Ti 29.11.2011 Ässät - SaiPa

  • 16 835
  • 95

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pelitkin jatkuvat, vaikka tässä tänään loukkaantumismurheiden puolesta muutakin pientä mietittävää Ässä-faneilla on ollut..

Vastassa siis lauantain jälkeen heti uusi liigajumbo, SaiPa. Liekö edes tarpeen kellekään teroittaa valmistautumista peliin, sillä SaiPa on kyllä juu hävinnyt viisi edellistä peliään mutta ne kaikki vain maalin erolla, ja kaksi niistä vasta jatkoajalla. Viimeksi viikonloppuna Itä-Suomen tuplaottelussa KalPa onnistui molemmilla kerroilla vain vaivoin voittamaan SaiPan, joten..

Ässien kokoonpanossa on tiedossa oleva pakollinen muutos jossa Malkamäki tulee mukaan, varmaankin KK:n aisapariksi. Veikkaan että muita muutoksia tuskin tulee. SaiPan kokoonpanosta piti ilmeisti olla maalitykki Löfmanin pois, mutta seuran omien nettisivujen mukaan hän nyt sitten pelaisikin, joten tarkkana on syytä olla.. SaiPan kaksi ensimmäistä ketjua ovat muutenkin ihan aikuisten oikeasti vaarallisia

Tästä olisi tärkeä pisteet jäädä Poriin (ja siihen vankkumaton usko toki on), sillä loppuviikon ottelukombo on erittäin haastava jo ihan ajankäytön ja palautumisenkin kannalta.
 

Northern King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eiköhän ole aika jo korkata tämä ketju?

Tänään Isomäen synkässä tiistai-illassa vastakkain asettuvat Ässät ja SaiPa.
Länsi vastaan itä. Otteluketjut ovat tarjonneet mukavasti viihdettä eikä ihan kylmäksi ole jättäneet varsinaiset ottelutkaan.

Ässät otti viime lauantaina Ilvekseltä kuokkaan jatkoajalla. Muutoin Ässillä on kulkenut aika vahvasti. SaiPa on hävinnyt viimeiset viisi ottelua yhden maalin erolla.

Ässien maalilla aloittaa Järvenpää. Raanta on katsomon puolella. Ja Ässien pakistosta menetettiin sairastuvalle Ryan Caldwell muutamaksi kuukaudeksi.

Mielenkiintoista iltaa odotellessa.

/e: Minuutin liian hidas.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Ihan mielenkiintoinen peli tulossa. Pikkaisen loukkaantumishuolia päällä, mutta eiköhän se siitä. Ainoastaan kolme pistettä kelpaa ja sen pitää tulla rutiinisuorituksella.

Viime kohtaamisesta sen verran, että turhankin paljon huomiota otteluketjussa sai Saipan pienikokoinen junnu Paajanen. Kyseessä on kuitenkin sellainen erittäin köyhän miehen Heikki Laine, joka on päässyt tsemppaamalla vetämään liigaa ainakin täksi vuodeksi, joten ihan sympaattinen kaveri varmaan kyseessä, vaikka pelillinen anti onkin rajallinen.

Sensijaan Lintnerin tempaus oli raukkamaisin liigassa vuosiin ja osoitti täydellistä kunnioituksen puutetta vastustajaa kohtaan. Vaikka Ilves-leirin vittumarkot ovatkin ajaneet ämmä-sanan inflaatioon, niin kyllä Lintner on liigan ainoa ja virallinen ämmä. Tänään jos mies on mukana niin rehellisesti ja reilusti turpaan, niin että naama tippuu. Kiitos.
 

Mark Jooris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punaset
Hohhoijaa. Ilves-matsien ketjut olivat ensimmäisiä joita en jaksanut lukea loppuun, kun myötähäpeän määrä kasvoi liian suureksi. Ja nyt sitten tässäkin ketjussa on jo kolmanteen viestiin raapustettu provoavaa paskaa. Puuh.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Hohhoijaa. Ilves-matsien ketjut olivat ensimmäisiä joita en jaksanut lukea loppuun, kun myötähäpeän määrä kasvoi liian suureksi. Ja nyt sitten tässäkin ketjussa on jo kolmanteen viestiin raapustettu provoavaa paskaa. Puuh.

Ei sentään keskittynyt provoonsa sen vertaa, että olisi saanut nimet oikein. Se on Paalanen, ällällä.
Kotivoitollehan tämä näyttää, mutta nollista kuitenkin aloitetaan että ei vielä luovuteta. Kun Kaksonen palaa, niin olisiko valmennuksesta kokeilemaan Kaksonen-Kaijomaa-Leivo yhdistelmää. Toivottavasti.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Se on nyt selvä että Paalanen tai Lintner eivät turpaansa saa, sillä ei ole mitään järkeä lähteä matsaamaan kun se tuomitaan kuitenkin sovituksi (edellisen pelin tapahtumien perusteella) jolloin molemmat saavat sakkoa ja ylimitoitetut pelikiellot. Ei silti, Lintner kyllä ansaitsisi turpaansa tuon taklauksen ansiosta (joka varmasti oli törkeämpi kuin nuo tappelut vaikka tuomio oli sama).

Summa summarum, aika tylsä matsi etukäteen ajatellen tiedossa. Kiitos vaan iltapäivälehdistölle ja muutamalle politiikolle setaa fanittavaa presidenttiä myöten tunteen tappamisesta jääkiekossa (ainakin vähäksi aikaa).
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Niklas Kekki availee tänään Ässien vaihtoaition ovea.
Ja tosiaan Malkamäki tulee Caldwellin tilalle.
Siinäpä suurimmat muutokset, kun Honkanenkin uskaltaa sentään pukea illan otteluun.

Tästä ottelusta ei osaa oikein odottaa mitään. Tilastojen valossa selvää kotivoittoa, mutta tilastoilla saa aika usein pyyhkiä "lappeenrantaa".
Toivottavasti SaiPa lähtee pelaamaan rohkeaa vieraskiekkoa.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin, tänään sitten kävellään takki auki hitsareiden yli niin tulostaululla kuin kentällä muutenkin. Oisko joku 0-6 realistinen lopputulos, kirsikkana kakun päällä kentän lyhyin mies Paalanen vois taas käydä alistamassa Miliisiä ja miksei samalla vasemmalla kädellä viime matsissa raivohullun murhaajan otteita viljelleen Dixoninkin, joka yritti teloittaa Backmanin täysin tahallisesti.

Ritvaksi omiensakin toimesta haukuttu Santavuori taas voisi tällä kertaa yrittää ottaa Lintnerin puhtaat, kauniit ja voimakkaat taklaukset rehdisti vastaan eikä kyyristellä siellä laidan vieressä ku joku romani Mannerheimintiellä.

Jos joku porilainen jaksoi lukea provosoitumatta tähän asti, niin vedelläänpä käsijarrusta. Karmea matsihan tästä on kaiken järjen mukaan SaiPalle tulossa. Itseluottamus lienee mallia Anaheim tällä hetkellä. Mikään ei onnistu, aina tulee turpaan vaikka kuinka tehdään duunia.

Lisäksi hirvittää saako Lintner jotain noottia viime matsin idioottimaisesta taklauksestaan. Jos saa, niin saakoon, on sen kyllä ansainnut.

Ja jos tämä matsi jossain vaiheessa menee vanhojen muisteluksi, voi tosiaan alistaja-Paalanenkin olla ahtaalla, on se sen verran pienikokoinen jantteri kuitenkin vaikka sydän onkin puolikkaan Hakalin kokoinen.

Vielä kun muistetaan SaiPan taloustilanne ja Pelicans-HIFK-matsin sanktiot, suosittelen että mahdollisissa tappelutilanteissa joka ikinen keltanuttu heittää kilpparit, ja matsin jälkeen Selin aukoo kyynel silmäkulmassa suureen ääneen kukkahattu päässä kuinka hirveää se oli ja miten hän ja pojat oli täysin voimattomia raakalaismaisten porilaisten käsittelyssä. Tässä ei nyt parane ottaa yhtään mitään sakkoja, jotka eittämättä on juuri nyt hyvinkin herkässä.

Ämmäillään mieluummin, kuulitko Paalanen! Älä alista niitä jääkaappipakastimia enää! Ei kukkaro kestä! Vaikka Lintnerin kimppuun kävisi koko Äijänsuo, sinä vedät kilpparit! Ja sitten joku taklaa Kipperin vittuun sieltä tolppien välistä!

EDIT: Jaaha, Paalanen ei edes pelaa näköjään, joten ei huolta sieltä suunnalta. Sen sijaan sekä Löfman että Kaksonen on merkitty kokoonpanoon, hieno homma jos jampat on kunnossa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ei uskaltanut koko Paalanen edes tulla Poriin..

Mielenkiintoiseksi meni viime kamppailu (sanan varsinaisessa merkityksessä) Lappeenrannassa. Ei olisi uskonut, että normirunkosarja peli jossain itärajalla saa lopulta sellaisen käänteen kuin sai.

Ässät napsi tuplapeleistä Ilvestä vastaan neljä pistettä kuudesta mahdollisesta. Nyt ei sovi jäädä pisteittä SaiPaakaan vastaan, joka putosi sarjataulukossa jumboksi. Veikataan kotivoittoa maksimissaan kolmen maalin erolla.

Honkanen on pelissä tänään mukana, kuten Lintner. Odotellaan ja kattellaan.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Eipä noita rumia taklauksia ole kovin usein kostettu enää seuraavassa kohtaamisessa. Tappelemaan Lintner ei lähde nyt kun putki alkaa vihdoin kulkea ja typerä taklaus ja ulosajo ei varmasti ole Ässien toivomuslistan kärkipäässä illan ottelussa. Mitään tuskin tulee tapahtumaan.

SaiPa:

Saarinen - Koskiranta - Mankinen
Levokari - Lintner

Löfman - Koho - Jekimovs
Salcido - Savilahti

Koskinen - Kiilholma - Koivisto
Pukka - Backman

Leivo - Flinck - Kaksonen

Ullberg
Myllyniemi

Tummennettujen ukkojen kokoonpanossa oleminen on loistava asia. Löfmanin olisi parempi saada kakkoskenttä taas iskuun. Leivo ja Kaksonen voivat saada jotain aikaiseksi hyökkäyspäässäkin, ainakin Leivon viime pelin erätaukohaastattelun perusteella. Ullberg oli KalPa-otteluissa varma silloin kun piti. Vähän pelkään, että kitkerat tappiot KalPalle ovat vetäneet mieltä mustaksi ja lisänneet puristusta mailasta. Toivottavasti Löfmanin ja Kaksosen paluut tuovat lisäuskoa ja tsemppiä peliin. Pisteitä tarvitaan.
 
Niinhän siinä näyttäisi kokoonpanoja katsellessa käyneen, että Hakalin peltomyyrä ei uskalla tulla vastaamaan rottailuistaan.
Positiivisena näen asiassa sen, että voiton lisäksi ei tarvitse keskittyä kuin yhden rottailijan kouluttamiseen.

Ennakkosuosikki Ässät tänään on, mutta onpahan sitä viime aikoina hävitty mm. Ilvekselle ja Tapparalle. Sikäli ei olisi suuren suuri yllätys, jos SaiPa onnistuisi Ullbergin johdolla ryöstöretkessään.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Teilläkö kokoonpano päätetään sen mukaan kuka uskaltaa pelata? Meillä ei saa ilmottaa kuin 18+maalivahdit, valmentajat sitte päättää kuka huilaa.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Teilläkö kokoonpano päätetään sen mukaan kuka uskaltaa pelata?

Teilläkö kokoonpano päätetään sen mukaan kuka sattuu olemaan paikalla?
Ei se toisaalta yhtään harmita että se Hakalinnan merijoutsen ei pelaa. Ei sieltä mitään enää olisi ollut odotettavissa. Pisteet on tärkeitä molemmille tässä vaiheessa. Tuskin edes Selin on niin pehmeä, että pistäisi viimeisiä liigapelejään pelaavan Hakaniemen optimistijollan ottamaan jälleen typerän vitosen.
 

Altec

Jäsen
Tuskin edes Selin on niin pehmeä, että pistäisi viimeisiä liigapelejään pelaavan Hakaniemen optimistijollan ottamaan jälleen typerän vitosen.
Kerrotko lisää? Jotain sisäpiiritietoa, että Hakalin Kuningas on lopettamassa, vai? En nyt ihan ymmärrä.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Jos Ville siirtyy joulutauolla Anaheimiin, päittäin vaihto Getzlafiin kun sillä ei nyt oikein kulje? heh
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Se on nyt selvä että Paalanen tai Lintner eivät turpaansa saa, sillä ei ole mitään järkeä lähteä matsaamaan kun se tuomitaan kuitenkin sovituksi (edellisen pelin tapahtumien perusteella) jolloin molemmat saavat sakkoa ja ylimitoitetut pelikiellot.

En suoraan sanoen ymmärrä mihin niitä turpajuhlia muutenkaan tarvittaisiin, sillä Ässät kuitenkin voitti sen edellisen pelin, kukaan oma pelaaja ei loukkaantunut ja Lintner ja Paalanen saivat molemmat törppöilyistään ansaitut rangaistukset. Mitä syytä Ässillä tarkalleen ottaen olisi palata menneeseen?

Tänään maistuisi kyllä reipas voitto ja siihen voisi olla jopa ainekset. Veikkauksen kertoimia pidän silti taas vaihteeksi ylimitoitettuina.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä syytä Ässillä tarkalleen ottaen olisi palata menneeseen?

Jos Honkasella olisi kivekset, luulisi ukon haluavan saada ne laskeutumaan sen viime pelin nöyryytyksen jäljiltä. Mutta jos sillä ei niitä ole, tai jos se muuten vaan tykkää kun vitjat on ns. telakoituneet, niin ei kai mitään syytä olekaan. Ei muuta kun miehen liikanimestä "Miliisi" pari ekaa kirjainta pois, ja jatketaan.

Ihan hyviä Paalas-nimi-viritelmiä Halmelalta, nauratti varsinkin toi Hakaniemen optimistijolla.
 

Lemiöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings, Wirta Stars
Jopas on tekstiä tänne siunaantunnu, lopetettasko kuitenkin tollanen lapsellinen provoaminen, molemminpuolin..ja keskityttäs itse peliin..;)

Odotettavissa on SaiPalle todella vaikea peli..Ässät Porissa, ei hyvä... joukkuetta syö todella paljon nuo viime aikaiset maalin tappiot, periaatteessa hallitset peliä suvereenisti kuten HPK ja Ilves pelissä, vastustaja saa pari nopeaa maalia ja jengi on aivan paniikissa...toivotaan nyt ehjää 60min peliä..tai 65min;).

Olisiko jo ensimmäinen kerta(en tarkistanut) tällä kaudella, että samassa pelissä onnistuisi Koskirannat ja Löfmanit...olisi korkea aika!
Mielenkiintoset kokoonpanot kuitenkin...etenkin Leivo-Flinck-Kaksonen, toivotaan että pojat onnistuu...
3. ketju pelottaa...

En myöskään usko mihinkään Lintnerin-metsästykseen, vaikka aika neitimäinen temppu olikin Santavuoreen, ei kai Ässien pelaajatkaan niin hölmöjä ole..

Anyway...parempi voittakoon...

PS. Tulos veikkaus..3-4 RL (3-3)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Taas sitä mennään, hegemonia osa 2. Näissä tapahtuu aina, myös keskustelun puolella.

Lintneriä kohtaan on mielestäni ihan turhaa lähteä hakemaan mitään kostotoimenpiteitä, mies sai rangaistuksensa ja lusi sen. On muutenkin sen jälkeen alkanut keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa, eli pelaamaan lätkää.

En usko, että sieltä puolen on enää mitään ylilyöntejä tulossa. Mies on varmasti läksynsä oppinut.

Kaikki putket katkeaa joskus ja jos se olisi nyt SaiPan tappioputken aika päättyä ja herkulliset 3 pojongia matkaisi Hitsikunnasta kohti Saimaan Bysanttia kera iloisten karjalaisten.

Veikkaus, Lintner takoo kaksi maalia. Löfman yhden sekä kapteeni Koho. SaiPa voittaa ottelun 3-4 ja Paalanen kuumentaa tunnelmia, vaikka ei ole edes kentällä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Nämä Ässät - SaiPa - Ässät otteluketjut ovat kyllä aina mahtavaa seurattavaa. Taitaa olla nakkikastikkeen perintöä. Veikkaan tiukkaa matsia, jonka SaiPa häviää maalilla. Toivottavasti Saarinen saisi hanat auki.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nakkikastikkeeseen kyllä jollain tapaa kulminoituu tämä Lappeenranta-Pori perinne. Voisinkin melkeinpä ehdottaa, että aina kauden jälkeen myönnetään Nakkikastike Memorial Trophy kauden parhaalle otteluanalyytikolle SaiPan ja Ässän välisissä otteluissa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos Honkasella olisi kivekset, luulisi ukon haluavan saada ne laskeutumaan sen viime pelin nöyryytyksen jäljiltä.

Tuo on sinun omaa teoriaasi, tuskin Miliisiä kauheasti kiinnostaa mitä hänen kiveksistään ajatellaan. Muutenkaan Ässillä tuskin on varaa hölmöilyihin, jotka poikisivat pelikieltoja, sillä edessä on pelien osalta helvetin tiukka viikonloppu. Jos joukkuetta tosiaan kiinnostaa jonkun jumbojoukkueen pakin metsästys, niin sitten olen kyllä erittäin pettynyt. Odotan ja oletan poikien keskittyvän pelaamiseen.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mihin muuten nakkikastike onkin kadonnut? Vietiinkö hänet lopullisesti "Rio ohoi, banaanilaivalla pois"?

En jaksa minäkään uskoa että ottelusta mitään ihmismetsästystä tulee, koska kuten joku edellä sanoi mitään vahinkoja ei tapahtunut ja syylliset ovat asianmukaisesti tuomionsa lusineet. Voitaneen siis keskittyä pelaamiseen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös