To 25.3.2010 Jokerit-Tappara, villi kortti sarjan toinen ottelu

  • 12 501
  • 47

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipahan taas kerran oikea nitro-ottelu! Huh huh. Ei jestas mikä mylläkkä Tapparalla lopussa ja joku pääsi vetämään parin metrin päästä aivan vapaasti, onneksi siitä ei uponnut.

Onneksi voitettiin! Voi kyllä huokaista helpotuksesta tämän päivän osalta, mutta homma on vielä kesken.

Hentusesta sen verran, että vaikka ruuti on nyt ollut märkää niin onneksi mies sentään taistelee ja taklaa joka sekunti kun on jäällä. Eli hänestä on apua muussakin kuin maalinteossa.

Tuomareista sen verran, että kylläpä oli varsinkin viimeisessä erässä pilli taskussa kun Tappara muutamassa tilanteessa rappasi aivan selkeästi. Mutta en nyt viitsi tuomareista sen enempää valittaa, kun ottelu muutoin oli niin viihdyttävä.
 

zone55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tappara ei tänäänkään ollut parhaimmillaan ja Jokerit ansaitsi voiton. Siitä huolimatta vituttaa katsoa tuon tason tuomarivirheitä, jotka suoraan johtavat maaliin. Ei tuollaisia tuomioita voi tulla tällaisissa peleissä.

Mielestäni Hauhtosen tilanteessa ei ole rikettä. Kiekollisen pelaajan mailan nostaminen ei ole rike. Studiomiehet hehkutti kuinka Hautonen koukkii jalat alta, mutta näinhän ei tapahdu. Levonenkin on vieressä ja näyttää että ylös vaan.

Tapparan 2-2 maalissa Pyymäki pitää Erosen mailasta kiinni maalin takana ja saa syötettyä maalille. Saahan näitä itkeä maailman tappiin saakka.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ruotsi on hieno maa ja kaikki ruotsalaiset ihmiset ovat mukavia. :)

Jokerit on tosiaan kuin autokolariin joutunut hirvi. Ensinnäkin se on joutunut tähän tilanteeseen ihan omaa tyhmyyttään ja nyt kituu, kituu, mutta vielä hengittää...

Tuolla puolustuspelaamisella ollaan varmasti kusessa huomennakin, mutta jos meidän avainpelaajat on yhtä tulessa kuin tänään, niin kyllä tuo voi meillekin kääntyä. Tänään Jokerien ruotsalaiset olivat joka tapauksessa HOT.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiekollisessa pelissä Jokerit ei voi haastaa Tapparaa, eikä kovin montaa muutakaan joukkuetta tässä liigassa. Voitto tuli tänään vahvan ylivoiman ja hyvän puolustuspelaamisen ansiosta. Riksman oli vaaditulla tasolla, ja puolustus otti hyvin Tapparan poikittaissyötöt pois.

Ensimmäisessä erässä oltiin kuitenkin pahasti jyrän alla ja 1-1-lukemat erätauolla mairittelivat Jokereita. Toinen erä oli Jokereilta hyvä, mutta heti Tapparan tehdessä maalin pakka sekosi. Tamperelaiset pääsivät taas peliin mukaan, mutta onneksi päästiin johdossa erätauolle.

Kolmas erä oli sitä, missä Jokerit on parhaimmillaan, eli puolustamaan johtoaan, kun omaa peliä ei tarvitse rakentaa. Vahvat yksilöt pystyvät varkain tulleista 2-1-hyökkäyksistä yleensä tekemään maalin, joten oman maalinedustan tukkiminen ja roikkukiekkojen heittäminen riittää.

Jokerien pakistosta Kauppinen ja Eronen taisivat olla kaikkien maalien aikana jäällä, mutta kieltämättä molemmat näistä ovat puolustuspäässä aika lapasia. Eronen on kiekollisena erittäin hyvä, mutta kaipaisi rinnalleen varmistavan peruspakin.

Tappara vie sarjan, jos pystyy pelaamaan huomenna omaa kiekollista pelaamistaan kuten tiistaina. Jokerit voi voittaa ylivoiman ja hyvän maalivahtipelin ansiosta, mutta kieltämättä olemattomalla pelikirjalla varustettu joukkue ei pitkälle etene.

Mutta tänään oli silti kiva voittaa.
 

pena61

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joopa joo.... olihan nitro-ottelu telkkarista katsottunakin!
Yleisöön menevää maalirikasta pelaamista, eihän siinä mitään. Ja kun vielä onneksi voitettiin... ihan jees.
Mutta kumpi tahansa tästä sarjasta jatkoon meneekään, ei suurta menestystä tällaisella puolustuspelillä voi kyllä odottaa. Aikamoista sekoilua Jokereilta omassa päässä, ei tietoakaan Kalpa-matsin kolmannen erän kypsästä puolustuspelaamisesta.
Onneksi Juuso pelasi hyvän kolmannen erän.
No joka tapauksessa, puolivälieräpaikasta vielä taistellaan.
Ja eikun huomenna Hakametsään.....
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Voitto tuli tänään vahvan ylivoiman ja hyvän puolustuspelaamisen ansiosta.

Oma näkemykseni on, että voitto tuli Tappara aneemisen alivoiman ansiosta. Jokereiden puolustuspelaaminen oli kaikkea muuta kuin hyvää, mutta tosiaan tuo Tapparan av oli jotain ihan käsittämätöntä kuraa. Missä oli paineen antaminen tai liike ylipäätään? Tuohon vielä lisänä muutama karkea "neppailu"virhe omassa päässä ja hyökkäyspäässä, niin tulos oli tuo. Ei vaan jumalauta voi laskea noin paljon ylivoimahyökkäyksiä omiin.

Hyökkäyspäässä peli pyöri ajoittain nätisti, mutta tuloksen tekeminen oli melko vaikeaa, silti neljällä tehdyllä pitäisi voittaa. Toinen erä oli Tapparalta huono, mistä helvetistä ne maalivahtien torjunnatkin arvottiin kahteen ensimmäiseen erään? Todellisuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oma näkemykseni on, että voitto tuli Tappara aneemisen alivoiman ansiosta. Jokereiden puolustuspelaaminen oli kaikkea muuta kuin hyvää, mutta tosiaan tuo Tapparan av oli jotain ihan käsittämätöntä kuraa. Missä oli paineen antaminen tai liike ylipäätään? Tuohon vielä lisänä muutama karkea "neppailu"virhe omassa päässä ja hyökkäyspäässä, niin tulos oli tuo. Ei vaan jumalauta voi laskea noin paljon ylivoimahyökkäyksiä omiin.
Tapparan AV näytti ottavan tehokkaasti Hentusen pois, mutta muille tuntui jäävän tilaa enemmän. On totta, että voitto oli pitkälti Tapparan alivoiman aikaansaannosta, sillä ei Jokerit ole tehnyt kolmea ylivoimamaalia samassa ottelussa varmaan pariin vuoteen. Itse asiassa viime kaudellahan Jokerit ei tainnut edes tehdä kolmea maalia samassa ottelussa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jokerit on tosiaan kuin autokolariin joutunut hirvi.
Tai autonvaloissa pälyilevä ja panikoiva bambi...

Oikein mukava kiekkoilta tänään, tasainen ottelu jossa Tappara oli niskan päällä 5vs5 pelissä, mutta Jokereiden floppihankinnat ratkaisi pelin ylivoimalla. En olisi kyllä yhtään pannut pahakseni, vaikka Tappara olisi mennyt tästä eteenpäin, sillä kyseessä on hyvin pelaava ja hyvin johdettu joukkue. Tänään valmennusjohdolta aivan täydellisesti ajoitettu aikalisä ja veskarin vetäminen pois, kun joukkue oli 2-3 vaihdon ajan saanut pelin jatkuvasti vyörytettyä Jokerialueelle. Tästä todella iso plussa Tapparan valmennukselle ja tietenkin myös pelaajille jotka väkisin väänsivät kavennuksen.

Ylivoima oli Jokereilla kyllä todella kovassa iskussa ja maalipaikkoja jopa tuhlattiin. Pakko myöntää että pelin aikana into jääkiekon seuraamiseen palasi ja huomenna sitten suuntana Tampere, jossa kevyt lounas American Dinerissa ja sitten Hakametsän kiekkopyhättöön. Voisi sitä perjantain huonomminkin viettää.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan 2-2 maalissa Pyymäki pitää Erosen mailasta kiinni maalin takana ja saa syötettyä maalille. Saahan näitä itkeä maailman tappiin saakka.

No joo, Jokereiden ensimmäisessä Tapparan pakki torpataan maalin edessä poikittaisella nurin. Ja toisessa Pentikäisen jalkojen välissä on maila, johon hän kaatuu. Mutta eihän näistä saa häviävän joukkueen kannattaja valittaa.

Komeita maaleja pelissä iskettiin. Uutta matoa koukkuun Hakamettässä.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos nyt vähän jäähtyneempänä ottelua miettii, niin ei tuo valtavan huono ottelu Tapparalta ollut. Ensimmäisessä erässä Tappara oli hallitsevampi joukkue, välillä tilaa oli Jokeri-alueella niinkin paljon, että se alkoi jo hämätä. Varsinkin ensimmäisen ja kolmannen erän alussa Tappara pelasi syöttelyllä Jokerit aivan eksyksiin, mutta viimeistely ontui. Saisi tietysti tehdä, mutta toisaalta on hyvä, että uskalletaan yrittää.

Jokerit viimeisteli todella murhaavalla prosentilla kaikista vastaiskuista ja ylivoimista. Esim. Rita-Pirnes -maali oli sellainen, että ei herkästi uskonut sen onnistuvan, parempiakin paikkoja tuhritaan liigassa ihan säännöllisesti.

Tappara tosiaan sai "ilman maalivahtia" -kavennuksestaan ainakin yhden hyvä muiston kriittisillä hetkillä onnistumisesta. Sekin voi olla huomenna tärkeä. Jotenkin ei Tappara mielestäni tänään ihan uskonut, kuinka hyvä se voi olla. Vähän jätettiin Jokereille ovea rakosilleen, että ettekö te ollenkaan pysy kyydissä. Ja siitä raosta sitten Jokerit vyöryi raamit kaulassa sisään. Seuraavaan peliin vielä naksaus tappamisen meininkiä mukaan, niin kaikki mahdollisuudet on omissa käsissä. Jokereissa ei kuitenkaan kaikki palaset ole kohdillaan, vaikka käsiä ja potentiaalia sinänsä on yksittäisiä otteluita voittaa milloin tahansa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Mielestäni Hauhtosen tilanteessa ei ole rikettä. Kiekollisen pelaajan mailan nostaminen ei ole rike. Studiomiehet hehkutti kuinka Hautonen koukkii jalat alta, mutta näinhän ei tapahdu. Levonenkin on vieressä ja näyttää että ylös vaan.

Tapparan 2-2 maalissa Pyymäki pitää Erosen mailasta kiinni maalin takana ja saa syötettyä maalille. Saahan näitä itkeä maailman tappiin saakka.

Jaa nosti mailaa Hauhtonen! Aika positiviiset lasit omistat. Minusta näytti ihan kuin Haba olisi kammennut kahta tolppaa erilleen. Taisin nähdä väärin, mutta väliäkös hällä.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Mielestäni Hauhtosen tilanteessa ei ole rikettä. Kiekollisen pelaajan mailan nostaminen ei ole rike. Studiomiehet hehkutti kuinka Hautonen koukkii jalat alta, mutta näinhän ei tapahdu. Levonenkin on vieressä ja näyttää että ylös vaan.

Siis puhutaanko tästä tilanteesta?

http://kuvat.jatkoaika.com/album131/100325_jokerit_tappara_015.jpg

Aika iso maila Hauhtosella. Riksmanin mailaanhan tuo tapparapelaaja kompastuu. Selkeä jäähyn paikka, mutta jäihän noita muutenkin viheltämättä.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni Hauhtosen tilanteessa ei ole rikettä. Kiekollisen pelaajan mailan nostaminen ei ole rike. Studiomiehet hehkutti kuinka Hautonen koukkii jalat alta, mutta näinhän ei tapahdu. Levonenkin on vieressä ja näyttää että ylös vaan.

Tapparan 2-2 maalissa Pyymäki pitää Erosen mailasta kiinni maalin takana ja saa syötettyä maalille. Saahan näitä itkeä maailman tappiin saakka.

Hauhtonen ei todellakaan nosta mailaa, kuten videolta selvästi näkyy. Aivan selvä kakkosen paikka. Normaalilla tuomaritoiminnalla tuosta olisi vihelletty jäähyä ja sitä myöten maali jäänyt tulematta. Sinänsä miehiä oli maalin edessä ihan riittämiin ottamaan takamies (Nylander) kiinni, mutta ei kukaan sitten välittänyt ottaa. Maalihan tehtiin tuossa ihan tekemällä, ei siinä mitään.

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/sm-liiga/etusivu?vt=video&vid=69863

Sen sijaan mainostetuissa 1-1 ja 2-2 -tilanteissa ei nähdäkseni ole mitään merkittävää. 1-1 -tilanteessa jokeripelaaja kyllä jakaa poikittaista, mutta näihin peleihin se kuuluu. Pyymäki taas kertaalleen kampeaa jokeripelaajan koukkivaa mailaa sivuun kädellään. Kumpi tuossa tilanteessa on sitten suurempi rikollinen, Pyymäki vai Eronen? Vai kuuluisiko tuokin pelin luonteeseen tässä vaiheessa kevättä?
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En jaksa ymmärtää miksi Levosta pidetään niin hyvänä tuomarina. Eilinen taas tuttua linjaa; vihelletään jotain joskus suunnilleen vuorotellen kummallekin joukkueelle mutta sitten jää yleensä räikeimmät rikkeet kokonaan viheltämättä. Ja tietenkään kolmannessa erässä ei enää vihelletä mistään kun ei haluta "ratkaista pelejä". Ja sekö ei sitten ratkaise jos jätetään päivänselviä tilanteita viheltämättä?
 
Suosikkijoukkue
AIK
No, matsista pari havaintoa.

Jokereiden puolustuspeli oli ainoa syy, mikä piti Tapparan pelissä mukana. Kertonee jotain, että sota-alueella junnu Kivistö oli ainoa, joka osoitti mitään munaa. Eronen hyökkäyspäässä ja Kivistö omassa päässä kasvavat vielä tätä vauhtia huipulle nopeasti, toisin kuin mikko-ikuinenlupaus-kalteva, joka on aina yhtä tasaisen kujalla omassa päässä, pehmeä maalin edessä ja kädetön hyökkäyspäässä.

Tuomaristo oli yllättävän linjaton, Jokerilaisein jäi yksi ruma laitataklaus ja kaksi päähän kohdistunutta rumaa taklausta viheltämättä. No, Levonen ei Jokereista tykkää ja se kyllä ollaan nähty.

Pelistä huomasi, että Jokereilla ei ollut kokoonpanossa ollenkaan lihaosastoa, kun Semir, Rullier(onko enää edes jengissä) ja Brooks puuttuivat. Tappara pelasi läpi matsin aikamoista possua, joka varmasti olisi jäänyt vähemmälle jos Semir olisi rosterista löytynyt. Ei sillä, miehellä on paljon muitakin avuja ja toivottavasti myös jatkopahvi taskussa.
 

scorpion

Jäsen
Suosikkijoukkue
KIRVES & PATAsydän 4EVER
Joo, olihan toi taas perinteinen Jokereiden kotipeli. Normisetti, kotituomarit! Tais Hjallis ja autokauppias-Virmanen luvata Levoselle uuden Ladan kotireissulle kun sen verran sopivasti vihelteli!

Tänään on sattumoisin ilmestynyt Sammonkadun Prismaan (Hakametsän jäähallin viereen) Jokeri-faneja ajatellen special price tuote kotimatkalle... 3 nessupakettia yhden hinnalla! Joten hyvää kesälomaa Suomen svenssonit!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Joo, olihan toi taas perinteinen Jokereiden kotipeli. Normisetti, kotituomarit! Tais Hjallis ja autokauppias-Virmanen luvata Levoselle uuden Ladan kotireissulle kun sen verran sopivasti vihelteli!

Tänään on sattumoisin ilmestynyt Sammonkadun Prismaan (Hakametsän jäähallin viereen) Jokeri-faneja ajatellen special price tuote kotimatkalle... 3 nessupakettia yhden hinnalla! Joten hyvää kesälomaa Suomen svenssonit!

Lievähköä ristiriitaa havaittavissa näissä kahdessa lainauksessa. Tuon viestin ja eilisen otteluseurantaketjun perusteella tamperelaiset saavat pitää nessupakettinsa ihan itse. Oli liikuttavaa lukea, miten Ilves-kannattelijatkin olivat yhtenä rintamana Tapparan puolella suurta ja pahaa Jokerijoukkuetta vastaan.
 

kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hauhtonen ei todellakaan nosta mailaa, kuten videolta selvästi näkyy. Aivan selvä kakkosen paikka. Normaalilla tuomaritoiminnalla tuosta olisi vihelletty jäähyä ja sitä myöten maali jäänyt tulematta. Sinänsä miehiä oli maalin edessä ihan riittämiin ottamaan takamies (Nylander) kiinni, mutta ei kukaan sitten välittänyt ottaa. Maalihan tehtiin tuossa ihan tekemällä, ei siinä mitään.

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/sm-liiga/etusivu?vt=video&vid=69863

Ei nosta Hauhtonen mailaa, mutta minun mielestä ei koukkaakaan vaan painaa Pentikäisen mailaa. Voimalla painaakin, mutta ei ole minun mielestä koukkaus tai kahva tai muukaan rike.

Itse pelistä näin kaksi ekaa erää ja kolmannesta viimeisen puolikkaan, ja oikeastaan vain viimeinen kymppi oli kohtuullisen hyvää lätkää. Hentunen ainoana pelaajana taklasi, Nieminen ainoana yritti vähän hämmentää. Muuten oli aika tylsänpulskeaa säheltämistä. Jokereiden YV näytti pirun vaaralliselta.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Ei nosta Hauhtonen mailaa, mutta minun mielestä ei koukkaakaan vaan painaa Pentikäisen mailaa. Voimalla painaakin, mutta ei ole minun mielestä koukkaus tai kahva tai muukaan rike.

Näin minustakin. Rikettä tuosta on muutenkin vaikea tuomita, sillä pelaajilla on rintamasuunnat vastakkain eli ihan perus kaksinkamppailutilanne, josta Atte ei onnistu kiekkoa purkamaan. Eri asia olisi, jos Hauhtonen olisi tilanteessa jäljessä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kun katselin tämän pelin jälkikäteen tallennuksena uudelleen niin täytyy todeta että JP Jalo ja Kortelainen oli suloisia selostaessaan, oli lähes liikuttavaa kuinka miehiltä melkein tuli itku kun Hauhtonen paini bambi-Pentikäisen kanssa maalin takana kiekosta ja Bremberg riisti kiekon ja syötti Nylanderin maalintekoon. No JP Jalon antipatiat Jokereita ja IFK:ta kohtaan tunnetaan joten eihän mieheltä mitään puolueetonta näkemystä edes kannata selostuksissa odottaa.

Tuosta pelistä täytyy sanoa että Jokerit oli todella vahva 2.erässä ja 3-2 tappioasetelma mairitteli Tapparaa, 3.erässä Tappara paransi mutta suuri osa laukauksista oli kyllä täysin vaarattomia suupaisuja. Ja jos Mäntylä hukkasikin pelin loppuvaiheessa selvän maalipaikan niin samoin teki Pirnes Jokereilta. Ja täytyy ihmetellä ettei Tappara uskaltanut ottaa veskaria pois AJ Niemen jäähyn aikana, kun vain vähän aikaisemmin Tappara oli rohkeasti ottanut Säterin pois maalilta 5-3 tappioasemassa. Sitä pitää hieman ihmetellä kuinka Jokeripakit aina irtokiekoista osasikin lyödä kiekon päin jotain pelaajaa niin että se kiekko lopulta kimposi Tapparalle.

Hyvä voitto, tuomarit oli paljon paremmat kuin Tampereen pelissä.

Näin minustakin. Rikettä tuosta on muutenkin vaikea tuomita, sillä pelaajilla on rintamasuunnat vastakkain eli ihan perus kaksinkamppailutilanne, josta Atte ei onnistu kiekkoa purkamaan. Eri asia olisi, jos Hauhtonen olisi tilanteessa jäljessä.

Levonen näki tilanteen hyvin ja pyöritteli päätään Pentikäiselle, eiköhän Japa katsonut että se oli ihan selvää Hauhtosen ja Pentikäisen kaksinkamppailua kiekosta.
 
Viimeksi muokattu:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ja täytyy ihmetellä ettei Tappara uskaltanut ottaa veskaria pois AJ Niemen jäähyn aikana, kun vain vähän aikaisemmin Tappara oli rohkeasti ottanut Säterin pois maalilta 5-3 tappioasemassa.
Ihan normaalia jääkiekon perusasioiden hallintaa. Jos vastustaja pelaa alivoimalla, he voivat ihan vapaasti kokeilla tyhjään maaliin ilman pelkoa pitkästä. Yleensä molari otetaan pois siksi, että saavutettaisiin miesylivoima. Tuo etu oli jo Tapparalla. Toki voi kokeilla ottaa lisää etua, mutta siinä on myös riskinsä. Tuossa kun hieman ynnäilee plussia ja miinuksia, niin ratkaisevaa etua ei saa 6-4 yv:stä, että molarin pois ottaminen olisi fiksuin ratkaisu.

Toivottavasti tänään on yhtä viihdyttävä matsi. Niin paljon ei ole sympatiaa kummankaan puolella, että eilinen tuomariston kotiviheltely olisi vienyt yöunet.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ihan normaalia jääkiekon perusasioiden hallintaa. Jos vastustaja pelaa alivoimalla, he voivat ihan vapaasti kokeilla tyhjään maaliin ilman pelkoa pitkästä. Yleensä molari otetaan pois siksi, että saavutettaisiin miesylivoima. Tuo etu oli jo Tapparalla. Toki voi kokeilla ottaa lisää etua, mutta siinä on myös riskinsä. Tuossa kun hieman ynnäilee plussia ja miinuksia, niin ratkaisevaa etua ei saa 6-4 yv:stä, että molarin pois ottaminen olisi fiksuin ratkaisu.

Kyllä tuossa on se riski, mutta kannattaa muistaa ettei se Tapparan ylivoima ollut toiminut siihenkään asti. Sen sijaan 6-5 peli toi melko nopeasti kavennuksen ja kun Säteri lopulta otettiin uudelleen pois niin Mäntylä pääsi vielä avopaikkaan. Jokereiden kannalta tietenkin hyvä ettei Tappara uskaltanut riskeerata sillä yksi mies lisää sinne maalinedustalle yv:llä olisi voinut tuoda tasoituksen, varsinkin kun meidän paras maalinedustalla painija AJ Niemi oli boxissa.

Toivottavasti tänään on yhtä viihdyttävä matsi. Niin paljon ei ole sympatiaa kummankaan puolella, että eilinen tuomariston kotiviheltely olisi vienyt yöunet.

Eiköhän sieltä samanlaista viihdettä ole luvassa, kumpikaan joukkeista ei ole kovinkaan hyvä puolustamaan mutta hyökkäyksessä on vaarallisuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös