Ti 24.9.2013 KalPa - Ässät

  • 13 816
  • 52

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kesälomat ohi ja on allekirjoittaneenkin osalta aika ryhtyä seuraamaan (THE) Liigaa! Kuopiossa Kapitalismi areenalla kohtaavat "supersaver" ottelussa jumbona (pitkästä aikaa) majaileva KalPa ja kahdeksantena majaileva Ässät. Tästä voitto KalPalle ja mestaruussauna on jälleen ilmi liekeissä.

KalPalla kausi on alkanut varsin negatiivisissa merkeissä niin pelillisesti, kuin taloudellisestikin. "Hyvänpäivän fanit" ovat jo kironneet 90-luvun lopun pimeiden aikojen palanneen KalPan organisaatioon ja jättäneet katsomot. Raporttien ja tilastojen perusteella KalPa ei pelillisesti kuitenkaan ole ollut muita jäljessä, viimeistely vain on ollut tehotonta. Ilves pelissä ketsuppipullo raotteli jo korkkiaan ja 3 pistettä näytti jäävän niiralaan, kunnes Corso päätti riisua hanskat jäälle.

Virran Peksin Ässistä ei ole minkäänlaista mielikuvaa, joten Ässien asiantuntijat ottanevat kantaa tähän. Viime kauden päätteeks taisivat jotain voittaakin ja eikös ne tässä kesällä jonkun lupaavan junnunkin hankkineet, Hagman vai mikä se nyt oli?

KalPan pelin aukeamiseen ei ole muuta ratkaisua, kuin saada pelaajat jälleen nauttimaan pelaamisesta. Joten kehotan kannattajia lähtemään sinne hallille ja huutamaan! Ihan sama mitä huudatte kunhan vaan huudatte! Istumalippujen hinnatkaan eivät näytä olevan päätä huimaavia(14e).

Veikkauksen kertoimet otteluun:
2,05 3,95 2,80
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Voittoa saisi pikkuhiljaa alkaa napsumaan, sillä sarjajumbona ei ole kovin kivaa majailla turhan pitkään, mutta Ässät ei ikävä kyllä ole se kaikista helpoin vastustaja sellaisen kuuluisan voiton nappaamiseen. Riksman tosin ei mitenkään huimaava nimi enää nykyään maalivahtina ole, joten ehkäpä Juuson mahdollisessa huonossa illassa voisi piillä KalPan erityinen oljenkorsi.

Savon Sanomien nettiversion mukaan mustakeltainen kotijoukkue pelaa huomenna seuraavalla, kuitenkin luultavasti huomenna ainakin kerran jollain tapaa muuttuvalla kokoonpanolla:

# 13 Jasse Ikonen - # 9 Luke Pither - # 42 Kasperi Kapanen
# 55 Janne Kolehmainen - # 7 Antti Kerälä - # 11 Ossi Saarinen
# 24 Sami Kapanen - # 16 Saku Kinnunen - # 62 Artturi Lehkonen
# 20 Heikki Liedes - # 15 Joonas Riekkinen - # 84 Jyri Junnila

# 6 Marko Kauppinen - # 3 Jeff Foss
# 5 Miika Koivisto - # 38 Adam Masuhr
# 18 Antti Halonen - # 50 Juuso Riikola

# 81 Pekka Tuokkola
# 32 Henri Kiviaho

Poissa siis edelleen selkäänsä paranteleva Jussi Timonen, kapteeni Jukka Voutilainen, pitkäaikaispotilas Kalle Kerman sekä nyt vatsatautiin sairastunut (!) Petri Lammassaari. Millä tavoin tämä jätkä ei pysty olemaan poissa? No, vitsit sikseen. Lampun sairastelun vuoksi kaikkien suosikki-power forward suoraan EHCL:stä Heikki Hese Liedes tekee liigadebyyttinsä nelosketjun laidassa samalla kun Ossi Saarinen siirtyy kakkosketjun laitaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että edellisessä neljässä pelissä KalPan kenties pirtein kenttä, nelosketju, on viimein mennyttä Hokissakin kaiketi muutaman pelin vetäneen Liedeksen tulon myötä.

Huolimatta siitä, että limanuljaskamainen Ilves lopulta lipevästi luikerteli voittoon viime pelissä KalPa sai kuitenkin ketsuppipullon auki ja joukkue teki jopa kolme maalia. Tänään ei auta kuin toivoa tälle jatkoa. Luke Pither saisi iskeä toisen häkin, kuten myös Jasse Ikonen joka siis jatkaa ykkösen laidassa. Kassulle ja Arsille toivotaan myös onnistumisia. Kakkosketju voi olla yllättävänkin onnistunut kokeilu, jos Saarisen energia tarttuu Kolehmaiseen ja Kerälään.

Tuokkola jatkaa edelleen maalilla, koska siis Kiviahon peluuttaminen on aika riskialtista vielä tässä vaiheessa ja voittaakin välillä pitäisi.

Taktinen nero Jari Laukkanen ennakoi peliä seuraavasti:

"– On siellä tulosten takana ollut hyviäkin asioita. Otetaan positiiviset asiat nyt mukaan ja käännetään kelkan kulkusuunta. Saimme maanantaina alle hyvän terävän treenin. Nyt on avausvoiton paikka, summaa vastuuvalmentaja Jari Laukkanen."

Tuskin olisin itsekään asiaa paremmin voinut ilmaista.

Nyt hallille, te kuopiolaiset vätykset!
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässillä on edessä varsin raskas viikko: ensin Itä-Suomen kiertue, ja lauantaina vielä Tappara kotona. Hyvä startti olisi siis kiva ylläri. Omasta mielestäni kausi on lähtenyt liikkeelle aikalailla tasan niin kuin odottaa sopi, ja myös 1,5p/peli pistekeskiarvo tukee tätä kuvaa oikein hyvin. Pelissä on paljon hyvää, ja tappiot ovat tulleet lähinnä katastrofaalisten yksilövirheiden ja löysäilyjen, sekä osin myös vastustajien hyvän tuurin takia. Viime pelissä kun omaa tekemistä terävöitettiin, niin tuloksena oli taas heti voitto, vaikka se nyt ei mikään paraatimarssi voittoon ollutkaan. Tämän illan haaste olisikin siis ottaa kauden ensimmäinen vierasvoitto..

KalPalle saattoi toki ennakoida jonkinlaisia vaikeuksia, mutta startti on kyllä ollut varmaan vieläkin onnahtelevampi kuin kuvitella saattoi. Vastassa lienee siis harvinaisen ärsytetty kotijoukkue. Toivottavasti tekemisen taso säilyy ja pysytään tarkkana, niin ihan hyvät mahdollisuudet pitäisi olla pisteitä mukana Kuopiosta viedä. Onnistumisia on tähän asti tullut juuri niille kavereille kuin ainakin itse ennen kautta toivoinkin, esimerkiksi siitä että Hagman on vielä kokonaan ilman maalia en ole pätkääkään huolissani. Ratkaisijoita on löytynyt, eikä yhdessäkään pelissä ole esimerkiksi jääty vielä alle kolmen tehdyn maalin.. eli ihan hyvillä mielin iltaa kohti

EDIT: Ässien maalivahtivalintaa odotan mielenkiinnolla. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Rinteen on "pakko" pelata yksi tämän viikon kolmesta pelistä. Tämä on nyt näistä se ottelu, johon minä Virtana iskisin Rassen askiin..
 
Viimeksi muokattu:

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
# 13 Jasse Ikonen - # 9 Luke Pither - # 42 Kasperi Kapanen
# 55 Janne Kolehmainen - # 7 Antti Kerälä - # 11 Ossi Saarinen
# 24 Sami Kapanen - # 16 Saku Kinnunen - # 62 Artturi Lehkonen
# 20 Heikki Liedes - # 15 Joonas Riekkinen - # 84 Jyri Junnila

# 6 Marko Kauppinen - # 3 Jeff Foss
# 5 Miika Koivisto - # 38 Adam Masuhr
# 18 Antti Halonen - # 50 Juuso Riikola

# 81 Pekka Tuokkola
# 32 Henri Kiviaho


Nyt hallille, te kuopiolaiset vätykset!
Taitaa tuossa listassa olla osto-vätyksiäkin...hemmetin paljon kun rupeaa laskemaan.

Ykkösyv:n toive: Kauppinen-Masurh Kapanen-Kerälä/Ikonen-Lehkonen. Turha on hajauttaa parhaita kiekollisia ukkoja kahteen toimimattomaan ylivoimaan.
Jos viivalla pelaa vain yksi pakki niin vastustajan todella vaikea arvata kenen kautta laukaukset pelataan.. Nuo ukot pystyy syöttämään kiekkoa laadukkaasti, mikä voisi auttaa avoimiin tekopaikkoihin. Reippaan minuutin eka kentällinen käy kuitenkin aina kokeilemassa, loput yv:n jämäsekunnit voi pelata ns. normikentällisillä.

Liedes tietää mitä varten on kokoonpanossa, taklaus aina kun on vähänkin paikka, mutta puhtaasti ja pelitilanteissa.

Tuokkola on muutaman kierroksen nyt tarjonnut, oisko kenttäpelaajien aika auttaa hieman pisteiden raapimisessa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Riksman tosin ei mitenkään huimaava nimi enää nykyään maalivahtina ole, joten ehkäpä Juuson mahdollisessa huonossa illassa voisi piillä KalPan erityinen oljenkorsi...

Riksman on mielestäni pelannut erittäinkin hyvin ja varmasti, samaa Juusoa kuin jo vuosia sitten Porissa. TPS-ottelu oli puolustuksellisesti huono koko joukkueelta.

EDIT: Ässien maalivahtivalintaa odotan mielenkiinnolla. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Rinteen on "pakko" pelata yksi tämän viikon kolmesta pelistä. Tämä on nyt näistä se ottelu, johon minä Virtana iskisin Rassen askiin..

Niin, mielenkiintoista kyllä. Itse laittaisin Rinteen maaliin kotipelissä lauantaina.

Veikataan vielä loppuun illan ottelusta, että Ässät jatkaa kivoja Kuopion reissujaan kolmen pinnan voitolla.

ps. ihan jo innostuttaa päästä näkemään ruudulta Dragan Umiceviciä, tykkään Umista pelaajana kyllä ihan mahdottoman paljon. Luova, aina vaarallinen ja käsiä löytyy.
 

Big Bear

Jäsen
Tämä Lammassaari alkaa olla jo ihan oma lukunsa. Taitaa olla tyyppiä "ei tervettä päivää näe". Lammassaari näköjään pitää aina harkkojen jälkeen laittaa johonkin säilöön, ettei saa paskatautia tai loukkaa muuten itseään. Alkaa olla siinä ja siinä, että voi laskea turhiin hankintoihin.
Itse pelistä ei ole isoja odotuksia, sillä Ässät on viime kausina ollut KalPalle varsin pirullinen vastustaja. No, nyt niillä ei ole Armiaa tai Savinaista, jotka hiljentäisivät montun jatkoajalla, mutta eiköhän sieltä joku lähteenmäki tule ja tee sen.
Olen vielä kahden vaiheilla, että tulenko hallille vai jäänkö kotisohvalle. Siinä mielessä mielenkiintoinen matsi, että Laukkanen saisi tappion tullessa tosielämässä kenkää, mutta nyt ei tosin taida olla varaa ulostaa tätä halutun muutoksen värkkääjää.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Kauden kauhein turpakäräjät-ilta tulossa, aavistelen jotenkin..

Kotijoukkue on ylen köyrphiintynyt kehnoon alkuun ja viimeinen Ilves-ottelu oli niin kitkerään nieltävää että Ässien ehkä saadessa maalin-kahden etulyökin laskee kotijoukkue höyryt ulos ja aletaan torpata tosissaan luvalla ja ilman, eikä tietenkään kuumaveriset porilaiset jää kilpipaitaa huonommaksi vaan ukkoa on kravatissa kiinni kahden minuutin välein ja jäähypenkkiä joudutaan leventämään kesken pelin kun ei tila riitä. Matsissa mätetään kauden jäähyennätys eikä kukaan muista miten se tuloksellisesti päättyi: Kumpi joutuu enemmän pelaamaan kolmella häviää. Tämä taas riippuu siitä laskeeko tuomari alleen mistä päästään onnettomaan asiaa sivuavaan uutiseen:
Lampun vatsatauti sotkee kyllä tosi pahasti meikän papereissa ennakkokaavailuja mutta Pitherin istuttaminen ykköseen on sitäkin oikeampi veto. Ei Riksman ole menneen talven lumia, vaan kannattelee patalaumaa illan kolmella pelatuilla minuuteilla kuten Tuokkolakin kykenee tekemään vastaavassa tilanteessa.
Jatkoajalla mennää oudoilla 1-1 jalkapallolukemilla eikä kukaan muista kelle se toinen piste meni koska koko peli päättyy raivokkaaseen joukkopainiin : X
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kliseehän on se, että vieraissa kun selviää ekasta kympistä, niin mahdollisuudet voittoon paranevat. Itse toivoisin Ässien lähtevän tänään kuitenkin rohkeasti ottamaan ohjaksia ja panostavan tuohon alkuun. KalPan ympärillä tuntuisi tällä hetkellä olevan sen verran negatiivinen ilmapiiri, että pitäisi yrittää ottaa siitä etua ja lyödä lyötyä ennen kuin uhri edes ymmärtää, mitä juuri tapahtui.
 
Riksman on mielestäni pelannut erittäinkin hyvin ja varmasti, samaa Juusoa kuin jo vuosia sitten Porissa. TPS-ottelu oli puolustuksellisesti huono koko joukkueelta.
Niin. Lukko-ottelussa 0, HIFK-ottelussa Rinteen tilalle vajaa puolituntia 0, Blues-ottelussa 1. Synkkä tilasto on tuo TPS-ottelu, joka oli, kuten ilmaisit, puolustuksellisesti huono koko joukkueelta.
Juuso tarjoaa kyllä mahdollisuudet voittoon, ei epäilystäkään siitä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Jotenkin edelläkirjoittaneen kollegan tapaan on sellainen olo että tänään ei nähdä apatiaa jäällä vaan kävi miten kävi niin raivopäisen apinalauman tapaa taisteleva ja myös tappeleva keltamusta joukkue johon pata vastaa samalla agressiolla.
Säpinää ja kuhinaa matsista ei puuttune sillä yleisömäärän viimeaikoina uhkaavasti laskettua täytyy kotijoukkueen näyttää asennetta ja yritystä tuli mitä tuli. Ei oikein ole muuta vaihtoehtoa.
Vaikka pelillisestikin menisi jonkin aikaa huonosti niin porukan asenne ja sitkeä yrittäminen ovat ne jotka välittävät katsojalle viestin tulevasta paremmasta ja tuovat katsojia takaisin kaukalon äärelle. Depressio on se ainoa todellinen uhka, mihin ei nyt pelaajilla ja joukkueella ole mitenkään varaa.
Tosin Ässät tuntien en usko hetkeäkään tänään niiralan saunan olevan viileä..
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
KalPa - Ässät -matsit ovat olleet aina tasaisia, ainakin Kuopiossa. Toivottavasti Ässät lähtee rohkeasti pelaamaan kiekolla ylöspäin. Kukapa olisi uskonut, tänään Pilellä kultakypärä päässä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässillä sama kokoonpano kuin lauantaina pl. vaihdos Ribbentrop <-> Parikka.

Ei ole Liigan sivujen mukaan täysin sama: Heino olisi kakkosessa sentterinä, ja Umi kolmosessa. Ja myöskin Pihlman ja Huhtanen olisivat vaihtaneet kakkos-kolmos roolinsa päittäin.. voikohan pitää paikkansa (kuulostaa nimittäin järjettömältä), sen luokan katastrofi Liigan nettisivut kuitenkin ovat olleet?
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Ei ole Liigan sivujen mukaan täysin sama: Heino olisi kakkosessa sentterinä, ja Umi kolmosessa. Ja myöskin Pihlman ja Huhtanen olisivat vaihtaneet kakkos-kolmos roolinsa päittäin.. voikohan pitää paikkansa (kuulostaa nimittäin järjettömältä), sen luokan katastrofi Liigan nettisivut kuitenkin ovat olleet?

Ässien Facebookissa ilmotettiin Parikka pelaamaan Mikon kanssa kolmosparissa, yllättäen se on tälläkin kertaa Liigan "paras tulospalvelu ikinä" joka tässä kusee.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ole Liigan sivujen mukaan täysin sama: Heino olisi kakkosessa sentterinä, ja Umi kolmosessa. Ja myöskin Pihlman ja Huhtanen olisivat vaihtaneet kakkos-kolmos roolinsa päittäin.. voikohan pitää paikkansa (kuulostaa nimittäin järjettömältä), sen luokan katastrofi Liigan nettisivut kuitenkin ovat olleet?

On samat, tässä vielä linkit Blues ottelun kokoonpanoon sekä tämän päivän:

Kokoonpano - Liiga
Kokoonpano - Liiga

Tai siis ilmoitettu samoin. En jaksa muistaa miten oikeasti pelattiin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olen tässä vähän kahden vaiheilla että lähtisinkö ottelua katsomaan. Kieltämättä hallitsevan Suomen mestarin otteet kiinnostaisivat, ja miksei myös nämä nykyisen asuinkaupungin joukkueenkin otteet.

Ilmeisesti KalPan peleissä on ollut yleisömäärän puolesta vähän hiljaista viime aikoina, niin kysyisin että onko miten hyvät mahdollisuudet saada seisomapaikoille liput ovelta? Ja miten tarkasti syynäävät opiskelijakorttia, koska itseltähän tuo kortti löytyy mutta siinä on vielä tuo viime vuoden lukukausitarra.
 

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen tässä vähän kahden vaiheilla että lähtisinkö ottelua katsomaan. Kieltämättä hallitsevan Suomen mestarin otteet kiinnostaisivat, ja miksei myös nämä nykyisen asuinkaupungin joukkueenkin otteet.

Ilmeisesti KalPan peleissä on ollut yleisömäärän puolesta vähän hiljaista viime aikoina, niin kysyisin että onko miten hyvät mahdollisuudet saada seisomapaikoille liput ovelta? Ja miten tarkasti syynäävät opiskelijakorttia, koska itseltähän tuo kortti löytyy mutta siinä on vielä tuo viime vuoden lukukausitarra.

Olisi kyllä todellinen ihme, jos et lippua ovelta saisi. 99,9% varmuudella lippu löytyy ja tämän päivän peliin taisi istumapaikatkin olla suht halpoja olisko ollu 14€. Ainakin opiskelijaravintoloissa käy vanha tarra syyskuun loppuun ja uskon että KalPakin tuon verran joustaa...
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olisi kyllä todellinen ihme, jos et lippua ovelta saisi. 99,9% varmuudella lippu löytyy ja tämän päivän peliin taisi istumapaikatkin olla suht halpoja olisko ollu 14€. Ainakin opiskelijaravintoloissa käy vanha tarra syyskuun loppuun ja uskon että KalPakin tuon verran joustaa...
Tämä selvä, kiitoksia tiedosta. Lähinnä tosiaan näitä seisomapaikkojen saatavuuksia mietiskelin, mutta hyvä homma jos näin on. Kai sitä voisi hallilla käydä tänään, viime kerrasta onkin jo aikaa.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Korjaan sen verran, että ovelta saa seisomapaikan 100% varmuudella. Saat halutessasi jopa oman seisomakatsomon tai vähintään rivin. Jos Kärppämies tulet paikalle niin meitä on ainakin jo viisi ihmistä hallilla:)
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Korjaan sen verran, että ovelta saa seisomapaikan 100% varmuudella. Saat halutessasi jopa oman seisomakatsomon tai vähintään rivin. Jos Kärppämies tulet paikalle niin meitä on ainakin jo viisi ihmistä hallilla:)
No nyt on kyllä niin kovat keinot käytössä myyntipuheen kanssa, joten pakkohan se on varmasti hallille tulla. Olen sitten se tyyppi, joka seisoo kädet puuskassa ja analysoi pelikirjoja.

Ihan mielenkiinnolla kyllä odotan matsia, sillä tosiaan edellisestä paikan päällä katsotusta ottelusta on jo pitkä aika, ja on mielenkiintoista nähdä miten Ässät pelaa Virran alaisuudessa. KalPan pelejä on tullut pari kappaletta tällä kaudella katsottua Nelonen Pron avulla, mutta Ässien pelejä ei vielä ensimmäistäkään.
 

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jätin 0,01% todennäköisyyden sille että KalPan toimistolla saadaan joku älyväläys ja loputpaikat jaetaan ilmasiksi pitkin toria tai muuta vastaavaa. Tosin tuskin saisivat kaikkia lippuja tuollenkaan menemään.
 

G-dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mainostetaan vielä sen verran että opiskelijalippu seisomapaikalle maksaa tänään vitosen plus puolitoista euroa kuluja. Ihan hyvä bargain minusta, kaikki vaan hallille.
 

marston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa - Ässät -matsit ovat olleet aina tasaisia, ainakin Kuopiossa. Toivottavasti Ässät lähtee rohkeasti pelaamaan kiekolla ylöspäin. Kukapa olisi uskonut, tänään Pilellä kultakypärä päässä.

Itse mietin tänään töissä samaa, ja jotenkin on jäänyt sellainen kuva, että niukkoja porilaisten voittoja on ollut paljon. Pitihän se sitten vähän kaivella noita männä kausien tuloksia. Eli alla viiden viimen kauden tulokset nimenomaan Kuopiossa pelatuista otteluista, pois lukien play offit:

Kausi 12-13:
27.9.2012 3-4 JA
26.1.2013 2-3 JA

Kausi 11-12
27.9.2011 3-4 JA
20.1.2012 4-1
4.2.2012 3-4 JA

Kausi 10-11
12.10.2010 3-4
5.3.2011 1-3

Kausi 09-10
16.10.2009 4-5 JA
21.1.2010 5-3

Kausi 08-09
30.10.2008 5-3
22.1.2009 3-4

Eli Ässille kun laittaa tulosvetoon maalit 3 ja 4 niin ei kovin kauas pitäisi mennä.
 

Saukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ainakin opiskelijaravintoloissa käy vanha tarra syyskuun loppuun ja uskon että KalPakin tuon verran joustaa...

Eipä ainakaan KalPan toimistolla joustaneet, kun yritti v. 12-13 tarralla varustetulla opiskelijakortilla seisomakatsomoon kausikorttia ostaa elokuun alussa. Toki hallilla voi olla eri linjaukset...
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Eipä ainakaan KalPan toimistolla joustaneet, kun yritti v. 12-13 tarralla varustetulla opiskelijakortilla seisomakatsomoon kausikorttia ostaa elokuun alussa. Toki hallilla voi olla eri linjaukset...
Heh, meikäläisen vuoden 12-13 tarralla varustettu opiskelijakortti meni kyllä äsken läpi kuin väärä raha. En tosin ottanut korttia sieltä muovin alta pois, vaan näytin sen ainoastaan siitä lompakon muovin läpi. Mutta tosiaan voi olla hallilla eri linjaukset, mistäs näitä ikinä tietää.

Kyllä näillä vitosen lipuilla käy ihan mielellään matseja katsomassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös