Ti 30.11.2010 Lukko-JYP

  • 21 236
  • 111

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kaipasin Lukolta vahvaa alkua ja taklauksia pakistoon. Olihan ensimmäinen erä täydellistä Lukon dominointia ja Jyp jäi täysin jalkohin. 1-0 tilanne mairitteli vierailijaa ensimmäisen jälkeen, kun joku 3-0 tai 4-0 olisi tilanteisiin nähden ollut paikallaan.

Käsittämätöntä tilanteiden haaskailua kyllä varsinkin tältä keskisuomalaisen mielestä näkymättömältä pelurilta, kun kolme varmaa avopaikkaa hukkasi. Toki Myllykoski oli hereillä ja piti Jypiä hyvillä otteilla pystyssä, mutta noista paikoista pitää vaan tehdä. Samoin yv ei edelleenkään Lukolta toiminut.

Puolustuspelaaminen tosin toimi tänä ensimmäistä kertaa täydet kolme erää. Siihen vielä ihan onnistunut maalivahtipeli, vaikka Jyp ei tänään oikein kunnolla oikein Norosta päässyt edes testaamaan.

Käsittämättömiä virheitä muuten Jyp teki takaa ajossaan. Onneksi noista edes sentään osattiin rankoa.
 
Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja voit sanoa tämän koska olet nähnyt JYPiltä montako peliä? Tyhmähän itsekkin olen kun toisen tyhmän kirjoitukseen puutun, mutta ei ole muuta tekemistä. Jatkoaika on elämäni. Nojoo. Kiekkotietämyksen laajuudesta ei sinua ainakaan kehua voi.

Varmasti sinun silmiin myös roikkumisen huomaamattomammin tekikin.

Ei tartte ruudun läpi tulla. Olen nähnyt neljä JYPin peliä.Kaksi ihan paikanpäällä ja toiset kaksi videokuvan välityksellä.

Niin tottakai vastustajan sikailut huomaa aina paremmin kuin oman joukkueen mutta rehellisesti esim. Hytösen peli ei olisi oikeastaan muuttunut mitenkään vaikka olisi pelannut koko pelin ilman mailaa. Sattui vaan tuo kultakuuppa osumaan silmiin. Ei se noin muistaakseni ainakaan maajoukkueessa pelaa, tekee jopa kiekollakin jotain.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Ei kenelläkään ole siitä Ketun "tekemästä" ja videotuomarin hylkäämästä maalista klippiä? Ite istuin samaisessa päädyssä kuin maali tehtiin ja en ollut ainoa joka "katseli" kun Myllykoski nosti kiekon maalin puolelta pois.

Itse istuin D-päädyssä, joten en nähnyt tilannetta käytännössä lainkaan. Mutta kaverini istui lähempänä B-päätyä ja oli myös sitä mieltä, että Myllkoski otti kiekon pois maalin sisältä. Sitä on sitten varmaan paha sanoa, jos se on siellä patjojen alla ollut, että missä vaiheessa kiekko on maaliin mennyt.

Lukolta oikein hyvä peli kaiken kaikkiaan. Ainoastaan ylivoima oli heikkoa (varmaan myös JYPin av oli toisaalta hyvää). Shirokov on kyllä nyt pudonnut ihan rivimieheksi, ensimmäisessä pelissään näytti lupaavalta, mutta sen jälkeen on taso oikeastaan vaina laskenut.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Nå, välillä näinkin päin. Yleensä viikon ekat pelit/tauonjälkeiset pelit ovat olleet JYPille niitä vaikeimpia, ja sama toistui eilen. Ihan kaikkea pois ottamatta Lukon hyvästä peli-ilmeestä, JYP ei saanut parastaan irti. Toisaalta Lukko pystyi ihan oikeasti haastamaan JYPin, mikä on sinänsä mielenkiintoista, kun sarjaa on kuitenkin pelattu lähestulkoon puolet, haasto tapahtuu vasta toistamiseen (edellinen kerta eka HIFK-peli Nordiksella).

Muutama hajahuomio:
  • Vatanen otti hienosti taklauksen vastaan ekassa erässä - hyppäsi sen verran, että pommi osoi vartaloon eikä päähän.
  • Ritari vetää kyllä niin JYPistä poispäin, että ihan rasittaa. C'moon Anssi!
  • Mistä Lukko hommaa sitä valuuttaa noiden pelureiden palkkaamiseen, jos kärkipelissä katsojia on 3700? Paljonko sinne Kiviareenalle mahtuu?
  • Hytönen aika näkyvä pelaaja, hyvässä ja pahassa :)
  • Mahtavaa että Lindgren on suomalainen :)
  • Jormakka on kuin köyhän miehen vatanen hyökkääjänä! Mikä sekin on jo paljon.
  • Aika kehnot erien alut JYPillä. Koko kaudella tullut vastustajalle noin paljon vastahyökkäyksiä.
  • Malmivaara pelasi hyvin yhdessä tilanteessa!
  • Pesonen osaa pelata! Hienoja, oivaltavia syöttöjä. Lisää Pesosta.

JYP ei tästä tappiosta huolimatta hyydy keväällä kahteen otteeseen. Olishan se masentavaa ylivoimaisen syksyn jälkeen sössiä runkosarjan voitto ja pleijarit :)
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse istuin D-päädyssä, joten en nähnyt tilannetta käytännössä lainkaan. Mutta kaverini istui lähempänä B-päätyä ja oli myös sitä mieltä, että Myllkoski otti kiekon pois maalin sisältä. Sitä on sitten varmaan paha sanoa, jos se on siellä patjojen alla ollut, että missä vaiheessa kiekko on maaliin mennyt. ...

Tätä minäkin epäilen maalin hylkäyksen syyksi. Eli VT ei pystynyt todentamaan, että kiekko ylitti viivaa ennen tuomarin vihellystä. No, mutta samapa tuo. Tosiaan ei ihan niin viihdyttävää kiekkoa kuin itse pidän, mutta mielettömän määrän kaikki ainakin yrittivät, siitä iso kiitos koko Kettulaumalle. Tällaista lisää, niin asenne ja usko omaan pelaamiseen saadaan jokaiseen peliin kuntoon ja tulee takaisin Raumalle se iloinen pelaaminen jota aina silloin tällöin on väläytelty tällä kaudella ja erityisesti syksin mestaruudessa viime kaudella.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskustelun taso taas aika perinteistä, pääosin. Jauhetaan nyt sitten itsekkin jotain paskaa noista pelitavoista. Päivän Keskisuomalaisessa (tietämättömille tiedoksi että se on sanomalehti) muuten Urama sanoo vierailijoiden pelistä näin:

"-Hienoa, että JYP tuli tänne pelaamaan hyvää omaa peliä. Moni muu joukkue tulee Raumalle vain tukkimaan, mikä aiheuttaa sen, että peli voi usein näyttää aika puurolta."

Tokkopa Uramakaan haluaa vain puhua kivoja "JYP-lehdelle". Eiköhän tuossakin jotain totuuden siementä ole.

Ei sillä, veikkaampa että JYP:n peli on ollut eilen melkoista puuroa ja kaukana nätistä pelistä. Ilmeisen ansaittu voitto Lukolle ja onnea siitä! Eteenpäin mars.

Muutaman pelin perusteella tuo tosiaan näyttää että JYP:n omilla aseilla voi vastustaja voittoon marssia. Jatketaan vielä Uraman lausahduksilla; hänkin totesi että JYP:n kiekkoon pitää vastata samalla mitalla.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mistä Lukko hommaa sitä valuuttaa noiden pelureiden palkkaamiseen, jos kärkipelissä katsojia on 3700? Paljonko sinne Kiviareenalle mahtuu?

Erittäin hyvä kysymys.

Lukon kotiotteluiden yleisökeskiarvo on 3906 henkeä. JYPin vastaava on 4021 henkeä.

Lukko kiinnostaa vieraissa keskimäärin 4660 henkilön verran ja JYP 4715 henkilön verran.

Raumalla on asukkaita n. 40000 ja Jyväskylässä 120000.

Lukon pelaajabudjetti tälle kaudelle on 2,5 miljoonaa euroa ja JYPin 2,3 miljoonaa euroa.

Kivikylä areena vetää 5 867 katsojaa , Hippos 4180 katsojaa.

Näistä luvuista herää seuraavanlaisia kysymyksiä:

1) Miksi 40000:n hengen Raumalla käy yleisöä melkein yhtä paljon kuin 120000:n hengen Jyväskylässä?

2) Miksi sarjajohtaja JYP ei kiinnosta vieraissa tuon enempää?

3) Mistä JYP hommaa valuuttansa pelaajahankintoihin? Lukollahan on tunnetusti muuta OMAA kannattavaa liiketoimintaa.
 
senilix

Jäsen
Korjataan nyt sen verran, että Kivikylän Areenan nykyinen kapasiteetti kaikkien muutosten ja remonttien jälkeen on 5400 ja Jyväskylässä ilmeisesti 4618.

Mitä tulee eiliseen yleisömäärään, niin se on tiistaipeliksi todella hyvä, varsinkin kun peli on ollut melkoista vuoristorataa ja kun erityisesti kotona on pelattu huonosti. Toinen vaikuttava tekijä on vastustaja. JYP ei kuulu näihin perinteisiin yleisöä kiinnostaviin joukkueisiin, on kärjessä tai ei. On yleisön silmissä todella pitkä matka esimerkiksi ryhmään HIFK, TPS, Ässät....
 
Handyy

Jäsen
1) Miksi 40000:n hengen Raumalla käy yleisöä melkein yhtä paljon kuin 120000:n hengen Jyväskylässä?

2) Miksi sarjajohtaja JYP ei kiinnosta vieraissa tuon enempää?

3) Mistä JYP hommaa valuuttansa pelaajahankintoihin? Lukollahan on tunnetusti muuta OMAA kannattavaa liiketoimintaa.
1) Se on katos tuosta hallin kapasiteetista kiinni. Ja yleisömäärä kapasiteettiin verrattuna on JYPillä liigan paras (87%). Hallissa ei yksinkertaisesti löydy järkeviä katselupaikkoja tuon 4000 katsojan jälkeen, vaikka kapasiteetti onkin reilu 600 suurempi. Silmämääräisesti istumapaikat ovat pelistä toiseen täytettynä.

2) Jo lapsikin tietää, että keskiarvot ei SM-Liigassa kannata kiinnittää sen suurempaa huomiota paikalliskamppailujen (HIFK vs Jokerit, Ilves vs Tappara yms) takia. Pitäisi tehdä vähän enemmän töitä ja ottaa otteluista pois nämä ottelut, jotka vääristävät tilastoja. Tietysti viikonpäivätkin pitäisi jollain tavalla ottaa huomioon.

3) Pelaajabudjetti muodostuu 100% sponsoreiden ja katsojien euroista, ainakin minun tietääkseni. Niin ja D Team pyörii saman bisneksen avulla.
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Raumalla on asukkaita n. 40000 ja Jyväskylässä 120000.

Kivikylä areena vetää 5 867 katsojaa , Hippos 4180 katsojaa.

Näistä luvuista herää seuraavanlaisia kysymyksiä:

1) Miksi 40000:n hengen Raumalla käy yleisöä melkein yhtä paljon kuin 120000:n hengen Jyväskylässä?

2) Miksi sarjajohtaja JYP ei kiinnosta vieraissa tuon enempää?

3) Mistä JYP hommaa valuuttansa pelaajahankintoihin? Lukollahan on tunnetusti muuta OMAA kannattavaa liiketoimintaa.

Ensin vähän korjailua: Jyväskylässä asuu hitusen yli 130000 asukasta ja Synergia-areena (joskin nimi Hippos kelpaa kyllä edelleen) vetää 4618 katsojaa. Nussin pilkkua, mutta toivottavasti, parahin jupster, et tartu siihen.

1) Varmasti yksi syy on siihen, että suurin osa raumalaisista syntyy Raumalla ja elää siellä suurimman osan elämästään. Jyväskylästä löytyy puolestaan suosittu yliopisto ja ammattikorkeakoulu, joihin tulee porukkaa eri puolelta Suomea, jolloin tuskin esim. Etelä-Karjalasta kaupunkiin muuttaneet ryntäävät ensimmäisenä hallille. Mutta kyllä allekirjoittanuttakin ärsyttää se, ettei Jyväskylässä pertti perusinsinööriä tai perttu perusopiskelijaa jääkiekko ja JYP kiinnosta sen enempää, Raumalla tilanne on toinen.

2) Eniten hallille yleisöä vetävä vierasjoukkue on HIFK, jonka "vieraskeskiarvo" on 800 katsojaa enemmän, kuin JYPillä. Lisäksi ero tilastossa viidentenä olevaan HPK:n ero on peräti 69 katsojaa. (lähde smliiga.fi)Sitäpaitsi, sekö on raumalaista kiekkokulttuuria parhaimmillaan, että Raumalla ajatellaan, että "sieltä on vaan sarjakärki tulossa vastaan, en jaksa lähteä hallille".

3) Menee nyt vähän haukkumiseksi, mutta eikö Lukko saa suurimman osan rahoistaan nimenomaan RTK:lta? JYPin sponsoritieneistit kun tulevan vähän useammalta spon... öh, yhteistyökumppanilta (linkki vie JYPin kotisivuille). Lisäksi, en tiedä Lukon aitiomyynnistä, mutta Jyväskylässä aitiot tuntuvat olevan joka pelissä kutakuinkin loppuunmyytyjä.
 
Viimeksi muokattu:

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
1) Se on katos tuosta hallin kapasiteetista kiinni. Ja yleisömäärä kapasiteettiin verrattuna on JYPillä liigan paras (87%). Hallissa ei yksinkertaisesti löydy järkeviä katselupaikkoja tuon 4000 katsojan jälkeen, vaikka kapasiteetti onkin reilu 600 suurempi. Silmämääräisesti istumapaikat ovat pelistä toiseen täytettynä..

Ahaa. Missä nuo 600 paikkaa sitten sijaitsevat? Olen kyllä Synergia-areenalla käynyt.

2) Jo lapsikin tietää, että keskiarvot ei SM-Liigassa kannata kiinnittää sen suurempaa huomiota paikalliskamppailujen (HIFK vs Jokerit, Ilves vs Tappara yms) takia. Pitäisi tehdä vähän enemmän töitä ja ottaa otteluista pois nämä ottelut, jotka vääristävät tilastoja. Tietysti viikonpäivätkin pitäisi jollain tavalla ottaa huomioon.

Lapsikin osaa laskea, että Lukon yksi vieralu Porissa ei hirveästi tuota tilastoa hetkauta suuntaan tai toiseen.

3) Pelaajabudjetti muodostuu 100% sponsoreiden ja katsojien euroista, ainakin minun tietääkseni. Niin ja D Team pyörii saman bisneksen avulla.

Sama kuin Lukolla siis. Joka teki voittoa viime kaudelta rutkasi katsojatavoitteen ylityttyä.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ensin vähän korjailua: Jyväskylässä asuu hitusen yli 130000 asukasta ja Synergia-areena (joskin nimi Hippos kelpaa kyllä edelleen) vetää 4618 katsojaa. Nussin pilkkua, mutta toivottavasti, parahin jupster, et tartu siihen.

Hyvä tarkennus.

1) Varmasti yksi syy on siihen, että suurin osa raumalaisista syntyy Raumalla ja elää siellä suurimman osan elämästään. Jyväskylästä löytyy puolestaan suosittu yliopisto ja ammattikorkeakoulu, joihin tulee porukkaa eri puolelta Suomea, jolloin tuskin esim. Etelä-Karjalasta kaupunkiin muuttaneet ryntäävät ensimmäisenä hallille. Mutta kyllä allekirjoittanuttakin ärsyttää se, ettei Jyväskylässä pertti perusinsinööriä tai perttu perusopiskelijaa jääkiekko ja JYP kiinnosta sen enempää, Raumalla tilanne on toinen.

Kyllä suurin osa raumalaisista nuorista siirtyy opiskelemaan Turkuun tai muihin kaupunkeihin. Raumalla lätkä on perinteisesti koko kaupungin juttu ja kaikkien sukupolvien juttu. Rauma on hockeytown.

2) Sitäpaitsi, sekö on raumalaista kiekkokulttuuria parhaimmillaan, että Raumalla ajatellaan, että "sieltä on vaan sarjakärki tulossa vastaan, en jaksa lähteä hallille".

Kuten sanottua 3700 henkeä tiistaipeliksi on hyvä suoritus. Varsinkin kun peilaa siihen miten Lukon pelit ovat menneet lähiaikoina.

3) Menee nyt vähän haukkumiseksi, mutta eikö Lukko saa suurimman osan rahoistaan nimenomaan RTK:lta?

Tiedätkö mikä RTK on? Ja vastaus on ei. Lukon sponsorirahat tulevat usealta taholta ja on ollut jatkuvassa kasvussa. Tähän kauteen tehtiin uusi myyntiennätys.

Lisäksi, en tiedä Lukon aitiomyynnistä, mutta Jyväskylässä aitiot tuntuvat olevan joka pelissä kutakuinkin loppuunmyytyjä.

Tästä minulla ei ole tietoa, mutta mutuna sanoisin, että aitiomyynti on ollut tuottoisaa. Käsittääkseni tästä oli lehdessäkin juttua. Joku viisaampi korjatkoon.
 
Handyy

Jäsen
Ahaa. Missä nuo 600 paikkaa sitten sijaitsevat? Olen kyllä Synergia-areenalla käynyt.
Ilmeisesti ne sijaitsevat seisomakatsomoissa, eli siellä ollaan sitten enemmän kuin tappituntumalla kun hallissa on yli 4600 katsojaa. Sen takia hallia ei saada täyteen, koska silloin siellä ei ole kovin antoisaa ottelua katsoa. Jos Jyväskylässä olisi Rauman kapasiteetilla varustettu halli, yleisöä olisi huomattavasti enemmän. JYP antaa paskan hallin takia huomattavasti tasoitusta muille liigaseuroille kilpailukyvyssä.
Lapsikin osaa laskea, että Lukon yksi vieralu Porissa ei hirveästi tuota tilastoa hetkauta suuntaan tai toiseen.
En ihan ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. En ottanut kantaa Lukon vieraskatsojamääriin, koska nehän olivat jo JYPiä heikommat. Otin kantaa siihen, miksi JYP "ei kiinnosta enempää" ja se johtuu puuttuvista paikalliskamppailuista.
Sama kuin Lukolla siis. Joka teki voittoa viime kaudelta rutkasi katsojatavoitteen ylityttyä.
Lukolla ei siis tappiokauden tullessa mikään taho syydä rahaa, jotta voidaan tehdä nollatulos?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
3) Menee nyt vähän haukkumiseksi, mutta eikö Lukko saa suurimman osan rahoistaan nimenomaan RTK:lta? JYPin sponsoritieneistit kun tulevan vähän useammalta spon... öh, yhteistyökumppanilta (linkki vie JYPin kotisivuille). Lisäksi, en tiedä Lukon aitiomyynnistä, mutta Jyväskylässä aitiot tuntuvat olevan joka pelissä kutakuinkin loppuunmyytyjä.

Lukolta löytyy tuo vastaavanlainen listaus yhteistyökumppaneista omilta sivuilta. http://www.raumanlukko.fi/index_2.php?s=kumppanit

Ei tästä sen enempää.

Itse pelistä sen verran että Kauvosaaren kolmonen on peliajallisesti varmaankin Lukon nelonen? En ehdi tarkastamaan. Urama on nyt höpöttänyt kolmen kauden alla, että kolmella yv-ketjulla pelataan ylivoimaa. Tämä on nyt sitten faktaa kun Kauvosaari yhdessä Elon ja Shirokovin kanssa pelasi muutaman yv-vaihdon. Tämä taisi olla eka kerta tällä kaudella (tai 2½ kauden aikana) kun näin kävi, ilman pakkoa tai ilman että peli olisi jo ratkennut.

Muutama oikea havainto pelistä.

+++++ Norosen peli, pelin ohjaaminen + mailapeli.
++++ Morrisonin jalka liikkui hyvin ja työmotivaatio oli kohdillaan.
+++ Lukosta ei löytynyt yhtään vapaamatkustajaa
++ Alivoima, vaikka välillä JYP tosin pyöritti näyttävästi
+ Päätuomarit eivät pahasti kujalla
+ JYPin alivoima
--- Lukon ylivoima
--- Linjurien touhu, naurettavaa

Ja JYP ei varmasti onnistunut pelisuunnitelmassaan. Vieraisiin ei mennä viihdyttämään ja kun Lukko teki maalin joka erän alussa, homma kusi pahemman kerran. Uramalta kysyttiin että kekittyikö Lukko erityisesti erien alkuun niin Rale vastasi että nyt piti tuon luokan vastustajaa vastaan keskittyä joka vaihtoon. Homma hoitui ihan hyvin siis, lukuunottamatta muutamaa tilannetta, joista yksi johti JYPin maaliin.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ilmeisesti ne sijaitsevat seisomakatsomoissa, eli siellä ollaan sitten enemmän kuin tappituntumalla kun hallissa on yli 4600 katsojaa. Sen takia hallia ei saada täyteen, koska silloin siellä ei ole kovin antoisaa ottelua katsoa. Jos Jyväskylässä olisi Rauman kapasiteetilla varustettu halli, yleisöä olisi huomattavasti enemmän. JYP antaa paskan hallin takia huomattavasti tasoitusta muille liigaseuroille kilpailukyvyssä.

Ahaa, tässä on sitten mielenlaadussa vaan ero kaupunkien välillä. Raumalla on aina seisomakatsomossa porukkaa, oli halli sitten täynnä tai puoliksi tyhjänä. Jotkut ihmiset jopa haluavat sinne kannustamaan.

En ihan ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. En ottanut kantaa Lukon vieraskatsojamääriin, koska nehän olivat jo JYPiä heikommat. Otin kantaa siihen, miksi JYP "ei kiinnosta enempää" ja se johtuu puuttuvista paikalliskamppailuista.

Ajatuksenjuoksu on se, että ehkä JYP ei kuitenkaan edes sarjajohtajana ole erityisen mielenkiintoinen joukkue muilla paikkakunnilla. Samassa kastissa kuin vaikka Lukko.

Lukolla ei siis tappiokauden tullessa mikään taho syydä rahaa, jotta voidaan tehdä nollatulos?

Taholla tarkoitat varmaan Lukkoa itse. Tuo siirto (määrä) on kyllä aina ennakkoon sovittu ja harkittu. Viime kauden voittojen myötä tuo summa pystyttiin käyttämään mm. loistavien ulkomaalaisten jatkosopimuksiin.

Lukkoa ei rahoita mikään ulkopuolinen taho tai henkilö.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mistä Lukko hommaa sitä valuuttaa noiden pelureiden palkkaamiseen, jos kärkipelissä katsojia on 3700?
3700 on erinomainen luku kun vastassa on tiistaipelissä Jyp ja Lukko pelannut vielä huonosti kotipelinsä lähiaikoina. Sillä ei ole merkitystä onko vastustaja sarjajohtaja vai jollain muulla sijalla, kun kerran perinteiset seurat vetävät pääsääntöisesti yleisöä. Poikkeuksia tulee silloin, kun Lukko pelaa jostain tärkeästä sijoituksesta.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ei kenelläkään ole siitä Ketun "tekemästä" ja videotuomarin hylkäämästä maalista klippiä?
Tuskin on, kun kerran urpo ei viitsinyt edes kunnon hidastusta tarjota saati sitten maalikamerakuvaa, vaikka videolle mentiin. Käsittääkseni nykyään maalikamerankin kuva on tv:lle käytettävissä, mutta nyt ei kait ohjaajaa kiinnostanu noinkin vähäpätöinen asia. Jasu ainakin näytteli tuomarille siihen malliin, että kiekko olisi maalissa käynyt. Sinänsä tuo on ottelun lopputuloksen kannalta merkityksetön, mutta olisihan tuo ollut kiva nähdä miten tilanne oikein meni.
 
Viimeinen lauseesi kuvaakin mielenkiintoni juuri tähän aiheeseen. Olis voinut taas itkuparkua kun Ketulta hylättiin maali kun käykin jossain toisessa pelissä toisin (siis harjoittaa idiotismia). Esim. edellinen HIFK-Kettu, josta osa HIFKin kannattajista jaksoi aika pitkään kitistä HIFKin hylätystä maalista. Sitähän ei kukaan huomannut kitistä, että HIFKille hyväksyttiin yksi maali joka olisi pitänyt hylätä (paitsi minä idiotismeineni). No, kaivanen jälleen tikkua silmästäni ja senkkaa nenästäni kun tällaisia kirjoittelen.
 
Handyy

Jäsen
Ahaa, tässä on sitten mielenlaadussa vaan ero kaupunkien välillä. Raumalla on aina seisomakatsomossa porukkaa, oli halli sitten täynnä tai puoliksi tyhjänä. Jotkut ihmiset jopa haluavat sinne kannustamaan.
Väännämme siis rautalangasta. Seisomakatsoimoissa on myös Jyväskylässä aina porukkaa ja 4000 katsojan kohdalla ne ovat jo käytännössä täydet. Johan tässä kerroin, että JYPin yleisömäärä kapasiteettiin verrattuna on liigan paras. Tervetuloa tutustumaan asiaan.

Ajatuksenjuoksu on se, että ehkä JYP ei kuitenkaan edes sarjajohtajana ole erityisen mielenkiintoinen joukkue muilla paikkakunnilla. Samassa kastissa kuin vaikka Lukko.
Ahaa, tässä olikin siis kyseessä peniksenmittauskisa. Valutaan samalle tasolle; Kuinka siis Lukko ei kiinnosta edes JYPin vertaa, vaikka siellä pelaa vaikka kuinka monta tähtipelaajaa ja kiekko on hyökkäysvoittoista ja JYP puolestaan pelaa SM-Liigan historian karmaisevinta kiekkoa?

Taholla tarkoitat varmaan Lukkoa itse. Tuo siirto (määrä) on kyllä aina ennakkoon sovittu ja harkittu.
Jep, JYPillä, kuten monella muullakaan liigaseuralla ei tätä mahdollisuutta ole. Tällä tarkoitan sitä, että useat seurat JYPin tapaan saavat rahansa pelkästään jääkiekkoiluun liittyvällä toiminnalla, käsittääkseni Lukko tasoittelee tappiovuosina budjettiaan jääkiekon ulkopuolisella RTK:n toiminnalla. Nopea Google-haku osoittaa esim. vuoden 2005 jääkiekkoon liittyvän tuloksen olleen 1,1 miljoonaa euroa tappiolla, joka sitten on paikattu konserniavustuksella. Korjaa toki, jos olen väärässä. Minusta tuo on joka tapauksessa hieno idea tukea lätkäjoukkuetta ja pikkuhiljaa sielläkin aletaan ymmärtämään että se itse tekeminen on etusijalla sen sijaan, että rahoja vaan syydetään X-määrälle ulkomaalaispelaajia ilman motivaatiota (= al-Qassimi -vertaus). Toivotaan siis, että jatkossa Lukkokin taistelisi kannusta.
 
Viimeksi muokattu:

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Väännämme siis rautalangasta. Seisomakatsoimoissa on myös Jyväskylässä aina porukkaa ja 4000 katsojan kohdalla ne ovat jo käytännössä täydet. Tervetuloa tutustumaan uudelleen asiaan.

Olin katsomassa viime vuonna JYP-HIFK pelin seisomakatsomossa. Halli oli loppuunmyyty ja hyvin siellä mahtui seisomaan, vaikka olikin se +600 ihmistä lisää. Jotenkin ajattelisin, että jos menestystäkin tulee niin kyllä hallille tullaan siltikin. En kuitenkaan lähdeä vänkäämään asiasta, koska sinulla nyt varmasti on minua enemmän kokemusta asiasta.

Hallin käytävillä oli kyllä ahdasta ja kioskien / kaljapisteiden vähyys pisti silmään. JYP hävinnee ottelukohtaisissa tuotoissa esim. Lukolle varmasti rutkasti. Enkä tarkoita mitenkään provolla.

Ahaa, tässä olikin siis kyseessä peniksenmittauskisa. Valutaan samalle tasolle; Kuinka siis Lukko ei kiinnosta edes JYPin vertaa, vaikka siellä pelaa vaikka kuinka monta tähtipelaajaa ja kiekko on hyökkäysvoittoista ja JYP puolestaan pelaa SM-Liigan historian karmaisevinta kiekkoa?

Tarkoitukseni ei ole mitata penistä. Ja siinä kisassa häviäisit heti. ;) Pointti oli siinä kun kyseltiin, että miksi Raumalla oli vain 3700 katsojaa vaikka vastassa oli sarjakärki. Tuolla tilastolla hain sitä, että esim. Raumalla JYP ei ole koskaan ollut mikään kassamagneetti ja päinvastoin luvut ti peliksi tuon taaperruksen jälkeen olivat hyvät.

Lukko ei varmasti länsirannikkoa lukuunottamatta kiinnostakaan, vaikka tähtipelaajia viliseekin. JYP ei pelaa historian karmaisevinta kiekkoa. Ei mitään nättiä, mutta tuloksellista. Kyllä mä tuloksellisen kiekon ottaisin ennemmin kuin nätin, mutta omissa soi 6 kertaa joka pelissä. Niin voittamiseen kyllästynyt ainakaan Lukko-fani ei voi olla.

Jep, JYPillä, kuten monella muullakaan liigaseuralla ei tätä mahdollisuutta ole. Tällä tarkoitan sitä, että useat seurat JYPin tapaan saavat rahansa pelkästään jääkiekkoiluun liittyvällä toiminnalla, käsittääkseni Lukko tasoittelee tappiovuosina budjettiaan jääkiekon ulkopuolisella RTK:n toiminnalla.

Olet ihan oikeassa ja RTK:sta on tässä ketjussa turha jauhaa enempää. Itse olin kuitenkin siinä luulossa, että Seppänen on myös omia rahojaan tuonut JYPin toimintaan?

Nopea Google-haku osoittaa esim. vuoden 2005 jääkiekkoon liittyvän tuloksen olleen 1,1 miljoonaa euroa tappiolla, joka sitten on paikattu konserniavustuksella. Korjaa toki, jos olen väärässä.

Olet oikeassa. On hyvä kuitenkin muistaa, että se on Lukon toimintaa. Lukko tukee itseään. Samoin kuten Synergialla myydään makkaraa.

Minusta tuo on joka tapauksessa hieno idea tukea lätkäjoukkuetta ja pikkuhiljaa sielläkin aletaan ymmärtämään että se itse tekeminen on etusijalla sen sijaan, että rahoja vaan syydetään X-määrälle ulkomaalaispelaajia ilman motivaatiota (= al-Qassimi -vertaus).

Ennemmin syydetään rahaa kalliisiin, motivoituneihin huippuulkomaalaisvahvistuksiin tai kotimaisiin, kuten McLean, Morrison, Petruzalek tai Lindgren.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Miten Lukko saattoi voittaa JYPin, vaikka siihen harva etukäteen uskoi? Tässä huomioita pelillisistä seikoista:

Lukosta
  • Lukon avauspeli: nopeasti pois omista. JYP iskee normaaliin "keskialueen sumpputrappiin" kuuluu epäloogisesti karvaus kahdella kovaa ja korkealta. Lukko-pakit eivät tehneet KalPa-puolustusta, eli pakki-pakki -syöttelyä, vaan kiekkoa lyötiin heti eteenpäin hyökkääjille tai lähdettiin itse omalla jalalla tuomaan kiekkoa pois. Tällöin JYPin normaali hyvä karvaus ei saanyt hyökkäyksiä tyrehdytettyä alkuunsa.
  • Suorat hyökkäykset ja vastaiskut. Tämä kohta on johdannainen ensimmäisestä. Peli käännettin todella nopeasti ja hyökkääjät tulivat kiekon kanssa alueelle ja ahnaasti maalia kohti. Ihan perusjuttua, mutta silti toimii. Kolme maalia suorista hyökkäyksistä.
  • Hyökkääjien taitotaso: Kyllähän Perttu ja RTK-rahoilla hommatut ulkomaanavut ovat aika käsiä pelaamaan. Maalit tehtiin taidolla.
  • Onnistunut sumputus johtoasemassa

JYPistä
  • Ekan pelin syndrooma: viikon eka peli/tauon jälkeen eka peli on usein JYPillä tahmea
  • Jäähyjä normaalia enemmän - rikkoo peliä, vaikkei omissa soinutkaan.
  • Puolustuksen heikoksi kohdaksi paljastui liike eteen-taakse. Kulmaväännöissä isot kössit kyllä pystyvät peittämään tekopaikat.

JYP ei ollut parhaimmillaan, mutta tappio lupaa hyvää seuraavia pelejä ajatellen. Sori vaan Tappara- ja ässäfanit (tai no, ässäfaneille ei pahoitella), viikoloppuna tulee tukkaan.

Lukko pelasi eilen paremmin ja ansaitsi voittonsa.
 
Handyy

Jäsen
Olin katsomassa viime vuonna JYP-HIFK pelin seisomakatsomossa. Halli oli loppuunmyyty ja hyvin siellä mahtui seisomaan, vaikka olikin se +600 ihmistä lisää. Jotenkin ajattelisin, että jos menestystäkin tulee niin kyllä hallille tullaan siltikin. En kuitenkaan lähdeä vänkäämään asiasta, koska sinulla nyt varmasti on minua enemmän kokemusta asiasta.

Hallin käytävillä oli kyllä ahdasta ja kioskien / kaljapisteiden vähyys pisti silmään. JYP hävinnee ottelukohtaisissa tuotoissa esim. Lukolle varmasti rutkasti. Enkä tarkoita mitenkään provolla.
Viime kaudella seisomalipulla olevat saivat vielä olla istumakatsomoihin johtavilla portailla, tällä kaudella sekin on kielletty. Junnujen osalta tilanne on aika huolestuttava, nyt on viety pois tuo mahdollisuus sekä aiemmin hallirempan yhteydessä "hattuhylly". Nyt ei pieni jääkiekkoilijan alku yksinkertaisesti näe mistään mitään ja niin vaan aika moni jättää tulematta hallille. Sääli, mutta ei tuosta hallista saa parempaa.

Olet ihan oikeassa ja RTK:sta on tässä ketjussa turha jauhaa enempää. Itse olin kuitenkin siinä luulossa, että Seppänen on myös omia rahojaan tuonut JYPin toimintaan?
Seppänen toi omia rahojaan siinä vaiheessa, kun seura pelastettiin tuholta. Tämän jälkeen hallirempat ja muut on rahoitettu pelkällä joukkueen omalla tekemisellä. Mielestäni Seppänen onkin sanonut että omia euroja joukkueeseen ei aio enää laittaa ja taitaa ihan ottaa pientä palkkaakin työstään.

Ennemmin syydetään rahaa kalliisiin, motivoituneihin huippuulkomaalaisvahvistuksiin tai kotimaisiin, kuten McLean, Morrison, Petruzalek tai Lindgren.
Ja se on hieno asia, että tilanne on kääntynyt järkevään suuntaan. Nyt kun Kekäläinenkin hilaa Jokereita pikkuhiljaa oikeampaan suuntaan, liigasta poistuvat kalliit ja turhat fleguilijat. Keskimääräisesti liigasta tulee siis mielenkiintoisempi katsojien kannalta.
 
TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
En halua ottaa kantaa aiemmin ketjussa käytyyn vääntöön että kuka kiinnostaa eniten ja mistä rahat tulee, mutta täällä kun on taivasteltu ottelun kiinostamattomuutta Raumalla, niin tässä yksi vertailukohta lisää:

Raumalla Lukko-JYP, katsojia 3770
Porissa Ässät-Kärpät, katsojia 3530

Raumalla asuu se 37 tuhatta ihmistä ja Porissa jotain 67 tuhatta. Porissa kiekkobuumi on sarjasijoituksenkin takia kova ja sillee...

Tämä ei siis missään nimessä ollut kohdistettu porilaisille, eikä ota mitenkään kantaa miten paljon Isossamäessä pitäisi olla väkeä tiistain pelissä. Toin tämän esille vain, jotta jyväskylästä käsin saisi jotain vertailupohjaa Lukon "heikolle" yleisömäärälle.

Ja mitä tulee sille seikalle, että nuoret jääkiekon pelaajan / fanin alut eivät kentälle näe, on se täysin tahtotilasta kiinni. Raumalla seisomakatsomon kaksi alinta riviä on suurilla kirjaimilla merkitty tekstillä "ALLE 12 V.". Ja tästä järjestyksenvalvojat pitävät myös hyvää vahtia.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Itse pelistä sen verran että Kauvosaaren kolmonen on peliajallisesti varmaankin Lukon nelonen? En ehdi tarkastamaan. Urama on nyt höpöttänyt kolmen kauden alla, että kolmella yv-ketjulla pelataan ylivoimaa. Tämä on nyt sitten faktaa kun Kauvosaari yhdessä Elon ja Shirokovin kanssa pelasi muutaman yv-vaihdon. Tämä taisi olla eka kerta tällä kaudella (tai 2½ kauden aikana) kun näin kävi, ilman pakkoa tai ilman että peli olisi jo ratkennut.
On jo parissa viime pelissä pelannut yv:tä. Siis muutenkin kuin silloin, kun jäljellä on vähemmän kuin 5 sekuntia.

Eilen tosiaan oli eka kerta, kun tämä kolmikko aloitti yv:n, mutta on aiemmin pelannut jo muutamia sellaisia 20-30 sek pätkiä. Näitä on tullut kyllä aika harvoin, kun ykkönen pelaa poikkeuksetta reilu minuutin, kakkonen sitten sen jälkeen.

Mitään tilanteita tämä kolmikko ei ole saanut aikaan. Eilen sentään näennäistä pyöritystä, mikä päätyi menetykseen ja Elon jäähyyn. Näkee kyllä, että yhteispeli ei toimi ja yv:tä ei varmaan ole harjoiteltu juuri tuolla kolmikolla. Lisäksi viivalla on Pratt.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lukko-pakit eivät tehneet KalPa-puolustusta, eli pakki-pakki -syöttelyä, vaan kiekkoa lyötiin heti eteenpäin hyökkääjille tai lähdettiin itse omalla jalalla tuomaan kiekkoa pois. Tällöin JYPin normaali hyvä karvaus ei saanyt hyökkäyksiä tyrehdytettyä alkuunsa.
Tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, sillä tuohon tyyliin Lukko on pyrkinyt pelaamaan koko kauden.

Tuota yleisömäärää kapasiteettiin nähden pidän kyllä huonona mittarina. Yleisömäärä asukaslukuun nähden on huomattavasti parempi.

Lukon rahoista on tosiaan turha vängätä, sillä sille ei nyt vaan voi mitään että Lukko on keskivertoseuraa huomattavasti rikkaampi. Toki on selvää, että tämä aiheuttaa aina välillä kadehdintaa vastustajien piiristä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs Ässät
  • 1.69
  • 4.80
  • 4.55
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös