Näitä asioita voi aina katsoa tarinan sisältä tai sen ulkopuolelta. Ulkopuolelta katsottu vastaus on tietenkin jo tullut, mutta se on lyhykäisesti: tarina olisi ollut lyhyt ja huono.
Mutta tarinan sisältä katsottuna vastaus on kirjassa itsessään. Tehtävän onnistuminen riippui salassa pysymisestä. Gandalf sanoo suoraan Elrondille, että vaikka mukaan lähetettäisiin Glorfindel (joka ehkä olisi paras sen laatuiseen tehtävään, joskin tämän tietäminen vaatii muutakin kuin TSH:n lukemista), tämä ei pystyisi raivaamaan tietään Mordoriin. Joku voisi ehkä kuvitella, että kotkat pystyisivät suorittamaan tehtävän salassa. Taas TSH:n ulkopuolelta kirjoja lukeneet tietävät, että kotkat eivät ole pelkkiä isoja lintuja, mutta jätetään se pois, pidättäytyen yhdessä teoksessa. Ensinnäkin vihollisella, Sauronilla ja Sarumanilla, on omia siivekkäitä vakoojiaan. Ennen Sumuvuoria saattue näkee crebainin, mustainmaan varikset, ja onnistuu piiloutumaan. Kotkat eivät olisi pysyneet salassa. Toisekseen, Sauronilla on omia siivekkäitä olentojaan pikkulintujen lisäksi, eli Nazgulin ratsut, siivekkäät pedot, puhumattakaan Tuomiovuoren huuruista, jotka peittävät Mordoria. Siinä vaiheessa kirjassa, kun kotkat viimein lentävät Orodruinille, Nazgul ja heidän ratsunsa on tuhottu, ja Mordor vapisee liitoksissaan.
Frodon tehtävähän onnistuu niin pitkälle kuin ylipäänsä mahdollista. Frodo saa sormuksen Sammath Nauriin, ja vasta siinä vaiheessa Sauron tajuaa, mikä suunnitelma oli. Loppujen lopuksi, jos kotkat olisivat jotenkin onnistuneet pujahtamaan läpi Mordorin puolustuksesta, lopputulos olisi ollut parhaimmillaankin sama, paitsi ilman Klonkkua. Frodo olisi viime kädessä epäonnistunut, julistanut sormuksen omakseen, ja paikalle olisivat kiitäneet sormusaaveet ja niiden perässä Sormusten Herra itse. Sormus olisi otettu Frodolta, ja Sauron olisi hallinnut Keski-Maata ennustamattoman pitkän ajan.