To 25.3.2010 Jokerit-Tappara, villi kortti sarjan toinen ottelu

  • 12 448
  • 47

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomenna jatketaan minisarjaa ja tälle kaudelle tuttuun tapaan Jokerit pelaa ns. veitsi kurkulla. Olen ollut havaitsevinani, että Jokerien kannattajien leirissä usko jatkopaikkaan ei ole ollut kovinkaan suurta ja pakko se on myöntää, että omat ajatukset ovat olleet samansuuntaiset. Vaikka ensimmäinen peli olisi ollutkin The paikka iskeä, niin huomenna kuitenkin jälleen yritetään ja kyllä kait tässä yksittäiseen voittoon sentään uskaltaa uskoa ?

Ekassa pelissä Juuso sai todellisen painajaisalun, mutta pystyi ilmeisesti itsensä kohtuullisesti kokoamaan. Paljon on huomennakin kiinni veskareista ja nyt olisi Juusolla paikka sankaritekoihin. Jotenkin on sellainen ennakkokutina, että samantyyppinen peli on edessä kuin tiistaina Tampereella. Mitään extra pleijari latausta ei oikein tunnu olevan, mutta pelataan kuitenkin isoista asioista.

Matsin tarkempaan ennakointiin täytyy palata siinä vaiheessa, kun kokoonpanot selviävät. Jokereilla kysymysmerkkejä taitavat olla ainakin Pirnes ja Hentunen, Tapparalla ilmeisesti lähinnä Leimu (?) Näin ennakkoon ajatellen heitän loukkaantumisiin liittyen villin arvion, Pirneksen puuttuminen saattaisi olla Jokereille etu! Tämä lyhykäisyydessään siksi, että kentälle saataisiin nuorten esiinmarssin myötä lisää luisteluvoimaa ja esim. Tomi Mäki saattaisi roihahtaa liekkeihin. Mäki on kuitenkin kiekollisesti paljon parempi kuin yleisesti arvioidaan. Tietty jos toivoa saisi, niin Pirneksen tilalle joku hitaampi ja ennen kaikkea laituri sairikselle.

Huominen lotto-kysymys yleisömäärä, onko 2300 vai 6500 ?
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Jos Juuso pelaa tasollaan niin kyllä Jokerit homman hoitaa. Mutta sepä tässä onkin isoin kysymysmerkki. Itselläni on kuitenkin vielä usko omiin. Jokerit taistelee kotivoiton ja Tampereella jätetään Tappara vaille mahdollisuuksia.

On kuitenkin mahdollista, että kyseessä on kauden viimeinen kotipeli, joten mielenkiintoista nähdä, miten yleisö löytää halliin.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Itelläni hieman myös usko horjuu, ainakin näin päivää ennen peliä. Jokereiden peli on niin hirveesti ailahdellut. KalPaa vastaan pelattiin ihan hyvä peli, mutta nytten eilen sitten Tampereella tuli mm tokassa erässä, se musta hetki jolloin vastustaja oli hereillä ja iski pari häkkiä 34 sekuntiin. Jos huomenna ei olla ottelussa hereillä, niin pelit päättyy. Nyt jatkopaikkaan vaaditaan se kaksi voittoa. Huomenna täytyy ottaa ensimmäinen, muuten ei tarvii enää tällä kaudella tarvii ottaa enään voittoja.

Toi Jokereiden puolustuspää muo huolestuttaa kaikkein eniten. Kun siellä ei ole sitä liikettä, ei sitten ollenkaan. Aina ollaan jäljessä ja vastustaja saa ilmatteeks maalipaikkoja.

Jokainen äijä kun pelaa huomenna, niin muistaa minkä takia pelataan. Eikä vaan mietitä niitä henkilökohtaisia pisteitä. Suoraviivaisuutta vaaditaan huomenna. Pois boksista täytyy olla myös, muuten Tappara iskee yv:llä ratkaisun. Niillä on hyvä yv.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
No niin. Kuudes kerta toden sanoo, vai sanooko vain kiitos ja näkemiin!

Vastoin odotuksiani Jokerit meni sääleihin. Ja ennen ensimmäistä Kahvarapeliä uskoin, että viittä (5) kertaa peräkkäin ei voi porkkanoille hävitä. Mutta näköjään voi.

Itselleni Tappara on liigan inhokki nro 1. Rautakorven ajalla siitä tuli jääkiekon syöpä. Toki pelityyli on joukkueella sen jälkeisten valmentajien toimesta muuttunut, mutta meikäläisen inho ei ole laantunut.

Olisin niin toivonut, että Jokerit olisi pistänyt Kahvaran lomille kahdella nöyryyttävällä voitolla, mutta taitaakin käydä toisinpäin. Ainakin Tamperelaisilla on etu tähän peliin tultaessa.

Nyt ei voi muuta kuin toivoa samnlaista tasonnostoa kuin Jokerit teki Kalpa-peliin. Saisi ratkaisun siirrettyä huomiselle.

Paikalle en taida ehtiä ja Urpo-TV:n saavuttaminenkin on niin ja näin, mutta merisäällä silattu selostus on sentään mahdollinen.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Mulle Jokerit on se harmiton nippu jostain teollisuusalueelta joka ei ole ärsyttänyt vastustajana oikeastaan koskaan, ei edes Oton aikoina. Tykkäsin taitavasta ja vahvasta nauravasta kulkurista. Nyt lähinnä säälittää, miten voi noin kusta kautensa tuollasilla nimillä. Kauppista esim en kyllä ole pitänyt ikinä minään huippupakkina, erittäin hasardihan se on aina ollut, onnistuessaan todella taitava kyllä. Kaiken lisäksi Tappara fani, mikä tietysti on viksua, mutta kornia tämän kauden Jokereita ajatellen.
Onhan noita epäonnistujia ilmalassa, muta kyllä näin sivusta seuranneena Jortikan toiminta on aika kaukana nykyjääkiekosta. Helppohan se on haukkua kaikki ja esittää kaikista pelaajista idioottimaisuuksia medialle. Ainakin tuolla tyylillä on vaikea hankkia ensikaudeksi niitä miehiä jotka mielellään Hannun kouluun tulevat.

Mutta olisko tässä tasuri ja sitten jopa kotivoitto? Toivottavasti olis hyvää hokia kuitenkin.
Ps Minä en muuten pidä Hentusta minään filmaajana, ei ole moista kuvaa todellakaan jäänyt ikinä hänestä mieleen. Todella hyvä pelaaja tähän sarjaan.
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
No niin. Kuudes kerta toden sanoo, vai sanooko vain kiitos ja näkemiin!

Juu kyllähän tässä haisee kyllä sellanen että tällä kaudella ei vaan Tapparaa pystytä voittamaan. Kärppä-peikko on jäämässä kohta kakkoseksi, tästedes pitää alkaa väistelemään myös Tapparaa :)
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tappara tänään :

26 Jonas Enlund - 21 Jori Lehterä - 73 Niclas Lucenius
30 Ville Nieminen - 17 Joonas Koskinen - 11 Timo Koskela
20 Jyri Junnila - 71 Antti Kangasniemi - 27 Tomi Pekkala
14 Nestori Lähde - 28 Jarkko Pyymäki - 81 Jukka Peltola

18 Tuukka Mäntylä - 77 Harri Ilvonen
6 Pekka Saravo - 15 Jussi Halme
82 Atte Pentikäinen - 16 Jesse Turkulainen

29 Harri Säteri
(34 Mika Lehto)

Leimu näköjään edelleen sivussa.

Toivotaan että sarja pistetään poikki tänään !
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tappara tänään :

Leimu näköjään edelleen sivussa.

Toivotaan että sarja pistetään poikki tänään !

Mitä sitä voittavaa joukkuetta vaihtaa...no joo Leimu on paha poissaolo, niin kuin Guollakin, Jannesta puhumattakaan.
Harvinainen tilanne kun luottoa tämän ottelun hoitamiseen löytyy iteltä enemmän kuin ennen tiistai-peliä. Vieraissa on nimittäin pelattu koko kausi ehjimmät 60min/ottelu kuin kotona juuri yhdessäkään pelissä. Pidetään peli tiukkana tiistain tapaan, niin voitto on meidän. Tapparan lähtiessä johtoasemassa esim. 3-1 viimeiseen erään on ollut ehkä se pahin tilanne meille kauden aikana. Tänään Pekkala-Koskinen-Junnila rankaisee!

Parempi voittakoon!
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samoilla ukoilla näkyy Jokeritkin lähtevän kuin tiistaina. Mitäpä sitä koko kauden koomailleita pelaajia toisiin vastaaviin vaihtamaan. Vähän kun vetäisi oikean jalan sukan tänään vasempaan koipeen ja huomenna takaisin oikeaan.

Nyt täytyy kyllä tässäkin ketjussa ottaa esille Veikkauksen uskomaton tarjous Tappara-mielisille ja muille rikastumisesta kiinnostuneille. Vaikka miten katselisin peliä Jokeri-lasien läpi niin millään en saa matsia Jokerien eduksi, korkeintaan 50-50 ja silti Veikkaus tarjoaa Tapparalle 3,1 !!! Tuo on tämän kauden anteliain tarjous, oikein harmittaa, ettei itse viitsi hyvästä diilistä huolimatta Jokereita vastaan pelata.

Toisin kuin Kirveellä töitä minä toivon, että huonompi joukkue voittaa. Huonomman joukkueen yllätysaseina tänään tutkapari kauppinen-koivisto, jotka lätkäisevät maalin mieheen ja loppuajan haahuilevat kaukalossa tuttuun tyyliinsä paratiisia etsimässä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Jassoo. Tänään taas matsin kimppuun. Saas nährä jos innostuis vaikka Urpolta kyseisen matsin katselemaan. Pelin henki on aikamoisen selvä. Voitto on otettava. Jos tää hävitään se on siinä sitten seuraavan puolen vuoden ajalta!

Tosiaan samalla kokoonpanolla mennään kuin tiistainakin. Hasardiparina jatkaa Niemi-Koivisto. Toivotaan, että Koikkakin pysyy tarkkana läpi pelin. Mielenkiintoinen peli eittämättä edessä. Tällä kertaa Lehterän pimentäminen pitäisi hoitaa ihan koko ottelun ajankin.

Jokerit hoitaa ottelun kunnialla ja voittaa Tapparan 4-1 ja ratkaisu venyy huomiselle Hakametsään.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei kai me saatana voida olla voittamatta Tapparaa kertaakaan tällä kaudella? Vastaus on: ei voida.

Tänään tulee voitto mitä ihmeellisemmällä ratkaisulla.

Olen puhunut, vapiskaa.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Ei kai Jokerit saatana voi olla voittamatta Tapparaa kertaakaan tällä kaudella? Vastaus on: ei voi.


Eri. Mielestäni voi hyvinkin. Tänään on hyvät saumat laittaa Jokerit lomille, Tapparalla kun tuntuu muutenkin sujuvan paremmin vieraissa.
 

PuckY

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kai me saatana voida olla voittamatta Tapparaa kertaakaan tällä kaudella? Vastaus on: ei voida.

Tänään tulee voitto mitä ihmeellisemmällä ratkaisulla.

Olen puhunut, vapiskaa.

Eri. Mielestäni voi hyvinkin. Tänään on hyvät saumat laittaa Jokerit lomille, Tapparalla kun tuntuu muutenkin sujuvan paremmin vieraissa.

Aika kaksipiippuinen juttu. Miksi tänäänkään tulisi voittoa, kun ei sitä ole tähänkään mennessä kahvarasta saatu. Paine on nurkkaan ajettuna vielä kovempi kuin tiistaina.

Toisaalta voi sitten olla, ettei Jortikan laumalla ole paineita enää ollenkaan, kun ei enää paljon syvemmälläkään voida (tuloksellisesti) uida. Sen kuin laitetaan hawajikiekko käyntiin ja katsotaan, mitä tuleman pitää.

edit. typo
 

Carlos

Jäsen
Aika kaksipiippuinen juttu. Miksi tänäänkään tulisi voittoa, kun ei sitä ole tähänkään mennessä kahvarasta saatu. Paine on nurkkaan ajettuna vielä kovempi kuin tiistaina.

Toisaalta taas tilastollisesti Jokerit tulee jossain vaiheessa taas voittamaan Tapparan. Jokainen ottelu tuo sitä hetkeä lähemmäksi, ihan vääjäämättä. Se tilastohetki voidaan kokea jo tänään. Itse asiassa uskon että narrit voittaa.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin tänään käydään siinä Pasilan ratapihan kupeessa jahvalootassa mielenkiintoinen kamppailu kahden "suuren" joukkueen kesken. Toisella on mahdollisuus katkaista sarja ja lähettää toinen ennen aikaiselle kesälomalle.
Vanhaa tietoa jo, mutta kuka olisi kauden alussa uskonut, että nämä kaksi joukkuetta kamppailevat siitä kumpi menee 8 joukkoon ja kummalla alkaa kesäloma. Jos olisit noin sanonut kauden alussa olisit ollut tyhmä tai olisit nyt aika paljon rikkaampi, olettaen tietenkin, että olisit lyönyt vetoa asiasta.

Runkosarjassa Tappara oli ehkä yllättäenkin "suvereeni" Jokereita vastaan, korjaten voiton kaikista peleistä. Myöskään tätä ei takuulla kovin moni osannut arvata vai osasiko. No menneet on menneitä ja tänään n. 20 minuutin päästä kun kiekko tippuu jäähän alkaa kova taisto. Tuossa aiemmin mm. Carlos mainitsee tuon tilastollisen asian, mikä on ehdottomasti huomioitava. Jossain vaiheessa Jokereiden on pakko voittaa, sen voiton todennäköisyyden voi kaikki fiksut matemaatikot laskea, itse en siihen pysty. Tämä sarja ei todellakaan ole vielä taputeltu. Jokerit tuleevat tänään rymisten ja kovaa ja sarja jatkuu huomenna perjantai-illan kliimaksissa Hakametsässä....
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Hieno taisteluvoitto tänään! Ruottalaiset loistavassa vireessä! Nylander 2 maalia, Bremberg kaks maalia! Ylipäänsä käytännössä kaikki Jokeripelaajat pelasivat hyvin! Kolmannen erän lopussa Juuso piti meitä pinnalla.

Huomenna sitten taas Tapparan kaatoon!
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jaaha, Jokereiden kuuden miljoonan ruotsalaiset sitten kouluttivat Tapparaa oikein urakalla. Niin kauan näköjään on elämää, kun sitkeitä ruotsalaisia avainpaikoilla. Edellisessä pelissä neliraajahalvauksen saanut Hentunenkin tuntui taklailevan ihan pirteästi.

Jos vielä joku väittää, ettei kiinnosta nämä pelit, niin sitten ei ole tunteita tai on lääkitys ainakin asetuksella "supertasainen". Päähän tässä halkeaa, mutta eipä voi mitään. Huomenna vielä mahdollisuus johonkin vaikuttaa, sitten onkin pitkä tauko, jos ei vaan onnistu.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipa huikea matsi. Harvoin voi 5-4 päättyneen ottelun jälkeen sanoa, että molemmat maalivahdit pelasivat OK, mutta mielestäni tänään näin kävi. Komeita maaleja tehtiin molempiin päihin.

Brembergistähän on puhuttu, että hyytyy aina pleijareissa, mutta mieshän oli loistava tänään. Tarjoili aikansa Hentuselle, kunnes päätti ratkaista itse. Hentunen tuttuun tapaansa kompuroi ympäri kenttää ja kiekkokin poltti aika lailla lavassa. Aikamoista höntyilyä, mutta taistelua ei ainakaan puutu.

Oman maalinedustan puolustus on edelleen aivan perseestä. Silloin, kun Jortikka tuli joukkueeseen pelattiin tuo sota-alue ehkä parhaiten liigassa. Miten käytännössä samalla jengillä se voi nyt olla liigan huonointa?
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
WTF! Torjunnat kolmannessa erässä: Riksman 20, Säteri 3. Ja maalit meni 2-2. Taisi Riksman olla vihdoin sillä tasolla kuin pitääkin. Mitä siellä muuten tapahtui, kolmannessa, alkoiko Jokerit peruutella? Ja miten se nuo kaksi maalia teki tuossa Tapparan mylläkässä?
 

Rystylaukaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Liverpool, idän sputnikit
hieno tulos

kovasti vaan pelin tasapaino vaihtelee. JA aikamoisia koomailuja omassa päässä. Pitäisköhän näistä ulkomaalaisista hiihtelijöistä jompi kumpi kaivaa huomiseen peliin. Oman maalin edustalla huikeita epävarmuuksia niin vastustajan pidossa kuin kiekon purkamisessa. Mielenkiintoinen sarja ja huomenna sitten ratkeaa. toivottavasti jompi kumpi pystyy sitten tämän sarjan jälkeen haastamaan runkosarjan ykkösen tai kakkosen.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vastaiskuistahan Jokerit noita maaleja rokotteli. Päästyään 5-3-johtoon alkoivat jäädyttää. Tappara pääsi vielä ilman maalivahtia 5-4:ään, mutta se siitä.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä siellä muuten tapahtui, kolmannessa, alkoiko Jokerit peruutella? Ja miten se nuo kaksi maalia teki tuossa Tapparan mylläkässä?
Koko pelin ajan siellä mentiin päädystä toiseen ja vuorotellen peruuteltiin. Tappara tuli lopun hyvin ja ihan pelin luonteen mukaan laittoi homman vielä tiukille. Iso asia voiton takana oli Juuso, joka tärkeimmillä hetkillä näytti ihan Juuso Riksmanilta.

Mukava sarjahan tästä tuli. Pidin Tapparaa ylivoimaisena tässä sarjassa siksi, että tiesin Jokerien puolustuspelin ongelmat ja virhealttiuden. Nyt näyttää ihan siltä, että Tapparassakin on näitä meidän "ominaisuuksia" ja siksi verkot heiluvat.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mukava sarjahan tästä tuli. Pidin Tapparaa ylivoimaisena tässä sarjassa siksi, että tiesin Jokerien puolustuspelin ongelmat ja virhealttiuden. Nyt näyttää ihan siltä, että Tapparassakin on näitä meidän "ominaisuuksia" ja siksi verkot heiluvat.

Tappara teki toiseksi eniten ja päästi kolmanneksi eniten maaleja runkosarjassa, joten ei nämä isomaaliset pelit ole mikään yllätys. Tappara on hyökkäysvoittoinen joukkue, jolla on vaikeuksia omassa päässä.

Tappara ei tänäänkään ollut parhaimmillaan ja Jokerit ansaitsi voiton. Siitä huolimatta vituttaa katsoa tuon tason tuomarivirheitä, jotka suoraan johtavat maaliin. Ei tuollaisia tuomioita voi tulla tällaisissa peleissä.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Voi veljet, hyvä peli oli tänään. Jokerit oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Tosin hyvin pyöri Jokereiden päässä viimeisen 10 minuuttia. Mäntylä, perkele...

Tässä nyt päällimmäiset mietteet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös