Mainos

To 26.5.2022 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

  • 93 628
  • 1 889

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
16.20 Ruotsi - Kanada

Ruotsi pelasi varsin mallikkaan alkusarjan sijoittuen lopulta toiseksi. Pelilliset rakenteet vaikuttaisivat olevan viime vuotta paremmin tasapainossa, ja kaikki neljä ketjua kykenevät tekemään tulosta. Alkusarjassa Ruotsi päästi maaleja toiseksi vähiten (10), ja tehtaili kolmanneksi eniten (27). Kanadan turnaus on sujunut vaihtelevasti, mutta oletettavasti tänään tullaan näkemään aiempaa tiiviimpi vaahteranlehtiryhmä. Joukkue ei ole kollektiivina Ruotsin tasolla, mutta tuttuun kanadalaiseen tapaan viimeistelee paikoistaan kovalla prosentilla, mistä kertoo 34 tehtyä maalia alkusarjassa. Hienoisena ennakkosuosikkina Ruotsi kuitenkin kamppailuun mielestäni lähtee.

16.20 Saksa - Tshekki

Olympialaiset sujuivat Saksalta ennakko-odotuksiin nähden heikosti, mutta MM-kisoissa joukkue on esiintynyt mallikkaasti, mikä palkittiin alkulohkon kakkostilalla. Vastaan asettuu Kari Jalosen Tshekki, joka on vielä oman pelillisen prosessinsa kanssa hieman vaiheessa. Tshekki kylläkin kykenee pelaamaan oikein hyvällä tasolla osan ottelusta, mutta välillä vanhat tavat nostavat liikaa päätään. Vastaavasti Söderholm on ehtinyt iskostaa omaa pelikirjaansa pelaajiin jo useamman vuoden verran, mikä on etu Saksalle. Kojo on kuitenkin kokenut ja paljon voittanut valmentaja, joka on varmastikin kääntänyt kaikki kivet, jotta Tshekki poistuu puolivälierästä voittajana. Veikkaan tiukkaa ottelua, jossa maalipaikat ovat kortilla.

20.20 Suomi - Slovakia

Ennakkoon puolivälieräpareista selkein. Suomen pelillinen prosessi on vain yksinkertaisesti niin timanttisella tasolla, ja kun tähän lisätään selkeä materiaalietu, on hankala nähdä Slovakialla olevan saumoja edetä jatkoon. Slovakian pelaajista kannattaa Slafkovskyn ja Nemecin ohella seurata erityisesti Adam Sykoran otteita.

20.20 Sveitsi - USA

Sveitsi pelasi todella vakuuttavan alkusarjan voittamalla kaikki ottelunsa, ja ainoa pistemenetyskin tuli merkityksettömässä ottelussa Saksalle. Lions-hyökkääjä Denis Malgin johtaa kisojen pistepörssiä, ja myös Nico Hischier, Timo Meier ja Pius Suter löytyvät pörssin kärkipäästä. Maaleja Sveitsi takoi yhdessä Kanadan kanssa eniten. Yhdysvallat aloitti kisaurakkansa jokseenkin nihkeästi, mutta alkusarjan viimeiset ottelut sujuivat hyvin, ja erityisesti Bruins-vahti Swayman on ollut erinomainen vahvistus torjuntaprosentilla 95,31. Sveitsi on kollektiivina edellä, mutta asetelma ei ole yhtä selkeä kuin toisessa iltaottelussa. Historiallisesti tarkasteltuna sopii myös odottaa tiukkaa ottelua.
 
Viimeksi muokattu:
Osaako joku sanoa, että vieläkö tuohon Sveitsi - USA peliin saa jostain lippuja ja jos, niin mistä?
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Saksan kelkassa! Pitkään pohdein kumpaa matsia alottaisi kattomaan, mutta taitaa olla tuo Helsingin koitos.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
"...saatetaan nähdä tänään tuleva maailman paras puolustaja."

Tsekki-Saksa -ottelussa.

Kiitos Tero Lehterä. Anteeksi jos olen sinua joskus haukkunut.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ja niin myös Tsekki heti johtoon. Näähän lähtee heti menemään päin persettä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kuka muka ullattui että Ruotsi johtaa. Ihan perus hommaa niiltä ensin uhriutua että kauheaa ku Kanada tuli vastaan. Ollaan hävitty jo.. Ja silti ne painaa jatkoon. I assume
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tufa

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nylander 2-0
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
No niin, Nylander tyylittelee Ruotsin kahden maalin karkumatkalle. Tämä peli on tällä tahdilla kohta ohi. Ei näin Kanada, ei todellakaan näin.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Saksa koettaa voittaa boxista peliä
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Söde peräänkuulutti kärsivällisyyttä. No sitä on - Saksalla nolla laukausta ja peruuttelua. Was soll das heissen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös