To 30.10.2008 HPK-JYP

  • 15 238
  • 77

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Kotiotteluiden putki osa 2/3, eli huomenna Jyväskylän Jyp, joka on neljän ottelun voittoputkessa saapuu Kerhon vieraaksi Patria-Areenalle. HPK on Jypin viimeksi varsinaisella peliajalla voittanut joukkue, tämä voitto tapahtui 4.10.

Mielenkiintoista nähdä kuinka HPK pelaa ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia, Lukkoa vastaan alku oli huono, mutta lopussa Lukko oli pelkkä vastaantulija.

HPK pelannee lähes samassa kokoonpanossa kuin Lukkoa vastaan ViViVi-ketju oli Lukkoa vastaan hurjassa vireessä toivottavasti sama meno jatkuu eikä Viitaluoma ala taas koomailemaan. Virran Toke näyttää saaneen Vihon ja Viitaluoman pelin vihdoinkin auki. Toinen Kerhon hyvistä ketjuista on yksi liigan nopeimmista ketjuista: Kariya-Makkonen-Laakkonen, Kariya on tehnyt kahdessa edellisessä pelissä kaksi maalia, Laakkonen kaatoi Ässät lauantaina tehoin 3+2. Myös akseli Kemppainen-Sailio on toiminut ihan mukavasti.

Jatkaako Risto ''Kultainen noutaja III'' Korhonen kokoonpanossa?? , viime pelissähän meni Vehaselta maha sekaisin kun kuuli että Kultainen Noutaja tekee paluun kolmannen kerran polvivamman jälkeen. Pistettäis nyt vaan Mäkelän pariksi niin johan olisi ukkoa seinällä.

Yksi mielenkiinnon kohteista on Jypin sentterit Immonen ja Hytönen yhdet liigan parhaista senttereistä. Immosen tehot: 3+11=16. Hytösen tehot 9+6=15.

Ennakot:

Jatkoajan ennakko
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Jatkaako Risto ''Kultainen noutaja III'' Korhonen kokoonpanossa?? , viime pelissähän meni Vehaselta maha sekaisin kun kuuli että Kultainen Noutaja tekee paluun kolmannen kerran polvivamman jälkeen. Pistettäis nyt vaan Mäkelän pariksi niin johan olisi ukkoa seinällä.
Tai sitten miestä menisi ohi oikealta ja vasemmalta...

Huomenna pääsen itsekin ensimmäistä kertaa paikanpäälle katsastamaan rakennustyömaan. Kaiken järjen mukaan nähdään tiukka kamppailu ja uskoisin HPK:lla olevan todella hyvät saumat voittoon. Putki on kulkenut viime aikoina niin hyvin, lukuun ottamatta pakollista turpiinottoa Jaffalasta. Jypillä pyyhittiin jo kerran jäätä ja silloin oltiin huomattavasti vaikeammassa tilanteessa. Kariya heittää pari pakollista ja ottelun jälkeen kotiotteluiden pistekeskiarvo pysyy kolmessa(3).
 

d2uce

Jäsen
Tai sitten miestä menisi ohi oikealta ja vasemmalta...

Eiköhän tuossa tarkoitettukin, että ne seinillä olevat ukot olisivat juurikin nämä kulmiin koohottaneet kolossit.

Ennakkoon kaikista vaikein tämän viikon trilogiasta on edessä. Lukko oli pelkkä alkupala, nyt on pääruuan aika. Lauantaina sitten nautiskellaan jälkiruoka.

Maalivahtipeli on jälleen nostettava esiin ja toivonkin, että jyväskyläläisten maalilla häärii Sinuhe Wallinheimo, hänelle kun sikakatsomo tuntuu olevan jotenkin ylitsepääsemätön pelin sekoittaja.

Melkein voisi samat liirumlaarumit luetella, kuin ennen Lukko -peliäkin, sillä erotuksella, että vierailijoiden puolustuksesta löytyy myös niitä kiekollisesti kyvykkäitä pelureita.

Toivotaan, että vastustajan vaihtoaitiossa heiluva ristokaskilahti ei ole sekoittanut puheillaan koko liigan tuomareita ja nähtäisiin korkeatasoisia suorituksia myös raitapaitojen osalta. Kovin paljon huonommin ei kyllä voi mennä, kuin kahdessa edellisessä HPK:n kotiottelussa.

Melko luottavaisin mielin tässä odotellaan huomista. Viime pelissä jokainen vitja pelasi erittäin hyvin ja varmasti itseluottamus on huipussaan.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYPin minikiertue 1/2 on hoidettu ja nyt olisi se toinen matsi edessä. Ennen Jokerit-ottelua olisin ollut tyytyväinen kolmeen pisteeseen näistä kahdesta ottelusta, mutta nälkä kasvaa syödessä ja revanssia pukkaa niin toivotaan nyt täyttä pottia. HPK tosiaan rikkoi JYPin kotitaian, joten JYP voisi saman tehdä HPK:lle. Silmä silmästä, pisteet pisteistä... Vai miten se meni? Joka tapauksessa, HPK on ollut viime peleissä vakuuttava eikä JYP ole myöskään mikään huono ollut. Ennakkoon luvassa siis hyvää hokia ja viihdyttävä ilta tiedossa. Nyt tulee se iso Mutta. HPK peliä komentaa kahvakiekon isä ja äiti, J. Rautakorpi. Mitä nyt olen jotain HPK:n otteista lukenut, niin sitä samaa on luvassa edelleen. Okei, kaikki sallitaan mihin tuomarit ei puutu. Peli ei ole kaunista, mutta se on tehokasta. Niin kotona kuin vieraissakin. Tahtoo sanoa ettei tule JYPille tästäkään pelistä mitään helppoa vaan päinvastoin vaikea kamppailua. Mielenkiinnolla odotan huomista...
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
Tiukka matsi tulossa, jossa voittaja voi olla kuka vain, siksi jätän tämän kohteen pitkävetorivistäni.

En usko, että nähdään HPK:lta niin montaa maalia kuin tiistaina, vaan JYP tyrehdyttää "iloisen" hyökkäyspelin viisikkopuolustuksella. Oma lukunsa on sitten se, että saako JYP oman hyökkäystehokkuutensa toimimaan.

Saas nähdä minkälaista peluutus on huomenna, ollaanko taas menossa siihen liikapeluuttamiseen, kuten viime vuonna Immosten osalta. Ainakin J-P sanoi nelosen haastattelussa, että muutamissa vaihdoissa alkoi olemaan jo puhki. Kai sieltä muitakin AV kaksikoita löytyy kuin Hytönen-Louhivaara sekä Hakkarainen-Sipiläinen?
Ja lisättäköön sen verran, että J-P:n jääaika viimepeleissä on ollut keskimäärin 20min, mitä tuota nelosen juttua on uskomista.

Linkki haastatteluun http://www.iltasanomat.fi/videot/urheilu/1606397

Tulosvetoveikkaus:
HPK 0,1 - JYP 1,2,3 (Tämähän näyttää hyvältä, kerrointaki voisi löytyä)
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Mielenkiintoinen ottelu ei voi muuta todeta. Minäkään en tätä pitkävetoriviini mielellään laittaisi. Kerho on yhdessä JYPin ja Jokereiden kanssa pelannut todella vakuuttavasti ja lunastanut TOP6:ssa.

HPK:n viime kausi voidaan unohtaa, koska tämän pilasi luokaton valmentaja. Jotenkin tuntuu, että HPK:sta voi muodostua jonkinlainen "peikko" tällä kaudella. Toivottavasti olen väärässä.

Kun katselee tilastoja niin odottaisi kyllä erittäin vähämaalista ottelua.

HPK on tehnyt kotiotteluissa keskimäärin 4,33 ja päästänyt 1,33.

JYP on tehnyt vierasotteluissa keskimäärin 2,55 ja päästänyt 1,55.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kai se täytyy sanoa samat sanat kuin muutama muu on jo aiemmin tässä ketjussa todennut illan pelistä, eli mielenkiintoinen jos en peräti sanoisi todella mielenkiintoinen ottelu luvassa.

Odotan vähämaalista, tasaista, jännittävää peliä ja peliä, missä yleisökin on varmasti mukana.

Ylivoiman pitäisi asettua uomiinsa pikku hiljaa, sillä näin kovissa väännöissä se saattaa nousta arvoon arvaamattomaan.

Eipä tässä oikein muuta. Illalla oranssit päälle ja peliin! Odotan jo innolla illan peliä!
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivotaan, että vastustajan vaihtoaitiossa heiluva ristokaskilahti ei ole sekoittanut puheillaan koko liigan tuomareita ja nähtäisiin korkeatasoisia suorituksia myös raitapaitojen osalta. Kovin paljon huonommin ei kyllä voi mennä, kuin kahdessa edellisessä HPK:n kotiottelussa.

Laadukasta tuomarityöskentelyä toivon totisesti minäkin. Etenkin mailahäirintä tulisi ottaa pois tehokkaasti. Jaksanpa vain suhtautua skeptisesti siihen, että tuomareilla on kanttia asiaan puuttua. Kahvaaminen kun tuntuu olevan taas sallittua liigassa.

Uskonpa, että Tuokkola pelaa tänään. Sinuhe sitten perjantaina Pelicansia vastaan kotona. Aivan samahan se on, kumpi siellä seisoo tolppien välissä. Huippuvireessä molemmat.

Tänään mitataan sitten todellinen HPK:n iskukyky. Vielä kerran toivon, että ottelu ratkeaa pelaamalla, eikä tuomaroinnilla tai paremminkin sen puuttumisella.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Oho, tällaista tunnetta ei olekaan vähään aikaan ollut ennen matsia: ihan jännittää miten tässä pelissä käy! HPK on ollut ollut viime aikoina mahtivireessä ja rosterista löytyy leveyttä. Siellä on nopeutta ja taitoa ihan hillittömästi ja ärsyttävä valmentaja Rautakahva penkin päässä. HPK ja Blues ovat ainoita joukkueita joille on normaalilla peliajalla hävitty (0-1 tappiota Ilvestä vastaan ei enää lasketa).

Kysymysmerkkejä illan otteluun:
- Tuomaritoiminta, sallitaanko mailahäirintä? Ketkä tuomaroivat?
- Tuokkola, kuinka pelaa sikakatsomon röhkiessä takana?
- Kariyan nopeus, miten tuo kaveri saadaan aisoihin?
- HPK:n pelipaidat, ovatko ne oikeasti niin karmean oranssit kuin mitä Jääkiekkolehden kultanumerossa kuvattiin?
- JYPin kolmospakkipari: onko Forsberg yhtä suurissa vaikeuksissa kuin Jokereita vastaan?
- JYPin henkinen vireys: vieläkö löytyy intoa vetää ihan täysillä? Samoilla kentällisillä päästelty monta peliä (hyvin on toki kulkenut).

Tällä kertaa ei voi odottaa yhtä vähämaalista nuhjaamista kuin Jokereita vastaan. Latteus: avausmaalin merkitys on suuri, toivotaan että JYP saa sen.

Veikkaus 3-4 maalia voittajalle, 1-2 luuserille.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
http://www.jypliiga.fi/index.php?op...k-jyp-30102008&catid=4:otteluennakot&Itemid=8
http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/huippukuntoiset-hämeenlinnassa(272819).ece

Tuossa lisänä pari linkkiä otteluennakoihin. Kiekkokeskisuomalainen veikkaa samoja kokoonpanoja kuin viimeksi ja tottahan se on, ettei hyvää kannata hajoittaa. Ilmeisesti Virpiötä ja Vänttistä ei haluta sisään puolikuntoisina, varsinkin kun minkäänlaista pakottavaa tarvetta uusituille kokoonpanoille ei ole. Samoin Miika Lahti tuntuu jäävän pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle (koko loppukauden ajaksi?). Hyvä kokeilu voisi olla neloseen: Pesonen-Lahti-Riska, jolloin Laukkanen voisi rauhassa keskittyä D Teamin peleihin - Lahden ja Laukkasen roolitukset (Laukkanen JYPissä enemmän tai vähemmän puolustava ja Lahti D Teamissä hyökkäävänä hyökkääjänä) ovat hieman väärinpäin. Molemmista olisi enemmän hyötyä toisin päin roolitettuina. Tänään kuitenkin varmaan mennään tiistain kokoonpanolla (albeit Peki maalissa - myös Foban pelaamista en pitäisi satavarmana, tulisko Jaatinen takaisin?).

Molemmat joukkueet ovat hyvässä iskussa, mutta täytyy edelleen uskoa tuohon JYPin järkyttävän hyvään oman maalin varjeluun (päästettyjä maaleja 1,47/ottelu). Se Blues-tappio (4-1) on ollut ainoa katastrofi tällä kaudella ja siitä on jo aikaa niin kauan ettei sitä oikein enää muista. Muut tappiot ovat tulleet yhden maalin erolla ja max 3 päästetyllä maalilla - HPK voitti 2-3, Ilves 1-0, SaiPa 3-2 (ja) ja HIFK 2-1 (ja). Sama laulu kuin jokeripelissä: älkää päästäkö kiekkoa Lassilan selän taakse yhtä kertaa enempää, muuten hukka teidät perii.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jännä peli tosiaan tulossa ja odotukset hieman ristiriitaiset. Itselläni oli myös visio 6 pisteestä tältä viikolta, mutta kun on mahdollisuudet yhdeksään niin miksi tyytyä kuuteen?

Toisaalta pelit ovat sujununeet pisteitten valossa hyvin vaikka esitykset eivät olisikaan olleet niin hyviä. Tuntuukin hieman että tällä viikolla hävitään "pakosti" eli tilastotappiota pukkaa ;) Ei ole vähään aikaan ollut sellaista pelokasta/ kunnioittavaa oloa kerhon suhteen kuin nyt hieman on.

Kokoonpanoja sitten vain odottelemaan ja itse peliä tietty...
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Koska Lukko-pelin ennustukseni meni lähes nappiin, jatkan samalla linjalla. JYP ei ole enää se takavuosien pisteautomaatti, jota myös pajatsoksi kutsutaan. Odotettavissa on tasainen ja oman kutinani mukaan kuuma kamppailu. JYP ei tule myymään nahkaansa halvalla. Veikkaankin, että 60 minuuttia on aivan liian vähän tänään. Jatkoajalle lähdetään 85% todennäköisyydellä 3-3 lukemista. Sen jälkeen voittajasuosikkeja on vain yksi, eli valioasuinen kotijoijkkue.
 

CamNeely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Boston Bruins
Tämä matsi on kaikkein kovin testi JYPille tällä kaudella tähän mennessä. Kaksi sellaista peräkkäin, ensimmäinen hoidettiin rimaa hipoen, toisesta ei ole kovin positiviiset ennakko-odotukset. Kerho on ollut jäätävä kotonaan ja toimiva paketti on sielläkin, jos on vierasjoukkueellakin.
Tänään en usko JYPin löytävän lääkkeitä Kerhon liikkeeseen ja hyökkäystehoon. Tiukka peli kuitenkin tiedossa mutta parin maalin erolla mennee kotijoukkueelle. Eihän JYP nyt joka ilta pysty samaa tahtia töitä tekemään hyvää joukkuetta vastaan. Tosin kotijoukkue kyllä saa onnistua samoin kuin Lukko-pelin pari viimeistä erää.
Pinnakin olisi loistava homma, jos tulee kolme ni joku vois herättää tästä unesta. Hyvä kiekkoilta kuitenkin tiedossa, harmi ettei pääse paikalle.
 

d2uce

Jäsen
- HPK:n pelipaidat, ovatko ne oikeasti niin karmean oranssit kuin mitä Jääkiekkolehden kultanumerossa kuvattiin?

Voin hieman jännitystäsi laukaista kertomalla, että HPK pelaa mustilla pelipaidoilla ja ne hienommat paidat säästetään lauantain kotimatsiin, kun vastaan asettuu perinteikäs HIFK.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä matsi on kaikkein kovin testi JYPille tällä kaudella tähän mennessä. Kaksi sellaista peräkkäin, ensimmäinen hoidettiin rimaa hipoen, toisesta ei ole kovin positiviiset ennakko-odotukset. Kerho on ollut jäätävä kotonaan ja toimiva paketti on sielläkin, jos on vierasjoukkueellakin.
Tänään en usko JYPin löytävän lääkkeitä Kerhon liikkeeseen ja hyökkäystehoon.

Höpö, höpö. Tässä ei JYPin kannata vastustajia katsoa liiemmälti vaan keskittyä omaan tekemiseensä. Havaittavissa onkin ollut se, että enää ei kumarreta ketään, eikä varsinkaan etukäteen. Omilla aseilla Kerho on kaadettavissa siinä missä mikä tahansa muukin joukkue. JYP lähtee tällä hetkellä otteluun kuin otteluun ainakin lievänä ennakkosuosikkina. Sanokaa tätä vaikka leijumiseksi, muttei minun mitään tarvitse todistella. Eiköhän sarjataulukko ja muut tilastot kerro olennaiset asiat.

Tottahan se tilastotappio sieltä jossain vaiheessa tulee, mutta etukäteen häviämisen pelosta ei kyllä kannata nyt puhua. Ihan samalla tavalla ei Kerhonkaan kotivoittojen putki ikuinen tule olemaan. Ainoa mikä minua pelottaa, on löysä tuomarilinja, koska väitän sen suosivan Kerhoa tai mitä tahansa joukkuetta, jota Rautakorpi valmentaa.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aikamoista kahvaitkua jo ennakkoon 'kylästä, jossa kahvaaminen alunperin keksittiin ja joukkueen logokin pelityylin mukaisesti muutettiin.

Älkäätten pelätkö, HPK:n pelityyli on varsin viihdyttävää kotikaukalossa. Vieraissa ei tarvitse ketään miellyttää eikä niin tottavie ole tehty.

Toivottavasti hämeenlinnalaisyleisö löytää tänään hallille kannustelemaan joukkuetta. Perinteisesti JYP mielletään nimenomaan kahvajoukkueeksi vuosien takaisten saavutusten myötä, eikä täällä hitaassa Hämeessä ole ymmärretty asian laidan muuttuneen radikaalisti.

Toivottavasti tuomarit suosivat kotijoukkuetta ja onnetarkin pyllistelee JYPille.
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
JYP lähtee tällä hetkellä otteluun kuin otteluun ainakin lievänä ennakkosuosikkina. Sanokaa tätä vaikka leijumiseksi, muttei minun mitään tarvitse todistella. Eiköhän sarjataulukko ja muut tilastot kerro olennaiset asiat.

En nyt ihan metsässä ole kommenttiesi kanssa, mutta nyt on peli, johon ihan tilastoitakin tuijottamalla laskisin kerhon aivan hienoiseksi ennakkosuosikiksi. 10 viimeistä peliä, koti/vierassaldo, keskinäiset kohtaamiset, kotietu. Noita kun vilkuilee niin ei niistä saa Jypiä millään ennakkosuosikiksi, tosin eipä vaaka aivan hirveästi toiseenkaan suuntaan kallistu. Pikkuriikkisen kuitenkin.

Tasaista, erittäin tasaista tullee olemaan ja jatkoaika on varmasti lähellä. Ennen kaikkea toivon kuitenkin korkeatasoista ottelua, kehissä olevien joukkueiden pitäisi nykyvireessä sellainen mahdollistaa.
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jännittävä ilta tulossa jo senkin vuoksi, että olen ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa peliä katsomassa... Ja kun kerran näinkin pitkälle vierasreissulle lähdetään, on pelko tappiosta aika vahva. Mun live-otteluiden track record on melko murheellinen tältä ja viime kaudelta: 12 ottelua, 3 voittoa, ja niistä vain yksi varsinaisella peliajalla (tiistain Jokerit-peli).

Alun OT-marinasta itse illan peliin, ensin asioita, jotka puhuvat Kerhon voiton puolesta (sikäli kun joukkueen nykymenosta mitään tiedän):

- vastassa vaikeasti kotona voitettava ja hyvässä nousussa oleva kotijoukkue (ja eikös Rinkelinmäki ole ennenkin ollut JYPille vaikea paikka pelata?)
- vastustajalta Kariya pelottaa eniten: mies hankkii varmasti JYPille 1-2 jäähyä nopeudellaan. Jotenkin tulee mieleen Saviano, joka on ollut nyt jo toista kautta JYPin pakeille harvinaisen liukas vastus. Erotuksena se, että Kariya osuu paremmalla prosentilla.
- Lassila pelannee edelleen korkealla tasolla, joten heikolta ei näytä Kerhon puolustuspääkään. Avainasemaan nousee maskipelaaminen, varsinkin yv:llä. Sitä nähtiin JYPiltä jonkin verran Jokerit-pelissä, muttei läheskään tarpeeksi.
- JYPin suuret jäähymäärät viime peleissä: jos sama meno jatkuu, tekee Kerho yhden YV-maalin tänään


Ja JYPin puolesta:

+ voittamisen rutiini
+ vahva puolustus- ja maalivahtipeli
+ neljä kentällistä, jotka pystyvät pitämään pelin painopisteen vastustajan päädyssä (okei, viime matsin 3. erä oli JIM)
+ Immosten nousuvire; jätkät ehtii ekana kulmatilanteisiin, toisin kuin alkukaudesta, jolloin kavereiden meno näytti kentällisistä hitaimmalta
+ kalavelkojen maksu HPK:n aiheuttamasta kotitappiosta: potut pottuina!

Lopuksi toivon molemmilta liikkuvaa ja aggressiivista peliä, ja tuomareilta onnistumista!
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Taas lätkäilta. Mikäs sen parempaa.

Pyh ei ole enää mitenkään entisen nimensä veroinen. Laatupelaajia ja toimiva pelisysteemi. Viime kaudella niin mukavan näköistä kiekkoa, että tänään lähtee hallille ihan mielellään.

Kotijoukkue on esittänyt Rinkulalla niin suvereeneja otteita että vaikeata tulee Jypillä olemaan. Ei sillä etteikö Jyp vieraissa osaisi pelata, joten ei ole kotijoukkueellakaan helppoa.

Joku voisi uumoilla ottelusta vähämaalista, mutta sehän on aivan väärin. Ei mitään perinteikästä 7-0 ottelua odotettavissa, mutta 4-3 on lopputulema. Maaleista viisi ylivoimalla.

Tuukka hanskaa tänään.
 

Jarzki

Jäsen
Tuukka hanskaa tänään.

Jaa ketä vastaan, tuomaria? Ei ainakaan kenenkään JYPin puolustajan kanssa, tuskin sieltä hyökkääjienkään on varaa lähteä tanssiin mukaan.

Kyllä itse pidän Kerhoa nimenomaan tähän peliin tällä hetkellä hienoisena ennakkosuosikkina. Mikäli peli pelattaisiin Jyväskylässä, asetelma olisi taatusti toisinpäin. Ja mikäli Jypille tehdään yli 2-3 maalia, on se nimenomaan tämä ottelu. Mutta varmaa on, että helpolla ei Kerhokaan tule tänään pääsemään, jos ja kun JYP pelaa sillä totutulla tasollaan. Pisteeseen olisin jo tyytyväinen, kolmesta olisi jo aihetta pistää pienet juhlat pystyyn. Tiistain jälkeen jo nimittäin nousi hymy huulille ajatuksesta, että tällä viikolla otetaan voitot Jokereista ja HPK:sta, sekä toki myös Pelicansista huomenna. Mutta ei mennä asioiden edelle, tänään on kova kamppailu vuosien varrella pahaksi paikaksi osoittuneessa Hämeenlinnassa, mikä lie Patria-areena nykyään.
 
Suosikkijoukkue
Hpk,Leijonat,Team Canada,Ottawa,Rockets&SaloHT
Tiukka peli tulee olemaan..toivottavasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja Kerho vie lopulta voiton!!! Jypi tosi vaarallinen nyt kun Immonen,Virtanen ja Pihlman ketjukin on päässyt vauhtiin...Kerhon oltawa heti mukana pelissä ja täysin hereillä!!!

Niin tosiaan mikä Laakosella on..harmi iso menetys Kerholle, jos tosiaan ei ole mukana?!Pitäkäähän taas kunnon mekkalaa hallilla...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös