Uskaltaisin tämän illan jälkeen väittää, että Pelicansin lento alkaa pikku hiljaa huveta. Kyllä varmastikin kuuden joukkoon riittää (jo tilastollisesti on aika epätodennäköistä, että joukkue niin totaalisesti romahtaisi), mutta Pelsut oli kaksi erää niin jyrän alla, että ilman aivan uskomattoman ilmiömäistä Antti Niemeä ja Bluesin kädettömyyttä tyhjän maalin edessä tilanne olisi ollut varmaan ainakin 10-0 (tai okei 10-1) ennen kolmatta erää. Helvatun hyvin Pelicans räpisteli mukana ja itseä tässä vaan espoolaiset saa syyttää, mutta
Blues pelasi pelillisesti kaksi erää huomattavasti paremmin kuin esim TPS:aa tai HPK:a vastaan, mutta nyt oli vastassa maalivahti, joka liimasi kiekot aivan jäätävästi - ei Niemi eteen antanut juuri yhtään kiekkoa. Kolmannessa erässä taas peli tasaantui, varsinkin 4 minuutin alivoimaputken aikana, mutta se ei muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että Blues hallitsi kokonaisuutena peliä aivan miten tahtoi. On tietysti totta, että kolmannessa erässä joku halpa pomppu tai toinen Pelicansin oikeasti hyvistä paikoista olisi voinut kaikki pisteet Lahteen viedä, mutta pelin ei olisi paikkojen valossa pitänyt olla tasan kolmannessa erässä.
Jotenkin vain ehdin jo toivoa, että se maalintekoapina olisi sieltä harteilta jo pois, mutta taas kerran Blues kaatui siihen viimeistelyyn. Ja edelleen hehkutan kyllä Niemeä - sivuttaisliikkeestä ei saa maalia, maskin takaa näkee kiekot ihan uskomattomasti... uskomaton jamppa. Jos pää vaan Antilla kestää, tuossa on todella kova kassari tulevaisuudessakin.
Kuitenkin Niemeä lukuun ottamatta jotenkin jäi todella vaisu kuva Pelsuista. Periaatteessa pelisysteemi ja viisikkotasapaino on todella korkealla tasolla, mutta kuitenkin ihmettelen, että tuolla materiaalilla ollaan tuolla sarjan piikkipaikalla. Uskaltaisin kyllä lyödä oluen tai kaksikin vetoa siitä, että Pelsut ei kärkikolmikossa ole runkosarjan päättyessä. Jos joku haluaa ottaa vedon vastaan, laittakoon yv:n, ettei ketju häiriinny siitä.
Rantala oli muuten omasta mielestäni hyvä tänään. Muutama jäähy olisi voinut enemmän tulla, mutta yleisesti ottaen rima oli sopivalla tasolla ja mitään totaalisia jäätymisiä ei nähty. Ainakin omasta mielestäni oli parempi kuin Reiber Porissa, koska antoi tietyllä tavalla vääntää enemmän ja joka kaatumisesta ei vihelletty. Kaikki vihelletty meni ainakin nappiin.