Laihat tuomiset pohjoisesta
Titaanien ensimmäinen tuplavieraspelireissu tuotti lopulta pyöreät 0 pistettä. Erityisesti lauantaina Limingassa pelatusta U.A.I.K-ottelusta oli tarjolla rutkasti enemmän kuin kuin pelkkä 2-4-tappio (Titaanien kotisivujen otteluraportti), mutta jälleen kerran tehottomuus maalipaikoissa ja omat virheet käänsivät pelin vastustajalle.
Sunnuntaina Kalajoella ei sitten ollutkaan enää niin paljon jakoja voittotaistelussa, vaikka JHT ”mukavana isäntänä” yritti Titaaneita viidennen maalinsa jälkeen alkaneen jäähyrumbansa avulla saada vielä mukaan peliin. Lopulta 1-5-lukemiin päättynyt taisto (Titaanien kotisivujen otteluraportti) toi jälleen karulla tavalla esiin sen, millä tavoin huolimaton kiekollinen pelaaminen etenkin omissa maksaa maltaita Suomi-sarjan kärkiporukoita vastaan pelattaessa.
Noh... kyllä tästäkin kokemuksesta on aivan varmasti otettavissa taas kerran lisää oppia ja uskottava siihen, että jossain kohtaa se opiskelu alkaa konkretisoitua entistä takuuvarmemmaksi tekemiseksi kaukalon puolella, joka taas tulee näkymään Titaanien aiempaa voitokkaampina otteina.
Potentiaalia nyt kasassa olevassa nipussa on aivan riittävästi ja työnteosta saati taistelusta homma ei ainakaan tule jäämään kiinni. Pisteitä pitäisi kuitenkin alkaa tasaisemmin tippua, jotta tavoitteena oleva paikka pudotuspeleissä ei haihtuisi jo ennen joulua savuna ilmaan.
Maalikooste JHT-ottelusta (jostain syystä U.A.I.K-pelin koostetta ei näy olevan julkaistu):
Maalikooste 16.10.2016: JHT – Titaanit @ Pirkonsuon jäähalli