Mainos

Toimitusjohtaja Kimmo Kapanen

  • 17 944
  • 47
Pennanenhan se taisi olla isoimpana tekijänä siellä hääräämässä kun neuvoteltiin sopimukset Sahlstedin, Ströbän, Häppölän ja kumppaneiden kanssa. Lisäksi seura sai useampia merkittäviä sponsoreita eri tahoilta ja sen ansiosta pennanen on ollut yksi suurimpia tekijöitä nykyisen nousun eteen. Seuran tekemiseen tuli roppakaupalla uskottavuutta. Harmillisesti taisi terveys pettää juuri kun miehen työ olisi alkanut kantaa hedelmää.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pennanenhan se taisi olla isoimpana tekijänä siellä hääräämässä kun neuvoteltiin sopimukset Sahlstedin, Ströbän, Häppölän ja kumppaneiden kanssa. Lisäksi seura sai useampia merkittäviä sponsoreita eri tahoilta ja sen ansiosta pennanen on ollut yksi suurimpia tekijöitä nykyisen nousun eteen. Seuran tekemiseen tuli roppakaupalla uskottavuutta. Harmillisesti taisi terveys pettää juuri kun miehen työ olisi alkanut kantaa hedelmää.

Terveys petti sattumalta samaan aikaan kun huomattiin noin 200 000 euron vaje budjetissa, vaikka yleisöä lappoi Monttuun ovista ja ikkunoista.

Kyllähän Pennanen teki hyvää tulosta KalPassa ja nimenomaan onnistui nostamaan joukkueen profiilia niin mediassa kuin kaukalossa. Ammattitaitoa miehellä oli ja se kyllä näkyi. Kimmo Kapasen tilanne on erilainen. Organisaatiota ei tarvitse nostaa pimeydestä valoon, vaan katsoa että valoa riittää ja lamppu on oikeanlainen. K. Kapanen on noviisi ja maine tuittuilijana on komea, mutta jos KalPa on miehelle sydämen asia, niin tekeminenkin on varmaan sen mukaista.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Terveys petti sattumalta samaan aikaan kun huomattiin noin 200 000 euron vaje budjetissa, vaikka yleisöä lappoi Monttuun ovista ja ikkunoista.

Kyllähän Pennanen teki hyvää tulosta KalPassa ja nimenomaan onnistui nostamaan joukkueen profiilia niin mediassa kuin kaukalossa. Kimmo Kapasen tilanne on erilainen. Organisaatiota ei tarvitse nostaa pimeydestä valoon, vaan katsoa että valoa riittää ja lamppu on oikeanlainen. K. Kapanen on noviisi ja maine tuittuilijana on komea, mutta jos KalPa on miehelle sydämen asia, niin tekeminenkin on varmaan sen mukaista.

Juu, viime mainitusta ei jää kiinni. On vain niin, että ylenmääräinen tunteen palo yhdistyneenä siihen kokemattomuuteen ja ammattitaidottomuuteen on ehkä tuhoisin yhdistelmä:) mutta whatever. Seura on sinänsä sen verran hyvässä hapessa, ettei yksi mies sitä alas saa ajetuksi - ja ympärillä on tosiaan muitakin. Onneksi.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
J Pennanen ja K Kapanen painivat toimitusjohtajana aivan eri sarjoissa. Ensimmäinen on viimeisen päälle ammattilainen, joka nosti seuran uskottavuuden yläs suosta ja rakensi kattavat yhteistyöverkostot. Toki apuna tässä oli S Kapasen rahat ja julkisuusarvo. K Kapanen oli kansallisen tason maalivahti, joka pyörittää hommaa vain siksi, että isoveljen nimi on Sami. Perinteisesti Suomessa SM-tason joukkeet ovat pyörineet piiri pieni pyörii-periaatteella ja yleensä pyörittäjiltä on vaadittu jääkiekkoilijan tausta. Onneksi viime aikoina tässä ollaan menty eteenpäin, mutta KalPassa valitettavasti ei.

Pakkohan siellä taustalla on olla myös joku laskutaitoinen, joka tiedostaa toiminnan riskit ja asettaa taloudelliset rajoitukset, sekä on kehittämässä seuraa eteenpäin vakavaraisemmaksi. Kuitenkin ensi kaudeksi joukkueesta ollaan rakentamassa erittäin kilpailukykyistä. Siinä piilee aika kovat riskit, mikäli kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Joukkuen uskottavuutta ollaan kasvatettu viime vuosina sarjan pohjamudista ylöspäin laajalla rintamalla ja nyt puikoissa häärii mies, jolla kokemus ja ammattitaito ovat lähtökohtaisesti nollissa. On vain isonveljen rahat. onhan tämä aivan uskomatonta, että noinkin isolla budjetilla toimiva organisaatio voi toimia näin. No toivottavasti Sami tietää mitä tekee ja osaa hoitaa hiekkalaatikkonsa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
K Kapanen oli kansallisen tason maalivahti, joka pyörittää hommaa vain siksi, että isoveljen nimi on Sami. .

Kyllä Kimmo Kapanen oli parhaimmillaan hyvä kansainvälisen tason maalivahti. Kysykää vaikka esim. Ruotsista.

Tässä nyt on miestä turhaan tuomittu etukäteen. Antaa nyt kaverin näyttää paikkansa ja taustalla on kuitenkin vahva osaaminen ja verkosto joka hoitaa ja ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan tarvittaessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Taitaa olla Kimmo Kapanen lajinsa ainoa. Nimittäin yli 5 miljoonan euron liikevaihdolla toimivan osakeyhtiön toimitusjohtana ilman minkäänlaista koulutusta tai työkokemusta. Tai no, onhan se pari vuotta katsellut sivusta miten muut pyörittää firmaa ja siinä sivussa vähän netistä scouttaillut pelaajia. Niillä opeilla toimitusjohtajaksi. Aika käsittämätön valinta.
Mikä Sami Kapasen koulutus tai työkokemus kyseiseen tehtävään oli? Kimmo taitaa kuitenkin siihen nähden olla oikea kehäkettu. Taustalla oleva organisaatio on sellainen, että millekään jämäkälle muutosjohtajalle ei hirveää tarvetta (onneksi) tällä hetkellä ole.
Itse sivumennen sanoen ampuisin alas Pennasen saamat ylisanat toimitusjohtajan tehtävistä henkilökohtaisuuksiin sen enempää menemättä. Penttilälle sitä vastoin voitaisiin hattua hieman korkeammallekin nostaa muistaen vielä että hän teki hommia talkoohengessä eli ilman asianmukaista korvausta.
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Aika samoilla linjoilla Dana77:n kanssa. Mulla on täysi luotto Kimmo Kapaseen. Pennanen oli hyvä keulakuva ja osasi hoitaa median loistavasti. Se miten verkostoa on rakennettu, ei ole kyllä läheskään täysin Pennasen ansiota. Kyllä siellä toimiston haalariporukka on tehnyt ison työn siihen. Haalariporukkaan kuuluu mm. muuan Pasi Kuivalainen.
 
Viimeksi muokattu:

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Nostellaanpas vanha ketju ylös tuon tämänpäiväisen erätaukohaastattelun tiimoilta; KalPa on siis Kimmon sanoin jo nyt ylittänyt tuon n. 2 miljoonan euron pelaajabudjetin joka tälle kaudelle oli varattu, eikä reagointivaraa ilmeisimmin ole.
Titteli on toki Kimmolla vaihtunut toimarista urheilutoimenjohtajaksi mutta muutoin homma taitaa olla samanlaista puuhastelua? Tai sitten allekirjoittanut on pihalla liigapelaajien palkkatasosta pahasti, kun en ymmärrä miten tuo tämän kauden joukkue voi maksaa 2 milj. euroa..
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Nostellaanpas vanha ketju ylös tuon tämänpäiväisen erätaukohaastattelun tiimoilta; KalPa on siis Kimmon sanoin jo nyt ylittänyt tuon n. 2 miljoonan euron pelaajabudjetin joka tälle kaudelle oli varattu, eikä reagointivaraa ilmeisimmin ole.
Titteli on toki Kimmolla vaihtunut toimarista urheilutoimenjohtajaksi mutta muutoin homma taitaa olla samanlaista puuhastelua? Tai sitten allekirjoittanut on pihalla liigapelaajien palkkatasosta pahasti, kun en ymmärrä miten tuo tämän kauden joukkue voi maksaa 2 milj. euroa..
Tätäpä ihmeteltiin toisessakin ketjussa. Joukkueessa pelaa puolet junnuja/mestisukkoja jotka tuskin hirveitä tienaavat. Sit on näitä Rissasia jne jotka varmaa ottaa 100-150k. Rissanen Keränen Timonen Jokela Halonen Kilpi. Vai ottaako kaikki herrat +200? Mut tosiaan junnut saanee 15-50k kaudesta ja luulis Nuutisen Lukan ja Sebokin saavan alle 100k koska tulevat Mestiksestä. Niin onhan tuo 2milj jo käytettynä kovin kummallista. Äkkiä mies vaihtoon! Sinällään ei ole yhtään tähteä tai isoa nimeä edes jengissä joka tiedettäisiin muuallakin kuin Kuopiossa.

Muilla on Perriniä Kalliota Tuppuraista Vahalahtea, Ryania, Nokelaista, Greeniä/Malista Bertrandia jne. No on meillä Patrick Davis.
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näin viime yönä ihanaa unta.

Kapasen Sami tuli kyynelsilmin (ja jostain syystä humalassa) kertomaan kuinka teki jotain mitä veljen ei koskaan pitäisi tehdä veljelleen.
Sami oli antanut Kimmolle potkut. Syynä oli heikosti koottu joukkue ja joukkueen käsittämätön kulurakenne jo usean kauden ajan.

Pelaajabudjetin ylitys johtui myös osittain siitä, että myös Roosteri nautti ylisuurta pelaajapalkkaa. Näin Sami oli joutunut antamaan potkut myös Roosterille.

Ja sit mä heräsin... x)
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Kuinkahan paljon noihin pelaajien palkkoihin todellisuudessa vaikuttaa se, että Kuopio sijaitsee kovin kaukana ruuhka-Suomesta, jossa valtaosa liigajoukkueista majailee? Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että KalPan pelaajalla on pidemmät työajat (ainakin runkosarjassa) kuin vaikkapa HPK:n tai Pelicansin ukkelilla, koska jälkimmäisten kotipaikat sijaitsevat pääsääntöisesti sellaisen parin tunnin ajomatkan säteellä muista liigapaikkakunnista. Viitostien rytkyttely onnikalla käy tutuksi kalpalaiselle. KalPan pelaaja joutuu myös viettämään hotelliöitä huomattavasti enemmän kuin edellä mainittujen seurojen pelaajat. Työaikaahan ne ovat käytännössä nekin. CHL on myös lisärasite, mutta sen vaikutuksesta palkkoihin minulla ei ole käsitystä. Mielestäni on kuitenkin jopa kohtuullista, että pidempiä työpäiviä tekevä saa enemmän liksaa. Joku viisas joskus jossain heittikin, että 1,4 miljoonaa Hämeenlinnassa on 2,0 miljoonaa Kuopiossa.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuinkahan paljon noihin pelaajien palkkoihin todellisuudessa vaikuttaa se, että Kuopio sijaitsee kovin kaukana ruuhka-Suomesta, jossa valtaosa liigajoukkueista majailee? Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että KalPan pelaajalla on pidemmät työajat (ainakin runkosarjassa) kuin vaikkapa HPK:n tai Pelicansin ukkelilla, koska jälkimmäisten kotipaikat sijaitsevat pääsääntöisesti sellaisen parin tunnin ajomatkan säteellä muista liigapaikkakunnista. Mielestäni on kuitenkin jopa kohtuullista, että pidempiä työpäiviä tekevä saa enemmän liksaa. Joku viisas joskus jossain heittikin, että 1,4 miljoonaa Hämeenlinnassa on 2,0 miljoonaa Kuopiossa.

Hämärästi muistan jonkun aiemman KalPa-pomon sanoneen, että melkein 1/3 osa pitää lisää maksaa, että tullaan tänne. Siinä mielessä tuo 1,4 miljoonaa muualla ja 2 miljoonaa Kuopiossa voi olla lähellä.

Tuossa muutama vuosi sitten tuota lisää tuskin oli olemassa kun KalPaan tuntui imua olevan. Nyt kun tämä kiekkokontrolli jätönjätönjättö on jo nähty ja todettu ettei keväällä vie pitkälle niin varmaan taas extraa maksellaan.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Selvennätkö vielä tarkoititko pelitapa-extraa vai aikaisen kevään extraa?
Varmaankin pelitapa extraa koska se selittäisi myös Kärppien pelaajabudjettia...
Höpöti höö.

Mielenkiintoista nähdä kuinka rapsakasti pelaajapalkkiot tippuu yleisökadon myötä. Joka syksy on enemmän ukkoja ilman sopimusta, koska haluavat maksimoida joko palkan tai vaihtoehtoisesti vapaa-ajan. Se on merkki jostain. Liigaan on tosin työpaikkoja tullut/tulossa parin joukkueellisen verran, lisää!

Eikun vaan huippu-ukoille kilpisopimukseen pykäliä että voi "loukkaantua" juuri ennen länsirannikon kiertuetta tms. Turussa voi tyhjälle areenalle käydä pelaamassa a-junnut.
Ykköskentälle ylimääräinen vapaa päivä, ei laiteta Raumalle Riskan hakattavaksi. Paikallista sopimista parhaimmillaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelaajilla ei ole tuntipalkkaa, joten "työn tekemiseen käytetyn ajan" pituus ei suoraan vaikuta maksettaviin palkkoihin. Sen sijaan seuran maine asioiden hoitamisessa ja ammattimaisuudessa vaikuttaa paljonkin ja ehkä sijainti siinä mielessä, että toiset vaativat enemmän tekemistä paikkakunnalta ja lähiympäristöltä kuin toiset. Mutta kyllä Kuopio nyt kuitenkin Suomen mittakaavassa ihan oikean kaupungin mitat täyttää. Näkisin myös, että omilla junnuilla ja mestishemmoilla ei liikaa kilpailua ole, pl. huippuyksilöt ja silloin isot seurat pystyvät helposti halutessaan nokittamaan pienempien seurojen tarjoukset.

Saipalta voi kysyä, miksi siellä hommat toimii sijainnista ja rajallisesta budjetista huolimatta kerrassaan mainiosti.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Hmm... Vanha juttu mut voiskohan Peksinkin tunnettu persoona vaikuttaa halukkuuteen tulla tänne? Olen kuullut useammaltakin Peksin entiseltä ja nykyiseltä valmennettavalta, etteivät koskaan ole olleet niin hyvässä valmennuksessa kuin Peksin, mutta kun sille sattuu se huono päivä...
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Samaahan tuossa mietittiin taas jo ennen kauden alkua. Pakistossa kuusi (6) jo liigassa pelannutta pakkia + junnut. Hyökkäyksessä kanssa just ja just se 4 kenttää ja tähänkin jo jouduttiin hädässä Lauritzen ja Junnila nopeasti ottamaan sekä Benkku tryoutilla. Voi vaan ihmetellä eikö tosiaan ole vara hommata enenemmän jo liigakokemusta omaavia pelaajia. Vertaa esim SaiPan rosteriin niin voi vaan ihmetellä mihin se 2milj pelaajabudjetti on saatu puhallettua.
Saipalta voi kysyä, miksi siellä hommat toimii sijainnista ja rajallisesta budjetista huolimatta kerrassaan mainiosti.
Vaikka kautta on pelattu hädin tuskin yksi kuudesosa, voidaan jo nyt todeta, että joukkueen kasaaminen on jälleen kerran epäonnistunut. Referenssijoukkueena voidaan käyttää SaiPaa, jonka talousalue vastaa aikalailla omaamme. Miten siellä tuon tasoisen joukkueen saa kasattua 1,8 M€, kun taas meillä saadaan tuhlattua tämän tasoiseen joukkueeseen 1,95M€ (ilman budjetissa olevaa liikkumavaraa)? Kaiken kukkuraksi jäälle saadaan raavittua illasta toiseen hädin tuskin sääntöjen oikeuttama määrä miehiä, kun kokoonpano on niin älyttömän kapea.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Vaikka kautta on pelattu hädin tuskin yksi kuudesosa, voidaan jo nyt todeta, että joukkueen kasaaminen on jälleen kerran epäonnistunut. Referenssijoukkueena voidaan käyttää SaiPaa, jonka talousalue vastaa aikalailla omaamme. Miten siellä tuon tasoisen joukkueen saa kasattua 1,8 M€, kun taas meillä saadaan tuhlattua tämän tasoiseen joukkueeseen 1,95M€ (ilman budjetissa olevaa liikkumavaraa)? Kaiken kukkuraksi jäälle saadaan raavittua illasta toiseen hädin tuskin sääntöjen oikeuttama määrä miehiä, kun kokoonpano on niin älyttömän kapea.

Kysynpä nyt, kun en ole asiaan perehtynyt, että onko SaiPan rosteri todellakin niin leveä, että kestää samanlaisen määrän loukkaantumisia, mitä KalPalla on kauden alkuun ollut?

SaiPalla on tuloksellinen pelitapa ja siellä osataan hankkia oikeita ukkoja, oikealla hintaa joukkueeseen, mutta se leveys?

SaiPan tämän hetkisen tilan takana on oikea pitkäjänteisyys. Kyllähän KalPassakin tätä pitkäjänteisyyttä Kapasen paluu vuonna toitotettiin ja monesti aina sen jälkeenkin, mutta ensin lähti Virta, sitten potkittiin Tuokkola täysin yllättäen, oli Peura (josta tuskin tarvitsee sanoa sen enempää) ja Virta tuli takaisin ja jälleen aloitettiin se pitkäjänteinen projekti ikäänkuin alusta. Jos oltaisiin viitsitty Virran ensimmäisestä vuodesta lähtien tehdä pitkäjänteistä työtä organisaatiossa ja kentällä, voitaisiin olla samassa tilassa, kuin SaiPa tällä hetkellä.

Nyt en muista, mikä sen Nokialta tulleen toimitusjohtajan nimi oli, mutta siinä oli mies paikallaan ja hänen vaihtumisensa Kimmoon oli suuri heikennys talouspuolelle. Saksmanista en osaa vielä sanoa, minkälainen mies on pallillaan. Ei niin hyvä ainakaan, kuin tämä Nokian mies.

Toivoa sopii, että kun Virta aikanaan taas jättää KalPan, se tapahtuu hallitusti ja tilalle hankitaan joku suunnitelmaan sopiva valmentaja, jota ei potkita yhtäkkiä pellolle, vaikka kävisikin painamassa Samin naista. Mihinkään Jari Laukkasiin ei ole enää varaa jos meinataan lähitulevaisuudessa vahvistua. Samalla sen Facebook-päivittelijän voisi heivata pois.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kysynpä nyt, kun en ole asiaan perehtynyt, että onko SaiPan rosteri todellakin niin leveä, että kestää samanlaisen määrän loukkaantumisia, mitä KalPalla on kauden alkuun ollut?

SaiPalla on tuloksellinen pelitapa ja siellä osataan hankkia oikeita ukkoja, oikealla hintaa joukkueeseen, mutta se leveys
Eipä se vakiokokoonpano ole nyt niin merkittävästi leveämpi kuin KalPallakaan (yksi puolustaja ja kaksi hyökkääjää enemmän, jos Junnilan ja Bengtssonin pätkäsopimuksia ei lasketa), mutta pointti onkin siinä, että sinne on hankittu sopivan hintaisia pelaajia ja pelaajabudjetissa on ymmärtääkseni pelivaraa reagoida niihin mahdollisiin loukkaantumisiin, toisin kuin KalPalla. "- Hommattiinhan tänne Junnila." Niin hommattiin, mutta jo syödyn pelaajabudjetin yli.

Toinen asia on sitten tämä pelaajabudjettien välinen ero. Miten 1,8M€ saa koottua noin paljon paremman joukkueen kuin lähes 200 000 euroa kalliimmalla? Joku tässä yhtälössä sakkaa.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Toinen asia on sitten tämä pelaajabudjettien välinen ero. Miten 1,8M€ saa koottua noin paljon paremman joukkueen kuin lähes 200 000 euroa kalliimmalla? Joku tässä yhtälössä sakkaa.

Äkkiseltään tulee mieleen juurikin tuo, että SaiPalla tuo pitkäjänteinen työ on toiminut myös toimiston puolella. Kimmolla ei todellakaan ole ollut kykyjä hoitaa tuota talouspuolta, vaikka on toki joitain asioita oikeinkin tehnyt. Hyvä veli -kerhot ovat raskaita mille tahansa organisaatiolle ja joskus tuo KalPan toiminta haiskahtaa hyvä veli -kerholta.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Hyvä veli -kerhot ovat raskaita mille tahansa organisaatiolle ja joskus tuo KalPan toiminta haiskahtaa hyvä veli -kerholta.
Tämäpä se taitaa olla tämän ongelman ydin. Itsepähän Sami konkurssinsa rakentaa. Turha on vissiin kenenkään vierestä sanoa, että palkkaa ammattilainen (vrt. Jukka Holtari) urheilutoimenjohtajaksi.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Nyt en muista, mikä sen Nokialta tulleen toimitusjohtajan nimi oli, mutta siinä oli mies paikallaan ja hänen vaihtumisensa Kimmoon oli suuri heikennys talouspuolelle. Saksmanista en osaa vielä sanoa, minkälainen mies on pallillaan. Ei niin hyvä ainakaan, kuin tämä Nokian mies.

Anteeksi onelineri, mutta mainittu Nokian mieshän sai KalPalta (käytännössä) potkut, koska budjettikuri ei pitänyt alkuunkaan.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Anteeksi onelineri, mutta mainittu Nokian mieshän sai KalPalta (käytännössä) potkut, koska budjettikuri ei pitänyt alkuunkaan.

Aijaa! Minulla oli muistikuva, että lähti terveydellisiin syihin vedoten. Pennanenhan se olikin.

Eikös Pennasen aikaan KalPa tehnyt voittoa ja budjettikin miltei tuplaantunut?
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Tässä kun on tätä läppää vähänvälin heitetty K.Kapasen taloudellisista kyvyistä, niin paljonko tämä nykyinen joukkue sitten saisi maksaa ja millä tasolla nykypelaajien palkat pitäisi liikkua? Paljonko todellisuudessa on ns. susirajaisä joka joudutaan laittamaan normaalin palkan päälle, että tänne ylipäätänsä saadaan muitakin kuin omia A-junnuja pelaamaan?
Viimekauden iso tappio täytyy selittyä jollain muulla, kuin vain seurajohdon tumpeloinnilla. Ikkukin on tehnyt jo niin monta kautta hommia, että ei kukaan nii täysi taulapää voi olla että ylihinnoittelee vuodesta toiseen samat ukot, ei se nyt oikein käy järkeen jos ihan tosissaan ajatellaan? Ikku on nuori mies, ei se nyt niin saatanan seniili voi vielä olla että näkee Nuutisen ja luulee sitä Sahlstediksi??

Vai maksoiko KalPa vanhoja velkoja jotenkin kierrättämällä pois viimekaudella,eli viimekauden ennakoidut voitot menivätkin jonkin takaoven kautta edellisen konttaamiskauden tappioitten maksuun? Kai näitä velkojen siirtelyjä, pois näkyviltä jemmaamisia ja muita asiantuntijapyörittelyjä pystytään tekemään millä tavalla vaan? Helpompaa oli kuudenneksi tulon ja offsien jälkeen vahvalla kaudella kuitata edellisen kauden tappiot pois?
Ollaanko hiljaa niin saadaan velkaa? Vai onko tämä nyt sitten "pirun ärsyttävää?"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös