To 4.11.2010 JYP-Ässät

  • 40 950
  • 204

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ilmeisesti näitä sääntöjä on moneksi.
Joo, esim. E -junnuissa on täysin tuomarista kiinni saako vaihtaa pitkän jälkeen vai ei. Toiset sanovat että sääntö ei koske junnuja ja toiset taas sanovat että koskee. Joissain harjoituspeleissä tai turnauksissa jopa välillä kysyvät miten haluavat että tehdään. Mitään mustaa valkoisella asiasta ei löydy.

Mutta tuo kiekko katsomoon sääntö olisi syytä korjata pikimmiten.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Juu, jonkinlainen poikkeus sääntöön olisi syytä lisätä. Nykyisen säännön tekee naurettavaksi se, että alivoimalla tuollaisesta kiekon kiskaisusta päätyverkkoon olisi jäähy seurannut, tasakentällisin ei.

Ainakin meille salibandytuomareille opetetaan että ensin tehty rike on painavampi ja syy pelin katkaisuun. Sillä logiikalla maaliviivan ylittävä kiekko aiheuttaa pitkän kiekon ja näin ollen pelin katkaisun ennen kuin kaukalosta poistuva kiekko jäähyn. Kiekko siis poistui kaukalosta pelin ollessa jo "poikki" vaikkei tuomareilla tietenkään pilli soi sillä nanosekunnilla kun kiekko ylittää maaliviivan.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Joo, esim. E -junnuissa on täysin tuomarista kiinni saako vaihtaa pitkän jälkeen vai ei. Toiset sanovat että sääntö ei koske junnuja ja toiset taas sanovat että koskee. Joissain harjoituspeleissä tai turnauksissa jopa välillä kysyvät miten haluavat että tehdään. Mitään mustaa valkoisella asiasta ei löydy.

Mutta tuo kiekko katsomoon sääntö olisi syytä korjata pikimmiten.

Olet väärässä. Tottakai säännöt on ja ainakin meilläpäin asia on ollut päivänselvä jokaisessa ottelussa, eli E-juniorit saavat vaihtaa pitkänkiekonkin tehtyään. Mustaa valkoisella löytyy Suomen jääkiekkoliiton kilpailusäännöt 2010-2011, juniorisäännöt.
9.2.6.1.1
Vaihtaminen pitkänkiekon jälkeen:
Pitkänkiekon tehnyt joukkue saa vaihtaa kenttäpelaajat pitkää kiekkoa seuranneella pelikatkolla.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tarttee varmaan tulostaa nuo säännöt mukaan, sillä viime sunnuntainakaan ei saatu vaihtaa pitkän jälkeen ja tuomarina oli vielä kouluttaja joka koulutti uutta tuomaria...

Aika kaukana ollaan kyllä ketjun alkuperäisestä aiheesta mutta kuitenkin...
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Joo ei ne kaikki päivitä tietojaan. Joku väitti ettei veskariakaan saa siirretyn rangaistuksen aikana ottaa E- junnuissa pois, mutta saa senkin tehdä. Minun mielestä tää sopii hyvinkin tähän ketjuun, mutta vaikenen silti näiltä osin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös