Kannatti sentään Niemen ja Jarnan ansiosta lähteä, muuten olisikin jäänyt harvinaisen laihaksi illan anti. Paskalla pelillä kuitenkin 2 pistettä, pakkohan siihen on tyytyväinen olla. Eri asia sitten kuinka kauan pisteiden tulo jatkuu huonolla pelillä, taukoon on vielä 5 matsia. Toisaalta tällä viikolla myös 3 ottelussa vain 4 päästettyä maalia.
Mistähän nuo edes saivat 6 torjuntaa Brücklerille 2. erässä, tuntui ettei koko erässä ollut paikkoja kuin Jantusen puolittainen läpiajo Loppi-sirkuksen jälkeen, Sihvosen kääntölaukaus suoraan räpsään ja sitten se "paikka" josta Schweibi iski maalinsa. 40 minuuttia ihan samanlaisessa kohmeessa kuin torstainakin, näytti ihan siltä kuuluisalta fiasko-kiekolta. Syöttelemällä ei päästä keskialueen yli -> yksinyrittämistä ja tuhoon tuomittuja 30m avauksia suorille jaloille tai vastaan luistelevalle laiturille.
- Blues News ja puhekuplia screenillä. Huvittavaa... Vähemmän huvittavaa sen sijaan se että jumbotronin kuvanlaatu ihan skeidaa (onhan tuo tosin vanha jumbokin jo) ja vähänkään pienempiä tekstejä saa hyvänäköisenäkin (huom selvinpäin) tihrustaa tosissaan. Eipä silti, turhia nuo jumbot allekirjoittaneen mielestä hyvin pitkälti ovatkin, hidastukset ehkä ainoa syy miksi pitäisi olla olemassa. Terveisiä parhaalle Blues-fanille Joelille!
- Lapiotytöt ensimmäistä kertaa kehissä? Olipahan vittu show, myös tälläkin paikkakunnalla. No tissit ja perse tietysti, ja eihän tuollaiseen mitään läskejä tietysti oteta. Sehän siitä vielä puuttuisikin. Mut oisko seuraavaan matsiin jumbolle tekstiviestiäänestys siitä kuinka monella espoolaisella insinöörimerkonomiekonomilla jäykistyi housuissa tuon spektaakkelin aikana? Harmi että Bluesin cheerleaderit eivät enää strippaa katsomossa kuten muutama vuosi takaperin.
- Blegin väneiltä havaittavissa eteenpäinmenoa. Osa siellä jopa seisoo matsin läpi ja laulujakin käytössä useampia, eikä mitään rumpua. Yllättävän hyvin sieltä ääni kuului muualle ainakin alakatsomotasolla. Ja matsihan nyt ei paljon sytykettä tarjonnut varmastikaan.
- Ja kun SaiPa-matsin jälkeen oli puhetta lahtelaisyleisön hiljaisuudesta, niin kyllä tuo Länärin meininki taas vähän perspektiiviä antaa. Esim. ylivoimapyörityksen aikana fanit yrittävät hienosti mutta kiikareilla saa muualta yleisöstä etsiä kannustavaa käsiparia. Määrällisesti hieno lukema eilen, mutta siihen se jääkin. Ja kuten joku osuvasti sanoikin, paskat siitä potkupallosta kun otteluaikoja päätetään.
Sitten vähemmän tärkeät:
- Mäkelä yritti nähdäkseni jo vähän näyttää niitä odotettuja isännän otteita. Tarjosi makuupaikkoja ja muutenkin vähän asennetta mukana, eikä enää vain sitä löysällä kullilla läpsyttelyä.
- Kari Sihvoselta ihan mukava kyykytys, painava pommi kulmassa Looseriin joka keräilemisen jälkeen nilkutti vaihtoaitioon (koppiin?).
- Latvala, rakastan tuota miestä. Uskomaton rauhallisuus ja tietää joka hetki sentilleen miten sijoittua. Plussana vielä kiekkovarmuus hyökkäyspäässä, ai että kun olisi läpiajosta lirutus onnistunut.
- Jantuselta taas veijarimaista liukumista ja surffailua 65min, mutta rankkareissa astui pelimies kehiin.
- Loppi tosiaan luisteli yhdessä vaihdossa enemmän kuin viimeisessä 5 ottelussa yhteensä. Johtuuko sitten uutuuden jäykistä valkoisemmista luistimista vai mistä, mutta ei tuolla surffailulla pitkälle mennä.
http://www.youtube.com/watch?v=umE331AZKvw
Rangaistuslaukaukset
Blues-Pelicans 20.10.2007
Hienoja kommentteja.
Suurimman edun Pelicans saa vieläkin takavuosien rupuporukan maineellaan. Ei sitä voi vastustajat millään uskoa, että parissa vuodessa on lähes samalla pelaajabudjetilla kasvanut yksi liigan kovimmista joukkueista. Bluesin Petri Matikainen ehkä näkee asiat toisin, koska oli itse aikoinaan luomassa pohjia kovalle työnteolle.
Hyvin sanottu.
Niin, vielä pitää sanoa että liikennejärjestelyt Espoossa oli hoidettu ihan h...tin hyvin. Lisäksi parkkipaikalta poistuminen nk. "vetoketjuperiaatteen" myötä sujui ihan mallikkaasti. Toivonpa vaan että pk-seudun liikennekulttuuri juurtuisi joskus tänne kehäkolmosen pohjoispuolellekin. Itselleni ei nimittäin tulisi koskaan edes mieleenkään jättää autoa Isku Areenan parkkikselle, sieltä poisajosta kun ei koskaan tahdo etuiluiden ja kiilailuiden vuoksi tulla yhtään mitään.
Eipä siinä pelkkä liikennekulttuuri määräänsä enempää auta kun hallin paikka on määräytynyt joskus 70-luvulla rakennetun ulkojään mukaan, verrattuna siihen että on suunniteltu ja rakennettu hieno urheilupuisto viimeisen vuosikymmenen aikana. Mutta tästä lisää sitten Teiden ritarit-ketjussa...