Tobias Salmelainen HIFK:n urheilujohtajana

  • 1 393 197
  • 8 211

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tossa sanotaan ihan selvästi että Selinin jäädessä vaihtuvuus (valmennus) tiimissä olisi ollut isompi. Eli kuka/ketkä? Vai puheleeko Salmelainen lämpimikseen?

Miksi Selinin kanssa ei haluttu jatkaa – ja mikä käänsi päätöksessä vaa’an apuvalmentaja Pikkaraisen hyväksi?
– Näihin vaikuttaa monta eri asiaa, jatkuvuus oli ensimmäinen lähtökohta. Nyt meillä on tiimissä kaksi loistavaa valmentajaa, Salmelainen sanoo.
Mutta miksi jatkuvuutta tehdään mieluummin Pikkaraisen kuin Selinin kanssa ensi kaudesta alkaen?
– Halusin esittää, että Pikkarainen on jatkossa päävalmentajamme 2+1 -vuotisessa projektissa. Hän on odottanut pitkään ja kärsivällisesti mahdollisuuttaan. Vaihtuvuus tiimissä olisi ollut suurempi, mikä painoi vaakakupissa. Lopullinen päätös ei ollut helppo. Halusimme olla ajoissa liikkeellä tämän asian kanssa.
Miksi HIFK syrjäytti päävalmentaja Selinin, mutta valitsi apuvalmentaja Pikkaraisen? – urheilujohtaja Tobias Salmelainen vastaa – Hämeen Sanomat

Luuleeko joku, että HIFK:lla ei olisi varas menettää Joonas Tanskaa tai Ari Halttusta? Nämä kaksi ei lähde HIFK:sta ikinä. Ja vaikka lähtisivätkin, ovat korvattavissa melko nopeasti.

Joko Tobias kaunistelee HIFK-maiseen tyyliin totuutta tai Lundell olisi nostanut kytkintä. Ja jos Jan Lundell, maailman lojaalein ja hyväkäytöksisin ihminen, ei suostuisi Selinin kanssa jatkamaan, herää kysymys, miksei? Mitä Selin on tehnyt? Tämä on toki viime ja tämän vuoden veskareiden turbulensseihin liittyen ihan validi kysymys, mutta en tätä nyt ensimmäiseksi olisi ajatellut. Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen muunneltu totuus. Siitä on pitkät perinteet.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko niitä ollut? Tämäkin kai perustuu vain Salmelaisen höpöttelyyn. "Haluttiin olla ajoissa". Pikkarainen tuskin oli valmentajamarkkinoilla mikään kuuma nimi.

Tämä perustuu ihan Jarno Pikkaraisen ammattitaitoon ja arvostukseen. Ei liity Salmelaiseen mitenkään.
 
Nouzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luuleeko joku, että HIFK:lla ei olisi menettää Joonas Tanskaa tai Ari Halttusta? Nämä kaksi ei lähde HIFK:sta ikinä. Ja vaikka lähtisivätkin, ovat korvattavissa melko nopeasti.

Joko Tobias kaunistelee HIFK-maiseen tyyliin totuutta tai Lundell olisi nostanut kytkintä. Ja jos Jan Lundell, maailman lojaalein ja hyväkäytöksisin ihminen, ei suostuisi Selinin kanssa jatkamaan, herää kysymys, miksei? Mitä Selin on tehnyt? Tämä on toki viime ja tämän vuoden veskareiden turbulensseihin liittyen ihan validi kysymys, mutta en tätä nyt ensimmäiseksi olisi ajatellut. Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen muunneltu totuus. Siitä on pitkät perinteet.
Onhan se mahdollista myös niin päin, että jos Selin olisi jatkanut niin hän olisi halunnut uuden apuvalmentajan esim. juuri Tanskan tilalle.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luuleeko joku, että HIFK:lla ei olisi menettää Joonas Tanskaa tai Ari Halttusta? Nämä kaksi ei lähde HIFK:sta ikinä. Ja vaikka lähtisivätkin, ovat korvattavissa melko nopeasti.

Kenties Pikkarainen on lyönyt ukaasit pöytään. Jos minä lähden, niin Tanskakin lähtee. Ja Salmelaiselle tullut hätä käteen saada nimet paperiin, kun pelillinen mastermind Pikkarainen ja ikijatkuvuutta edustava Tanska uhkaavat karata. Siinähän olisi joutunut töihin etsimään jotain kunnollista valmentajaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eikös Pikkaraisen tiimistä käytännössä puutu yksi valmentaja kokonaan?

Hienoa, että Tanska jatkaa kun erikoistilanteet on kaudesta toiseen terävintä kärkeä liigassa.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luuleeko joku, että HIFK:lla ei olisi menettää Joonas Tanskaa tai Ari Halttusta? Nämä kaksi ei lähde HIFK:sta ikinä. Ja vaikka lähtisivätkin, ovat korvattavissa melko nopeasti.

Joko Tobias kaunistelee HIFK-maiseen tyyliin totuutta tai Lundell olisi nostanut kytkintä. Ja jos Jan Lundell, maailman lojaalein ja hyväkäytöksisin ihminen, ei suostuisi Selinin kanssa jatkamaan, herää kysymys, miksei? Mitä Selin on tehnyt? Tämä on toki viime ja tämän vuoden veskareiden turbulensseihin liittyen ihan validi kysymys, mutta en tätä nyt ensimmäiseksi olisi ajatellut. Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen muunneltu totuus. Siitä on pitkät perinteet.
En tiedä mikä totuus on kyseessä, oikea vai muunneltu, mutta oli se kumpi tahansa on tuollaisen kommentin antaminen lehdistöön todella outoa. Sillä käytännössä varmistetaan se, että valmennuksella on varmasti sukset ristissä.

Koko hommassa paistaa se, että HIFK:hon valittiin UTJ:ksi kokematon kaveri ajatuksella "kyllä se muutamassa vuodessa tuon homman oppii". Ja Tobias valittiin vain ja ainoastaan siksi, että sukunimi sattuu oleman Salmelainen ja isä sattuu olemaan Tommi. Niin kauan kun tästä ajattelusta ei päästä HIFK:ssa eroon ei se tule nousemaan yhtään mihinkään. Juuri siksi HIFK:n etu olisi jos se menisi nyt niin paniikkiin että monottaisi Salmelaisen pois ja hommaisi tilalle uuden UTJ:n. Tämä UTJ voisi käytännössä vaatia ehdoiksi melkein mitä vain, parhaimmassa tapauksessa hän toisi omat miehensä mukanaan ja sieltä lähtisivät nämä kaksi superskouttia samalla pyyhkäisyllä.

Ja huomatkaa mitä Tobias tuossa haastattelussa puhui. 2+1 vuotinen projektikortti vedettiin pöytään jo hyvissä ajoin. Voin jo nyt kuvitella miten ensi syksynä höpötellään projektin olevan vasta alussa ja tavoite on vasta parin vuoden päässä. Ja täälläkin fanipojat huutavat kuorossa samaa, ei voi odottaa mitään koska valmentaja vasta vaihtui eikä jengi ole hänelle sopiva, osa pelaajista kun on vielä Selinin valintoja.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinä sen sanoit. Ne ukaasit löikin pöytään Selin. Hän olisi halunnut Tanskan pois ja Pikkaraiselle Tanska kelpasi. Tämä selittää kaiken.

En pysty tätä kumoamaan, mutta rohkenen väitettä epäillä. Vaikka julkisuudessa Salmelainen ja Selin ovat sanoneet, että Selinillä olisi ollut halu jatkaa, tietojeni mukaan neuvotteluja ei oikeasti edes käyty. Että ehkäpä se Selinkään ei niin kovin kunnianhimoisesti ensi kauden pestiin HIFK:ssa suhtautunut? Varmaan olisi jatkanut, jos olisi pyydetty, mutta nyt ei pyydetty.
 
444

Jäsen
Hienoa, että Tanska jatkaa kun erikoistilanteet on kaudesta toiseen terävintä kärkeä liigassa.
Tämä. Viimeiset 5 kautta (tämän ollessa se 5.) tilastot tiskiin. Prosentti ja sijoitus runkosarjan päätteeksi (pl. tämä kausi) ko. tilastossa.
Yv:
14-15 20,47 %; 3.
15-16 19,65 %; 6.
16-17 12,57 %; 15. (kyllä, viimeinen)
17-18 21,76 %; 3.
18-19 20,78 %; 7.

Av:
14-15 79,70 %; 13. (14 joukkuetta)
15-16 82,04 %; 7.
16-17 81,22 %; 7.
17-18 81,37 %; 7.
18-19 80,00 %; 8.

Kyllähän tuollainen kultakimpale kannattaa pitää joukkueessa. Ylivoimassa keskimäärin 7. paras ja alivoimassa keskimäärin 8. paras joukkue.
Oletan siis lainaamassani viestissä oli sarkasmia, mutta halusin myös tuoda tätä erikoistilannepelaamisen perustilastopuolta esille.
 
Undrafted

Jäsen
Millaisella taustalla muiden liigajoukkueiden utj:t on hommaansa valitut? Kuinka usein pienemmässä liigaseurassa osaamistaan osoittanut kaveri on siirtynyt isoon joukkueeseen?
 
hege

Jäsen
Itse en antaisi Tobiakselle valmentaja kuvion hoidosta niinkään pyyhkeitä, jos näkemys oli että Selinin aloittamalle linjalle tarvittiin jatkumoa ja se edustaa HIFK:läistä jääkiekkoa ja seuran visiota niin Pikkarainen oli silloin se oikea valinta ja aika vaikea tuota kuviota olisi muutenkaan ollut pyörittää. Jos esim. Selinin kanssa ei olisi saatu kuin 1-vuoden jatko ja se ilman Pikkaraista niin olettaen että tämä jatkumo oli se master plan niin eipä Tobiaksella paljoa vaihtoehtoja ollut.

Se on sitten toinen asia onko tämä sellainen jatkumo mitä tarvitaan, itse olisin aikanaan jatkanut mieluummin Törmäsellä mutta sillä ei nyt isompaa väliä ole tässä kohtaa. Tosin voisi luulla, että uusi valmentaja voisi tätä jatkumoa jatkaa halvemmallakin joukkueella.

Mieleen aina tullut välillä se, että ehkä meidän ongelma on ollut se kun rahaa on ollut liikaa käytettävissä sen takia ei ole joukkueessa kenenkään (UTJ, valmentajat, pelaajat, zambonikuski jne.) tarvinnut erityisesti venyä tai ylittää itseään ja aina voidaan mennä sen taakse kun ei saatu sitä keskushyökkääjää tai maalivahtia tai mitä lienee. Ehkä on huonoimmillaan myös ajateltu, että maksamalla jostain paljoin saadaan automaattisesti hyvä ja sopiva pelaaja joukkueeseen mikä ei selkeästi pidä paikkaansa ja samalla asetettu oma tekemisen taso varsin matalaksi (rahaa tulee niin miksi turhaan stressata ja kohtahan se uusi kausi alkaa…)
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Eli HIFK:n toimistolla ei tykätä kenestäkään, joka liian radikaalisti haluaa muuttaa pöhöttyneitä toimintatapoja. Sama ongelmahan oli myös Kekäläisen kanssa. Jälkikäteen tuli sanaharkkaa Mobergin kanssa mestaruuskauden kuluista. Tulee vähän oma työpaikka mieleen tästä, kun laittelee s-postia korkeamman tason päättäjille, että tämä ja tämä asia ei lain kirjainta noudata, niin asiat vaietaan kuoliaaksi ja yritetään, että jos ollaan vaan ihan hiljaa, niin ne unohtaa. Helpompi niin, kuin tehdä ikäviä päätöksiä tai tehdä päätöksiä, joista aiheutuu kuluja.

@BOL tuolla muisti oikein. Niinhän se oli, että KJ oli kiinnostunut kyllä jatkamisesta, mutta keskustelua ei loppujen lopuksi edes tullut. Mutta mikäli ymmärsin oikein, niin KJ kyllä häipyi hieman naurahdellen, että ”hitto mitä touhua.” Ei ottanut täysin nokkiinsa, koska kysyntää oli.

Ja eikös Karavaanari kuunnellut tuolloin aikalailla faneja, jotka oli raivoissaan KJn hävityistäPlay-off sarjoista? Olin itsekin pari kertaa hallilla, kun vanhan polven fanit selitti Nybarille kuinka se Oulun ihme pitää kenkiä nyt helvettiin.

Ja meillä IFK-faneillahan on tunnetusti pitkä pinna...
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL tuolla muisti oikein. Niinhän se oli, että KJ oli kiinnostunut kyllä jatkamisesta, mutta keskustelua ei loppujen lopuksi edes tullut.

Muistan itse miten turhautunut olin KJ:n toisen kauden jälkeen, kun tuli se sulaminen HPK:lle. Muistan kyllä myös sen, että en ollut vihainen KJ:lle vaan pelaajille, joiden henkinen kantti petti pahasti ihan olemattomista vastoinkäymisistä. Itse olisin ehdottomasti jatkanut KJ:n kanssa, koska sen ison kuvan muutoksen kyllä näki. Jo toisen kauden pudotuspeleissä IFK oli ajoittain todella vahva. Mikäli KJ:lla olisi menty vielä neljäs kausi, niin uskon vahvasti, että olisi yksi mestaruus enemmän ja vielä aika dominoivalla tavalla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutama hajanainen ajatus.

Ensinnäkin scoutti-osasto: Salmelainen teki ehkä virheen pitäessään Rindellin ja Kautosen, mutta oliko Tobiaksella edes mahdollisuutta/valtuuksia antaa kaksikolle kenkää? Ei olisi kovin suuri yllätys, vaikka kyseiset sankarit tulisivat työn luontoisetuna. Ja missä on sanottu, että mahdollinen seuraaja olisi siinä asemassa, että hän voisi vaatia Kivalle ja Vellulle monoa ensi sijassa? En yhtään ihmettelisi, vaikka IFK:ssa asia järjestyisi niin, että jos uusi urheilupomo alkaa esittää liian kovia vaatimuksia, niin tavaransa saakin pakata UJ eikä suinkaan scouttiosasto, joka sentään edustaa pitkän linjan ifk:laisuutta, perinteitä ja ties mitä.

Täällä on useasti toistettu sitä, kuinka tappioputki alkoi valmentajauutisen tultua ilmoille. Pikkaraisen nimityksestä uutisoitiin 23.10. Seuraavana päivänä Pelicans haki pisteet Nordikselta, mutta 26.10. oli Kiben juhlailta, joka oli ehkä syksyn ehjin suoritus. Ei tietoakaan mistään kriisistä. Seuraavana iltana Turussa Engren loukkaantui ja siitä alkoi IFK:n tappioputki. Engren oli juuri nollannut Tapparan ja kaksi viikkoa aiemmin KalPan Kuopiossa. Siinä välissä Atelle tosin sattui ns. normipäivä Raumalla, mutta yhtä kaikki kaksi nollapeliä kolmessa ottelussa, joten joukkueen ykkösveska oli juuri saamassa juonesta kiinni alkusyksyn haparoinnin jälkeen, mutta joutuikin kuukaudeksi telakalle. Kyllä mä näkisin tämän suurempana syynä historialliseen tappioputkeen kuin jonkun suuren valmennuskriisin. Jos aikuiset miehet pahoittavat mielensä kuullessaan, että kakkosvalmentaja korvaa ykkösen kauden jälkeen - ei siis heti paikalla -, niin kenkää vaan kaikille. Miten tilanne sitä paitsi eroaa esim. Bluesin tilanteesta syksyllä 2010, kun ilmoitettiin, että Matikainen siirtyy IFK:hon ja kakkosesta - eli Marjamäestä - tulee ykkönen? Joo, Petu lähti omasta tahdostaan ja tavallaan sai ylennyksen, mutta eipä tilanne silti tainnut aiheuttaa mitään suurta kriisiä Blegissä. Keväällä 2011 Espoo taisi mennä aika pitkälle, jos en ihan väärin muista.

Valmentajasta voisi tietysti höpistä Atun omassa ketjussa, mutta skriivataan nyt tähän vähän pidempi viesti. Atu siis halusi rummuttaa neljällä ketjulla tai jotain sinne päin, mutta Tobias ei kyennyt kasaamaan siihen vaadittavaa joukkuetta? No silloin valmentaja voisi varmaankin muokata pelisysteemeitään joukkueelle sopivaksi. Sheddenillä oli vielä kädettömämpi ja nimettömämpi nippu kuin Atulla nyt, mutta siellä joka jätkä ylisuoritti ja puolet jengistä pelasi suunnilleen elämänsä kauden. Entä sitten viime kauden jengi, jonka viemistä välieriin on kovasti ylistetty? Vaikka sieltä se huippusentteri puuttuikin, niin ei se nyt kovin keskinkertainen tai kyseenalainen kokoonpano ollut mun mielestäni. Puolustuksen - ja miltei koko jengin - moottorina pörräsi eräs Miro Heiskanen ja maalissa - varsinkin keväällä - Lankinen torjui melkein kaiken. Kaksi kiistatonta huippuyksilöä, jotka olivat tasoa "liian hyvä Liigaan". Ja Änäriinhän ne molemmat lähti kesällä.

En tiedä, millainen henki kopissa on, ja johtavien pelaajien puutteesta voidaan keskustella, mutta esim. Quinceyn vaisuus ihmetyttää. Vyöllä on yli 600 ottelua NHL:ssä, joten nyt olisi ollut paikka nousta samanlaiseksi johtajaksi kuin Rem Murray 12 vuotta sitten. Lähtökohdatkin ovat melkein samanlaiset. Joukkue on edellisenä keväänä pelannut pronssimatsissa ja nyt syksyllä on aivan sekaisin. Remmeri suoritti vakuuttavasti illasta toiseen ja johti omalla esimerkillään A rinnassa läpi tuskaisen kauden. Quincey tuntuu vajonneen samalla tasolle muun joukkueen kanssa. Ehkä kukaan ei ole muistanut hankkia sen telkkariin NFL-kanavia?

Tämän kauden IFK:ssa on paljon vialla, mutta mun mielestäni on todella naivia vierittää koko syy Tobias Salmelaisen niskoille. Yhtä naivia olisi myöntää Tobiakselle vapaudut vankilasta -kortti, mutta en muista lukeneeni täältä, että kukaan kirjoittaja suunnittelisi mitään sellaista. Asia ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, vaan asiassa on paljon harmaan sävyjä. Mäkin olen pettynyt Tobiaksen aikaansaannoksiin, mutta luulen, että niin on Tobias itsekin. En nimittäin usko, että mies kuvittelisi olevansa uransa huipulla päästyään IFK:n urheilujohtajaksi. Kundilla on ikää 33 vuotta. Tuskin sen ikäinen haaveilee viettävänsä loppuikäänsä räntäsateisessa Helsingissä, kun on jo nähnyt maailmaa ja työskennellyt suuressa maailmassa. Voi olla, että Tobiaksella ei ole riittävästi osaamista hoitaa näin vaativaa tehtävää tai mahdollisesti kaikki aika menee puukkojen irrottamiseen selästä, mutta en millään jaksa uskoa, että mies tyytyisi vain lepäilemään laakereillaan nauttien Officen pehmeästä tuolista ja dinojen vuosikertakonjakeista.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olenko muuten ainoa ketä ärsyttää tämä tapa kertoa julkisuuteen, että;

"jumppakaveri löytyy, sopimuksesta väännetään."

Sitten ollaan puolitoista kuukautta pää kiinni, ennen kuin ilmoitetaan about;

"Ainiiin se, vaanha juttu, sehän meni Sveitsiin"

Tilannetta paikataan kuitenkin heti perään;

"Meillä on neuvottelut kesken erään uuden pelaajan kanssa."

Sen jälkeen julkaistaan joku Miles Koules tai Henrik Koivisto, ja kenellä ei ole hajuakaan, että onko tämä nyt se pelaaja ketä haetaan, vaiko ei. Luonnollisesti tämän jälkeen seurajohdossa ollaan taas kuukausi valoittamatta yhtikäs mitään.

Kärjistetysti vedän, mutta tuon suuntainen fiilis tässä itselläni on koko ajan päällä.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
En pysty tätä kumoamaan, mutta rohkenen väitettä epäillä. Vaikka julkisuudessa Salmelainen ja Selin ovat sanoneet, että Selinillä olisi ollut halu jatkaa, tietojeni mukaan neuvotteluja ei oikeasti edes käyty. Että ehkäpä se Selinkään ei niin kovin kunnianhimoisesti ensi kauden pestiin HIFK:ssa suhtautunut? Varmaan olisi jatkanut, jos olisi pyydetty, mutta nyt ei pyydetty.

Tässä on käsitykseni mukaan totuus. Jos Pikkaraisen kanssa ei olisi tehty sopimusta niin vaihtuvuus olisi ollut suurempi, koska silloin sekä Pikkarainen että Selin olisivat poistuneet. Joonas Tanska ei liity tähän mitenkään.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä on useasti toistettu sitä, kuinka tappioputki alkoi valmentajauutisen tultua ilmoille. Pikkaraisen nimityksestä uutisoitiin 23.10. Seuraavana päivänä Pelicans haki pisteet Nordikselta, mutta 26.10. oli Kiben juhlailta, joka oli ehkä syksyn ehjin suoritus. Ei tietoakaan mistään kriisistä. Seuraavana iltana Turussa Engren loukkaantui ja siitä alkoi IFK:n tappioputki.

Kokonaisuudessaan täyttä asiaa tämä viesti! Tuossa Turun matsissa loukkaantui muuten myös Tallberg eli aika raskas oli tuo reissu HIFK:lle.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutama hajanainen ajatus.

Ensinnäkin scoutti-osasto: Salmelainen teki ehkä virheen pitäessään Rindellin ja Kautosen, mutta oliko Tobiaksella edes mahdollisuutta/valtuuksia antaa kaksikolle kenkää? Ei olisi kovin suuri yllätys, vaikka kyseiset sankarit tulisivat työn luontoisetuna. Ja missä on sanottu, että mahdollinen seuraaja olisi siinä asemassa, että hän voisi vaatia Kivalle ja Vellulle monoa ensi sijassa? En yhtään ihmettelisi, vaikka IFK:ssa asia järjestyisi niin, että jos uusi urheilupomo alkaa esittää liian kovia vaatimuksia, niin tavaransa saakin pakata UJ eikä suinkaan scouttiosasto, joka sentään edustaa pitkän linjan ifk:laisuutta, perinteitä ja ties mitä.

Tässä on kyseessä sama asia kuin onko mahdollisuutta valita valmentajaa tai antaa potkuja valmentajalle. Vaikka asiat tapahtuisivatkin nimellisessti hallituksen päätöksellä. Jos tälläisissa asioissa ilmenee haasteita eli hallitus rupeaa hankalaksi eikä suostu skouttien valinnan kaltaisissa asioissa toimimaan urheilujohtajan näkemyksen mukaan, niin silloin pitää lyödä nyrkkiä pöytään ja tehdä selväksi, että jos urheilujohtaja ei saa johtaa urheilupuolta asiaan kuuluvasti, niin kannattaa ruveta etsimään uutta ukkoa hommaan. Olisiko IFK:lla tähän varaa? Että Salmelainen lähtisi ja ilmoittaisi syyksi luottamuspulan hallitusta kohtaan? Pitäisi vähän olla munaa.

Mutta toki tämä on voitu kertoa ja rekrytointivaiheessa, että tämä on sitten sellainen tehtävä missä on varsin rajalliset valtuudet ja hallituksen pillin mukaan tanssitaan ja lisäksi Kautonen, Rindell & Tanska ovat koskemattomia ja Nybondasia totellaan. Selittäisi miksi loppusuoralla olivat Kölli & Tobias.

Mutta jos näin on, niin tämäkin menee Salmelaisen piikkiin siinä mielessä, että on suostunut tollaisiin paskaehtoihin ja ottanut homman vastaan. Toisaalta hyvin ymmärrettävää. Käytännössä täysin nollanäytöillä johtamisesta saa (ainakin paperilla) ison pestin ja palkan. Kukapa tossa tilanteessa ei suostuisi vähän vaatimattomampiinkin valtuuksiin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

"HIFK:n entinen urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas siirtyy syrjään välittömästi. Salmelainen aloittaa tehtävässään torstaina. Herää kysymys, millainen roolitus seurassa on tästä eteenpäin?

- Niihin palataan sitten myöhemmin. Uusi urheilujohtaja määrittää sitten oman organisaationsa ensi kaudelle, Valtanen totesi."

HIFK:n Jukka Valtanen: "Uusi urheilujohtaja määrittää oman organisaationsa ensi kaudelle" | Sportti.com
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se miksi Salmelainen jatkoi Kautosen ja RIndellin kanssa voi olla niinkin yksinkertainen, että hän ei halunnut ensi töikseen jakelemaan potkuja taloon astuessaan. EI välttämättä olisi ollut niin kauhean rakentava tapa aloittaa jakelemalla potkuja henkilöille, joiden kanssa ei kuitenkaan ole töitä tehnyt päivääkään, vaikka jonkunlainen käsitys heidän osaamisestaan olisikin olemassa. Huonoin tilanne tietysti on se, että alusta asti on jonkunlainen luottamuspula. Olisin erityisen huolissani, jos Salmelainen ei nyt alkaisi uusimaan tärkeitä tukitoimintoja.
 
Dennis

Tämän itsekin näkisin todennäköisimpänä skenaariona. Ajattelepa itse tilannetta, jossa astut ~40 ihmisen organisaation johtoon, jossa suorina alaisina on muutama väliportaan jehu ja sitten muutama kymmenen suorittavan portaan tekijää. Suurin virhe tuossa vaiheessa on antaa ns. "kaikille kenkää", vaikka osan henkilöistä työpanos ei tähän asti olisikaan ollut missään muotoa tyydyttävä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seura voisi itse vähän kertoilla tarkemmin scouttien rooleista ja työnjaosta, koska nyt pääasiassa vain arvaillaan ja siinä samassa vaaditaan ihmisten päitä vadille. Kautonen on Islandersin palkkalistoilla eikä rasita HIFK:ta taloudellisessa mielessä juuri ollenkaan. Rindell scouttaa junnuja ja liigaa/eurooppalaisia sarjoja. Kukaan ei katso livenä kaikkia sarjoja ja kaikkia pelejä, ei edes Jukka Holtari, vaan kaikilla on ”apusilmiä” muissa sarjoissa. Mä näkisinkin, että HIFK tarvitsee eniten parempia lisäsilmiä löytämään niitä hiomattomia timantteja. Jonkun muun pitää olla tarkkailemassa ja kun kysyntä ja tarjonta on edes lähelläkään kohtaamista, urheilutoimenjohtaja astuu itse esiin. HIFK tarvitsee lisää osaamista ja silmiä tälle osastolle.

Ei vain saa hirttää itseään yhteen agenttitoimistoon tai sitten sen toimiston pitää olla parempi kuin muiden. Tobbarilla on etuna se, että tuntee varmasti käytännössä kaikki NHL-jengien suomalaiset scoutit ihan frenditasolla, ehkä ulkomaalaisiakin ja tässä voi olla HIFK:n etu tulevaisuudessa, jos näistä kontakteista on hyötyä. Pidetyllä persoonalla yhteistyö yli toimistorajojen on myös mahdollista, koska Salmelaisen duuni on nyt hankkia parhaat pelaajat. Tämä pidetty persoonahan hänen edeltäjältään puuttui ja hänen kanssaan oli vaikea asioida, koska häntä oli esim. vaikea tavoittaa, vaikka oli etukäteen sovittu.

Toisaalta alkuvaiheessa on myös erittäin tärkeää, että Salmelainen tekee taloudellisesti järkeviä sopimuksia erityisesti kakkos-kolmos-nelos-korin pelaajien kanssa. Tähdille toki pitää maksaa jatkossakin tähtipelaajan liksaa. On mahdollista, että siinä menee muutama kausi ennen kuin muiden toimistojen agentit ymmärtävät, että ylihintoja ei enää makseta. Ja tämä on seuran etu, vaikka voi tarkoittaakin sitä, että jonkun aikaa jonkun/joidenkin agenttitoimistojen asiakkaat ovat vähän yliedustettuina pelaajistossa. Ei se agenttitoimisto siellä kentällä muutenkaan pelaa, joten sen pitäisi olla meille faneille se ja sama.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Pakko se on myöntää, että itsekin kelailin tätä Ramu juttua pitkään kesällä ja alkukaudesta, mutta mitä pidemmälle on tämä syksy tässä mennyt, niin Ramun pelaamattomuuden ja sen takia mahdollisen keskenkuntoisuuden vuoksi idea ei tunnu niin hyvältä. Pahoin pelkään, että Ramun loistosta keväällä 2015-16 olisi yhtä vaimea kaiku jäljellä, kuin Petrellin 2010-11 keväästä. Lisäksi pitää muistaa, että jo viime kaudella Lukossa oli kaukana siitä tasosta. Ei se helppoa ole kesken kauden tulla ja tästä esimerkkinä Ramun kesken kauden tulo 2013-14, kun 15 peliin 1+5 ja säälit kiikareilla.

HIFK on kyllä toisaalta tilanteessa, jossa ei ole mitään hävittävää. Parempaa ukkoa ei Salmelainen sisään saa. Se vaan voi olla, että mikäli Ramu olisi esim. kesällä esittänyt kiinnostusta tulla, niin ei Salmelaisella nyt anna ylpeys periksi ottaa tässä vaiheessa ja myöntää, että paskat on housussa. Voi vain olla liian vaikea yhtälö.

Jep, kyllähän tässä tietysti tämä kuluva (toistaiseksi pelaamaton) kausi huomioon ottaen olisi floppimahdollisuus keskenkuntoisuuden vuoksi. Mutta itse olisin sen riskin valmis ottamaan, sillä meillä ei tosiaan ole mitään hävittävää.

HIFK ei tällä hetkellä varmaankaan ole se ykkösvaihtoehto niiden pelaajien joukossa, joilla on valinnanvaraa liigan tai kotimaisen liigan eri joukkueiden välillä. Ja kuten itsekin sanot, parempaa ukkoa ei Salmelainen välttämättä sisään saa. Paperilla Ramun kanssa samantasoiset kaverit saavat varmasti tarjouksia myös muualta eivätkä välttämättä näe HIFK:ta seuran nykytilanteessa kovinkaan houkuttelevana vaihtoehtona loppukauden pelipaikaksi.

Ja voihan tässä olla myös se syy, miksi Ramu ei ole HIFK:n jengiin liittynyt loppukaudeksi. Saattaahan se olla niinkin, että Ramu katsoo HIFK:n nykytilanteen sisältävän liikaa riskejä omalta kannaltaan eikä halua lähteä loppukauden pestillä pelastamaan HIFK:n kautta, vaikka HIFK olisikin tarjouksen Ramulle jättänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös