Eero = Muuri
Jos matsi olisi ollut jo (onneksi) edesmenneen MTV3-Hockey Nightin TV-peli, olisi minun kaltaisillani Jutin typeriin fraaseihin kypsyneillä ollut tänään raskas TV-ilta. Ainakin jokunen "kis kis", "älä lähäre shinne", "lapa jäähän ja nimi lehteen", "ranteet lukkoon" sekä itselleni erityisen rakas "ylämummo"-hehkutus olisi takuulla iskenyt hermoon. Paljon muuta hehkutettavaa ei pelin nähneille olisi kyllä tarjottu. Paitsi niille laittoivat pitkävetolappuun (esim. sinkkuna) merkin 2. Kerroin 8,25 oli aika helvetin yliampuva, harmittaa ettei ehtinyt pelaamaan. Tosin, tuskin olisin 10-20 € enempää tohtinut sijoittaa.
Voitto toki kelpaa aina, mutta minun mielestäni tasan ainut mittari jolla Ässät tänään voiton "ansaitsi" (kuten mm. JA:n raportissa sekä täälläkin on mainittu) on hieno asenne/tahto/tsemppi joka koko joukkueesta huokui. Varsinkin kaksi ekaa erää oli pelillisesti - maaleja lukuun ottamatta - aika karmeaa katseltavaa. Kiekon liikuttelu omassa päässä ja varsinkin ns. avauspeli, - jos sitä sellaiseksi kehtaa edes kutsua - toi pahimmillaan kyläkiekon karsintasarjan pelit mieleen. Eikä se parhaimmillaankaan juuri muuta ollut. Ihmeellistä neppailu kaiken aikaa ja edes metrin syöttöjä ei saatu perille. Räkäkiekotkin tuotti suurta tuskaa. Isona syynä varmasti Damonin (ja Virkkusenkin) poissaolo sekä Huhtalan suihkukomennus (jota en ehtinyt edes nähdä).
Analyyttinen silmäni ei ole kuningas P. Sihvosen tasoa, mutta varmasti tuohon vaikutti myös Bluesin alun aktiivinen karvaus. Valitettavasti kaikki em. huomioidenkin tuli tunne että paketti olisi ilman Eeron maagista peliä saattanut romahtaa totaalisesti. "Kilpi" oli nimittäin tänään niin jäätävän hyvä, ettei liikaa voi kehua. Patapakan hieno tsemppi, joka lopulta riitti voittoon oli takuulla isosti Eeron ansiota. Oli sairaan hienoa seurata kun näytti siltä että kaveri tietää koko ajan missä kiekko on ja minne se on tulossa. Yhdessäkin tilanteessa Eero oli noussut aivan pystyyn seisomaan, kun sininen kaveri sai jostain kimmonneen pomppukiekon lapaan n. 3 metrin päähän p-pisteiden välissä. Kaveri (kuka lie) viritti pyssyä, mutta Eero pysyi kylmän viileästi seisaallaan ja nappasi rintakehään tulleen vedon ilman mitään hötkyilyä, jalat suorina. Muutama aivan mega-koppi poikkisyötöistä, mikä takuulla söi Bluesilta viimeiset eväät.
Joku arvosteli hieman Bruckleriä, mutta se on kyllä täysin turhaa. Savinaisen läpiajo-maali oli hallittu nosto "läheltä ylös" (kuten J. Kurri on opettanut) ja kaveri seissyt suht. kylmänä koko alun. Kivenmäen veto täysin maskista, Luomalan ohjurista nyt puhumattakaan. Jos Eeroa ja jengin tsemppitasoa ei lasketa, niin Ässista ei kyllä pelillisesti noussut minun silmissäni esille kuin ehkä Savinainen hienon maalin ja upean syöttönsä ansiosta. Puolustuksella oli koko ajan ylipääsemättömän vaikea saada irtokiekkoja liikkeelle tai ylipäätään haltuun. Toisaalta miehet saatiin maalin edestä siinä määrin kuriin että tämän tason maalivahtipelillä siitäkin kai pieni kunnia pitää antaa.
Bluesilta jäi mieleen kultakypärä Lammassaari, joka ajoi jatkuvasti hyvin maalille. Itseluottamus taitaa olla aika kuosissa ja hyvä yritys pisti silmään. Kivenmäki ansaitsee kyllä kehut siinä mielessä, että "vanhaan Maveen" verrattuna tekee kyllä nöyrästi hommia, eikä mitään staran elkeitä ollut nähtävissä. Pelellä ei tahdo vauhti riittää ja jäähyili taas sen siitä syystä kolmesti. Viimeisen maalin siirron voi kyllä ehkä laskea jopa "fiksuksi jäähyksi".
Oheisesta kurasta huolimatta, jäi jengistä taistelevan ilmeen vuoksi hyvä fiilis. Mielummin katson vaikka näin taistellen hävittyjä pelejä, kuin edelliskausien haluttomalla paskakiekolla tulleita voittoja.
En silti menettäisi uniani, jos Föönin hihaan tarttuisi kiekolliseen(kin) peliin kykenevä pakki ja ehkä vaikka joku nopeahko suoraviivainen laituri...