To 13.9.2007 Kärpät - Blues

  • 9 965
  • 50
Jinxausta ilmassa..

Liigakierros jyrähtää käyntiin todenteolla ja hallitseva mestari saa vastaan viime keväisen välierävastustajan. Viime kaudella Blues pelasi runkosarjassa vahvemmin ja voittikin Kärppien kotiluolassa sekä suorastaan nöyryytti kotonaan. Ne ovat kuitenkin menneen talven lumia ja molemmat joukkueet ovat muuttuneet.

Omiin silmiin Blues on heikentynyt paperilla selkeästi. Kuitenkin se on saattanut olla positiivinen asia joukkueena pelaamista ajatellen ja se taitaa olla himpun verran tärkeämpää. Maalin suulta löytyy yksi liigan parhaita kassareita, joten helpolla ei Bluesia kaadeta tänäänkään. Onko Bluesin harjoituskausi sujunut hyvin ja pääseekö siniset heti liigarytmiin mukaan? Vaikea ilta odotettavissa kuitenkin Bluesille, mikäli voittoa janoavat.

Kärpät on myös heikentynyt viime kaudesta. Muutama kova nimi on silti saatu tilalle ja näistä löytyy maalinnälkäisiä kavereita sekä kokemusta vaikka muille jakaa. Kärppien harjoituskausi sujui nousujohteisesti ja kesäterä alkaa olla poissa. Tilalle tullee alkukauden hermostuneisuus, jota tosin helpottaa melkoinen kokemus. Taitoa on ensisilmäyksellä kotijoukkueella enemmän ja tulivoimaa vaikka muille jakaa. Suurimmat kysymykset tulevat mielestäni menttaalipuolella eli pelätäänkö onnistumisia (siis kukaanhan ei varsinaisesti niitä pelkää... näsäviisaille siis tämä)? Tuleeko ensin tekeminen ja sitten onnistumiset vai aloitetaanko ensin mailanpuristuksella ja onnistumisen jälkeen aloitetaan tekeminen?

Kotijoukkue lähtee suosikkina tähän kamppailuun, mutta liiga avaus on jokaiselle mysteeri. Vauhtia nähtäneen kentällä kuitenkin paljon ja luvassa on herkullinen kiekkoilta.

Game on!
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestien määrästä päätellen tämä on kierroksen ylivoimaisesti tunteita herättävin ottelu...

Allekirjoittaneen tekninen kompetenssi on sen verran heikko etten mitenkään SM-liigan sivuilta kokoonpanoja löydä. Joten onkohan kellään tietoa Aaltosen tilanteesta? Onko mukana tänään?

Old TJ
 
Allekirjoittaneen tekninen kompetenssi on sen verran heikko etten mitenkään SM-liigan sivuilta kokoonpanoja löydä. Joten onkohan kellään tietoa Aaltosen tilanteesta? Onko mukana tänään?

No enpä osannut itsekään sieltä kokoonpanoja löytää.. Mutta Aaltonen on mitä todennäköisimmin vielä toipilaana. Vissiin kannattaa haavan parantua kunnolla ensin.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viestien määrästä päätellen tämä on kierroksen ylivoimaisesti tunteita herättävin ottelu...

Allekirjoittaneen tekninen kompetenssi on sen verran heikko etten mitenkään SM-liigan sivuilta kokoonpanoja löydä. Joten onkohan kellään tietoa Aaltosen tilanteesta? Onko mukana tänään?

Old TJ

Eikö ne vasta tuossa yhden maissa yleensä sinne ilmesty. Kärpillähän on ollut tapana ne sinne ilmoittaa viimeisten joukossa tai sitten käyttävät 56k modeemeja.

Mitä tästä pelistä sanoisi. Tiukkaa tulee olemaan ja Kärpät on ennakkosuosikki.
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näin viime yönä unta, että Kärpät voitti kauden ensimmäisen pelinsä 20-3. Sitten heräsin.

Saattaa tuossa unessa kuitenkin sen verran todellisuuspohjaa olla, että en yllättyisi vaikka Kärpät kauden ensimmäisen pelinsä voittaisikin. Blues on ollut Kärpille kuitenkin vaikea vastus, joten häviökään ei olisi kummoinen yllätys. Myös nimilistan pohjalta Blues on vaarallinen vastustaja. Kärpät kuitenkin hallinnee kenttätapahtumia ja mikäli Blues voittaa ottelun, tulee se tapahtumaan paremmin onnistuneen erikoistilannepelaamisen myötä.

Toivottavasti Paakkis saa kauden heti hyvin käyntiin.
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sääli, että Osala ei pelaa, kun tappeli Ärrä Cupin turhassa pronssiottelussa. Lienee kuitenkin Washingtonin prospektileirillä, joten ei olisi pelannut kuitenkaan. Lehtosella sama juttu Bostonissa. Kalto ja Uusivirta ovat myös ainakin pois kokoonpanosta pitkäaikaisloukkaantuneina.

Ois näin Blues-fanin näkökulmasta mukava saada hyvitystä viime kevään peleistä. Kärpät on kuitenkin niin kova joukkue, vieläpä kotona pelatessaan, että pistettäkin voitaisiin mukiinmenevänä suorituksena. Blues pelaa takuuvarmasti kovan puolustuksensa kautta. Hyökkäys iskenee sen pari maalia, joten kysymys onkin vain, riittääkö se voittoon. Brücklerin pitää pelata loistopeli.

Isäntäjoukkueella riittää hyökkäyksessä maalintekijöitä kolmeen kenttään, ja puolustuksen kärkipelaajatkin vakuuttavat. Tarkki on maalinsuulla hyvää perustasoa, mutta ei todennäköisesti joudu laukaisusateeseen.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viestien määrästä päätellen tämä on kierroksen ylivoimaisesti tunteita herättävin ottelu...
Samaa olen itsekin ihmetellyt. Yleensä näissä Blues-Kärpät ketjuissa on ollut tiukaakin keskustelua. Pitäisiköhän ruveta taas vääntää juttua ihmeparantumisista ja Rajamäestä? ;)

Allekirjoittaneen tekninen kompetenssi on sen verran heikko etten mitenkään SM-liigan sivuilta kokoonpanoja löydä.
Ne sivut on niin vaiheessa. Ifk-Hpk matsiin kokoonpanot oli jossain pdf-muodossa, ja varmaan sama homma on tänäänkin.

Mutta hienoa että kausi alkaa taas!
 

Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta hienoa että kausi alkaa taas!

Todellakin! Tätä on odotettu monta pitkää hikistä kuukautta. Höntsäpelit on nyt höntsäilty, joten muistutan kaikkia laittamaan ne värilasit viimeistään nyt päähän jos ne ei vielä siellä ole.

Matsista voi odottaa mitä tahansa. Jotenkin on hyvin varma olo tästä, mutta toisaalta nyt on tunnetusti Bluesilla hyvä sauma yllättää ja hakea pisteet kotiin. Voi kunpa pääsisi Raksilaan....uudet pelimannit Jere etunenässä ja viirikin kattoon kaikkine juhlallisuuksineen.

Canalia täytyy haukkua tässä ketjussa, koska en pysty luomaan tiliä sinne. Toista sähköpostiosoitetta se ei tunnista, ja toisen kanssa tulee vain erroria. Sen 8 euroa voisi sijoittaa kahteen olueen jossain kuppilassa, katsellen peliä isommalta screeniltä.
 

Käytös10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liigapörssin kautta melkein kannattaa noita kokoonpanoja katsoa (koska sm-liiga.fi on vaiheessa).
Kärppien kokoonpanoja ei (tietenkään) vielä tässä vaiheessa päivää näy, mutta Bluesin kylläkin.

Blegi tänään:

Maalivahdit

38 Myllyniemi Jere Maalivahti
30 Brückler Bernd Maalivahti AK

1. kenttä

42 Laatikainen Arto Vasen puolustaja AK
22 Alanko Rami Oikea puolustaja AK
40 Uhlbäck Jaakko Vasen laitahyökkääjä AK
39 Viitaluoma Ville Keskushyökkääjä AK
52 Miettinen Camilo Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

8 Pikkarainen Kimmo Vasen puolustaja
9 Clarke Dale Oikea puolustaja
18 Rajamäki Erkki Vasen laitahyökkääjä
41 Öhman Stefan Keskushyökkääjä
25 Keller Ryan Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

5 Huczkowski Miika Vasen puolustaja
3 Heiskanen Santeri Oikea puolustaja
20 Nöyränen Pentti Vasen laitahyökkääjä
12 Töykkälä Joni Keskushyökkääjä
85 Kähkönen Toni Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

34 Kuoppala Ismo Oikea puolustaja
29 Grünn Carlo Hyökkääjä
21 Koskiranta Tero Vasen laitahyökkääjä
81 Kuki Arto Keskushyökkääjä
15 Lostedt Patrik Oikea laitahyökkääjä
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Sääli, että Osala ei pelaa, kun tappeli Ärrä Cupin turhassa pronssiottelussa. Lienee kuitenkin Washingtonin prospektileirillä, joten ei olisi pelannut kuitenkaan.

Osala ei lähtenyt tuolle leirille eli pelaisi ellei olisi tiputtanut hanskoja jotain vitosparin pakkia vastaan.

Positiivista kokoonpanoissa Camin ykköskentän paikka! Tuleeko heti tehoja?

Sen sijaan, Kimmo Pikkarainen, mitä helvettiä tekee kakkosparissa, kun samalla Kurki vetää jossain Mestiksessä! Ei pysty ymmärtämään.

Ja kolmoskenttänä Nöyränen - Töykkälä - Kähkönen. Kuvitteleeko joku että tämä kenttä saa jotain aikaan? Voi miksei tehty sille Karlssonille sopimusta, ettei tarvis näitä Nöyräsiä katella, jotka ei osaa muuta kuin "tsempata".
 

Käytös10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ja Kärpät tänään:



Maalivahdit

35 Strömberg Mikko Maalivahti
32 Tarkki Tuomas Maalivahti AK

1. kenttä

26 Lehtonen Mikko Vasen puolustaja AK
71 Laamanen Jukka-Pekka Oikea puolustaja AK
20 Pesonen Janne Vasen laitahyökkääjä AK
36 Bros Michal Keskushyökkääjä AK
8 Hyvönen Hannes Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

9 Jaakola Topi Vasen puolustaja
2 Korpikari Oskari Oikea puolustaja
37 Vertala Timo Vasen laitahyökkääjä
41 Sahlstedt Kalle Keskushyökkääjä
12 Normio Teemu Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

6 Mikkola Ilkka Vasen puolustaja
42 Karalahti Jere Oikea puolustaja
17 Kuusela Kristian Vasen laitahyökkääjä
21 Paakkolanvaara Tommi Keskushyökkääjä
81 Kratena Ondrej Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

27 Kiren Toni Vasen puolustaja
83 Mustonen Tomi Hyökkääjä
18 Alikoski Mikko Vasen laitahyökkääjä
15 Karppinen Veikko Keskushyökkääjä
43 Aarnio Antti Oikea laitahyökkääjä





3=2?
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Hyvin samoilla linjoilla Laurin kanssa. Kaksi jälkimmäistä ketjua ovat aika kauheaa katseltavaa. Toki etenkin nelonen on varmasti erittäin hyvä pelaamaan 0-0:aa. Kyllä kuitenkin Osalaa ja Lehtosta kaivataan sekä Karlssonille olisi varmasti löytynyt tilaa.

Matikainen kuitenkin ansaitsee kiitokset siitä, että Camilo Miettiselle on rohkeasti annetti mahdollisuus näyttää taitojaan todella hyvässä ketjussa. Viitaluoman ja Uhlbäckin kanssa ei varmaan tarvitse heti punaisen jälkeen lyödä kiekkoa päätyyn ja rynnätä päätyyn rouhimaan. Tuossa kun Camilo onnistuisi, voisi kolmosketjun muodostaa Lehtosen ja Osalan ympärille. Silloin olisi kolme enemmän tai vähemmän tasaista ketjua. Milloin mahtaa Lehtonen olla palaamassa Bostonista?

Miettisen kohdalla tosiaan herää kysymys, miksi Kurki joutuu hakemaan vauhtia Mestiksestä? Pakkiparit ovat muuten mielestäni kohdallaan, mutta Pikkaraisen voisi vaihtaa Kurkeen tai Kuoppalaan.

Pelistä ei paljoa ole sanottavaa. Ensimmäisessä pelissä kaikki on mahdollista, mutta varsin selvä ennakkosuosikki Kärpät on. Erittäin tiukan puolustuspelin ja Brücklerin torjuntojen kautta voi piste tulla. Se olisi jo hyvä saavutus.
 
Matikainen kuitenkin ansaitsee kiitokset siitä, että Camilo Miettiselle on rohkeasti annetti mahdollisuus näyttää taitojaan todella hyvässä ketjussa. Viitaluoman ja Uhlbäckin kanssa ei varmaan tarvitse heti punaisen jälkeen lyödä kiekkoa päätyyn ja rynnätä päätyyn rouhimaan.

Muistin sopukoissa välähtelee jotain.. oliko tämä Miettinen sama kaveri, joka jo viime vuonna väläytteli erinomaisia otteita? Tai oikeammin hyvinkin lupaavia.. Nyt en vain muista, oliko kyseessä energinen esitys vai taitava, vai taitava ja energinen. Valaiskaapa muistia.
 

ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues / Toronto
Pelasi vain pari matsia viime kaudella. Kausi meni pääosin a-junnuissa. Kovia odotuksia miehestä ja saas nähdä miten menee kun tulee kunnon peliminuutteja.
Hyvät kädet ja asennetta löytyy, kokoa ei.
 

IlarI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki muut paitsi Tappara tai JYP
Niin, se on sitten haaleansininen antipatiaykköseni vierailulla Pohjolan Valkeassa Kaupunnissa. Aiheuttaa aina inhonväristyksiä ja hikoilua. Kaikki saattaa johtua joukkueen pelillisistä taidoista mutta mahdollisesti osasyynä ovat Luusin perusvmäiset, lähes nykäskyläverrattavat jatkoaikafanit.

Huolestuttavaa on tuo luusirosterin tasainen nimilista. Viime kauden tapaista dominoivaa (ja aina pelaavaa) ykköskenttää ei enää ole. Sen sijaan tulee kolme tasaista ketjua, jotka kaikki pystyvät kantamaan ratkaisijan rooleja (tästä listasta poistetaan luonnollisestikin E.Rajamäki).

Ja lupaavia junnujakin joukkue tarjoaisi, pelkästään espoolaista perusilkeyttä on se, että yksi kaveri päästetään johonkin rapakon taakse harjottelemaan ja toinen ottaa tampiomaisen ottelukiellon jossain harkkamatsissa. Kaikki vaan sen vuoksi ettei niitä haluta esitellä oululaisille. Ettette häpeä. :-)


Pakisto muistuttaa rakenteeltaan Espoon kaupunkikuvaa. Useita lähiöitä ilman keskusta. Mutta toisaalta erittäin tasainen ja tasokas rivistö.


Ja maalivahtihan on tämän liigan eliittiä.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Miettisen kohdalla tosiaan herää kysymys, miksi Kurki joutuu hakemaan vauhtia Mestiksestä?
No jos Kurki pelasi Salamoiden 3-pakkiparissa ilman tehoja niin missä perusteet Liiga-peleihin ?

3-4 kenttä näyttää pahalta, Tomi Karlssonin poissaololle en näe järkevää selitystä.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Bluesin maalit tekee kakkosketju, selkeästi ehjin ketjumme:

Erkki Rajamäki, tuo tuttu pelaaja myös oululaisille.
Kahden viime kauden aikana kaksi maalia, nyt harjoituskaudella viisi maalia.

Stefan Öhman, aliarvostettu. Yksi liigan parhaista pelaajista.
Kahdeksan pistettä harjoituskaudella.

Ryan Keller, seitsemässä harjoitusottelussa tehot 5+4.

Varsinkin Öhman ja Keller pelaavat todella hyvin yhteen, katsokaa heidän peliä keskialueella - tälläisestä voi vaan unelmoida jos Kake on valmentajana. Erkki tekee maalit ohjauksilla tai aivan maalin edestä. Toivottavasti energia riittäisi horjuttamaan tissiposkia Kärppien puolustuksessa.

Miettiselle toivotaan myös onnistumisia tottakai. Pikkarainen voisi vetää hirveän punttitreenin alkulämmittelyissä etteivät kädet olisi spagettia kun pitää jakaa poikittaissyöttä Clarkelle viivassa.
 

CuChulainn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, FC Honka, Flyers, DFB-Elf
Ja kolmoskenttänä Nöyränen - Töykkälä - Kähkönen. Kuvitteleeko joku että tämä kenttä saa jotain aikaan? Voi miksei tehty sille Karlssonille sopimusta, ettei tarvis näitä Nöyräsiä katella, jotka ei osaa muuta kuin "tsempata".

Nöyränen, Töykkälä, Kähkönen, Koskiranta jne... Täysin Laurin linjoilla. Miten ei löytynyt tilaa Karlssonille? Mestiksen avausottelussa muuten vaatimattomasti tehot 2+1=3 +3. Töykkälän ja Nöyräsen ymmärrän vielä, mutta kun tiedossa oli että Lehtonen painaa toisella mantereella näin alkuun...

Kausi käyntiin ja selittelyt kunniaan.
 
Erkki Rajamäki, tuo tuttu pelaaja myös oululaisille.
Kahden viime kauden aikana kaksi maalia, nyt harjoituskaudella viisi maalia.

Miten muistelen, että tuo maaginen pistenikkari on tehnyt harjoituspeleissä ennenkin hyviä tehoja? Eipä siinä.. jotenkin tuntuisi, että Raju-Ekiä on peluutettu päin helvettiä, koska tuon kaverin pitäisi olla maalin edessä heilumassa kuin heinämies, joka kerta, kun omalla joukkueella on kiekko hyökkäysalueella. Viime kaudella ei miestä maalin edestä monestikaan löytänyt, vaan kiekon kanssa kulmissa, jossa kaveri ei ole parhaimmillaan. Raju-Ekistä ei hirveästi ole pisteodotuksia harjoituspeleistä huolimatta, mutta puolittaiseksi heitoksi tuo varmaan oli tarkoitettukin. Tissiposki tai ei.
 

Bandana

Jäsen
Kohta mennään!

NYT NYT NYT!

On taas se aika vuodesta. Luvassa euforiaa ja vitutusta, uskoa ja epäuskoa, voittoja ja tappioita, johtoasemia ja kyttäysasemia. Jea beibe.

Aika hirveältähän nuo kokoonpanoerot Bluesin ja Kärppien välillä näyttää, kun katsoo pelkästään kolmosketjun laitureita: Bluesilla Pentti Nöyränen ja Toni Kähkönen; Kärpillä Kratena ja Kuusela.

Bluesiltahan puuttuu viisi hyökkääjää TOP12 hyökkääjistä, mikä ei voi olla näkymättä. Lehtonen ja Osala saadaan onneksi ihan pian takaisin, toivottavasti myös Karlsson. Tänään voiton siemenet lepäävät Brücklerin huippupelissä ja hyökkäyksen näytönpaikkalaisten, etunenässä Camin ja Ekin, teholukemissa.

Katsotaan miten käy, mutta realismin nimissä Bluesin voiton todennäköisyys on todella pieni.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Raju-Ekistä ei hirveästi ole pisteodotuksia harjoituspeleistä huolimatta, mutta puolittaiseksi heitoksi tuo varmaan oli tarkoitettukin.

No kyllä tehojakin pitäisi tulla jos pelaa tuollaisessa ketjussa. Vaikka olkoon se ketjun duunari / työmyyrä, mutta Bluesin ykkösketjussa pitää tulla ainakin vahingossa pisteitä.
 
No kyllä tehojakin pitäisi tulla jos pelaa tuollaisessa ketjussa. Vaikka olkoon se ketjun duunari / työmyyrä, mutta Bluesin ykkösketjussa pitää tulla ainakin vahingossa pisteitä.

Katos per.. tuota en huomannut alkuunkaan. Voisi jopa kuvitella, että Eki on siellä maalin edessä huseeraamassa tuossa ketjussa, sillä jalat eivät taida aivan riittää rintamahyökkäksiin. Tehot on siis revittävä muuten irti. Maalin edestä sitten kimmotella kiekkoa patjoista sisään. Tällä tavoin Rajamäki voi pisteitä tehdäkin, mutta ei viime kauden pelityylillä. Mukava nähdä Eki isolla peliajalla.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Todella sääli ettei Osalaa nähdä Oulussa. Mutta itsestäni on kyllä käsittämätöntä tuo, että harjoituspeleistäkin voi tulla pelikieltoa liigapeleihin.

Old TJ

Liekö Osala tehnyt tässä jonkinmoista SM-liigahistoriaa? Kaveri istuu liigapelissä pelikiellossa, pelaamatta ainuttakaan liigapeliä?!
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Liekö Osala tehnyt tässä jonkinmoista SM-liigahistoriaa? Kaveri istuu liigapelissä pelikiellossa, pelaamatta ainuttakaan liigapeliä?!

Heh!! Noin pitkälle eivät päivällä omat hitaastireagoivat aivosoluni edes ehtineet. Eli onhan nyt aika... Hmmmm... No syvältä... Siis tuollainen että kaveri istuu pelikiellossa SM-liigapelissä, vaikka ei ole pelannut ainuttakaan SM-liigapeliä. Haloo! Kuuluuko? Kuuntelen! (Viimeiset suunnattu jonnekin päättäviin elimiin joihin aion olla yhteydessä suoraankin.)

Eihän tuossa ole mitään järkeä. Sääli että Oulun avaus tuosta latistuu. Kiva olisi ollut nähdä Osala täällä.

Old TJ
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös