Tiedottaminen

  • 11 107
  • 25

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tiedotuspuoli on onnahdellut mielestäni Kärpiltä tässä kauden jälkeen. En kaipaa mitään turhaa revittelyjä.Erilaisilla Kärppäpalstoilla törmää yhä ahdistuneempiin kannattajiin, jotka ovat odottaneet Junnon kuuluisaa kahvihetkeä kuin aurinkoa nousevaa. Kun sitä ei ole tullut, on into keskustellakin monelta loppunut.

Hyvä liike Kärppien taholta olisi ollut ilmoittaa selkeästi, että palaamme pelaajahankintoihin ja joukkueen kokoamiseen seuraavan kerran julkisuudessa esim. 1.7 annettavalla tiedotteella. Kannattajien suuntaan se olisi ollut mukava liike ja olisi vienyt pohjan turhalta odottelulta ja miettimiseltä mitä seuraavaksi.

Nyt muut joukkueet ovat tehneet hankintoja, antaneet myös viestiä siitä, että rosteri on valmis. Joukkueen johtoon liittyvien järjestelyjen yhteydessä tällainen viesti olisi voitu antaa. Nyt kun seuralla on monenlaista johtajaa ja pomoa joukkueessa, siinä voisi olla myös selkeä tiedotusvastaava. Ilmeisesti tämä onkin Junno, mutta hän voisi myös tiedottaa pelaajapuolesta vaikkapa tuostarauhallisesta vaiheesta, joka nyt on menossa. Hyvä organisaatio osaa tehdä hyvän viestin myös siitä, että ei ole mitään viestittävää.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Mutta vaikeahan se on tiedottaa mitään, jos ei ole mitään tiedotettavaa ?
Minkä sille mahtaa jos tilanne on se, ettei suurellakaan (sm-liigan mittakaavassa) rahalla saa kunnollisia pelimiehiä, eikä halvallakaan kannata ostaa paskaa viemään pelipaikkoja junnuilta?

Kyllähän Junno tiedottelisi jotain jos olisi jotain kerrottavaa. Ainoa minkä tiedämme on se, että muutamaa vahvistusta etsitään kuumeisesti Pohjois-ameriikasta/euroopasta. Kyllä sieltä tietoa heti tulee, kun jotain konkreettista sanottavaa olisi.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Tuossa vähän uudempi juttu:

http://kiekko.kaleva.fi/kiekkok/index.cfm?p=juttu&id=729694&LOGGEDtunniste=0


"Kärpät hakee vielä yhtä sentteriä, yhtä laitahyökkääjää ja yhtä pakkia. Kaikki huippuluokan pelaajia", Junno vahvisti.

Junno valotti, että uudet hankinnat eivät ole kotimaisia, vaan verkko ulottuu tällä hetkellä sekä Tshekkiin että Pohjois-Amerikkaan.

"Tarkkailen pelaajia täälläkin. Mitään aikatauluja ei kuitenkaan voi sanoa, mutta toivotaan, että toukokuun aikana kaikki siirrot vahvistuisivat."
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olennainen

En pohtinut tässä sitä, kuka tulee nyt vaan sitä, että olisiko Kärpillä kehitettävää siinä, miten se huolehtii kannattajistaan. Toinen virike oli aistittavissa oleva paniikki kannattajien keskuudessa. Tässä kirjoittelee ilmiselvästi taas henkilöitä, jotka tietävät tai jaksavat odottaa. Mutta; mitä mieltä olette, onko paniikkitunnelmaa viestiketjuissa? Kolmanneksi on mukava nähdä jälleen Kärppiä koskevaa kirjoittelua eli henkeä on!
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kannattajista huolehtiminen on tässä tapauksessa sitä, että kerrotaan kovien vahvistusten nimet, mutta paha tiedottaa jos ei ole tiedotettavaa. En myöskään haluaisi, että Kärpät ilmoittaisi tiedottavansa pelaajasopimuksista esim. 1.7., koska haluan tiedon mahdollisimman nopeasti, jahka sopimus on syntynyt. Ei ole lisäksi mitään takeita siitä, että ko. päivämäärään mennessä uusi pelaajasopimus olisi syntynyt, joten sellaisia tiedotuspäivämääriä ei olisi järkeä asettaa.

Tässä tilanteessa Junno ei voi muuta kuin kertoa missä mennään sopimusrintamalla, jota hän on tehnytkin. Periaatteessa tällainenkin tiedotus on kuitenkin turhaa, koska ei niistä useinkaan mitään helpottavaa tietoa saa.

Jännitys on varmasti kova pelaajasopimuksia odotellessa ja pelko on monella persiissä, mutta ei tätä jännitystä Kärppien tiedotuspolitiikkaa muuttamalla helpoteta.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=K%E4rp%E4t&sivu=kolumnit&id=7664

Kaksi muutakin kovanluokan ulkomaalaista on tulossa, heidän kanssaan on neuvoteltu, Junno valotti.
Kuukauden sisään tiedotamme asioista lisää, Junno kartoitti.

Ja kauankos tästä on kulunut ???
Ensinnäkin, lainaamastasi pätkästä puuttuu noiden kahden lauseen välistä paljon tekstiä. Alkuperäisessä tekstissä ei ole kerrottu tiedotustilaisuuden koskevan nimenomaan näitä kahta ulkomaalaispelaajaa. Lyhennelmästäsi aivan toisen kuvan kuin alkuperäisestä tekstistä. Toisekseen Kärpät on tiedottanut ensi kauden joukkuetta koskevia aisioita kolme kertaa tuon 21.4. pidetyn tiekkarin jälkeen.

En pohtinut tässä sitä, kuka tulee nyt vaan sitä, että olisiko Kärpillä kehitettävää siinä, miten se huolehtii kannattajistaan. Toinen virike oli aistittavissa oleva paniikki kannattajien keskuudessa. Tässä kirjoittelee ilmiselvästi taas henkilöitä, jotka tietävät tai jaksavat odottaa. Mutta; mitä mieltä olette, onko paniikkitunnelmaa viestiketjuissa? Kolmanneksi on mukava nähdä jälleen Kärppiä koskevaa kirjoittelua eli henkeä on!
Miten itse kehittäisit lätkäorganisaatiota palvelemaan kannattajiaan kesäaikaan, jolloin mitään ei tapahdu? Pitäisikö Kärppien sivuille väsätä botti, joka lisää päivittäin uutisen, ettei mitään uutta ole kerrottavana, tiedotustilaisuus järjestetään kun kerrottavaa on?

Omasta mielestäni tiedotteet ilman mitään tiedotettavaa asiaa ovat aivan turhanpäväistä nollatasoa. En myöskään toivo, enkä odota toimiston laskevan liikkeelle mitään huhuja tai spekulaatoita keskeneräisistä neuvottelutuloksista. Virmanenhan tätä harrasti ja vituiksihan ne hommat meni.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Kannattajista huolehtiminen on tässä tapauksessa sitä, että kerrotaan kovien vahvistusten nimet, mutta paha tiedottaa jos ei ole tiedotettavaa.

Joo näinhän se menee. Varmasti heti kun on aihetta tiedottamiseen niin se myös tapahtuu.

Ennenkaikkeahan tässä ollaan hakemassa huippuvahvistuksia Kärpille ja Junno & kumppanit tekevät varmasti kaikkensa että niitä myös saadaan. Koska parhaita mahdollisia vahvistuksia ollaan hakemassa niin prosessi saattaa myös hieman kestää, mutta ei haittaa ainakaan minua jos lopputulos on hyvä. Ja jos ei ole niin minkäs sille sitten mahtaa...
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä kertoisin

Miten itse kehittäisit lätkäorganisaatiota palvelemaan kannattajiaan kesäaikaan, jolloin mitään ei tapahdu? Pitäisikö Kärppien sivuille väsätä botti, joka lisää päivittäin uutisen, ettei mitään uutta ole kerrottavana, tiedotustilaisuus järjestetään kun kerrottavaa on?

Kun kysytään,mitä kertoisin, heitän joitakin ajatuksia. Kun joukkue harjoittelee ja siinä on jo uusia pelaajia, voisi sieltä poimia seuran sivuille joitain kuulumisia. Samalla tavalla vanhoilta pelaajilta kysyä jotakin. Yhtä lailla tavoitteista tulevan kauden osalta voi kertoa jotakin, vaikka tavoite lienee selvä eli tupla. Mennellä kaudella koettiin joitakin epäonnistumisia, joista keskeisin oli tuloksellinen epäonnistuminen Pietarissa. Valmentaja on vaihtunut, mutta osa organisaatiota on ennallaan. Löytyykö ajatuksiaja kerrottavaa siitä mitä voisimme tehdä nyt toisin? Pelkkä vastaus kovat hankinnat ei ole riittävä.

Jääkiekko on edelleen periaatteessa talvilaji. Itse asiassa kausi kestää turnausten ja harjoitusottelujen myötä parhaimmillaan heinäkuun lopusta MM- kisojen myötä toukokuun alkuun. Näille parille muulle kuukaudelle voi kyllä luoda viestinnällistä jännitettä kertomalla organisaatiosta ja sen tekijöistä. Lienee enemmänkin kannattajia,jotka haluavat kuulla joukkueesta myös kesällä muutenkin kuin uusien pelaajien hankinnan kautta.
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen käynyt

Olen käynyt Kärppien kotisivuilla. Koivistojen jälkeen on tiedotettu puolenkymmentä asiaa,joista kolme viimeistä rakennettiin samasta päivästä. Hyväähän ne ovat, mutta lisää saa pyytää,eikö totta? Itse haen sellaista leppoista asioista kertomista. Arvelen, että seurassa ei tämän tyyppisen toiminnan lisäämistä ja kehittämistä pidetä edes pahana.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Hyväähän ne ovat, mutta lisää saa pyytää,eikö totta? Itse haen sellaista leppoista asioista kertomista..

Ehkä zztopin kannattaisi alkaa itse tekemään juttuja Kärppien kesästä ja turinatuokioista pelaajien kanssa. Tällä tavalla saisi ainakin sitä informaatiota mitä etsit. kärppien tiedottaminen on minusta aivan ok, enkä itse kaipaa kärpästäkin pienemmästä asiasta puolen sivun juttua Kalevaan. Se taas, että jotkut panikoi keskustelupalstalla, ei paljoa maata hetkauta. Eli tiedotetaan kun on tiedottamista ja panikoidaan syksyllä jos siihen on aihetta.
 

Kirwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, K-Laser, Hokki, Raahe-K
Jos kausareita on käytännössä jo myyty lähes halli täyteen, on mielestäni turha tiedottaa ennen kuin on kaikki nimet papereissa ja joukkue selvillä. Onpahan eteläsuomalaisillekin jotain huvia, kun luulevat että Kärpät heikkenisi merkittävästi suhteessa muihin seuroihin.

OT: Viimekaudella Kalpassa kiekkoillut Jiri Bicek sopisi muuten mukavasti Kärppänuttuun - harmi että on laituri ja lefti.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
No eikös kausarimyynti ole kuitenkin vilkkaimmillaan siinä elo-syyskuun vaihteessa? Silloin joukkue on jo pelannut kuukauden harjoituspelejä ja pitäisi olla jo täysin kasassa. Joo hauskahan noita on lukea, alin rankkaus taitaa olla tällähetkellä 12. :)
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
http://www.oulunkarpat.fi/uutiset.php?uutisid=817

Alatalo:
”Isoja aukkoja paikattavaksi toki vielä on, vaikka suuntaviivat uusien pelaajien myötä ovat selvät. Yksi sentterin paikka ja mahdollisesti yksi laitahyökkääjä on auki. Mikko Lehtosen päätös urastaan suuntaa joukkueen peräpään tilannetta.”
Se riittävätkö kaksi, mahdollisesti kolme värväystä on vielä epäselvää. ”On muistettava, että joukkueessa on paljon hyviä pelaajia, joiden pitäisi ottaa seuraava iso askel urallaan eteenpäin, olla valmiita kehittymään ja ottamaan vastuuta. Sellaisia pelaajia ennen kaikkea perään. ”
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mukava juttu

Dodi antoi minulle eilen vinkin: "Ehkä zztopin kannattaisi alkaa itse tekemään juttuja Kärppien kesästä ja turinatuokioista pelaajien kanssa. Tällä tavalla saisi ainakin sitä informaatiota mitä etsit".

En ole nyt Kärppien sivulla olleen haastattelun takana. Jutussa on hyvä kuvaus mitä joukkueelle kuuluu ja millaisessa hengessä mennään eteenpäin harjoituskaudella. Tuollaisia tekstejä lukisin mielellään jatkossakin.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Jutussa on hyvä kuvaus mitä joukkueelle kuuluu ja millaisessa hengessä mennään eteenpäin harjoituskaudella. Tuollaisia tekstejä lukisin mielellään jatkossakin.

Mielestäni Kärppien viestintä on aina ollut vahvaa. Esimerkiksi kriisiviestintä case Karalahden suhteen hoidettiin viime kaudella mallikkaasti.

Ja mitä tulee tuohon Kärppien sivuilla olleeseen kesäjuttuun, toimistolla luetaan tätä palstaa ja reagoidaan nopeasti. Ammattimaista toimintaa & fanien palvelemista ammattimaiselta organisaatiolta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni Kärppien viestintä on aina ollut vahvaa.

Totta. Hyvin on mennyt. Uskotaan nyt siihen, että kun tämän kauden viimeinenkin kiekkomaailman huomionkerääjä eli Amerikan nakkikannun jakaminen on saatu päätökseen, tiedottaa Junno maksimaalisella mediahuomiolla koko maailmalle jäätäviä vahvistuksia.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Jos kausareita on käytännössä jo myyty lähes halli täyteen, on mielestäni turha tiedottaa ennen kuin on kaikki nimet papereissa ja joukkue selvillä. Onpahan eteläsuomalaisillekin jotain huvia, kun luulevat että Kärpät heikkenisi merkittävästi suhteessa muihin seuroihin.

Onko mutua vai tietoa, ihan en jaksa uskoa että olisi myyty kausareita halli täyteen?
Ei tarvitse enää edes luulla vaan Kärpät heikkenee oleellisesti jopa suhteessa muutamaan muuhun seuraan. Onko siitä sitten huvia meille eteläsuomalaisille voidaan olla montaa mieltä, mutta aikansa kutakin ja se mikä menee ylös tulee varmasti myöskin alas...
 
Onko mutua vai tietoa, ihan en jaksa uskoa että olisi myyty kausareita halli täyteen?

Oletko ihan varma ettei ole kirjoitettu kieliposkessa? Mitään hallia ei myydä kausareilla täyteen ja jokainen sen tietää.

Ei tarvitse enää edes luulla vaan Kärpät heikkenee oleellisesti jopa suhteessa muutamaan muuhun seuraan. Onko siitä sitten huvia meille eteläsuomalaisille voidaan olla montaa mieltä, mutta aikansa kutakin ja se mikä menee ylös tulee varmasti myöskin alas...

Kärpät heikkenee lähes väkisin, mutta tuo käsien hierominen se jaksaa aina naurattaa :) Ja laskukausiakin tulee väkisin, niin se vain menee.

Kärpät ovat tiedottaneet aivan kiitettävästi, kun on jotain ollut tiedotettavana. Vaan zztopin hengenheimolainen olen, että mukava on välillä kuulumisia lukea. Onhan ne aina tosin melkoista diibadaabaa.
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Soitin Kärppien toimistoon pari viikkoa sitten ja siellä sanottiin, että kausarien myynti aloitetaan vasta kesäkuun puolivälin tienoilla tai myöhemmin. Edes päivämäärää ei oltu vielä päätetty.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Soitin Kärppien toimistoon pari viikkoa sitten ja siellä sanottiin, että kausarien myynti aloitetaan vasta kesäkuun puolivälin tienoilla tai myöhemmin. Edes päivämäärää ei oltu vielä päätetty.
Ainahan tuosta on ilmoitus tullut kirjeitse kun tietävät, vielä ei ole tullut tälle vuodelle.
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samalla kun kesäsää alkaa Oulussakin kuumottamaan, alkaa odottamisen pinnakin olla loppuun palanut. Sieltä `TÄYTYY`tulla kovia nimiä, kun näin panttaavat ...

Toivossa on lapamadon mukaan parempi elää :)
 
Samalla kun kesäsää alkaa Oulussakin kuumottamaan, alkaa odottamisen pinnakin olla loppuun palanut. Sieltä `TÄYTYY`tulla kovia nimiä, kun näin panttaavat ...

Eiköhän kyse ole siitä, että ovat tehneet päätöksen hommata vahvistuksia ja pitävät siitä kiinni viimeiseen asti. Ellei ketään sen kategorian kaveria saa, eivät ota toivotaan toivotaan tapauksia. Sitten nähdäänkin hätäpissejä mikäli kausi lähtee huonosti tai viimeistään siirtorajan kynnyksellä... ellei siis niitä vahvistuksia löydy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös