To 20.10.2011 HIFK - Jokerit

  • 60 576
  • 263

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jälleen aika on koittanut. Kolmas koitos, joko mennään?

Edelliset kohtaamiset:

To 15.09 Jokerit - HIFK 5-3
Ke 12.10 Jokerit - HIFK 3-4

Tasan ovat voitot, joka antaa lisämausteen tälle kolmannelle koitokselle. Nordiksen poppoon fanit heräsivät keskiviikon jälkeen, kun ilmaveivi-Mikke haki pisteet Ilmalasta pois. Pelillisesti Jokerit on molempia otteluita ainakin pienellä marginaalilla hallinneet, ensimmäistä ottelua enemmän kuin toista. Ensimmäisessä ottelussa Jokereiden viisikkopeli ja viimeistely oli myrkkyä HIFK:lle. Toisessa ottelussa Riksman + Mikke-kombinaatio oli liikaa Jokereille. Mikä on ylihuomisen ottelun teema? Mikä osa-alue ratkaisee? Yksilötaito? Viisikkopeli? Erikoistilanteet? Maalivahdit? Mikael Granlund? Ja kyllä, hänet voi listata ihan omaksi osa-alueeksi.

Jokerit lähtee otteluun omasta näkökulmastani pienenä altavastaajana, sillä tämän hetkisen tilanteen mukaan kolme avainhyökkääjää puuttuu kokoonpanosta. Toki se ei merkitse mitään näissä paikallispeleissä, sillä HIFK:sta puuttui toisessa ottelussa monta avainpelaajaa ja ne paikattiin junioreilla niin kuin Jokeritkin on tehnyt parissa viime ottelussa. Tässä ottelussa oikeasti mitataan Jokereiden halu voittaa ja se oikea taso mikä joukkueessa on. Pystyykö se voittamaan tärkeät ottelut. Kuka on maalissa, Eero vai kaksi voittoa voittanut Frans, joka todisti kylmäpäisyytensä Pelicansia vastaan.

Petri Matikainen sai Hirsosta ainakin tämän illan perusteella jonkinlaisen otteen laitettuaan hänet katsomoon pariksi otteluksi ja treeneissä vetelemään viivoja. Peli oli Jatkoajan kommenttien perusteella parasta Kimiä mitä kauden aikana on nähty. Todennäköisesti laidalla tulevat viilettämään jälleen Peltonen sekä Somervuori, jotka antavat Hirsolle kaikki työkalut näyttämään koko Suomelle, että hänestä on SM-liigan top-5 sentteriksi.

Yhden kappaleen käytän pelkästään nimelle Mikael Granlund.

Pahoittelut, jos avasin tämän ketjun liian aikaisin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokereiden a-junnut on tulossa torstaina ddr-hallille vahvistettuna muutamalla täysi-ikäisellä pelimiehellä. Tässä pelissä IFK on selkeä ennakkosuosikki ja Jokereiden märkäkorvaiset a-junnut on hätää kärsimässä. Jos Jokerit häviää alle kolmella maalilla niin on mennyt jo hyvin, viimeistään kun paikalla ykköseen palkittu Lämsän saunakaveri Tyrväinen syöttää Granlundille pari läpiajoa, joita Eero ei tietenkään torju, tappio varmistuu. Tähän lähden hakemaan pitkävetoon varmaa ykköstä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Petri Matikainen sai Hirsosta ainakin tämän illan perusteella jonkinlaisen otteen laitettuaan hänet katsomoon pariksi otteluksi ja treeneissä vetelemään viivoja. Peli oli Jatkoajan kommenttien perusteella parasta Kimiä mitä kauden aikana on nähty.

Parasta ehkä tällä kaudella, mutta kokonaisuutena ei kyllä vielä lähellekkään sitä, mihin Kimi todella pystyy. Liian paljon surffaili pelin ulkopuolella ja terävyyttä puuttui edelleenkin tilanteisiin menemisessä. Tuo tehty maali hiukan sumentaa kokonaisarvioita miehen otteista, suurin osa oli sen verran iloisina tuosta kauden ensimmäisestä osumasta. Paljon on vielä työtä jäljellä, jotta Kim olisi parhaassa iskussa.

Enpä tiedä, mitä tältä matsilta voi odottaa? Jos Jokerit aloittavat samanlaisen rumban kuin kahdessa edellisessä kohtaamisessa ja paineistavat meidän puolustajia jatkuvasti, HIFK tulee olemaan ongelmissa. Vaikka Vaarasuo ja Mielonen pelasivat eilen hyvin, niin Kärpät eivät antaneet meidän pakeille painetta juuri ollenkaan, helppo iltapuhde sen puolesta. Toivottavasti ottelusta tulee fyysinen ja taklauksia ei säästellä, kahdessa ekassa kohtaamisessa on nähty hyviä pommeja. Jokereiden pakit varokoon Tuomaista, koska hänellä on alkanut löytyä sihti kohdalleen. Jarkko Ruutu voi pysyä myös pystyssä välillä, nuo eiliset kalastelut eivät olleet mistään kotoisin.

Tasapeliä varsinaisella peliajalla veikkaan tulokseksi, rankkarit ratkaisevat voittajan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Enpä tiedä, mitä tältä matsilta voi odottaa? Jos Jokerit aloittavat samanlaisen rumban kuin kahdessa edellisessä kohtaamisessa ja paineistavat meidän puolustajia jatkuvasti, HIFK tulee olemaan ongelmissa.

Juuri näin. Jokereilla on tuo prässi toiminut koko kauden kiitettävästi, ja se yhdistettynä HIFK:n ontuneeseen avauspelaamiseen tietää lähes varmasti vaikeuksia, oli Jokereilla kuinka paljon hyvänsä miehiä saikulla.

Toivottavasti kokeillaan samoilla ketjuilla kuin Kärpät- ottelussa, olisi hyvä antaa ketjuillekin vähän aikaa löytää yhteinen sävel. Tosin jos Kuhta palaa, niin voi mennä taas uusiksi, joskin Kibe saattanee aloittaa myös alemmissa ketjuissa, todennäköisesti kolmosessa.

Erittäin mielenkiintoinen lisämauste on Ruudun paluu Nordikselle. Mikä on vastaanotto ja mikä pelillinen panos? Pari viime kierrosta on mennyt Jarkolta ihan pelleilyksi, ja mies on tehnyt itsestään täysin naurettavan työsulkukauden malliin. Keskittyykö vaihteeksi pelaamaan, ja pääseekö näpäyttämään HIFK:ta? Hakee varmasti isoja pommeja.

Veikataan nyt 4-3 HIFK:lle. Ylivoima ratkaisee.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Turpaan tulee, että soi. IFK on saanut juonesta kiinni ja Jokereilta tärkeitä ukkoja saikulla. Sulttaani maaliin! 6-2 IFK:lle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Turpaan tulee, että soi. IFK on saanut juonesta kiinni ja Jokereilta tärkeitä ukkoja saikulla. Sulttaani maaliin! 6-2 IFK:lle.

Kerrohan ihmeessä, mistä juonesta HIFK on saanut kiinni? Ainakin itse nähdyssä HIFK-juonessa on niin paljon juonenkäänteitä, ettei osaa sanoa, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua, tuskinpa nämä artistitkaan sitä tietävät sen enempää? Aivan turhaa panikointia, ellei sitten tuo ollut sarkasmia?!
 
Viimeksi muokattu:

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jokereiden puolelle jo kirjoittelinkin, mutta laitan nyt tännekin:

Jos Kilpeläinen päästää alle kolme, Jokerit voittaa.
Jos Kilpeläinen päästää kolme (tai enemmän), HIFK voittaa.

Näin helppoa ja yksinkertaista se on, olisin melko yllättynyt jos Jokereiden loukkaantumisista kärsivä hyökkäys pystyisi yli kolmeen maaliin (tyhjiä ei lasketa). Siltikin jaksan uskoa optimistina Jokereiden voittoon. HIFK:lla on tällä kaudella usein hyvää esitystä seurannut huono, joten jospa huomennakin... ;)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ennakkopessimismiä. Ainakin siellä päin osataan tehdä maaleja.

Ja myös päästää niitä, joten kaksipiippuinen juttu. Uskon huomisen matsin olevan tiukka vääntö pisteistä ja ehkä nähdään pientä nahisteluakin pelin tuoksinnassa. Olen edelleenkin rankkarivoiton kannalla ottelun ratkaisusta.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan turhaa panikointia, ellei sitten tuo ollut sarkasmia?!

Tuskin tässä kukaan on panikoimassa, parempi vaan varautua tappioon joka on vääjäämättömästi edessä huomenna. Hanuri valmiiksi rasvattuna, niin palautuminenkin on nopeampaa. Nordis on paha paikka pelata, varsinkin Jokereille. Juonenkäänteet on silloin sivuseikka, kun pelataan paikallisvääntöjä. IFK:lla on kuitenkin terävämpi kärki, Jokereiden hyökkäyspään loukkaantumiset vielä korostavat tätä eroa merkittävästi. Pelin hallinnalla ja rintahyökkäyksillä ei ole mitään väliä, jos ei maalipaikkoja käytetä hyväksi. Meillä terveenä olevat kärkiäijät alisuorittaa, IFK:lla Granlund ja Peltonen tekevät sen pari pongoa ottelua kohden. Tyytyväinen saa olla jos selvitään kaksinumeroisilta luvuilta.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minusta tässä ei nyt millään saa asetelmaa, jossa loukkaantumisista kärsivä Jokerit tulisi Nordikselle junnuporukalla altavastaajana. Eihän teillä ole saikulla kuin Lahti, Hardt ja Ben-Amor. Kaksi ensin mainittua toki erittäin tärkeitä, mutta hyökkäyksen osalta kun meiltä puuttuu mm. Kuhta ja Rajamäki, niin nuo menee aikas tasan(Kuhta,Rajamäki-Hardt,Ben-Amor). Eli olette tässä mielessä yhtä Lahtea heikommassa asemassa, mikä on toki meille selvä etu.

Puolustuksessa taas asetelmat ovat täysin vastakkaiset, kun meiltä puuttuu miehiä pilvin pimein loukkaantumisten ja pelikiellon takia, ja Jokereilla taitaa olla paras miehitys kehissä. Uskoisin jopa, että Jokereilla on loukkaantumisten suhteen etulyönti. Vaikka Lahti huikea jamppa onkin, niin pari täysin uutta jamppaa takalinjoilla on kuitenkin kokonaisuuden kannalta suurempi riski. Hyvät mahkut meilläkin kuitenkin on, Jokerit eivät ole ihan parhaimmillaan viime kierroksilla olleet. Huippukuntoista Jokeripakkaa HIFK tuskin vielä pystyisi haastamaan tosissaan, ollaan sitten menty parempaan tai ei.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Minusta tässä ei nyt millään saa asetelmaa, jossa loukkaantumisista kärsivä Jokerit tulisi Nordikselle junnuporukalla altavastaajana. Eihän teillä ole saikulla kuin Lahti, Hardt ja Ben-Amor. Kaksi ensin mainittua toki erittäin tärkeitä, mutta hyökkäyksen osalta kun meiltä puuttuu mm. Kuhta ja Rajamäki, niin nuo menee aikas tasan(Kuhta,Rajamäki-Hardt,Ben-Amor). Eli olette tässä mielessä yhtä Lahtea heikommassa asemassa, mikä on toki meille selvä etu.

Myös Hahl on näillä näkymin pois, joka on myös iso lovi hyökkäykseen.

Liekö sitten jotain käänteispsykologiaa tai "pessimisti ei pety"-meininkiä nämä edeltävät meidän leiristä tulleet negailut, mutta itsellä on aika luottavainen fiilis huomisen suhteen. Viikko sitten Jokerit oli pelillisesti edellä, mutta hävittiin silti, koska IFK:lla oli pari varsin huikeassa vireessä ollutta yksilöä eikä tehty maaleja paikoista toisin kuin naapuri. Paikallispelien erikoisluonteen tietäen huomenna asiat saattavat mennä toisin päin. En usko IFK:n pelin kehittyneen saatika Jokerien pelin hajonneen niin selkeästi viikon aikana, että huomenna oltaisiin kenttäpelissä selkeästi altavastaajina.

Mitä tulee tuohon heittoon, että Nordis on ollut Jokereille vaikea paikka. En ihan allekirjoita tuota väitettä, sillä kyllähän DDR-bunkkerista on irronnut hyvin pinnoja viime vuosina. Viime kaudella voitettiin siellä kahdesti niin runkosarjassa kuin playoffeissakin. Edellinen täysin voitoton kausi DDR-hallissa taitaa mennä jonnekin 2000-luvun alkutienoille.

Yhtä kaikki, huomennakin isossa roolissa on jääkiekon perusasiat: Maalivahtipeli ja erikoistilanteet. Jokerien täytyy voittaakseen saada Granlund ja Peltonen kuriin sekä terävöittää hyökkäyspeliään. Nyt olisi Eavesin ja Filppulan aika astua esiin, kun avainpelaajia on telakalla!
 

fatality

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka on 3 tärkeää äijää sairaslistalla niin ihan hyvin pysyi paketti JYP-pelissäkin kasassa. Oltiin hallitsevampi osapuoli ja täydet mahdollisuudet voittoon.

Jokerit ovat parantaneet selkeästi AV:ta sitten edellisen kohtaamisen. Ylivoimassa sen sijaan on rutkasti parannettavaa.

Mun mielestä tää ei todellakaan ole IFK:lle varma voitto vaikka ennakkosuosikkina lähteekin otteluun.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vaikka on 3 tärkeää äijää sairaslistalla niin ihan hyvin pysyi paketti JYP-pelissäkin kasassa. Oltiin hallitsevampi osapuoli ja täydet mahdollisuudet voittoon.

Jokerit ovat parantaneet selkeästi AV:ta sitten edellisen kohtaamisen. Ylivoimassa sen sijaan on rutkasti parannettavaa.

Mun mielestä tää ei todellakaan ole IFK:lle varma voitto vaikka ennakkosuosikkina lähteekin otteluun.

Sama. Jos pelisysteemi toimii, niin nuo poissaolot eivät ole NIIN vakavia. Samalla tavalla HIFK- juna puksutti viime kaudella vaikka ukkoa välillä puuttui enemmänkin. Eiköhän Jokereiden peli tule taas vastustajan kannalta kettumaisen tiivistä olemaan, ja hyökkäyksiin lähdöt ovat jouhevia ja nopeita. Viimeistelyssä voitte sitten jäädä Lahtea kaipaamaan. Me kun ollaan oltu enemmän yksilöiden varassa, niin kärkitykkien poissaolon huomaa kyllä nopeammin. Tiedä tuosta suosikin asemasta sitten, aika pyöreä matsi minusta etukäteen.
 

HIFK Keiju

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei todellakaan ole mikään varma voitto IFK.lle.

-Saa nähdä painaako pakkien viimeaikaisten pelien kovat minuutit.
-Ja miten helpottava voitto kärpistä vaikutti IFK.hon?
-Kumpi joukkue on latautuneempi?
-Malttaako IFK pelata tarpeeksi yksinkertaista peliä, kuten Kärppä ottelussa?

- Kuinka paljon Jokerit janoavat voittoa IFK.sta!
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Nordis on paha paikka pelata, varsinkin Jokereille.

Itse asiassa, kuten Ikijokeri jo ylempänä selittikin, vierasmatsit HIFK:ta vastaan ovat sujuneet varsin hyvin viime vuosina, alla vielä hieman tilastodataa viimeisen viiden kauden ajalta:

2006-07: 4 peliä, 7 pistettä, pistekeskiarvo 1,75
2007-08: 4 peliä, 8 pistettä, pistekeskiarvo 2
2008-09: 3 peliä, 4 pistettä, pistekeskiarvo 1,33
2009-10: 2 peliä, 3 pistettä, pistekeskiarvo 1,5
2010-11: 4 peliä, 6 pistettä, pistekeskiarvo 1,5

Yhteensä pelattu 17 peliä, joista meidän voittoon on päättynyt 7, pisteille ollaan päästy 12 kertaa, joten varsin mainiosti kokonaisuutena tuolla on kulkenut viime vuosina.

Kertaakaan ei olla sinä aikana kun minä olen jääkiekkoa seurannut jääty kauden aikana ilman voittoa Vanhassa jäähallissa, ja huomenna on ainoa kerta kun tuolla pelataan tällä kaudella, joten...
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pitkästä aikaa oikeasti mielenkiintoinen matsi Urholta sellaisena iltana, kun KalPa ei pelaa (eli ehdin itse katsoa).

Erittäin mielenkiintoista nähdä HIFK:n vire Kärppä-voiton jälkeen. Kotihallissa luulisi olevan tsemppi kohdallaan ja haluja näyttää. Paljon kovia pelimiehiä vastakkain. Hieman ihmeellisesti Mi. Granlundin tehotilasto on kolmesta viime ottelussa niin pahasti miinuksella, ettei meinaa asteikko riittää. Käsittämätön lukema -6 tuon roolin pelaajalle, HIFK:n kaltaisessa joukkueessa. Toivottavasti huomenna Granlund ja muutkin loistavat pelaajat pelaavat hyvin ja tulee laadukas ottelu.

Vetoa joutuu ehkä kokeilemaan maalin voittoa suuntaan tai toiseen. Muikeita kertoimia pitkävedossa.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pitkästä aikaa Jokerit lähtee selkeänä altavastaajana otteluun. Jokerien kokoonpano on niin levällään ja perseellään, että voittoon vaaditaan ihme.

Lahti, Hardt ja Hahl todennäköisesti poissa ja ketjuruletti jatkuu.

IFK saanut jonkinlaista nostetta pelilleen, joten IFK murskaa Jokerit maanrakoon numeroin 7-2.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Myös Hahl on näillä näkymin pois, joka on myös iso lovi hyökkäykseen.

Tätä en tiennyt. Tämä asia nousee sikäli suurempaan arvoon, että silloin Jokereilla olisi mies telakalla jokaisesta kolmesta ensimmäisestä ketjusta, minkä vaikutus voi olla suurikin. Tai sitten ei. Näkynee ainakin siten, että Jokerit lähtee todennäköisesti liikkeelle peruspelillä ilman suurempia taktisia kommerverkkejä. Tuo peruspeli on kyllä toiminutkin hyvin, joten tämä nyt ei mitenkään helpota meidän elämää.
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Jos Kilpeläinen päästää alle kolme, Jokerit voittaa.
Jos Kilpeläinen päästää kolme (tai enemmän), HIFK voittaa.

Laitetaan tämä samaan tapaan kuin Pekka & Pätkä -elokuvassa kolikonheitto.
En muista kumpi tokaisi kummalle, mutta:

Jos Kilpeläinen päästää alle kolme, Jokerit häviää.
Jos Kilpeläinen päästää kolme (tai enemmän), HIFK voittaa.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on todella kipeästi pisteiden tarpeessa ja toivottavasti vain jätkätkin ymmärtävät sen nyt. Peli Kärppiä vastaan oli jo HIFK:n osalta parempaa ja enää ei turvauduttu pelkkään roiskimiseen vaan hyökkäysalueelle päästiin ihan syöttelemällä, narrit ovat tosin vajaamiehisenäkin hieman eri tason vastustaja kuin Kärpät. Meidän onneksemme narrimaalia vartio Kilpeläinen, josta tulee mieleen meillä muuta kausi sitten pelannut Gigolo-Stathos, joka pelasi kauden aikana useamman nollapelin, mutta otteet olivat silti kaukana varmoista.

Pienen lisämausteensa soppaan tekee Jarkko Ruutu, joka on näköjään päässyt jo parin viime matsin aikana ihan hyvään vauhtiin. HIFK:lta ei löydy ketään vastaamaan Rudyn peliin, joten eiköhän Ruutu saa jatkossakin meitä vastaan hämmentää soppaansa ihan rauhassa, ja se jos mikä vituttaa allekirjoittanutta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK:lta ei löydy ketään vastaamaan Rudyn peliin, joten eiköhän Ruutu saa jatkossakin meitä vastaan hämmentää soppaansa ihan rauhassa, ja se jos mikä vituttaa allekirjoittanutta.

Millä tavalla tuohon agitointiin pitäisi vastata, ei ainakaan provosoitumalla. Jos HIFK:n pelaajat jättävät tuon Rudyn toiminnan omaan arvoonsa niin kuin JYP:n pelaajat tiistaina, niin silloin hän tekee hallaa vain omalle joukkueelleen tuolla toiminnalla. Ruutu on vain yksittäinen pelaaja muiden joukossa ja mielestäni hän ei tarvii minkäänlaista erityishuomiota Jokereiden joukkueesta. Sieltä löytyy HIFK:lle huomattavasti vaarallisempiakin pelaajia...
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Veikkaampa, että edellispelien säätämiseen Ruudulla ei ole tänään varaa, kun noita kärkipelaajia on sivussa tod.näk useampi. Eiköhän Erkka ole keskustellut pikkasen. Miehellä on kuitenkin kaikki eväät pelata kiekkoakin tässä liigassa.

Pelihän voi taas kääntyä kuinka vaan, kun on kyseessä paikallinen. Prossat ehkä 60-40 IFK:n hyväksi, ihan vaan poissaolojen myötä. Toki kotietukin vaikuttaa asiaan. Kilpeläiseltä vaaditaan huippupeliä ja eiköhän Riksmankin esitä tänään taas jotain yliluonnollista.

Pistetään veikkaus: 2-2 ja IFK vie rankkareissa. I: Mi.Granlund,Pesonen J:Eaves,Mäki
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätä en tiennyt. Tämä asia nousee sikäli suurempaan arvoon, että silloin Jokereilla olisi mies telakalla jokaisesta kolmesta ensimmäisestä ketjusta, minkä vaikutus voi olla suurikin.
Juuri tästä syystä Hifk on minusta tänään selkeästi suosikki. Vaikka kyse ei ole kuin kolmen pelaajan loukkaantumisesta niin eipä nuo olisi mitenkään voineet pahemmille paikoille osua. Ykkönen on melko yössä, kun ketjuun jäi kaksi toistensa kopiota (Fillpula/Eaves) ja juuri se ketjun vahvuuden luonut suoraviivaisempi maalintekijä saikulle. Kakkosessa taas on ihan selvä, että sitä ketjua kantaa Janne Lahti, hänelle on mahdotonta edes ajatella korvaajaa. Kirsikkana kakun päälle loistavasti toimineesta ja roolitetusta kolmosesta otetaan pois sentteri ja paras puolustava hyökkääjä, voimalaiturit säilyivät ehjinä.

Vaan eipä siinä, junnuille annetaan ainakin näyttöpaikkoja. Olisi kuitenkin kohtuutonta odottaa poikien täyttävän noiden kolmen kokeneen tukipelaajan tontteja. Edellisessä pelissä tämä näkyi minusta etenkin siinä, että vaikka peliä hallittiin niin tärkeimmillä sota-alueilla eli maalinedustoilla ei voima riittänyt.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Jokereilla alla vierastappio ja koossa rampa jengi. Ifkillä alla vierasvoitto ja selvä noste pelitasossa. Paikallispelien logiikan mukaan siis voitto Jokereille.

No, tähän tietysti vaaditaan, että pysytään poissa jäähypenkiltä ja tehdään edes yhdestä paikasta viidestä maali. Laittaisin Tuohimaan kokeilemaan tänään, koska 3-4 maalia omiin merkitsee todennäköisesti tappiota Jokereille ja valitettavasti Kilpeläiselle se menee, syystä taikka toisesta, nykyjään vähän matsissa kuin matsissa.
Niitit voitetaan varmasti.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Kazakstan
  • 1.20
  • 7.50
  • 9.00
Suomi vs Iso-Britannia
  • 1.03
  • 17.00
  • 30.00
Latvia vs Ranska
  • 1.93
  • 4.10
  • 3.20
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös