Mainos

To 26.2.2009 JYP - HIFK

  • 12 727
  • 61
Olipahan sekava peli. Pelin jälkeen päällimmäisenä tuntona on vitutus IFK:ta kohtaan. Naurattavaa pelleilyä. Kankaanperä, Honkanen ja parhaimpana I. Pikkarainen antoivat itsestään semmoisen kuvan että huh huh...Jypin peli oli vaikeaa rikkonaisuuden takia ja ilmeisesti pientä väsymystäkin oli ilmassa. Yv oli vaikeaa. Hyvä kuitenkin että voitto tuli ja toivottavasti ei näitä stadin räkänokkia enää tällä kaudella tarvitse nähdä.
 

Handyy

Jäsen
Itse olen virtasesta erimieltä. Vaikka mokasikin pari maalitilannetta ja joissakin kohti ehkä sitten sitä löysää pelaamista niin omassa päässäkin jaksoi painaa pääle ja yrittää riistää sitä kiekkoa ja puolusti. Tosiasia oli että koko VIP kenttä oli ihan jäässä ei yksinään Antti. Tuohon ylivoimaan olisi voitu kokeilla nelosketjua joka oli tänään aivan liekeissä. Myös riska olisi voitu ottaa kentälle kun ihan selvästi näkyi että monella pelaajalla ei luistin kulkenut.
Minä näin kyllä vähän samaan tapaan Virtasen suorituksen. JYPin ongelma ei ollut Virtasen löysä pelaaminen, vaan se että pelattiin jatkuvasti erikoistilannetta ja yritettiin rauhassa hieroa sitä kuviota. Keskialueeltakin peruuteltiin oman maalin taakse, että saatiin "oikea" hyökkäyskuvio käyntiin. Vastustaja vaan pelasi pirun hyvää ja aktiivista AV:ta, ettei JYPin taktiikalla tilanteista tullut mitään. Siksi se näytti niin aneemiselta, kun jatkuvasti silti yritettiin samaa. Nopeutta olisi pitänyt kuvioihin saada puolet lisää.

Ehkä parhaiten tuon voi kiteyttää 5vs3 -pelaamisen hitaudella. Siinäkin tosin Virtanen oli se, joka pitkän ajan jälkeen yritti muuttaa pelirytmiä sen kiekon hieromisen sijaan ja saikin (Tuppuraiselle?) paikan tehtyä maalinkulmalle, josta olisi pitänyt kiekko heittää tyhjään häkkiin. Heti sen jälkeen toinen avopaikka. Mutta ei maaleja tänään.

Summa summarum. Enemmän olisi JYPin pitänyt lukea peliä ja millä tavalla HIFK pelasi. Nyt mentiin koko ottelu alusta loppuun samalla kaavalla, vaikka se jo hyvissä ajoin ainakin katsomovalmennukselle tuli selväksi että ei toimi. Yksittäisten pelaajien syyksi minä en kyllä pysty tätä heikkoa esitystä laittamaan.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kyllä tuo hirveä yv:n määrä näkyi VIP:in väsymisenä. Mikis yv:ssä ei peluutettu vaikka nelosta joka sai mylläkän aina IFK:n päätyyn kun Immoset taas hakkasivat päätä seinään?

Nojoo huomenna pitää olla astetta paremmas vireessä jos meinataan Turkusesta pisteitä napsia.
 

VirG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Fotboll, Vaasan Sport
Njoo, peli oli sinänsä ihan viihdyttävä, mutta tuomarit olivat aivan yössä.
"Tuomarit oli paskoja"-jargonia päästän nyt minäkin. Oli siellä toki pari hyvääkin vihellystä, mutta muuten aivan käsittämättömiä vihellyksiä. Case-Pikkaraisessakin tuntuu vähän tyhmältä, että joku vatipää hankkii joukkueelleen 10 minuuttia AV:ta, mutta näin se vaan sääntökirjassa menee...

Naurettavin jäähy oli mielestäni Lopin jäähy. IFK heitti edellisessä vaihdossa maalin, ja heti seuraavassa vaihdossa IFK heitti kiekkoa Jypin päätyyn. Jyp turvautui kerran pieneen hätäriin, joka ei lopulta pitkäksi asti edes mennyt. Niin sitten IFK käynnisti hyökkäystä normaalisti. Loppi seisoi siniviivan tuntumassa, toinen jalka sinisen paremmalla puolella ja toinen syvemmällä. Jypin pelaaja törmää luistellessaan Loppiin... 2 min estäminen Matias Loppi!

HIFK ei kuitenkaan esittänyt parasta vieraskiekkoa, mitä esitti viimeksi Jyväskylässä esimerkiksi. Jypin ylivoima oli kyllä melkoista sontaa kans, kiekon siirtelyä jne. Oma kotiyleisökin jo rupesi buuaamaan kotijoukkueen otteille. Tuomarit sekoitti IFK:n pelin kerta toisensa jälkeen aivan käsittämättömillä vihellyksillään.

Nieminen oli hyvä ja IFK hyvin alivoimaa liki koko ottelun ajan.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Njoo, peli oli sinänsä ihan viihdyttävä, mutta tuomarit olivat aivan yössä.

Ymmärrän toki, että IFK-lasien läpi katseltuna tuomarit saattoivat näyttää huonoilta. Kuitenkin tuomarikaksikolta sikäli miehekäs esitys, että hyvitysjäähyjä ei juurikaan tullut ja uskallettiin Jalosen ja kumppaneiden mouhoamisesta huolimatta viheltää selvät koukut ja estämiset edelleenkin pois, vaikka IFK oli juuri pelannut alivoimaa.

IFK kaatui omaan ja etenkin maalaisjuntti Pikkaraisen typeryyteen, ei tuomareihin.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tuomarilinja oli pirun tarkka eilen. Oli hienoa huomata, että linja piti koko ottellun ajan. Yleisesti tarkalla linjalla aloittaneet tuomarit höllentävät sitten loppua kohden jota ei onneksi eilen nähty.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän toki, että IFK-lasien läpi katseltuna tuomarit saattoivat näyttää huonoilta. Kuitenkin tuomarikaksikolta sikäli miehekäs esitys, että hyvitysjäähyjä ei juurikaan tullut ja uskallettiin Jalosen ja kumppaneiden mouhoamisesta huolimatta viheltää selvät koukut ja estämiset edelleenkin pois, vaikka IFK oli juuri pelannut alivoimaa..

Sinänsä mielenkiintoinen tilasto on että JYP on kauden IFK-peleissä kerännyt vähemmän jäähyjä lukuunottamatta lokakuussa Helsingissä pelattua matsia. Tällöin Dufva taisi todeta että JYP kärsi tuomarilinjasta niinkuin muutkin vierasjoukkueet Helsingissä. Eli ns. Helsinki-lisä. Tämän jälkeen Dufva on ilmeisesti ollut tyytyväinen tuomarityöskentelyyn, koska JYP on kerännyt vähemmän jäähyjä enkä ole huomannut Dufvan kritisoineen pelin jälkeen dumareita.

Itkeminen dumareista julkisesti kannattaa?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tämän jälkeen Dufva on ilmeisesti ollut tyytyväinen tuomarityöskentelyyn, koska JYP on kerännyt vähemmän jäähyjä enkä ole huomannut Dufvan kritisoineen pelin jälkeen dumareita.

Itkeminen dumareista julkisesti kannattaa?

Tai sitten ettei koukita, kahvata ja estetä siinä määrin kuin HIFK eilen. Paria jäähyä lukuunottamatta selviä jäähyjä jokaikinen tapaus. Oliko tämä sitten Nokka-Jaloselle liian kova paikka ettei voinut pressiin tulla?

Ja jos tarkoitat JYP-HIFK pelejä, niin ei ole niissä kritisoinut, mutta esim. tammikuisen JYP-SaiPa ottelun jälkeen sai tuomaritarkkailija kyllä kuulla kunniansa.

Jännä sinällään huomata, että selkeä linjan tiukkeneminen on tapahtunut sen kapteenikyselyn tuloksen jälkeen..asia sinällään hyvä, jos sillä oikeasti otetaan nuo koukkimiset pois.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Naurettavin jäähy oli mielestäni Lopin jäähy. IFK heitti edellisessä vaihdossa maalin, ja heti seuraavassa vaihdossa IFK heitti kiekkoa Jypin päätyyn. Jyp turvautui kerran pieneen hätäriin, joka ei lopulta pitkäksi asti edes mennyt. Niin sitten IFK käynnisti hyökkäystä normaalisti. Loppi seisoi siniviivan tuntumassa, toinen jalka sinisen paremmalla puolella ja toinen syvemmällä. Jypin pelaaja törmää luistellessaan Loppiin... 2 min estäminen Matias Loppi!

Mitä vittua? :D

Siihen en ota kantaa että oliko se nyt sitten räikein jäähyn paikka, mutta nyt taitaa jollain olla mietoa vaikeutta värien erottamisessa. Loppi ei ollut se, joka seisoo, vaan paikallaan seisova oli nimenomaan JYP-pelaajista Miika Lahti. Eikä hänkään aivan pysähdyksissä ollut, vaan liukui hyvin hitaasti vasemmasta laidasta keskelle pyrkivää IFK-hyökkääjää kohden. Loppi tulee sivusta, ilmeisesti tarkoituksenaan luoda pieni blokki, että joukkuetoveri pääsee hyökkäysalueelle. Loppi törmää hieman Lahteen, joka horjahtaa polvilleen. Ei varmaan ollut Lopin tarkoitus ihan päin ajaa, mutta luistelulinjat ilmeisesti ristesivät sen verran, että tapahtui yhteentörmäys. Ei mikään "kovin ikinä, tää on mun IFK!"-tyylinen yliajo, vaan kevyt kontakti. Ehkä aavistuksen helppo jäähy, mutta niitä taisi tulla pelissä muitakin.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja jos tarkoitat JYP-HIFK pelejä, niin ei ole niissä kritisoinut, mutta esim. tammikuisen JYP-SaiPa ottelun jälkeen sai tuomaritarkkailija kyllä kuulla kunniansa.

Niin siis tarkoitin että Dufva ei ole kritisoinut dumareita JYPin ja IFK:n välisissä matseissa tuon lokakuisen jälkeen. Muiden matsien osalta en ole seurannut Dufvan kritisointeja. Tästä on joskus ollut puhetta että kannattaako avautua ja kitistä dumareista ja mun mielestä kannattaa, koska sillä näyttäisi olevan vaikutusta ja tämän vuoksi keväisissä ratkaisupeleissä dumarityöskentely nousee pöydälle. Toisaalta Jokereiden Hanlon ei ole kaiketi kertaakaan avautunut dumareista. Ihme juttu..
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Niin siis tarkoitin että Dufva ei ole kritisoinut dumareita JYPin ja IFK:n välisissä matseissa tuon lokakuisen jälkeen.

No olen nähnyt molemmat nuo pelit sen kritiikin jälkeen ja minusta niissä ei ole ollut mitään kritisoitavaa tuomaritoiminnan suhteen, joten miksi turhaan louskuttaa leukojaan? Eli voisin olettaa että Dufva on sinun mielestäsi saanut näissä peleissä tuomarilinjan omalle joukkuelleen sopivaksi.

Noh, eilen tuomarilinja oli tiukka mutta samalla hyvä. Joitain koukkuja jäi toki viheltämättä, mutta pidän kyllä edelleen siitä kiinni että jos sääntökirjaa lähdetään tavaamaan, niin jokainen jäähyyn johtanut tilanne täyttää kahden minuutin jäähyn vaatimukset.
 

Jarzki

Jäsen
Kyllä noista jäähyistä saa HIFK syyttää monessa tapauksessa aivan itseään. Peli oli ajoittain niin kuritonta, ettei mitään rajaa. Esimerkkinä tuo Pesosen koukkujäähy. JYPin pelaaja menee Pesosen ohi luistelemalla laidassa, olisi toki saanut kiekon, mutta kuitenkin pelin alla oli vielä kaksi HIFK:n miestä odottamassa. Silti Pesonen päättää vetäistä koukun JYPin mieheen, tuloksena päivän selvä boksi. Tilanteessa ei olisi ollut mitään hätää. Näitä selviä kurittomuudesta johtuvia jäähyjä HIFK otti pari-kolme tuohon peliin. Peiliin katsomisen paikka.

Pelillisesti eilinen peli oli yksi heikoimmista vähään aikaan, etenkin JYPin ylivoimien osalta. En tiedä, oliko tosiaan vielä krapulaa makean ja tunteikkaan KalPa-pelin jälkeen vai mitä, mutta haluttomalta näytti JYPin peli. Aivan ansaitusti yleisö osoitti jo mieltään, kun nämä sankarit eivät 10 minuutin lähes peräkkäisen ylivoiman aikana saa kuin yhden edes vähän maalipaikkaa muistuttavan tilanteen. Ei tuntunut sitä sydäntä löytyvän oikeastaan muilta kuin Jääskeläiseltä, joka taisikin olla paras JYPin pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös