To 4.10.2012 Ilves-Kärpät

  • 26 250
  • 120
Suosikkijoukkue
Kärpät
Seuraavan kerran kun Huml on kokoonpanossa, voisi Ara istuttaa Humlia koko ottelun ajan vaihtopenkillä ihan vain luonteen kasvatuksen takia. Pitäisi jo 31-vuotiaana jättää nuo junioreiden urpoilut pois.
Kyllä. Noin typerä jäähy osoittaa, että joukkueelle pelaaminen ei kiinnostanut, oli kypärä minkä värinen hyvänsä. Ehkä 2+10 olisi ollut sopivampi rangaistus tuosta, mutta tyhmä temppu siitä huolimatta, ei mitään puolusteltavaa.

Ei näköjään tälläkään kaudella kiinnosta Kärppiä pisteet Ilvestä vastaan, mikähän siinäkin sitten.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ohtamaan perstaklaus tuli suoraan Kantolan polviin eli siinä mielessä oikea tuomio. Kantola lienee etu- ja sivuristisiteiden vamman vuoksi sivussa pitkään eli Ilvekseltä lähti kultakypärä ja ykkössentteri ennestäänkin ohuesta materiaalista. 5+20 ja mahdollinen pelikielto ei siis lämmitä yhtään. Mitään törkeää tuossa ei ollut. Huml sen sijaan ei pyrkinyt kuin vahingoittamaan, joten mielenkiintoista nähdä, mitä tästä seuraa liigan nykylinjalla.
 
Eiköhän se leikkaaminen ole siinä vaiheessa, kun polvi menee rikki. Eli aika alas on osuma tullut.

Leikkaaminen tulee kyseeseen, jos persetaklaus osuu jalkoihin. Polvipuolestaan voi mennä muussakin tapauksessa rikki, kuin alas osuttaessa. Urhon nettikuvasta itse en osannut sanoa, mihin kohtaan se osuu.

Mutta niinhän siitä lopulta tuli vaikea peli ja se ei ollut tuon Ohtamaan pelitilannetaklauksen ansiota. Ylitsepääsemättömät vaikeudet tulivat vasta Humlin aivopierun seurauksena. Alivoimaa alivoiman perään ja pelaaja päättää ottaa (sanan varsinaisessa merkityksessä) tuollaisen jäähyn ja näytti vielä vahingoittamisyritykseltä. Veikkaan, että tulee saamaan parin pelin kakun vielä päälle, mikä on ihan oikein.

Omituinen peli muutenkin. Molemmilla oli selvästi omat hallintajaksonsa. Kärpillä hallinta oli hivenen kiekollisempaa, mutta kyllä se Ilveskin pääsi hyökkäysalueelle temmeltämään. Erien loppua kohti Ilves aina pääsi painamaan paremmin ja paremmin. 3 pistettä olisi ollut otettavissa, niistä ei kelvanneet kuin 2. Ilves teki täyden päivätyön ja ansaitsi ekstrapisteensä loppujen lopuksi.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viimeksi muokattu:

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Samoten Ohtamaan persetaklaus, liigan sivut sanoo leikkaaminen, aika hienoa kun persetaklauksellakin voi leikata.

Ottamatta kantaa tähän kyseiseen taklaukseen, esittäisin vastakysymyksen ihan mielenkiinnosta: millä muulla tavalla sitä voi leikata kuin perstaklauksella?

Kyllähän voitto taas maistuu kun sitä hopeatarjottimella tyrkytettiin! Hyvää peliä oli vain ensimmäinen erä + jatkoaika, mutta positiivista että huonollakin pelillä kaivetaan pisteitä.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ottamatta kantaa tähän kyseiseen taklaukseen, esittäisin vastakysymyksen ihan mielenkiinnosta: millä muulla tavalla sitä voi leikata kuin perstaklauksella?

Eikös noita ihan polvella vetämisiäkin ole leikkaamiseksi välistä tuomittu?
En jaksa nyt sääntökirjaa kaivaa, että mitä se tarkalleen ko. kohdassa sanoo.

Sääntökirja (2006-2010) sanoo;
"”Leikkaaminen” on teko, jossa heittäydytään vastustajan polviin
tai niiden alapuolelle, rynnätään tai kaadutaan vastustajan
polviin, kun häntä on lähestytty takaa, sivulta tai edestä."
 
Viimeksi muokattu:

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös noita ihan polvella vetämisiäkin ole leikkaamiseksi välistä tuomittu?
En jaksa nyt sääntökirjaa kaivaa, että mitä se tarkalleen ko. kohdassa sanoo.

Juu, niitäkin. Ja esim. kyykkäämiset tuomitaan leikkaamisena.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
E: Infamous tuosta perstaklauksesta ehtikin jo kysellä..

Ilvekselle arvokas voitto kovan väännön palkkioksi. Se kävi tosin kalliiksi, jos Kantolan polvi sanoi poks ja Kuronen sai aivotärähdyksen. Humlin todella typerä ja törkeä kosto kävi kalliiksi, koska tämä ei yrittänyt muuta kuin osua Tukiota päähän.

Korhonen nostaa profiiliaan ja takoo voittomaaleja. Koistinen-Jokipakka urakoi huimia minuutteja. Marjamäki painii ja Sointu kaivaa riistoja.

Pakko olla tyytyväinen kahteenkin pisteeseen, vaikka ylivoimalla olisi pitänyt tehdä parempaakin tulosta. Ilves on näyttänyt, että se venyy ja taipuu, mutta ei katkea. Periksi ei anneta, vaikka jokaisessa ottelussa ollaan altavastaaja.

Tässä hyvin tiivistettynä omat tuntemukset pelistä. Ilves tekee hyvää työtä tuolla materiaalilla. Ensimmäisessä erässä Ilves sai hyvin luotua paikkoja kiekonriistoilta ja tuossa olisi voinut tehdä useammankin maalin. Toki toisessa päässä Kärpätkin hukkasi omia paikkojaan alkuerästä.

Toinen erä oli täysin Kärppien ja ainoat positiiviset muistikuvat ovat lopun 5vs3 ylivoimasta. Siinä sentään saatiin ylivoiman näköinen pyöritys aikaan. Kolmannessa erässä Humlin tyhmyys auttoi sitten Ilveksen mukaan, vaikka mitään ei saa ottaa Ilveksen taistelulta pois. Tällä joukkueella on helvetin hyvä henki, joka paikkaa taidolliset puutteet tällä hetkellä varsin hyvin.

Kiitos Ilves!

E: Kurosen ja etenkin Kantolan loukkaantumiset karmea isku Ilvekselle.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niin, eihän Kärpät tuohon Aten persetaklaukseen kaatuneet, että sikäli...

Mutta, tota Nelosen videota kun katsoo, niin ajassa 20s kun pysäyttää niin näkee että perse osuu "ylhäällä" olevaan jalkaan. Normiasennossaan ei olisi tullut varmaan kuin puujalka...

Kaipa se sitten taklaajan vastuu tuossakin tapauksessa on.

Humlin pätkää vielä odotellessa kertaukseen :)
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tästä pelistä ole tarvetta kommentoida muita tilanteita kuin kahta Kärppien ulosajoa ja Kurosen loukkaantumista.

1) Leikkaaminen käsittääkseni voidaan puhaltaa, jos kontakti tulee liian alas. Tarkkoja sääntötulkintoja en tunne, mutta minusta näytti hidastuksessa siltä, että osui lantioon/reiteen. Tarkemmalla hidastuksella asia selviää. Polvi todennäköisesti vääntyi kiertoliikkeestä, ikävä tilanne. Alas tulevia perstaklauksia on käsittääkseni pyritty viime aikoina sanktioimaan kiekkoilun kuningasliigassakin, joten ilmeisen merkittävä loukkaantumisriski niissä on.

2) Humlin ulosajo. Tyhmää, mutta ei sillä tavalla, kun monet tilanteen todennäköisesti näkevät. Hidastus ei näyttänyt taklausta edeltävää tilannetta, mutta jotakin siellä sohittiin jo ennen kontaktia. Tukio (?) minusta luisteli aivan tahallaan Humlin linjalle, Huml kuvitteli, että jatkaa rähinöintiä tasapuolisesti, mutta sen sijaan Tukio päätti hankkia joukkueelleen vitosen. Vituttavaa, mutta kauden lopussa kaksi pistettä voi olla kovinkin tärkeitä. Sama molemmille osapuolille, Ilves vei tästä voiton juuri samalla pelillä, mistä Kärppiä on syytetty kohta vuosikymmen. Humlilla on pitkä lista rikkeistä, mutta tämä ei kyllä ollut tekona sieltä isommasta päästä. Joukkueen kannalta todella tyhmää, väistämällä Kärpillä olisi 2 pistettä enemmän.

3) Kurosen loukkaantuminen näytti siltä, että Kuronen kaatuu laitaa vasten ja Mäntymaa perään. Kumpikaan ei tee mitään rikollista tilanteessa.

Tuomaritoimintaa en osaa kovin kriittisesti kommentoida muuten kuin yleisellä tasolla. Tätähän tämä liigassa on, ja jos tuomarit noudattavat vakiintuneita käytäntöjä, niin ei se yksittäisen tuomarin vika ole, että arveluttavista tilanteista nakataan aina ukkoa pihalle.

edit. hidastuksesta, niin kyllä peli katkesi heti Ohtamaan taklaukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta, tota Nelosen videota kun katsoo, niin ajassa 20s kun pysäyttää niin näkee että perse osuu "ylhäällä" olevaan jalkaan. Normiasennossaan ei olisi tullut varmaan kuin puujalka...

Kaipa se sitten taklaajan vastuu tuossakin tapauksessa on.

Osuuhan se väkisinkin ensin tuohon "ylhäällä" olevaan jalkaan, mutta kyllä se liike jatkuu suoraan tukijalan polven sisäsivuun. Mielestenäni siis ihan oikea tuomio.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Osuuhan se väkisinkin ensin tuohon "ylhäällä" olevaan jalkaan, mutta kyllä se liike jatkuu suoraan tukijalan polven sisäsivuun. Mielestenäni siis ihan oikea tuomio.

Oikea polviko hällä sitten meni? Jos, niin sitten tuomio lienee oikea... Jos taasen vasen polvi, niin...

Noh, turhanpäiväistä vääntämistä kait tämä...
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ohtamaan niitti on täysin puhdas! Hieno taklaus ja huonoa tuuria loukkaantuminen. Tuomarit panikoivat tässä liigassa jälleen.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eipä tuosta Nelosen koosteesta ainakaan selvää saanut, että osuiko se Humli päähän vai ei.
Jos ei, niin voiko silloin ryntäämisestä lentää edes pihalle?
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
2)Tukio (?) minusta luisteli aivan tahallaan Humlin linjalle, Huml kuvitteli, että jatkaa rähinöintiä tasapuolisesti, mutta sen sijaan Tukio päätti hankkia joukkueelleen vitosen.

Höpö höpö. Tukiolta petti tasapaino jäällä, kuten TODELLA monelta muultakin pelin aikana, niin Kärppä-, kuin Ilves-pelaajiltakin. Syynä huono jää.

Huml päätti jostain helvetin syystä luistella Artoa päin ja lensi kaaressa ilmaan, Tukion ollessa kontillaan jäässä. Sitten nousi kädet ylös ja kun jäähyä ei kuulunut, teki yhden idioottimaisimmista teoista mitä hetkeen Hakametsässä olen nähnyt (viimeksi Ilveksen paidassa ruotsituristi nimeltä Bäckström viiime kaudella) ja ratkaisi pelin Ilvekselle.

Kiitos Huml.

Onhan tää nyt jumalauta uskomaton joukkue. Huikea peli, jossa fiilikset menivät katosta lattiaan ja takaisin. Wiikman loisti maalilla ja Koistinen + Korhonen toistivat tekonsa jälleen, ihan suoraan kuin käsikirjoitettu tuo pelin loppu. Ihanaa!

Ps. Wilenius esiintyi hyvin jäällä, ehdottomasti lisää peliaikaa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Eipä tuosta Nelosen koosteesta ainakaan selvää saanut, että osuiko se Humli päähän vai ei.
Jos ei, niin voiko silloin ryntäämisestä lentää edes pihalle?

Humlilla ei ole tossa tilanteessa mitään muuta mielessä kuin vastustajan vahingoittaminen, joten ulosajo on täysin oikein. Mies kävi jo ensimmäisessä erässä todella lämpimänä ja oli vain ajan kysymys koska pimahtaa lopullisesti. Aravirta huusi Humlille todella tiukkaan sävyyn kun mies suihkua kohti käveli. Jos Aralla on yhtään munaa, mitä epäilen, niin Huml seuraa muutaman pelin katsomosta ja vetää tiukkoja luistelutreenejä.
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei Ilves pelissä tosiaankaan loistanut, mutta lopun kaksi maalia ja jatkoajan taisteluvoitto kääntää tämän pelin kohtuulliseksi. Jatko meneekin sitten negatiivisen puolelle, kun kaksi sentteriä (Kantola ja Kuronen) ovat pitkään poissa jo valmiiksi ohuen ohuesta sentteriosastosta. Saas nähdä montako peliä tulee Ohtamaalle (vrt case Marjamäki) ja/tai Humlille. SM-liigan linjalle tuollainen 2-3 peliä Ohtamaalle ei ihmetyttäis yhtään.

Hah. Ohtamaalle ei kuuluisi edes jäähyä. Humlille siitä tilanteesta 2min. Kyllähän tuomarit joutaisi hyllyttää. Ihan perseilyksi meni koko peli niiden takia. Parhaat naurut pitkään aikaan siitä Ohtamaan vitosesta. Naurettavaa arpomista.

Kyllä Kärpät näytti paljon paremmalta, mutta muutamat perseilyt antoi Ilvekselle mahdollisuuden. Huml on kyllä loistava pelaaja. Nämä, jotka ovat pistämässä miestä vilttiin, voisivat jättää itse muutaman pelin katsomatta.

Ei oikein ollut kellään puolustajalla se paras päivä. Ohtamaa koomaili alussa, mutta peli päättyi hänen osaltaan upeaan perstaklaukseen. Pokka oli epävarma koko pelin. Ei oikein kiekko pysynyt lavassa viivalla. Demers ei loistanut, muttei toki ollut huonokaan. Lehtonen oli hidas ja vähän myöhässä oman maalin edustalla. Mäntymaa ja Eminger pelasivat ihan kohtuu ottelun omille tasoilleen. Maalissa Karhunen oli vähän epävarma, mutta oli kyllä vähän huono ottelu puolustukselta, joten sieltä ei löytynyt apuja.

Hyökkääjistä Jokisen ketju oli hyvä, vaikkakin Haatajalla poltti kiekko lavassa siihen maaliinsa asti. Huml on loistava, ja meni pikkasen kuppi nurin, kun häntä vastaan saa pelata eri säännöillä kuin muita. Erittäin viihdyttävä pelaaja! Donskoilla rillailut päättyi järjestään kiekon menetykseen. Junttila on kuin varjo entisestään. Oli eka erässä mahdollisuus haastaa, mut ei polkaissut pakin ohi kuten olisi viime kaudella tehnyt. Muuten hyökkäys jäi jotenkin harmaaksi.

Ilves oli kyllä aika hajuton ja mauton. Marjamäkikin kuin varjo entisestään. Koistinen loistaa puolustuksessa, Weakman maalilla. Ei sieltä oikein muita jäänyt mieleen. Paitsi Jokipakka! Siinä on kyllä tulossa ihan pelimies.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä tuosta Nelosen koosteesta ainakaan selvää saanut, että osuiko se Humli päähän vai ei.
Jos ei, niin voiko silloin ryntäämisestä lentää edes pihalle?

Periaatteessa kyllä voi. Ote uusimmasta sääntökirjasta:

522 - RYNTÄYS
a) Pelaajalle, joka syöksyy, hyppää tai ryntää vastustajan tai maalialueellaan olevan vastustajan
maalivahdin kimppuun, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan:
 Pieni rangaistus (2’)
tai
 Iso rangaistus + automaattinen pelirangaistus (5’ + PRK)
tai
 Ottelurangaistus (OR)
b) Pelaajalle, joka vahingoittaa vastustajaa ryntäyksen seurauksena, tuomitaan erotuomarin
harkinnan mukaan:
 Iso rangaistus + automaattinen pelirangaistus (5’ + PRK)
tai
 Ottelurangaistus (OR)
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Jotenkin meinasin nuolaista ennen kuin tipahti - olisi pitänyt pitää viime vuosi vain mielessä. Eikä muuten ollut ensimmäinen aivopieru Humlilta, tuskin viimeinenkään.

Tänään tiukassa paikassa petti "yllättäen" ykkösketju, kun ei pysynyt fokus oikeissa asioissa tärkeimmillä hetkillä - ei Humlilla eikä Jusallakaan. JJ otti jäähynsä pahimpaan paikkaan, kylläkin hieman pakotettuna, mutta itse myös aiheutti tuon tilanteen.

Karhunen maalilla torjahteli taas tyypillisesti pikkuisen ylipelaten eikä vakuuttanut ainakaan tässä pelissä minua. Kuvittelin jo, että tuo ongelma olisi saatu karsittua, mutta vielä on tekemistä. Pienenä mokkena hänelle jää myös ylös reilusti tilaa, kun tipahtelee jäihin joskus vähän turhankin aikaisin ja usein tuon ylipelaamisen seurauksena.

Tästä on erittäin paska lähteä lauantaiksi Hämptoniin - Atte ja aivopieru ovat pois mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
No, Humlia en välttämättä haluakaan nähdä ihan heti pelaamassa ja on se vaan kumma, ettei Aralla ole
a) silmää tuolle kuumenemiselle, sillä jo eka erän eka puoliskolla Huml pelasi jälkipeliä tökkien ja aukoen päätään
b) auktoritettia panna kaveria aisoihin, ettei yksinkertaisesti tapahdu tuollaista

Lisäksi alkavat taas pakitkin loppua ja ilm. Lehdon Niko pääsee taas ratalle lauantaina.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Tuosta joukkueesta ei voi olla kuin ylpeä. Upeata venymistä jälleen kerran.

Ohtamaan niitissä oli huonoa tuuria ja ainekset oli koko ottelun the taklaukseen, mutta harmittavasti sattui osumaan liian alas ja seuraukset olivat ilmeisesti pahat. Sen sijaan Humlin töötti Tukion päähän oli selvästi tahallinen. Vittu mikä kaasupää.
 

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paikalla olleena ja hidastuksia kuutiolta ihastelleena sanoisin, että oikeat tuomiot olisivat olleet Ohtamaalle 0min ja Humlille 2min estämisestä. Kumpikaan ei ollut ulosajon arvoinen. Ottelun jälkimmäisestä puoliskosta Kärpät pelasi yli puolet ajasta alivoimaa, välissä yksi minuutti 5-3 vastaan. Peli suli ihan täysin noihin jatkuviin alivoimiin.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Höpö höpö. Tukiolta petti tasapaino jäällä, kuten TODELLA monelta muultakin pelin aikana, niin Kärppä-, kuin Ilves-pelaajiltakin. Syynä huono jää.

Joo, meinasin linjalle luistelulla jälkitilannetta, jossa Huml tööttäsi Tukiota. Reaalikuvassa en nähnyt jäähyn aihetta aiemmasta tilanteesta, ja hidastuksesta sitä ei näytetty. Mutta minusta Tukio näki Humlin tulevan paitsiosta vauhdilla pois, ja sitten teki jokseenkin jarkkoruutumaisen ratkaisun.

Jos tuosta tilanteesta videokuvaa vielä tulee, niin osaan kyllä tarvittaessa myöntää olleeni väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös