Onhan tässä nykysuuntauksen kritiikissä paljon myös sitä, että etenkin meidät hieman varttuneemmat ja vieläkin varttuneemmat katsojat ja urheilun seuraajat on totutettu YLE:n toimesta ”liian hyvään”.
Paavo Noponen, Pekka Tiilikainen, Höyry Häyrinen, Mauri Myllymäki, Bubi Wallenius, Hoopi Hänninen, Jarmo Lehtinen, Aulis Virtanen, Mauri Myllymäki, Voitto Liukkonen, Pertti Tapola, Tapio Suominen, Antero Mertaranta.....
Aivan lukematon määrä intohimoa, heittäytymistä, lajitietoa, detaljitason tietoa, tarinan kerrontaa, teknistä selostamisen taitoa, persoonaa ja halua elää tapahtumat kerrotun kautta kotikatsomoiden kanssa suurella voimalla ja herkkyydellä. Kykyä sanoittaa nähty, niin että ne muistetaan vuosikymmeniä jos ei jopa satoja. YLE on historiassa heittänyt kovinta mahdollista korttia pöytään ja nyt kun näin ei tapahdu enää, niin tunne on tyhjä.
Nyt kun yleisurheilusta puhutaan, niin nykyisille selostajille armoa sen verran, että onhan se helvetin hankala laji sisäistää täysin peruskisoissa saati arvokisoissa yleisselostajille, joita Ylellä melkeinpä kaikki enää ovat. Pitäisi muistaa lähiajan yleiset kisat/tulokset, urheilijan lähimenneisyys/pidemmän ajan tuloshistoria, urheilijan ominaisuudet, urheilijan persoona, pitää tietää kisan merkitys urheilijalle ja hänen tasonsa ennakkoon kärkeen nähden ja pitäisi tietää lajin vaatimukset ja biomekaniikka ja verrata niitä nähtyihin suorituksiin, pitäisi muistaa säännöt, jotka ovat yu:ssakin vittumaisimmillaan sellaista pedantin kirjanpitäjän tarkkaa byrokratiaa ja epäloogisuuttakin ja lisäksi pitää osata lyödä nämä yhteen syntetisoiden ne tunnelmalliseksi käsikirjoitukseksi, jossa ollaan hieman suomalaisten puolella, mutta ei liikaa ja pitää osata iloita ja hehkuttaa upeita suorituksia ja tunnistaa se, kun niitä tehdään ja kun niitä ei tehdä.
Myllymäkeen on toisaalta jopa epäreilua verrata. Entinen pituushyppääjä ja ainutlaatuinen lajifanaatikko kera hersyvän ja voimakkaankin persoonan, jolla oli upea ymmärrys sekä helpolta vaivaton taito luoda tunnelma ja vetää peruskatsojakin mukaan kisaan kuin Bond - leffaan. Mies tunsi kaikki kisaajat läpikotaisin ja osan tunsi milloin mistäkin hotellin aamupalalta. Tekniikkasilmä oli omassa kastissaan, minkä hienosti yhdisti suoritukseen kuin suoritukseen ja nyt en puhu vain yu:sta, vaan Mauri veti samalla liekillä mm. uintia ja vahvin mies lajeja. Ettei peräti ollut, että mies matkusti Afrikkaan seuraamaan paikallista kestävyysjuoksun kulttuuria. Sanoinko/mainitsinko jo sanan ’intohimo’?
Epäilen, että Mauri ei enää nykyisessä selostuksen ilmastossa enää pääsisi oikeuksiinsa, kun joka paikkaan on lähetyksissä niin kiire ja koko ajan pitää jututtaa jotain asiantuntijaa, kun jumalauta Mauri itse oli se asiantuntija. Lajiniiloille Myllymäki etenkin tarjosi hupia, osaamista ja objektiivista kerrontaa myös. Mutta, kuten todettua, lähetyksestä saattoi nauttia aivan kuka vaan. Noissa nimissä, joita listasin, on erilaisia tapoja ja ominaisuuksia selostaa, mutta heitä yhdisti persoonallisuus ja rakkaus urheilua kohti kukin tavallaan. Ilman sitä ei ole mitään.
Tarkoitus ei ollut vaan nostaa ikonista Myllymäkeä jonnekin jalustalle, mutta vain todeta realistisesti, että ei enää vastaavia tällaisessa yleisselostuksen aikakaudella pääse syntymään eivätkä leinoset tai porttilat vain ehdi (tai halua) orientoitumaan enää yhteen lajiin vaan perustoimittajan työn lisäksi on yksilöurheilut ja joukkuelajit. Ei ihmekään jos kupletin juoni karkaa vain nähdyn toistamiseksi, jota voisi tehdä meistä kuka vain miltei vähättelemättä ammattitoimittajan ammattitaitoa, jota Yleisradiolla edelleen vaalitaan.
Porttila ja Leinonen ovat rautaisia ammattilaisia, mutta nyt ”vain töissä”.
