Ti 4.1.2011 Ilves - HIFK

  • 11 861
  • 29

Skoger

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noniin, uusi vuosi ja uudet kujeet. HIFK kohtasi viimeksi Kärpät kotihallissaan ja hävisi paskalla esityksellä lukuunottamatta tota kolmannen erän hyvää vaihetta. Kaikki muistavat stadilaisten viime vierailun mansessa Ilvestä vastaan. Nyt olisi kasvonpesujen aika myös siinä mielessä, että HIFK on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan.

Yksi odotettu toipilas pääsi vihdoin ja viimein palaamaan, kun Granlundin piina loppui viimein. MG:n pelistä huomasi pelaamattomuuden, mutta pelasi silti mielestäni ihan ok:n pelin ja teki muutaman maalipaikankin. Jaloselta olisi iso virhe laittaa hänet huomenna sentteriksi, ja uskon ettei laitakaan. Hamiltonista en tiedä palaako, toivottavasti.

JYP murskasi odotetusti Ilveksen ja tamperelaiset ovan kahden ottelun tappioputkessa. Myös Tapparalta tuli turpiin. Kummatkin joukkueet ovat varmaan nälkäisiä voittamaan.
 

Kissa Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
We never give in
Edellinen kohtaaminen Hakametsässä oli Ilveksen heiniä luvuin 6-1, HIFK toki maksoi kalavelat Nordiksella lukemin 6-0. Ilveksen puolustus kärsii niin loukkaantumisista, pelikielloista kuin muistakin poissaoloista ja hyökkäyspäästä uupuu ainakin Rajala.

Ilves kaipaisi kovasti voittoa koska joulutauon jälkeen jäälle on palattu kahden tappion merkeissä. Mikäli pistetili ei ala karttumaan karkaa playoff-viiva liiaksi ja toisaalta takaa tulee häntäpää kolkuttelemaan kannoille.

Ilves.com ennakko
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
IFK:lla tosiaan on nyt näytön paikka. Pitäisi maksella kalavelkoja tämän kauden suurilukuisimmasta tappiosta kun edellisen kerran joukkueet kohtasivat Hakametsässä. Sen lisäksi lupaavan alkukauden jälkeen IFK:n pelissä on niin tuloksellisesti kuin pelillisesti ollut havaittavissa notkahdusta joulutauon jälkeen ja saldona onkin kaksi tappiota. Jos ei KalPa-peli mitään aivan surkeaa peliä ollutkaan, perseiltiin sitten oikein kunnolla kaksi ensimmäistä erää Kärppiä vastaan. Ilvekselläkään ei pitäisi olla motivaatio-ongelmia jos mielii keväällä jatkaa pelejään ja sen pitääkin aloittaa pisteiden nikkarointi pikimmiten jottei se alempikin playoff-viiva karkaa ulottumattomiin.

Uuge jorinoi Koffin sivuilla että Jerry Ahtola olisi tekemässä paluuta pelaavaan kokoonpanoon ja tulisi Max Wärnin paikalle nimelliseen kakkosketjuun Kuhdan ja Töykkälän kanssa. Näin ollen Haataja jatkaa jäällä, tällä kertaa syynä voisi olla vaikka maali jonka mies teki Kärppiä vastaan (muuten jälleen todella surkea esitys). Ilmeisesti Hamilton ei ole pelikunnossa joka kyllä harmittaa, suhteellisen klesana tuntuisi olevan. Lunkka pelannee kun Riksmanin mysteeri syvenee, myös Tommi Kovanen nauttii valmennuksen luottamuksesta ja jatkaa puolustuksessa (edit: Eipä pelaakaan! Onko tässä nyt reagoitu peliesityksiin?!). Granlundin peli-ilme on varmasti jo parempi kuin Kärppiä vastaan, ehkä jo muutamat kunnon väläytykset tarjolla kiekkokansalle tänään! IFK:n kannalta täytyy toivoa ettei lataus ole mennyt yli eikä äijät purista mailaa liikoja mutta silti lähtee agressiivisesti hakemaan voittoa Tampereelta. Olisikohan nelonen jälleen paras ketju? Metrolta varmaankin menee kuunteluun.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK pelaa oletettavasti näillä:

Peltonen-Wirtanen-Petrell
Järventie-Kankaanperä

Kuhta-Töykkälä-Ahtola
Vallin-Kousa

Granlund-Ramstedt-Haataja
Söderholm-Kurvinen

Järvinen-Liivik-Pöysti

Lundell
Niemi

Sysipaska/tähdenlento Ahtola tekee paluun kokoonpanoon, saisikohan sisään jo Kuhdan syötöistä? Ahtolan paluu kokoonpanoon on sinänsä väärin, koska Wärn pelasi hyvän ottelun Kärppiä vastaan. Ja Hamiltonin nivusvamma ei ota parantuakseen, tuskin edes parantuu koko kauden aikana kunnolla... HIFKin puolustuksessa, lepovuoro taitaa olla sitten jälleen Kousalla?

edit. Kovanen on huilivuorossa ja Kousa pelaa, hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Ilveksen puolustus kärsii niin loukkaantumisista, pelikielloista kuin muistakin poissaoloista ja hyökkäyspäästä uupuu ainakin Rajala.

Ennen kaikkea Ilveksen riveistä on poissa Raimo Helminen, Rajalan, Jokipakan ja kumppaneiden kanssa siis yhä U20-MM-reissulla. Raipe on kuitenkin aika oleellinen osa ollut Ilveksen palettia siellä penkin takana, harjoituksissa ja niin edelleen.

Erikoistilanteita (ja kaikenlaisia tilanteita muutenkin) luulisi tänään riittävän, sillä Ilves saa rangaistuksia ottelua kohden keskimäärin 16,12 minuuttia ja HIFK puolestaan 17,58 minuuttia. Lähteenä sm-liiga.fi.
 

Bronco

Jäsen
HETKINEN!

SM-liigan kokoonpanoissa Ilveksen maalille on merkattu JUHA "THE GOD" METSOLA!! Luultavasti virhe, mutta aina saa unelmoida.

Muuten ei kummallisuuksia. Kolmosparissa Peltola #2 ja Laine, nelosessa Kantolan laidoilla Keränen sekä Pellinen.

EDIT: Olisiko tuo "Metsola" siis Jaakko Simola?

EDIT 2 (HÄDÄSSÄ!!!): "Ilveksen maalia vartioi tänään HPK:sta lainattu Juha Metsola. Tiedote ilmestyy Ilves.comin etusivulle piakkoin." - Mikko / Ilves.com

HÄN on täällä tänään! Nollapeli tiedossa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kovanen ei pelaa Ilves-pelissä. Peliesitykset eivät olekaan olleet kovin vakuuttavia kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta ei ne kyllä katsomostakaan parane. Riksman ja Hamilton ovat tärkeimmät sairauslistalaiset.

Näillä mennään:
Mv: Lundell (Niemi)
1: Järventie-Kankaanperä; Peltonen-Wirtanen-Petrell
2: Kousa-Vallin; Ahtola-Töykkälä-Kuhta
3: Söderholm-Kurvinen; Haataja-Ramstedt-Granlund
4: Järvinen-Liivik-Pöysti

Syksyllä Ilves vei HIFKiä 6-1 vastaavassa pelissä, joten huonommin ei voi peli helsinkiläisiltä sujua kuin silloin. Toivottavasti joulukinkut on nyt sulateltu ja HIFK pääsee taas 2-3 pisteen voittojen tielle takaisin, kun joulun ja uudenvuoden välin pelien tulokset eivät oikein olleet kelvollisia HIFK:lta, jos haluamme taistella oikeasti sijoista 1-2 runkosarjassa loppuun saakka.
 
Viimeksi muokattu:

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Iso hatunnosto Jaloselle, jos tuo Kovasen poissaolo johtuu paskoista peliesityksistä. Niin oksettavaa katseltavaa miehen peli on ollut, että ansaitseekin paikan katsomossa, samoin kuin Haataja.

Itse pelistä en osaa odottaa mitään. Toivottavasti Lunkka parantaa ja pisteet lähtee messiin. Nyt ei uskalla mitään "ylimielisiä" tulosveikkauksia heittää, kun viimeksi osui omaan nilkkaan sen verran kivuliaasti.
 

epoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos tänään ei voittoa tule niin olen kyllä todella pettynyt vaikka onkin yksittäinen runkosarjottelu! Näistä ns. huonommista jengeistä pitäisi saada täydet kolme pojoo helposti.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Vaikka se kuulostaa kuinka ylimieliseltä, niin väitän että sijalla 11 majaileva Ilves on kotonaan ollut valtaosassa pelejä hallitseva osapuoli.

Tänäänkin jos Ilves saa hullunmyllynsä pyörimään on nimivahvempi vastustaja vaikeuksissa ja silloin katse siirretään viimeistelyyn, joka on viime aikoina ollut heikkoa.

Mutta jos Ilves ei saa itsestään 100% irti on peli tuskainen kotijoukkueelle ja vierasjoukkue latoo taululle selkeät lukemat.

Metsolan näkeminen Ilvespaidassa lämmittää.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tiivistän omat odotukseni pelistä tähän:

Toivottavasti IFK (ja KJ) muistaa, kuinka viimeksi Ilveksen vieraana kävi, eli "hieman" erilaista pelitapaa lienee syytä odottaa!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helppoa voittoa en odota, mutta kyllä tämä on niitä matseja, mitkä pitää voittaa tai voidaan ruveta pikkuhiljaa hamuilemaan paniikkinappulaa. Tammikuu näyttää kokonaisuudessaan aika pahalta ja jos jengi menettää itseluottamuksensa, voi pistesaldo olla murheellinen.

En kaipaa Kovasta kokoonpanoon, mutta aika hätäisesti se joutui silti hyllylle. Miksipä toisaalta laittaa ketään muutakaan pakkia sivuun, kun Kovanen oli ainakin Kärppiä vastaan kehnoin pakki. Hyökkäysessä ei taida vastaava logiikka toimia, kun Wärn saa palkkioksi hyvästä pelistä komennuksen takaisin reserviin.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos tänään ei voittoa tule niin olen kyllä todella pettynyt vaikka onkin yksittäinen runkosarjottelu! Näistä ns. huonommista jengeistä pitäisi saada täydet kolme pojoo helposti.

Helppoa voittoa en itse kyllä tästä odota. Ilves on kuitenkin kotonaan yllättävänkin vahva ja sen sai IFK:kin edellisellä Ipa-vierailulla karvaasti todeta. Napit auki ei Hakametsään voida lähteä, ja jos viime kerrasta jotain opittiin, niin sitä pelkoa ei onneksi olekaan. Ahnas karvaus syvältä Ilveksen alueelta ja muutenkin aktiivinen pelitapa on tänään ainoa oikea polku kolmeen sarjapisteeseen. Passiivisuudella ei Ipaa voiteta.

Suurena perinteiden ihailijana mieltä lämmittää aina nämä perinteisten joukkueiden kohtaamiset :) Toivottavasti myös lopputulos lämmittää tänään mieltä.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Turpaan tulee että tukka lähtee. 0-3 ekan erän jälkeen ja sitten meno jatkuukin kuten edellisissäkin matseissa. 1-4 vaiheessa voi ottaa jo läppärin syliin kun ei kiinnosta se kura enää. Metsola on huonompi kuin Hurme. Jesselle kiikarit.

Haetaan siis hieman erilaista lähestymistä tähän otteluun kun ei se positiivinen ennakointi ole tuottanut kun pettymyksiä tässä joulun jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Toivottavasti IFK (ja KJ) muistaa, kuinka viimeksi Ilveksen vieraana kävi, eli "hieman" erilaista pelitapaa lienee syytä odottaa!
Sisukierrosta lisää toivottavasti sekin, etteivät pari ekaa joulutauon jälkeistä pelia tuoneet pisteitä ihan toivotulla tavalla. Ryhdin ja tahdin kohennukseen on lupa käydä myös vierasjäillä. Tästä voitto tuliaisiksi kotimatkalle. Muussa tapauksessa kevätkauden alkuun pyrkii muodostumaan kiusallisen näköinen putkenalku. Odotan että HIFK ratkaisee pelin viemällä ekan erän noin 0-4, mutta kun näin sanon niin tulen maalanneeksi Kit Carsonin lailla piruja seinille.

Riksmanin rosterista puuttumiselle on siis nähtävästi ollut syynä lähiomaisen poismeno. Osanotot. Toivottavasti asiat palaavat normaaleihin uomiinsa joka rintamalla.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kyllä täälläkin päässä on pelko puserossa tämän pelin suhteen. Hifkin nippu on helvetin kova ja meille on tehty maaleja viime peleissä ihan urakalla. Toki saadessaan tahdin päälle, myös Ilveksen junnut osaavat maalinteon taidon.

Suurin mielenkiinto kohdistuu maalinsuulla seisovaan mieheen, eli Metsolaan. Mielelläni näkisin kaverin Ilveksessä ensi kaudella ja nythän onkin hyvä tasonnäytön paikka.

Myös kokeneemman osaston onnistumista toivon tänään. Nuori joukkue ei pääse enää yllättämään vastustajia tasollaan, joten nyt sitä tasoa pitää alkaa hivuttamaan vielä pykälää ylemmäs. Nuorilta sitä on hankala enää tällä kaudella odottaa kun se taso on ollut varsin huikea koko alkukauden. Niinpä odotan ratkaisijan viittaa osastolla Määttänen, Anttila, Niinimäki, Marjamäki ja Lee.

Toivon kotivoittoa, mutta pirun vaikeaa tulee olemaan.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Heitin hyvän määrän rahaa IFK:n voitolla sekä tasapelille, eli tietäähän sen että Ilves voittaa varsinaisella peliajalla.

Melkoisen rampana Ilves peliin lähtee. TOP4-puolustajista kolme poissa, vakiokokoonpanon maalivahdit poissa, parit hyökkääjät poissa. Ei mairittele ei.

Ennustus: Kesä ja Glenn eivät löydä matsin jälkeen koppiin.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Heitin hyvän määrän rahaa IFK:n voitolla

Sama, kaverin kanssa kartutettu pelitili tuplaantuu tänään IFK:n voittaessa, mikäli näin ei käy saksin kolme kausaria tuhannen p*llun päreiksi!

Tässä siis todennäköinen syy Ilveksen voittoon, mutta toiveissa olisi siis vaakunarintojen hieman kadoksissa olevan pelivireen löytyminen, Go IFK!!!
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi tuskaista erää pystyi tuota Ilves-peliä katsomaan. Enää ei jaksa. Aivan uskomattoman huonoa peliä. Syyskauden hyvät otteet ovat enää muisto vain. Oikeastaan viimeinen kuukausi on ollut kokonaisuudessaan paskaa, lukuunottamatta jotain valon pilkahduksia.

Tuolla pelillä pitääkin hävitä sarjan neljänneksi huonoimmalle joukkueelle. Ei kyllä löydy mitään hyvää sanottavaa IFK:n pelistä. Tai no Lundell on ollut hyvä. Pakit syöttelee kiekkoja minne sattuu ja hyökkääjät koohottaa vailla minkäänlaista ajatusta.

Saapa nähdä kuinka kauan tämä suvantovaihe pelaamisessa kestää, mutta tällä pelillä ei pinnoja tipu miltään joukkueelta.

Tarvittaisiin varmaan taas vanha kunnon ryminäpeli Bluesia vastaan, niin pelaajatkin heräisivät taas tähän kauteen uudelleen.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Eipä jää paljoa jälkipolville kerrottavaa ottelusta, HIFK pelasi ehkä kauden huonoimman pelinsä ja rehellisyyden nimissä Ilves olisi ansainnut 3 pinnaa. Täydet pinnat tupsukorvat olisivat ottaneetkin paremmalla viimeistelyllä / ellei Lundell olisi pelannut maalilla hyvää ottelua.

Nyt prkl ryhtiliikettä sekä joukkueelta, että johdolta!
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Tänäänkin jos Ilves saa hullunmyllynsä pyörimään on nimivahvempi vastustaja vaikeuksissa ja silloin katse siirretään viimeistelyyn, joka on viime aikoina ollut heikkoa.
Enempää en olisi voinut osua oikeaan arvelussani.

Ilves vei todella pahasti Hifkiä, joka oli täysin Ville Peltosen varassa hyökkäyspäähän ja ainoastaan Ilveksen heikko viimeistely ja Lundellin hyvä pelaaminen estivät selvän kotivoiton.

Puolustustaminen oli yllättävän miehekästä ja sekä Ville Laine, että V-J Peltola pelasivat eheät ottelut. Muista ajoittain varjojen mailla pelanneista nostan esille hyvin pelanneet Marko Anttilan ja Ryan Glennin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä mitä tälle joukkueelle on tapahtunut, mutta joulukuusta asti paha laskusuhdenne päällä. Ei onnistu hyökkäyksiin lähdöt enää alkukauden tapaan, ylivoima on ihan hirveällä tasolla ja alivoimakin täyttä paskaa. Jotain tarttis tehdä, meinaa täällä päässä alkaa kohta paniikki iskemään ja tänään juolahti ensimmäistä kertaa mieleen viime kauden painajainen. Täähän menee perkele ihan samalla kaavalla.

Itse ottelu ei mitään erityisempää tarjonut. Ipa oli huono, mutta silti niin paljon parempi kuin IFK, että olisi ansainnut ehdottomasti kaikki kolme pojoa. Munaton esitys kertakaikkiaan koko joukkueelta (paitsi Janne oli hyvä). Ilveksen veskari Metsolaa ei testattu ottelussa oikeastaan ollenkaan.
 

Kappis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yleisesti hyvä jääkiekko, Ilves, KOOVEE
Pistekin oli liikaa HIFK:lle tästä pelistä! Ilves oli hyvä ja HIFK ei saanut peliä käyntiin jatkuvan paineen alla. HIFK:sta erottuivat Petrell ja Liivik. Wallin oli täysin kuutamolla.

Ilves luisteli, karvasi ja loi monia hyviä maalipaikkoja mutta myös toisaalta kohelsi kokemattomuuttaan ja päästi HIFK jatkoajalle. Ilveksen kaikki puolustajat esiintyivät eduksi, viisikkopuolustaminen oli hyvää ja Metsola hoiti hyvin hommansa.

Puolustajista vielä, V-J Peltola pelasi hyvin. Ei olisi uskonut että kaveri pelasi noin kypsästi kun muistelee viime kauden Kooveen Suomi-sarja pelejä. Hyvä laina pesti (kuten Metsolankin), lisää näitä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki kunnia Ilvekselle voitosta. Hakaskutsi ei näytä olevan IFK:lle mieluinen paikka tällä kaudella. Ottamatta Ilveksen voitosta mitään pois, täytyy kyllä sanoa, että varsin ponneton oli IFK:n esitys. Ei ollut ensimmäinen, eikä todennäköisesti viimeinenkään kerta, kun paperilla paremmalla materiaalilla operoiva joukkue ei pystynyt vastaamaan poissaoloista kärsivän joukkueen peliin. Henkimaailman juttuja, enkä väitä, että kysymyksessä olisi välttämättä mikään "rotsi auki"-asennevammakaan. Ehkäpä juuri se, että Ilvekseltä saatiin syksyllä pahasti selkään sai aikaa yliyrittämistä ja perusasiatkin näyttivät varsin vaikeilta. Sama joukkue on kuitenkin pelannut tälläkin kaudella kuin unelma ja niistihän tuo Ilvekseltäkin nenän 6-0-lukemin aiemmin.

Tärkeä voitto Ilvekselle ja olisi sitä ollut meillekin. Mutta näin tällä kertaa. Toivotaan, ettei kohdata pleijareissa :).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös