Titaanit 2016–2017

  • 33 947
  • 96

The Rock

Jäsen
Laihat tuomiset pohjoisesta

Titaanien ensimmäinen tuplavieraspelireissu tuotti lopulta pyöreät 0 pistettä. Erityisesti lauantaina Limingassa pelatusta U.A.I.K-ottelusta oli tarjolla rutkasti enemmän kuin kuin pelkkä 2-4-tappio (Titaanien kotisivujen otteluraportti), mutta jälleen kerran tehottomuus maalipaikoissa ja omat virheet käänsivät pelin vastustajalle.

Sunnuntaina Kalajoella ei sitten ollutkaan enää niin paljon jakoja voittotaistelussa, vaikka JHT ”mukavana isäntänä” yritti Titaaneita viidennen maalinsa jälkeen alkaneen jäähyrumbansa avulla saada vielä mukaan peliin. Lopulta 1-5-lukemiin päättynyt taisto (Titaanien kotisivujen otteluraportti) toi jälleen karulla tavalla esiin sen, millä tavoin huolimaton kiekollinen pelaaminen etenkin omissa maksaa maltaita Suomi-sarjan kärkiporukoita vastaan pelattaessa.

Noh... kyllä tästäkin kokemuksesta on aivan varmasti otettavissa taas kerran lisää oppia ja uskottava siihen, että jossain kohtaa se opiskelu alkaa konkretisoitua entistä takuuvarmemmaksi tekemiseksi kaukalon puolella, joka taas tulee näkymään Titaanien aiempaa voitokkaampina otteina.

Potentiaalia nyt kasassa olevassa nipussa on aivan riittävästi ja työnteosta saati taistelusta homma ei ainakaan tule jäämään kiinni. Pisteitä pitäisi kuitenkin alkaa tasaisemmin tippua, jotta tavoitteena oleva paikka pudotuspeleissä ei haihtuisi jo ennen joulua savuna ilmaan.

Maalikooste JHT-ottelusta (jostain syystä U.A.I.K-pelin koostetta ei näy olevan julkaistu):

Maalikooste 16.10.2016: JHT – Titaanit @ Pirkonsuon jäähalli
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Titaanien ensimmäinen tuplavieraspelireissu tuotti lopulta pyöreät 0 pistettä. Erityisesti lauantaina Limingassa pelatusta U.A.I.K-ottelusta oli tarjolla rutkasti enemmän kuin kuin pelkkä 2-4-tappio (Titaanien kotisivujen otteluraportti), mutta jälleen kerran tehottomuus maalipaikoissa ja omat virheet käänsivät pelin vastustajalle.

Harjoituspelissä Peliittoja vastaan ilmenneet ongelmat näyttävät jatkuvan. Maalipaikkoja Titaanit pystyy hyvin luomaan, mutta jostain pitäisi saada vahvistukseksi maalinkylväjä, jos toinenkin. Heinolasta ei taida apuja ihan äkkiseltään herua, koska loukkaantumisia on tullut niin etu kuin takapäähänkin. Opettelua ja räpistelyä Titaaneilla vielä alkukausi. Pistepussikin karttuu sitä mukaa kun tehokkuus maalipaikoissa paranee.
 

The Rock

Jäsen
Nyt voikin sitten alkaa miettiä valmentajan vaihtoa... Sarjajumbona ja ihan ansaitusti.

No eipä sinua ainakaan pitkäjänteisyydestä voi syyttää, jos olet valmis jo 11 pelatun pelin jälkeen heittämään valmennuksen luiskaan. Kerrot varmasti samaan hengenvetoon mistä uusi valmennus tilalle ja millä rahalla? :)

Kannattaa ihan oikeasti muistaa, että kasassa on reilua kentällistä lukuunottamatta täysin noviisijengi Suomi-sarjatasolla, joka todellakin tarvitsee aikaa, jotta askelmerkit edelliskautta paria astetta kovemmassa sarjassa alkavat osua kohdilleen.

Tässä tilanteessa ei tietenkään voi saati pidä olla tyytyväinen, mutta resurssit ja realiteetit voi silti ottaa huomioon. Titaanit kun ei enää rahalla houkuttele yhtäkään pelaajaa riveihinsä, vaan ne pelaajat on yksinkertaisesti kasvatettava omista varannoista ja tällöin se kasvatus vaatii aina oman aikansa.

Jäljellä on edelleen 25 ottelua Suomi-sarjan runkosarjassa. Jos ja kun niiden aikana selviydytään karsintaviivan päälle (eli vähintään 12. sijalle), olen ainakin minä ihan tyytyväinen nykyisen titaanijoukkueen debyyttikauteen.

Totta kai pudotuspelit olisivat hieno huipennus kaudelle ja edelleen myös täysin mahdollisetkin, mutta pääasia olisi kuitenkin säilyä ilman hermojaraastavia karsintoja.
 

The Rock

Jäsen
Maalipaikkoja Titaanit pystyy hyvin luomaan, mutta jostain pitäisi saada vahvistukseksi maalinkylväjä, jos toinenkin. Opettelua ja räpistelyä Titaaneilla vielä alkukausi. Pistepussikin karttuu sitä mukaa kun tehokkuus maalipaikoissa paranee.

Tässähän se koko homman ydin on, kun kyseessä kuitenkin maalintekopeli. Suomi-sarjassa ei aikaa saati tila tilaa ole tekopaikoissa käytössä enää niin paljon kuin Rautaliigassa, joten suoraviivaisuutta, päättäväisyyttä ja tervettä röyhkeyttä pitäisi titaanipelaajien saada ehdottomasti lisää otteisiinsa, jotta maalinteko alkaisi luonnistua nähtyä paremmin.

Opiskelua ja tietynlaista räpiköintiähän tämä meno tällä hetkellä on ja siinäkin olet oikeassa, että niitä pisteitä alkaa tulla kovempaan tahtiin, kunhan kiekot alkavat löytää tietään paremmalla prosentilla vastustajien verkkoihin.

Toki myös ne halvatun virheet pitäisi saada pois tai ainakin pyrkiä puolittamaan nähdystä, sillä tällä tasolla ei enää mokia kovin usein anteeksi saa ja se taas näkyy suoraan siinä, kuinka usein maaliverkko heiluu omassa päässä.

Kinkkisiä asioita, jotka paranevat vain toistojen ja yhteisten kokemusten sekä raa'an työnteon ja harjoittelun avulla. Ei tässä auta muuta kuin uskoa, että Titaanit saa pienten onnistumisten kautta lisää itseluottamusta kautta linjan ja alkaa sen myötä kääntää pelitapahtumiin nähden tasaisia otteluita jatkossa nimiinsä.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Taloustilanne ja realiteetit tiedetään, mutta onhan tämä alkukausi ollut pettymys. Jotenkin se punainen lanka puuttuu, Oksanen voisi tulla vetämään treenejä ;)
 

The Rock

Jäsen
Tuskaista menoa

Titaanien kuluvan kauden perisynti, paketin ajoittainen hajoaminen 60 minuutin aikana ja siitä seurannaisina tulevat virheet, vaivasi joukkuetta myös viimeisimmässä kotiottelussa. Jos toisen erän synkät hetket leikattaisiin pois, oli Titaanien peliesitys jälleen ihan riittävä Suomi-sarjatasolle, mutta se ei vain riitä kun pystyy pelaamaan hyvin reilut 40 minuuttia ottelua kohden.

FPS:n Kotkasta hakema 3-5-vierasvoitto (Titaanien kotisivujen otteluraportti) masensi entisestään titaanipelaajien mieliä, jonka ansiosta itseluottamus ei varmasti mikään kovin hyvä ole. Jatkossa toivoisikin ihan jo apuja rva Fortunaltakin, sillä yksi tuuripomppu voi hyvinkin keikauttaa koko laivan taas oikeaan suuntaan ja nousu tällä hetkellä hallussa olevalta jumbosijalta kohti suoraa säilymistä sekä tavoitteena olevaa pudotuspelipaikkaa alkaisi.

Helppoa kurssin kääntäminen ei kuitenkaan tulevissa peleissä ole, kiitos etenkin Hunters- ja Ketterä-otteluiden, jotka ovat seuraavien viikkojen aikana vuorossa. Tästä syystä juuri kotiottelu Kooveeta ja vierasottelu KJT:n tulitikkuaskissa nousevat todella suureen arvoon, sillä niistä pitäisi ehdottomasti voitot kairata sekä samalla ottaa jotain pientä mukaan myös kärkiporukoilta.

Vaikka nyt ei kovin hyvältä näytäkään, jaksan silti uskoa, että parempaan päin ollaan pienin askelin kokoajan menossa. Nyt kasassa oleva titaanijoukkue kun ei oikeasti ole noin huono, mitä sarjasijoitus tällä hetkellä antaa olettaa.

FPS-ottelun maalikooste on katsottavissa seuraavasta linkistä:

Maalikooste 22.10.2016: Titaanit – FPS @ Ilona Areena


Oksanen voisi tulla vetämään treenejä.

Mielestäni Marko ilmoitti jo viime keväänä varsin selväsanaisesti, ettei hän ole käytettävissä enää Suomi-sarjassa ja tokkopa miehen mieli on mihinkään muuttunut, vaikkei Titaanien alkukausi olekaan sujunut halutunlaisella tavalla.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Jesse Peltonen siirtyy ainakin toistaiseksi Titaanien vahvuuteen. Itse halusi Kotkaan lähteä jäädessään keskiviikkona vaille peliaikaa Peliitoissa
 

The Rock

Jäsen
Vahva valonpilkahdus paremmasta

Titaanien orastava tappioputki tuli viime perjantaina Porvoossa pelatussa ottelussa komeasti tiensä päähän, kun kotkalaiset hakivat todella säntillisen puolustus- ja vieraspelaamisen kombolla todella arvokkaan päänahan, kampittamalla Huntersin komeasti kumoon maalein 3-1 (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Huntersin kauden ennätysyleisö sai nähdä hienosti yhteen pelanneen titaanimiehistön, joka ei lannistunut edes aikaisesta tappioasemaan joutumisesta, vaan kiri vahvan työnteon siivittämänä ensiksi rinnalle ja lopulta ihanaisesti ohi. Juuri tällaista peliä Titaaneilta soisi näkevän enemmänkin, sillä silloin pistepussi karttuisi selkeästi nähtyä rivakammin.

Hyvä syke ja vire eivät ikävä kyllä kestäneet seuraavan päivän kotiotteluun, jossa ajauduttiin jälleen maalintekokilpailuun vastustajan kanssa. Koovee-ottelun kaltaiset pelit Titaanit on tupannut järjestään kuluvalla kaudella häviämään ja niin kävi myös nyt, kun tamperelaiset poimivat mukaansa kaikki kolme sarjapistettä lukemin 4-5 (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Titaanit näytti jo toisessa erässä liitävän varmaan voittoon, mutta sitten liiallinen herkuttelu jo varmoissa maalipaikoissa ja vastavuoroisesti Kooveen tekemät pari säkämaalia käänsivät voimasuhteet päälaelleen, eikä punanutuilla riittänyt enää kolmannen erän takaa-ajoasemassa voimat kunnon taisteluun. Se on jännä juttu, miten pari aivan tyhjästä syntynyttä harmittavaa takaiskua voi henkisesti lamaannuttaa ja samalla tuskastuttaa koko joukkueen aivan täysin, oli sitten kyseessä mikä urheilulaji tahansa.

Joka tapauksessa kuluneesta viikonlopusta jäi ihan kohtalainen maku suuhun, sillä Titaanien peruspelaamisessa oli havaittavissa selkeää eteenpäin menoa ja se taas antaa uskoa siihen, että jatkossakin voittoa tulee, kunhan punanuttujen paketti ja kasetti pysyvät taistojen tuoksinoissa kasassa.

Hunters- ja Koovee-otteluiden maalikoosteet voi kukin herkutella alla olevia linkkejä klikkaamalla:

Maalikooste 28.10.2016: Hunters – Titaanit @ Kokonniemen jäähalli
Maalikooste 29.10.2016: Titaanit – KOOVEE @ Ilona Areena
 

The Rock

Jäsen
Pisteitä ja pelikieltoja

Viime viikonloppu toi Titaaneille kaivattuja lisäpisteitä sekä ei-niin-kaivattuja pelikieltoja. Kotkalaiset kun onnistuivat kummassakin pelaamassaan ottelussa poimimaan tililleen ison rangaistuksen, josta Suomi-sarjan kurinpito lätkäisi kahdelle titaanipelaajalle, Erkka Huttuselle ja Ville Myyryläiselle pelikieltoa (Titaanien kotisivujen uutinen).

Perjantaina pelattu Titaanien ja Ketterän välinen kuluvan kauden toinen paikallistaisto lupaili titaanileiriin hyvää ensimmäisen puolituntisen aikana, sillä vääntö oli kaukalossa todella tasaista, eivätkä imatralaiset olleet lähelläkään sitä ylivoimaisuutta, mitä nähtiin sarja-avauksessa.

30 minuutin pelaaminen ei kuitenkaan riitä Suomi-sarjassa edes siedettävää lopputulokseen, kun vastassa on sarjan kärkijoukkue ja tämän Titaanit sai lopulta huomata, kun Ketterä marssi punanuttujen kannalta varsin masentavaan 2-8-voittoon (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Ottelusta jäi päällimmäisenä mieleen se, että Titaanit pystyy ihan kelvollisesti haastamaan isompansa taisteluun voitosta, mutta paketti ei edelleenkään pysy riittävän hyvin joukkueella kasassa täyttä peliaikaa, jotta Ketterän kaltainen vastus saataisiin kaadettua. Myös Huttusen taklaus vieraiden tähtipelaaja Rudolfs Maslovskisiin oli yksi sellaisista hetkistä, joka olisi saanut jäädä näkemättä, mutta näitä ikävä kyllä sattuu, kun pelitempo on kova ja tilanteet tulevat nopeasti.

Lauantaina Titaanit matkusti puolestaan Hyrylän jäähalliin, jossa se näytti ottaneen oikealla tavalla oppia edellisillan pelistään. Nyt Titaanit toteutti valmennuksen haluamaa yksinkertaista ja luisteluvoimaan sekä kovaan paineistukseen perustuvaa pelitapaansa hienosti, eikä antanut selkeästi raskasjalkaisemman isäntänsä nousta pelin päälle oikeastaan kertaakaan koko ottelun aikana.

Nyt myös Titaanien yritys ja maalille ajot tuottivat tulosta, sillä punanutut rykäisivät toisessa erässä minuuttiin ja 54 sekuntiin peräti neljä maalia, joilla matto vedettiin viimeistään KJT:n jalkojen alta. Joukkueen vahva puolustaminenkin oli mukavaa katsottavaa, eikä KJT:lle täten auennut kuin muutamia oikeasti vaarallisia tekopaikkoja.

Maalille palannut Joel Luhtanen oli hyvä ja antoi omilleen mahdollisuudet voittaa varmoilla torjunnoillaan. Myös tulokashyökkääjä Panu Laitisen pelaaminen lämmitti mieltä, sillä nuorukaista ei tuntunut ollenkaan huimaavan, vaikka vastuuta piisasi. Laitinen kiittikin valmennusta sammuttamalla lopullisesti valot KJT:n kajuutasta tuuttaamalla pelin viimeiseksi jääneen 6-2-osuman tyhjään maaliin (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Vierasvoiton myötä Titaanit pääsee nyt seuraavien viikkojen aikana pelaamaan hieman vapautuneemmin edessä olevissa kotiotteluissaan, joihin vieraaksi saapuvat Kiekkokopla (12.11.) ja D-Kiekko (19.11.) tulisi ehdottomasti kaataa, jotta tällä hetkellä ruma kotisaldo saisi komistusta, laihanlainen pistepussi lisää täytettä sekä haaveet pudotuspelipaikasta pysyisivät vielä elossa.

Voisi siis jopa melkein satavarmasti sanoa, että kaikki muut lopputulemat paitsi 5-6 pistettä kahdesta seuraavasta kotipelistä on hurja pettymys titaanimiehistölle, joten toivoa sopii, että homma natsaisi yhtä hyvin myös kotona, kuin miten se on natsannut kahdessa edeltävässä vierasottelussa.

Ketterä-ottelun maalikooste löytyy alla olevasta linkistä:

Maalikooste 4.11.2016: Titaanit – Ketterä @ Ilona Areena
 

The Rock

Jäsen
Kentällinen pelaajia sivussa

Titaanit tiedotti eilen, että joukkueen sairastuvan vahvuus on tällä hetkellä kolmen pelaajan suuruinen. Jo pidempään sivussa olleiden Jani Vilkkaan ja Roope Lantan tilanteita seuraillaan viikko kerrallaan, kun taas Jere Lifländer on sivussa vähintään vuoden vaihtumiseen asti (Titaanien kotisivujen uutinen).

Tähän kun lisätään aiemmin uutisoidut Erkka Huttusen ja Ville Myyryläisen pelikiellot, kotkalaisvalmennuksella käsissään peräti kentällisen verran vähemmän valinnanvaraa pelaavaan kokoonpanoon, kuin mitä normitilanteessa olisi tarjolla.

Peliitoilta varmaankin jotain apuja olisi tuleviin kotipeleihin saatavissa, muttei senkään kortin varaan uskalla oikein mitään laskea, kun ei tiedä Pelicansin aatoksia saati heidän pelaajatilanteensa todellista tolaa.
 

The Rock

Jäsen
Titaanivahti Penttilä hakee peliaikaa Rautaliigasta

Titaanit lainaa jo toistamiseen kuluvan kauden aikana maalivahtinsa sarjaporrasta alempana pelaavaan Lappeenrannan PEPO:on. Viimeksi Saimaan rannoilla vieraili Joel Luhtanen ja nyt on vuorossa kotkalaisjoukkueen kuopus Henri Penttilä (Titaanien kotisivujen uutinen).

Tämä toistaiseksi voimassa oleva lainasiirto on Penttilän kannalta hyvä juttu, sillä 18-vuotiaana on ehdottoman tärkeää saada nimenomaan pelata, sillä pelkkä harjoittelu ei kehitä niin paljon, kuin kiekkojen koppailu tosipaikassa. Toivotaan, että tästä hyötyvät kaikki osapuolet eli Titaanit saa maalivahdilleen peliaikaa, Penttilä saa tarvitsemaansa kokemusta ja pelituntumaa miesten sarjasta ja PEPO etenee lainavahtinsa johdolla voittoihin.
 

The Rock

Jäsen
Toinen voitto putkeen – Mänttäri loukkaantui

Titaanit painaltaa tällä hetkellä kuluvan kauden parhaassa myötäisessään. Kotkalaiset kun ottivat toisen perättäisen voittonsa Suomi-sarjan runkosarjassa kaatamalla kotihallissaan vierailleen Kiekkokoplan komeasti maalein 5-1 (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Ottelu ei itsessään mikään kovinkaan kummoinen ollut, mutta Titaanit pystyi hieman heikommallakin pelaamisella voittamaan ja se on aina hyvän joukkueen merkki. Se on tosin Kiekkokoplasta sanottava, että kyseessä oli ehkäpä vaisuin vastustaja, jonka Titaanit on tällä kaudella kohdannut, eikä siis ollut kovin suuri ihme, että joensuulaiset joutuivat poistumaan pitkälle kotimatkalle selkeä tappio niskassaan.

Titaaneista selkeimmin esiin nousi kakkosvitja Juho LuukkonenJesse HurmeSanteri Kunttu, joka käytännössä ratkaisi pelin kotijoukkueelle. Kyseinen kolmikko on pelannut nyt jo kolme peliä putkeen varsin iloista ja toimivaa lätkää, joka toivottavasti tarttuisi myös muihin pelaajiin.

Mitä enemmän yhteen pelaavia koostumuksia titaanivalmennus saa käyttöönsä, on kotkalaisilla aina paremmat mahdollisuudet tavoitella selkää parannusta sarjasijoitukseensa sekä tapella tosissaan paikasta pudotuspeleihin.

Voiton ja sen mukanaan tuoman kolme pisteen vastapainoksi, koki Titaanit jälleen yhden ikävän menetyksen, kun luottopuolustajien joukkoon noussut Miro Mänttäri mursi leukansa blokattuaan Kiekkokopla-pelaajan laukauksen. Mänttärin poissaolo kestää Titaanien kotisivujen uutisen mukaan kuusi viikkoa, joten seuraavan kerran hänet tullaan näkemään kehissä vuoden 2017 paremmalla puolen.

Titaanit nousi toisen perättäisen voittonsa myötä pisteen päähän karsintaviivasta, jonka päällä keikkuu kotkalaisten seuraava vastustaja, kuluvan viikon lauantaina Kotkaan saapuva D-Kiekko. Mikäli Titaanit vain kykenee pelaamaan omalla tasollaan, en epäile hetkeäkään, etteikö voittoputki kasvaisi pelin jälkeen jo kolmeen.

Kiekkokopla-ottelun maalikoosteen voi silmäillä alla olevaa linkkiä klikkaamalla:

Maalikooste 12.11.2016: Titaanit – Kiekkokopla @ Ilona Areena
 

The Rock

Jäsen
D-Kiekko komeasti kumoon – Ketterä antoi jälleen isän kädestä

Titaanien taivallus Suomi-sarjan runkosarjassa jatkui onnellisten tähtien alla viime lauantain kotiottelussa, sillä Kotkassa vieraillut D-Kiekko kaatui lopulta maalein 5-3 (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Ensimmäisten 30 minuutin aikana näytti siltä, että Titaanit marssii kauden komeimpaan voittoonsa, sillä peli kulki ja kaikki näytti kotkalaisilta onnistuvan vähän kuin itsestään.

4-0-tilanteessa iski kuitenkin hienoinen vauhtisokeus ja D-Kiekon saatu kavennuksen aikaan, meinasi varpusparvi pölähtää raivolla Titaanien pöksyihin. Onneksi punanutut kuitenkin taistelivat hädänkin hetkellä maalivahtinsa Joel Luhtasen siivittämänä riittävän urhoollisesti, jottei D-Kiekko päässyt enää kahta maalia lähemmäs.

Voitto oli siinäkin mielessä erittäin arvokas, että se nosti Titaanit takaisin karsintaviivan päälle ja kavensi samalla eroa pudotuspeliviivaan.

Sitä vastoin eilen Imatralla nähty kylvetys olisi saanut jäädä kokematta. Ketterä oli jo kolmannen kerran varsin selvästi Titaaneita parempi ja nyt kotkalaiset eivät pistäneet kunnolla edes hanttiin, vaan tyytyivät ottamaan oikein kunnolla turpaan sekä häviämään rujosti maalein 1-8 (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Titaaneilla on nyt siis pelatuista Ketterä-otteluista kasassa varsin kehno kokonaissaldo: 0 pistettä ja maaliero 3-28.

Päävalmentaja Mika Piispasen toteamus, ”Hävisimme tämän taiston päidemme sisällä jo ennen kuin kiekko oli edes ensimmäistä kertaa pudonnut jäähän.”, oli todellakin osuva, sillä siltä se touhu jäällä kaikkinensa Titaanien osalta näytti. Onneksi kuitenkin Niilo Pussinen näytti maalilla olevansa jälleen se sama vanha sähikäinen, joka oman joukkueen kunnolla tukiessa, tarjoaa sille reilun mahdollisuuden voittaa pelejä.

Noh... turha tässä on kuitenkaan päätä lumihankeen työntää, sillä Ketterä on oikeasti tämän sarjan paras joukkue, joka ainakin omasta mielestäni pelaa väärällä tasolla ja toivottavasti olisi ensi kaudella Mestis-karkeloissa mukana.

Titaanien on syytä kääntää nopeasti uusi sivu ja alkaa valmistautua kohti lauantaita, jolloin Kotkassa vastaan asettuu KJT. Siitä pelistä kun napataan se kolmen pinnan voitto, niin homma on taas takaisin raiteillaan ja elämä hymyilee normaaliin tapaan.

D-Kiekko- ja Ketterä-otteluiden maalikoosteet voi mulkaista alla olevien linkkien kautta:

Maalikooste 19.11.2016: Titaanit – D-Kiekko @ Ilona Areena
Maalikooste 23.11.2016: Ketterä – Titaanit @ Spa Areena
 

The Rock

Jäsen
Titaanit lainaa Ketterä-kaksikkoa

Vaikka Ketterä eilen veikin Titaaneita kuin mätää kukkoa konsanaan, päättivät imatralaiset näemmä avittaa kotkalaisia jatkossa antamalla puolustaja Roope Kiljusen ja hyökkääjä Jere Parikan punanuttuihin joulutaukoon asti kestäville lainapesteille (Titaanien kotisivujen uutinen).

Parikka onkin jo entuudestaan tuttu mies Titaanien riveistä, sillä hän vierali muutama viikko takaperin kahden ottelun mittaisella lainalla kotkalaisjoukkueen sotisovassa. Kyseessähän on isokokoinen ja varsin sulavasti liikkuva sekä kiekkoa liikuttava pelaaja, joka mitä luultavimmin pystyy tuomaan lisää tehoja titaanihyökkäykseen.

Kiljunen taas on erittäin jämerä ja kovaa pelaava peruspakki, jollainen Titaaneilta on syksyn aikana riveistään puuttunut, joten jo siinä mielessä miehen Kotkaan lainaaminen on ihan perusteltu juttu. Kädetkään eivät aivan täyttä puuta ole, joten Kiljunen sopeutuu varmasti oikein mainiosti punanuttujen peräpäähän tulevissa otteluissa.
 

The Rock

Jäsen
Kotivoittoputki kasvoi kolmeen

Titaanit jatkoi viime viikonloppuna tuloksekkaita kotiotteitaan, kun Kotkassa käväissyt KJT joutui lähtemään takaisin Tuusulaan tappio niskassaan. Titaanit nousi vahvan toisen ja etenkin kolmannen erän myllytyksen avulla jo kolmanteen perättäiseen kotivoittoon tällä kertaa 4-2-lukemin (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Omaa mieltä lämmittää erityisesti se, että alkusyksyn jälkeen Titaanit on vihdoin alkanut löytää toimivia ketjuja, joiden pelaaminen on näkynyt suoraan parantuneissa tuloksissa. Tokihan nämä koostumukset punnitaan toden teolla ennen joulutaukoa, kun kotkalaiset kohtaavat pääasiassa sarjataulukossa ylempänä olevia joukkueita.

Silloin tehojen tekeminen ja oman maalin suojaaminen nousevat arvoonsa, sillä voittoja tarvitaan edelleen tasaiseen tahtiin, jottein nyt neljän pisteen päässä oleva pudotuspeliviiva karkaa ja vastavuoroisesti niin ikään neljän pisteen päässä oleva karsintaraja tule kutittelemaan pershaituvia.

Myös Ketterä-tappion nopea nollaus oli taas hyvä esimerkki siitä, ettei kotkalaisjoukkue jäänyt murehtimaan yhtä ohipeliä, vaan iski täydellä tarmolla kohti seuraavaa ja jaossa olleita sarjapistetä.

Toivoa sopii, että Titaanit pystyy muokkaamaan omaa pelaamistaan vastuksen kovuuden mukaan, sillä edessä olevana viikonloppuna Huntersia ja FPS:aa vastaan esimerkiksi KJT-ottelun alun lepsuilu voi kostautua niin pahasti, ettei sieltä enää nousta, vaikka peli lähtisikin myöhemmin rullaamaan normaaliin tapaan.

KJT-ottelun maalikooste katsottavissa alla olevasta linkistä:

Maalikooste 26.11.2016: Titaanit – KJT @ Ilona Areena
 

The Rock

Jäsen
Saukkosen sopimus purettu

KJT-voiton jälkimainingeissa kävi myös ilmi, että Titaaneissa syksyn aikana yhdeksän Suomi-sarjapeliä pelannut puolustaja Henri Saukkonen jättää joukkueen. Titaanien tiedotteen mukaan sopimus purettiin yhteisymmärryksessä ja Saukkonen on heti vapaa etsimään uuden seuran itselleen (Titaanien kotisivujen uutinen).

Paria senttiä vajaat kaksimetrisen pakin titaaniuran kokonaissaldoksi jäi täten 29 runkosarjaottelua, tehot 0+5 ja 12 rangaistusminuuttia. Viime keväänä Rautaliigan pudotuspeleissä Saukkonen esiintyi titaanipaidassa neljässä kamppailussa, jääden vaille tehopistetä saati jäähyminuutteja.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Pelicansin loukkaantumiskierre ulottuu aina Mestiksen kautta Kotkan Titaaneihin. Käsittämättömän loukkaantumistsunamin alle jäänyt Pelicans on kupannut Peliittojen parhaat pelaajaat haaviinsa. Peliittojen kokoonpano ei muutenkaan järin leveä tällä haavaa ole, joten apujakaan ei ole nyt liiemmälti Kotkaan päin herunut.

Peliitat ei ole puolestaan Titaanien pelureita juuri nostellut, vaikka välillä joukkue pelasi vain kolmella kentällisellä. Onko Kotkassa tällä hetkellä yhtään pelaajaa, jonka rahkeet saattaisivat sarjaporrasta ylempänä riittää? Santeri Kunttu, Roope Lantta kenties..? Onko Aapo Lampinen enää Mestis-kunnossa vai harrasteleeko enemmänkin työn lomassa?

Tänään Titaaneilla tiukka lähes paikallishenkinen taisto Porvoon Huntersia vastaan.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Tänään nähtiin sitten kauden parasta Titaaneja, viidellä viittä vastaan peli täysin hallussa. Toki Huntersin lähes katastrofaalinen puolustuspelaaminen avitti numeroiden repeämistä. Toivottavasti Ketterällä pysyy sairaslista pienenä, sillä nämä lainapelaajat ovat kyllä vetäneet hyvällä asenteella koko ajan toisin kuin kokoonpanossa välillä piipahtaneet Peliitta-lainat.
Huomenna olisi sitten kova koitos Vorssassa ja vastaavaan suoritukseen pitäisi pystyä kuin tänään jos aikoo pisteitä kotiin tuoda.
 

The Rock

Jäsen
Peliitat ei ole puolestaan Titaanien pelureita juuri nostellut, vaikka välillä joukkue pelasi vain kolmella kentällisellä. Onko Kotkassa tällä hetkellä yhtään pelaajaa, jonka rahkeet saattaisivat sarjaporrasta ylempänä riittää?

Yleensähän nämä yhteistyösopimukset tuppaavat menemään niin, että ylhäältä alaspäin liikenne on selkeästi aktiivisempaa kuin toiseen suuntaan.

Toki tässä Titaanit–Peliitat kuviossa titaanipelaajien ylöspäin menoa on jarruttanut kotkalaisjoukkueen varsin kapea materiaali (kiitos loukkaantumisten yms. poissaolojen), joten Heinolaan päin ei ole yksinkertaisesti ollut vara antaa kärkipelaajia, jottei oma pelaaminen liiaksi kärsi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Titaaneissa on pelaajia, jotka pystyisivät myös sarjaporrasta ylempänä suoriutumaan ihan kelvollisesti niistä vastuista, joita heille olisi lainapesteillä Peliitat-valmennuksen osalta tarjolla, mutta nimillä en sen enempää viitsi alkaa spekuloida.

Toivottavasti tulemme vielä kuluvan kauden aikana näkemään jokusen titaanipelaajan Peliittojen kokoonpanossa, jottei tämä diili jäisi vain yksipuoliseksi auttamiseksi.
 

The Rock

Jäsen
Tänään nähtiin sitten kauden parasta Titaaneja, viidellä viittä vastaan peli täysin hallussa. Toki Huntersin lähes katastrofaalinen puolustuspelaaminen avitti numeroiden repeämistä.

'Nuff said. Titaanit oli niin paljon kovemmalla asenteella ja paremmalla jalalla liikenteessä, ettei Hunters pysynyt kyydissä kuin ylivoimiensa avulla (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Titaanit pystyi tasaisella neljän kentällisen myllyllä painamaan pelin kokoajan Huntersin päätyyn sekä tekemään myös tulosta ja sitä oli todellakin ilo katsella 8-4-lukemiin päättyneen ottelun aikana. Se myös lämmitti mieltä, että kyseessä oli jo neljäs peräkkäinen kotivoitto.

Sama tahti oli tosin jo nähtävissä Porvoossa pelatuissa peleissä, sillä Hunters on ollut selkeästi raskasjalkaisempana helisemässä Titaanien aktiivisen karvauksen, paineistuksen ja nopean pelin kääntämisen kanssa.

Nyt kun porvoolaisten puolustus- ja maalivahtipelaamisetkin pettivät aivan täysin, oli nähdynlainen lopputulos varsin odotettu juttu. Onkin todella jännä nähdä, mitä keinoja Hunters-valmennus aikoo kehittää 16. joulukuuta pelattavaan otteluun, sillä jotain muutoksia on tehtävä, mikäli he aikovat Titaaneille pärjätä.

Huomenna olisi sitten kova koitos Vorssassa ja vastaavaan suoritukseen pitäisi pystyä kuin tänään jos aikoo pisteitä kotiin tuoda.

Niinhän sitä olisi, mutta tällä kertaa ei pystytty. Harmittaa pirusti, sillä ei FPS sen kummoisempi joukkue ole kuin Titaanitkaan. Nyt forssalaiset vain sattuivat pelipäivänä olemaan se enemmän voittoa janonnut ja tiiviimmin pakettinsa kasassa pitänyt jengi, joka ansaitsi 4-2-kotivoittonsa aivan täysin (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Täytyy totisesti toivoa, että Titaanit löytää tulevaksi viikonlopuksi sen saman meiningin päälle kuin Hunters-ottelussa, sillä edessä on jälleen kaksi kriittisen tärkeää peliä, jotka tulisi harjata, jotta asemat pudotuspelitaistelussa eivät ainakaan heikkenisi.

Hunters- ja FPS-taistojen maalikoosteet:

Maalikooste 2.12.2016: Titaanit – Hunters @ Ilona Areena
Maalikooste 3.12.2016: FPS – Titaanit @ Forssan jäähalli
 

Statler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad street bullies
Harmittaa pirusti, sillä ei FPS sen kummoisempi joukkue ole kuin Titaanitkaan.
Samaa mieltä aika pitkälle. Fps on tosin alkukaudesta parantanut peliään. Mutta tämänhetkiseen sarjasijoitukseen on mielestäni kaksi isoa syytä; Viitala on pelannut maalissa todella hyvin, ei tule ripareita ja helppoja maaleja ei mene. Toinen syy on vielä isompi: välisarjat. On melkoinen ero, jos pelaa (nyt älkää ottako itteenne) vg:tä vastaan kuin ketterää vastaan. Palloseura hyötyy selkeästi välisarjasta. Tälläiset keinotekoiset ottelumäärien lisäämiset pitää lopettaa. Joku hyötyy aina ja joku toinen taas kärsii kohtuuttomasti. Pahimmassa tapauksessa ratkeaa pleijari paikka.
 

The Rock

Jäsen
On melkoinen ero, jos pelaa (nyt älkää ottako itteenne) vg:tä vastaan kuin ketterää vastaan. Palloseura hyötyy selkeästi välisarjasta. Tälläiset keinotekoiset ottelumäärien lisäämiset pitää lopettaa. Joku hyötyy aina ja joku toinen taas kärsii kohtuuttomasti. Pahimmassa tapauksessa ratkeaa pleijari paikka.

Tästä täysin samaa mieltä, mutta oikein mitään muutakaan järkevää mallia ei ole, jollei sitten pelimääriä haluta nykyisestä laskea. Itse en ainakaan haluaisi näin käyvän, joten tällä mennään ja pulinat pois.
 

The Rock

Jäsen
Kotivoitoille jatkoa – vieraissa vaikeaa

Titaanit iski viime viikonloppuna jälleen kaksi kertaa Suomi-sarjan runkosarjassa yhteen kulloinkin vastaan asettuneiden vastustajien kanssa. Koti-vieras –kombon avasi S-Kiekon kanssa väännetty tasainen taisto, joka näytti hetken jo menevän selkeästi punanuttujen nimiin (3-0-johto ottelun puolivälissä), mutta niin vain ote herpaantui ja vieraat tulivat väkisin tasoihin sekä veivät pelin lopulta jatkoajalle, vaikkei se voittokaan normaalilla peliajalla kovin kaukana ollut.

S-Kiekko nimittäin pääsi muutama minuutti ennen kolmannen erän päätöstä titaanipelaajien sekoilujen ansiosta hyökkäämään kolmella pelkkää maalivahtia vastaan, mutta poikittaissyöttöjen jälkeen sutaistu kuti lennätti kiekon kokonaan kotkalaismaalin ohi!

Onneksi kuitenkin Titaanit oli ensimmäistä kertaa Kotkassa 3vs3 –tyylillä pelatulla jatkoajalla sen verran terävämpänä, että isännät pystyivät jatkamaan kotivoittoputkeaan Juho Luukkosen ammuttua 4-3-voittomaalin perinteiseen tapaan vihulaisveskarin puikoista reppuun (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Ottelu oli kaikkinensa todella kovaa vääntöä ja se on sanottava vierasjoukkueesta, että eivät ne puheet kovaa ja välillä jopa hienoista pikkusikaa pelaavasta S-Kiekosta ole tuulesta temmattuja. Hieman jämäkämmällä tuomarityöskentelyllä olisi seinäjokelaispelaajia saattanut parikin lähteä isoista ovista pihalle, sillä sen verran ronskisti vedettiin pariinkin otteeseen titaanipelaajia tilanteen jälkeen päin.

Yhdessä näistä kiekottomaan pelaajaan kohdistuneista tälleistä loukkaantui Ketterästä lainalla ollut Roope Kiljunen, joka on Titaanien kotisivujen uutisen mukaan ainakin loppuvuoden telakalla ylävartalovamman vuoksi.

S-Kiekosta otetun viidennen perättäisen kotivoiton jälkeen Titaanit suuntasi karavaaninsa Joensuuhun, jossa Kiekkokopla näytti karulla tavalla vierailleen mikä merkitys asennepelaamisella on jääkiekossa.

Titaanit onnistui hankkiutumaan heti alussa kahden maalin johtoasemaan, mutta sen jälkeen paketti viimeistään levisi kuin ne Jokisen eväät ja kotijoukkue takoi 5-4-voittoon tarvitut maalit (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Tokihan kotkalaisjoukkue oli kokoajan ns. ”iholla”, mutta tasoihin ei enää avauserän jälkeen ollut mitään asiaa.

Tässä menetettiin siis sauma nousta jo tasapisteisiin 8. sijalla sarjataulukossa olevan HCIK:n kanssa ja se syö edelleen miestä rotan lailla. Noh... tällaisia ohipelejä vain tulee aina välillä, mutta tähän kohtaan sitä ei olisi kärsinyt ottaa.

Toivottavasti kirvelevä tappio on kuluneen viikon aikana muuttunut sopivanlaiseksi raivoksi, jonka avulla Titaanit kairaa voitot niin Huntersista kuin VG-62:kin. Se olisi enemmän kuin suotavaa, jotta pudotuspeliviiva ei ainakaan viikonlopun aikana loittonisi nykyisestä.

S-Kiekko- ja Kiekkokopla-otteluiden maalikoosteet löytyvät alla olevista linkeistä:

Maalikooste 10.12.2016: Titaanit – S-Kiekko @ Ilona Areena
Maalikooste 11.12.2016: KiekkoKopla – Titaanit @ LVI-Myller Areena
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös