naura. Toki puhun vain omasta puolestani. Sanoisin kyllä, että aika iso osa meistä olisi huolinut Kucharcikin siihen ensi kauden Ässiinkin, joka on kaukana viime kauden jumbo-Ässistä. Itsekin olisin pitänyt mieluummin Tomasin kuin ottanut Lipianskyn takaisin. Mieluiten Kucha olisi tietysti nähty laidassa, mutta tuskin juuri kukaan olisi suurta haloota nostanut vaikka hänet olisi istutettu ensi kaudellakin sentteriksi. No, se on toki myönnettävä, että haloo olisi noussut jos hänet olisi ennakkokaavailuissa pistetty ykkössentteriksi.
Se on totta, että Kucharcik ei ole mikään perinteinen sentterityyppi ja kapelimestaria ylivoimaankin joutunette etsimään muualta. Mutta on väärin väittää Kuchaa aivan kädettömäksi, vaikka toki onkin siinä suhteessa kaukana Vlasakista ja monesta muusta tshekistä. Kikkoja Kuchalta on turha odottaa, mutta on hänellä kuitenkin tietty perustaito varsin hyvällä tasolla. Joten en nyt sanoisi, että tehokkaan ylivoiman pyörittäminen olisi täysin pois suljettu mahdollisuus. Kucharcik voi olla erinomainenkin osa erinomaista ylivoimaa jos rinnalla on oikean tyylisiä pelaajia.
Muutenkaan ei kannata liikaa tuijottaa Kuchan saavutuksiin Ässien sentterinä. Ässien tilanne oli muutenkin vaikea ja siihen väliin laituri-Kuchaa yritettiin istuttaa ykkössentteriksi, ilman kunnon laitureita. Tässä suhteessa HPK:n tilanne on täysin toisenlainen. Kucharcik saa HPK:ssa huomattavasti paremmat ja sopivammat pelaajat laidoilleen kuin mitä hän Ässissä sai. Nimenomaan kiekkoa rakastava ja parhaimmillaan varsin hyvin peliä tekevä Nedved voi olla sopiva tutkapari Kuchalle. Siihen vielä toiseen laitaan kelpo maalintekijä, niin yllätysyllätys Kerholla on taas yksi tehoketju kasassa. Ja tällä kertaa vieläpä tasapainoinen tehoketju.
Aloittajana Kucha ei kieltämättä kuuluu eliittiin, mutta ainahan aloituksia voi harjoitella ja sitä kautta oppia. Toisaalta liigassa on muutenkin hyvin vähän huippualoittajia, joten hieman puutteelliset taidot siinä asiassa eivät johda katastrofiin. Ja se on ainakin varmaa, että Kuchassa ei ilmene primadonna elkeitä. Vaikka hän ei suuri pukukoppipelaaja olekaan, niin eipä hän ainakaan nakerra joukkuehenkeä. Käsittääkseni Tomas oli Ässissäkin varsin pidetty pelikaveri, vaikka omissa oloissaan paljon viihtyykin.
Joten ihan hyvän miehen te saatoitte Kucharcikista saada. Varmaa se ei tietysti ole, mutta ainakin riskit ovat sikäli pienet, että Kucha tulee aina sen tietyn perusosaamisensa ja -tasonsa säilyttämään, toisin kuin monet muut tshekit. Siltikin täytyy todeta, etten jää Kuchaa kaipaamaankaan, vaan otan Marko Palon ilomielin hänen tilalleen.
Ymmärrän kyllä hämeenlinnalaisten pettymyksen hyvinkin, mutta yrittäkää nyt pysyä realistisena. Katsokaa nyt joukkettanne ja verratkaa sitä muihin. Kyllä ihmeellisesti täytyy katsoa jos vertailun jälkeenkin olette sitä mieltä, että edessä on välivuosi. Katsokaa ennen kaikkea sitä puolustuskalustoanne ja muistakaa samalla, että kaikesta huolimatta HPK on edelleen pikkuseura, joka on pakotettu kompromisseihin. Jos hyökkäyspäähän hankitaan maajoukkuetason miehiä, on täysin selvä, että pikkuseuran rahkeet eivät riitä huippuluokan puolustukseen ja päin vastoin. Nyt on käynyt näin päin, että hyökkäys kärsii hieman kovan puolustuksen kustannuksella. Pistäisin silti siihenkin ison kysymysmerkin, sillä ei tuo teidän hyökkäysarsenaalinne kovin heikko ole. Tietty glamour ehkä puuttuu, mutta siltikin. Turha siitäkään on porua nostaa jos seurajohto on luvannut huippusentteriä, ainahan sitä kaikkea mukavaa luvataan. Ja tuskin kukaan seurajohtaja nyt ensimmäisenä menisi laukomaan, että hankimme jonkun rupusakin ylijäämäsentterin ja sillä hyvä. No, epäilemättä HPK on hakenut huippusentteriä, mutta jos rahkeet eivät riitä, niin ei voi mitään. Vellu Ketola puhui viisaita sanoessaan, että tarkoituksena on pelata Porissa kiekkoa vielä ensi kaudellakin, kun Juhani Tamminen aikoinaan esitti hänelle omia toivomuksiaan hankittavista pelaajista. Sitä te kai kuitenkin Hlinnassakin haluatte, vaikka nyt vastaavan realismin seurauksena ilman huippusentteriä jäättekin. Hieman suhteellisuudentajua hyvät ritarit!