Mainos

To 27.11.2014 KalPa – Lukko

  • 5 000
  • 32

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liigakärki KalPa saa vastaansa Lukon, joka rämpii syvissä vesissä: alla on 4 ottelun tappioputki ja 10 pelin kuntopuntarissa joukkue on kolmanneksi viimeisenä. Hyvän alkukauden ansiosta Lukko on vielä sarjassa kolmantena. Nousujohteinen KalPa on viimeisestä 4 ottelusta voittanut 3. Joukkueiden nykytilasta kertoo paljon maalisuhteet viimeisessä 4 matsissa: KalPa 16-6, Lukko 3-13. Kuopio on ollut Lukolle vaikea paikka eli tuskainen ilta tiedossa.

Lukon suurin ongelma on tehottomuus: paikkoja pystytään luomaan, mutta kiekkoa ei saada sisään. Lisäksi ylivoima on ollut näennäistä pyörittämistä hyökkäysalueella ilman vaarallisia maalintekotilanteita. Tämän lisäksi Zapolski ei ole viime peleissä ollut aivan parhaimmillaan. Huolestuttavinta on se, että CHL-pelien ansiosta Lukko on parhaillaan otteluruuhkassa ja avainpelaajien (Vahalahti-Gagnon) meno jäällä näyttää melko väsyneeltä. Kun tämän lisäksi Pihviketju hyvän lokakuun jälkeen tahkoo nollatehoilla eikä kakkosketju toimi tulosyksikön tavoin, niin huonolta näyttää.
 

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niiralan montussa tilanne on hullunkurinen tänään: Sarjajohtaja kohtaa alavireisen Lukon. Olisin uskonut tilanteen olevan juuri päinvastainen kauden alussa, mutta hyvä näin! Tällä hetkellä KalPan toiminta on niin ammattimaista ja tyylikästä, että vaikea kuvitella tappiota tästä pelistä. Sanokaa ylimieliseksi, mutta mihin se hyvä momentum nyt parissa päivässä häviäisi?

Kokoonpanot tulevat tarjolle iltapäivällä, joten muutama huomio itse ottelusta:
- Huomioikaa Lukkofanit KalPan fyysisyys. Mikkihiiret osaa myös taklata
- Keränen tekee tänään maalin, on kentän nopein pelaaja
- Yleisöä on alle 3 000
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Tänään ajattelin tämän pelin katsoa ja kiinnittää erityisesti huomioita Lukon ylivoimaan. Vahalahti pitää kiekkoa laidassa ja hakee Gagnonia keskeltä tai pakin viivasta, joka laukoo tai jatkaa Nurmelle. Mikäli Nurmi ei pääse vetämään suoraan syötöstä palautetaan kiekko Vahalahdelle ja sama uudelleen? Pelin jälkeen voidaan katsoa, kuka on Vahalahden jälkeen toiseksi eniten peliaikaa saanut hyökkääjä. Vaikka kaikki ennusmerkit pitävät Kalpaa selvänä ennakkosuosikkina, voi olla, että tänään pelataan koko 65 minuuttia.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa:lla tosiaan nyt ihan hyvä jakso menossa edellisistä 4 matsista, joissa kauneuvirheenä toki 2-0 johdon hukkaaminen Bluesille ja voittolaukauskisan tappio ko. ottelussa. Eennen tätä jaksoa KalPa taisteli ainakin kuvauksen perusteella aivan samoissa ongelmissa kuin Lukko nyt. Eli vähintään kohtalaisille maalipaikoille pääästiin, mutta häkki ei heilunut millään. Näin keltamustien lasien takaa on tietysti toivottava, ettei juuri tämäniltainen ole se matsi jossa Lukon palaset loksahtavat kohdilleen.

KalPalta tämän viikon huilaa Voutilainen, joka sai Tapparaa vastaan kovan niitin Mäntylältä. Tämä on sikäli iso menetys, että Vode pääsi maalien makuun pitkän kuivan kauden jälkeen nyt muutamassa matsissa. Myös YV:llä mielestäni yksi harvoja pelotteita, joka voi pistää kaarelta kiekon pömpeliin suoralla laukauksella.
Muilta osin kokoonpano seuraava:

Keränen - Rissanen - Birner
Timonen - Lyytinen

Mutanen - Ilomäki - Kapanen
Koivisto - Riikola
Kolehmainen - Ruohomaa - Hyvärinen
Halonen - Jokela
Harjama - Kinnunen - Junnila
Konttinen
Kilpeläinen
(Perhonen)
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukolla Setänen maalissa tänään (vihdoin). Suuronen nelosen laidalla. Nieminen jätetty kokoonpanosta kokonaan pois. Onko vammaa vai päätetty vain huilauttaa vanhaa miestä? Muuten mennään vanhoilla tutuilla kuvioilla.

Vahalahti - Gagnon - Ahtola
Mikkola - Kousa
Koivisto T. - Koivisto H. - Piitulainen
Niskala - Tikkanen
Vauhkonen - Virtanen - Nurmi
Virtanen - Tommila
Sipiläinen - Riska - Suuronen
Forsberg
Setänen
(Zapolski)
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Veikkaanpa, että tänään tulee turpaan. Lukkoa vastaan se ei ole mikään häpeä. KalPalla on toki kaksi lähtökohtaisesti top 6-hyökkääjää sairastuvan puolella, mutta silti Sami Mutanen kakkosketjussa on jotain, mitä en ajatellut näkeväni tällä kaudella. Tai en ainakaan toivonut näkeväni. Ei siinä, hyvinhän äijä roolinsa on hoitanut ja näytönpaikka voi olla hyväkin idea. Lukko ratkoo pelin osumalla ylivoimiensa aikana kahdesti. Niukka 2-3-tappio isännille.

No vielä mitä, ei siellä sarjakärjessä nyt aivan turhaan sentään olla. Tiukka peli tulee.

KalPa tosiaan tänään...

91 Janne Keränen - 28 Jaakko Rissanen - 86 Michal Birner
53 Sami Mutanen - 22 Arttu Ilomäki - 42 Kasperi Kapanen
55 Janne Kolehmainen - 13 Mikael Ruohomaa - 14 Toni Hyvärinen
29 Joona Harjama - 16 Saku Kinnunen - 84 Jyri Junnila

46 Jussi Timonen - 57 Joonas Lyytinen
5 Miika Koivisto - 50 Juuso Riikola
18 Antti Halonen - 26 Mikko Jokela
33 Tero Konttinen

37 Eero Kilpeläinen
43 Samu Perhonen

Poissa loukkaantumisten tai vähemmän vakavien vammojen vuoksi ainakin Jukka Voutilainen, Tomas Kubalik ja Mikael Seppälä.

Onkos Lukolta Niämine loukkaantuneena vai eikö mahdu enää kokoonpanoon?
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pidän todennäköisimpänä ihan vain huilivuoroa. Näin saadaan vanhasta miehestä paremmin tehot irti. Ei ole pelannut ihan joka peliä.
KalPalla huilivuorossa tällä kaudella on ollut kotiyleisö. 2500 on tiukassa tänä iltana, tunnelma on hieman väljähtynyt.
Kuopiossa ristodufva on synonyymi pitkän kiekon lyömiselle. Hybridisäännön takia ei varmaan huippulukemiin päästä ja hallilta pääsee kotia kohti ennen puolta kymmentä. Risupartojen risuaidoissa saattaa esiintyä kirjainyhdistelmiä jyp, uimalakki, mikkolan käsilaukku ja niäminen (vaikkei ole kokoonpanossa)
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No nyt saa Setänen toisen liigastarttinsa tällä kaudella. Ja se on saatanan hyvä asia.

Kuten tuolla Lukon osastolla olevassa Setäsen omassa ketjussa viime viikolla kirjoitin eli ennakoin, tällä neljän pelin viikolla Oskarillekin lohkeaa peli mutta todennäköisesti se on vieraspeli, ja niin kävikin.

Toistamiseen sanon että se on hyvä asia että Oskari saa pelata. Mutta koska en ole tervekään jollei jotain valituksen aihetta olisi niin sitä mä vaan ihmettelen että miksi helvetissä hänet pistetään vieraskaukalossa maaliin, miksei kotona esim. tiistaina? Nyt kun vastassa on vielä sarjajohtajakin.

No se siitä. Koppi tarttuu jos on tarttuakseen, oli vastassa kuka hyvänsä.

Tiistaisen pelin jälkeen kyrpi niin etten aikonut tätä peliä katsoa enkä edes radiosta kuunnella, mutta pakkohan se on että tiedetään missä mennään. Sen verran huonosti Lukko on pelannut neljä peliä nyt putkeen että mitään muuta en tänään odota kuin mahdollisimman niukkaa tappiota, mutta toivottavasti Lukko ottaisi ja yllättäisi ja vaikka voittaisi.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Veikkaanpa, että tänään tulee turpaan. Lukkoa vastaan se ei ole mikään häpeä. KalPalla on toki kaksi lähtökohtaisesti top 6-hyökkääjää sairastuvan puolella, mutta silti Sami Mutanen kakkosketjussa on jotain, mitä en ajatellut näkeväni tällä kaudella. Tai en ainakaan toivonut näkeväni. Ei siinä, hyvinhän äijä roolinsa on hoitanut ja näytönpaikka voi olla hyväkin idea.


Itse todella toivoin näkeväni Mutasen ns. kärkiketjuissa. Nopeus todellakin riittää, tekee pirusti töitä myös kiekottomana ja tuo sopivasti hiukan kadoksissa ollutta röyhkeyttä. Lähtökohtaisesti näkisin että tosi hyvä lisä/osa parin kiekosta tykkäävän kentässä.

Mielenkiinnolla odotan illan matsia. Ei todellakaan olisi viimekauden päätteeksi uskonut että Kuopiossa pelataan marras-joulukuun vaihteessa ns "kärkimatsia". Niin tai ei sitä varmaan uskoisi nytkään, ainakaan yleisömäärästä. Todella hävettävän matalaksi meinaa tänäänkin jäädä. Tartteis tehdä jotain, joukkue on jo oman osansa tehnyt. Enivei, itse ainakin suuntaan hallille toiveikkaana. Toiveissa olisi nähdä ainakin hyvää hokiviihdettä, kuten tänä vuonna pääosin on saatu nähdä, ja eipä se kotivoitto aivan mahdottomalta ajatukselta ennustuksissa kuulosta. Ainakin luulisi asenteen molemmilla joukkueilla olevan kohdallaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

NumberFour

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chiefs, Arsenal, Ronnie O.
Kapaselta odotan tänään tasonnostoa, alla pari heikkoa peliä, paikkoja ollut mutta ei ole mennyt sisään. Mutanen ollut viime peleissä KalPan parhaita hyökkääjiä joten hyvä että saa mahdollisuuden kokeilla kärkikentissä,paperilla tuo kenttä näyttää ihan hyvältä,nopeat laiturit ja hyvin peliä tekevä sentteri. Lukko ollut viime aikoina alavireinen eikä maalivahtipelikään ole vakuuttanut joten kova luotto on kotivoittoon, yleensä silloin vaan käy juuri toisin päin.
3-1 KalPalle, Kapanen, Mutanen,Birner maalintekijöinä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Toisin kuin on ennakkoon veikattu, KalPa porskuttaa Lukko sukeltaa. Nyt on tosiaan vasta Marraskuu niin ei kannata liikoja siihen tyytyä.

Kalpalla menee nyt tosiaan pelillisesti ja tuloksellisesti hyvin. Liigan kärkipaikka ja silleen. Lukolla suvanto vaihe päällä, mutta pahasti pelkään, että juuri tämä peli voi kaiken kääntää. KalPalta Vode ja Kubalik poissa. Syö paljon hyökkäyspäästä. Viime pelien paras pelaaja Mutanen saakin 2. kentässä vastuuta.

Lukolla pieni suvanto tosiaan nyt, mutta kova on tuo jengi. Pelottaakin, että tämä peli kurssin kääntää. Vastassa sarjakärki ja erinomainen paikka tasonnostolle. Näyttää, että ei tää sen kummosempaa ole. Yv vissiin alkukaudesta toimi hyvin, mutta nyt sekin hiipunut. Saa nähdä miten se tänään myllyttää. Ainakin Ipas vastaan KalPan av oli mallikasta.

Luotto KalPan vireeseen silti pysyy ja 2-1 kotivoitto kairataan. Maalintekijät Keränen Kapanen (jos ei tänäänkään maistu niin sit Mutanen.)
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Melkoinen nousu Lukolta, noita nähtiin alkukaudesta, alkaisiko tästä uusi nousu? Henkisesti erittäin tärkeä voitto, jota ei himmennä edes se, että ratkaiseva yv (Kolehmaisen jäähy) oli melkoinen tuomarivirhe.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Melkoinen sulaminen KalPalta, noita nähtiin joskus muinoin, alkaisiko tästä alamäki? Henkisesti erittäin karvas tappio, jota synkentää entisestään se, että ratkaiseva yv (Kolehmaisen jäähy) oli melkoinen tuomarivirhe. Voihan vitalis.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huh huh. Olipa merkillinen pelin. 40 minuuttia katsoin tuota jorma otsassa ja tuntui siltä että eihän tästä tule kettuakaan. Kolmannen erän puolivälin jälkeen rupesi sitten tapahtumaan kun Lukko tuli kahdella ykköskentän pikamaalilla tasoihin ja lopulta Ahtola niittasi ylivoimalla vierasvoiton Lukolle. Kaivatun sellaisen, menihän tällä neljän ottelun tappioputki poikki.

Niin ne sanoo minua rumemmatkin miehet että jääkiekko on ihmeellinen peli.

Ei tässä nyt sen kummemmin kannata tuuletella. Huomenna homma jatkuu Jyväskylässä ja altavastaajanahan Lukko siihenkin matsiin lähtee ja jos sieltä jotain täytettä (piste)pusseihin tulee niin kaikki on kotiinpäin.

Ihan piruuttani antaisin Oskari Setäsen pelata huomennakin. Hyvä peli Oskarilta ja kyllä tämän pojan uskaltaa vaikka jatkossakin maaliin pistää, miksei joskus jossain kotipelissäkin.

Mainittakoon toki vielä lisäyksenä että olihan se Lukon voittomaaliin johtanut ylivoima lahja tuomareilta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa alkoi taas luulemaan ja pelihän loppui siihen. Selkä pystyssä katellaan kun vastustaja pistää kiekkoa maaliin. Eikö ne koskaan opi? Ihan sama homma oli Bluesia vastaan. Hyvin pitkälti johtavien pelaajien vastuulla mun mielestä tämä. Toki Virtakin voisi jotain tuohon keksiä.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Kalpa pelasi jahallitsi 2,5 erää. Lukko vain 0,5 erää. Mutta silti ilmiömäinen nousu kahden maalin tappiosta 2-3 vierasvoittoon. Ekä erässä Lukko antoi Kalpa pörrötä, mutta toisessa puntiti alkoi jo tasoittua. Kalpa luuli helppon voiton olevan käden ulottuvilla, mutta niin vaan liike loppui ja virheet kasvoivat. Lukkolaiset tietävät, että kun maalilla on Eeeero, niin yjksi sisään ja jo alkaa ote tutista.

Thanks a lot Lukko. Great and important victory tonight.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Semmonen peli tällä kertaa. No saatiin ainakin just se mitä ansaittiin, eli NOLLA pistettä. Lukko tiesi, että peli kestää vähintään 60 min. KalPa ei tätä selvästikään ymmärrä. Onnea Raumalle pisteistä ja KalPan pelaajat ja valmennus parikymmentä kiekkaa hallia ympäri, vaikka kontaten.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPa alkoi taas luulemaan ja pelihän loppui siihen. Selkä pystyssä katellaan kun vastustaja pistää kiekkoa maaliin. Eikö ne koskaan opi? Ihan sama homma oli Bluesia vastaan. Hyvin pitkälti johtavien pelaajien vastuulla mun mielestä tämä. Toki Virtakin voisi jotain tuohon keksiä.

Tätä vähän pelkäsinkin, että tämä on se joka hoidetaan, mutta on tappion paikka. Jo toinen kolmannen erän 2-0 johdon menettäminen, nyt ei tullut tosin pistettäkään.

Kostautuuko kiekkokontrolli ja kolmos erässä suletaan täysi ja tankki jo tyhjä. Vai nouseeko helpolla päähä et kyl tää tästä kotiinpäin tulee. Vaan toisin taas kävi. Nyt on Virralla ja joukkuelle kasvunpaikka. Alkulaudesta nämä käännettiin voitoiksi kun oltiin tappiolla. Nyt itsellä johto niin siitä sit suletaan. Kaitpa tämä on tätä kauden jatkumoa ja nämä tilanteet näin tasoittuu kauden mittaan. Vituttaa vaan, että nuin voi kaksi kertaa viikon sisään pupeltaa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
KalPa hallitsi, mutta aika tehotonta tuo kulmissa pörrääminen on. Laukauksia ja jopa maalipaikkoja vähemmän mitä Lukolla, mutta toki toimii jos saa muutaman maalin eteen ja jaksaa 60 min painaa.

Kuitenkin isoja virheitä tänään kontrollin vuoksi, mutta heikolla itseluottamuksella pelaava Lukko ei saanut viimeisteltyä.

Sitten hups, pari onnistumista ja peli oli täysin Lukon hallussa. Kuvaavaa, että maalivahdin ollessa vaihtoaitiossa KalPa harrasti näitä jätön jätön jättö syöttöjä, vaikka kellossa aika kului loppuun.

Tärkeä voitto Lukolle ja Oskarille uran ensimmäinen voitto.
 

lebak

Jäsen
Kalpa hallitsi reilut pari erää ottelua, vaikka kuten ennenkin Virran valmentaessa on se suurimmaksi osaksi omissa hautomista ja kulmaralleja. Lukko ei saanut aikaseksi sitäkään. Lukolle tärkeä syntyminen peliin ja toivottavasti myös henki kopissa on nosteessa, jotta selvitään otteluruuhkasta positiivisin mielin.

Ruudun selostaja yllätti myös niin hyvin, että pääsi ennen puoltaväliä jo mutelle, koska ei pystynyt antamaan ainakaan meidän talouteen lisäarvoa. Mutta se on toisen ketjun juttuja se.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Voitosta huolimatta varmaankin kauden väsynein matsi katsoa. Tuo tehoton kiekon hautominen vie vaan pelistä kaiken intensiteetin pois. Kärsivällisesti Lukko kuitenkin jaksoi pelata ja pistää tarvittavista paikoista kiekot pussiin.

Setäseltä kelpo peli ja saanee uudenkin mahdollisuuden. Tommilasta tulee myös olemaan loppukaudesta runsaasti iloa, sillä sen verran hienosti pelaa jo nyt kiekollisena loukkaantumisen jäljiltä
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voitosta huolimatta varmaankin kauden väsynein matsi katsoa. Tuo tehoton kiekon hautominen vie vaan pelistä kaiken intensiteetin pois.

Tuo Kuopion iso kaukalo ja Pekka Virran ohjeistama pelityyli on kyllä myrkkyä pelin viihdearvolle. Lukko-Sport ottelu oli paljon parempaa viihdettä vaikka vaasalaiset ottelun voittivatkin.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voitosta huolimatta varmaankin kauden väsynein matsi katsoa. Tuo tehoton kiekon hautominen vie vaan pelistä kaiken intensiteetin pois.


Samaa mietin itsekin, 2-0 -maaliin johtanut tilanne oli käytännössä vain näennäistä pyöritystä Lukon alueella, Lukolla ei ollut minkäänlaista paniikkia, kun kiekko pyöri pääasiassa laidoissa, maali syntyi lopulta merkkausvirheestä, kun Timonen jätettiin yksin maalin eteen.

Lukon tasoitusmaalissa oli vanhaa kunnon 1-ketjun kemiaa. Voittomaalin jälkeen tuli mieleen, että näinköhän Ahtola ottaa Niemisen paikan ykkösylivoiman maalinedusmiehenä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös