Ti 23.10.2007 Tappara - HPK

  • 7 625
  • 49

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Hakametsän tiistai-illassa kohtaavat kaksi pelikirjansa kanssa jollakin tavalla vaikeuksissa olevaa hämäläisjoukkuetta: SM-liigassa kahdeksanneksi viimeaikoina valahtanut Tappara sekä aivan sen perään hivuttautunut tai nyttemmin ehkä paremminkin jämähtänyt HPK.

HPK:han kävi viimeksi Tapparan vieraana 29.9, jolloin komea Tappara-alku johti lopulta niukkaan 3-2 voittoon. Tuon ottelun jälkeen HPK oli hetken lähellä sarjan ”pohjaa”, mutta sai sitten aika pian kuitenkin menestystä otteisiinsa pystyen nousemaan joitakin sijoituksia. Sittemmin pelikirjan sivut ovat monella pelaajalla menneet sekaisin ja orastanut nousu ylöspäin on pysähtynyt. Viimeksi Hämeenlinnasta kävi pisteet hakemassa Tampereen tämänhetkinen ”kurko” Tampereen Ilves. Jonkinlaisen kriisin merkkinä HPK:n tähdet Nurminen ja Mäkiaho viltitettiin luokattoman avauserän jälkeen.

Tappara ja Urama ovat luultavasti pelikirjansa ja sen toteutussivun lyöneet lukkoon. Eli tällä tyylillä mennään, eikä näköjään taktisia muutoksia juurikaan tehdä vastustajan mukaan. Huomattavasti parannettavaa kuitenkin on kuten HIFK- ja Ilves-otteluiden loppuromahdukset todistavat. Tapparan kantti ei ole kestänyt loppuun asti ja joukkue on sortunut jopa varsin alokasmaisiin virheisiiin. Onko kyse vain kokemattomien ”tärinästä” vai eikö joukkueessa ole taktista osaamista tai roolipelaajia muuhun kuin kiekolliseen hyökkäävään peliin.

Jos yhtään haluaa synkillä väreillä maalailla tulevan ottelun ratkaisua, niin luultavasti Tappara johtaa viimeisessä erässä pitkään. Mutta sitten viimeisellä vitosella HPK tulee rinnalle ja ohi. Ratkaisijoina HPK:lla viime kohtaamisesta poissaollut Toni Mäkiaho ja kukas muu kuin Nurminen.

Muutamia pelaajia, joiden peliesitys syystä tai toisesta kiinnostaa:

TAPPARA:

Steve Saviano, ärhäkkä jenkki on kunnostautunut viimeaikoina lähinnä alivoimassa. Löytyykö nyt vaihteenvuoksi näyttöä muustakin osaamisesta. Viimeksi teki HPK:a vastaan Tappara-kannattajat hurmanneen komean maalin.

Arsi Piispanen, toistaiseksi monien mielestä ollut Tappara-hyökkäyksen heikoimpia lenkkejä. KalPaa vastaan ottelun voittomaali jatkoajalla, mutta muuta ei ainakaan itselleni tule mieleen. Suurennuslasin alla, onko Arsista todelliseksi pelimieheksi jo tällä kaudella. Aloituksissakin on ollut varsin pehmeä, mutta siitä huolimatta saanut Uraman luottamuksen. Kuinka kauan?

Jussi Halme, ensi alkuun Halmeen otteista moni antoi positiivista palautetta: ei näy kentällä, mutta hoitaa hommansa OK. Nyt mies on kuitenkin osoittautunut olevan pahasti miinuksella ja onpa erinäisiä henkilökohtaisia maaliin johtaneita virheitäkin kirjattu. Mikä on Halmeen rooli Angellin lähdön jälkeen? Kasvaako vai onko Urama katsomassa Pentikäisen suuntaan.


HPK:

Toni Mäkiaho, edellisestä Tappara-pelistä kokonaan poissa ja tuoreessa Ilves-pelissä vilttiin. Jos vanhat merkit yhtään pitävät paikkansa, tulee Mäkkäri tiistaina Hakametsään pahat mielessä ja upottaa Tapparan.

Jonas Andersson, Nashville Predatorsien 2. kierroksen varaus ei ole SM-lligassa suuremmin vielä onnistunut kehittämään puutteellista pelikäsitystään ja huonoa viimeistelyään. Näemmekö jälleen kerran Jonaksen nopeaa suoraviivaista luistelua ja napakoita laukauksia Tappara-vahdin rintapanssariin. Melko varmasti Jonaksella on taas kerran useampi paikka pöllyttää verkkoa, mutta mikä on ratkaisu. HPK-miesten sadattelu vai kotiyleisön hiljaisuus… Jonas rokotti juuri Ilvestä, mutta oliko se vain sattuma vai onko svedun sihti osumassa kohdalleen.

Kai Nurminen, ”Last but not least” – kyllä HPK:n kultakypärä, rannelaukauksen mestari, Nurmisen Kaitsu on sittenkin esille otettava. Viime pelissä Tapparaa vastaan Kaitsu raatoi miehen lailla joka puolella kenttää ja jakeli ainakin allekirjoittaneen mielestä oivallisia syöttöjä. Kaitsu oli kuitenkin kentällä kovin yksinäinen, eikä pystynyt viemään joukkuettaan ohi Tapparasta. Nyt on kuitenkin aisaparina kokenut, vahva ja maaliteossa parhaimmillaab yllättävän tehokas Mäkiaho. Kaksi on aina parempi kuin yksi, joten Tappara saa olla todellakin varuillaan tämän ”tehoduon” kanssa!
 
Viimeksi muokattu:

Gerbiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viimeksi Hämeenlinnasta kävi pisteet hakemassa Hämeen tämänhetkinen ”kurko” Tampereen Ilves.

Pakko tähän sen verran puuttua että Hämeen tämän hetkinen kurko on Pelicans, mikä myös haki pisteet Hämeenlinnasta viime viikolla.

Tähän peliin Kerhon puolustus pääsee normaalilla kokoonpanolla, kun mestis lainat (Järvinen ja Syväsalmi) lähtevät kotiin ja mestikseen menneet korvaus pelaajat (Erholtz ja Leinonen) palaavat takaisin.
 

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Yes, Päijät-Häme hyväksytään mukaan...

Pakko tähän sen verran puuttua että Hämeen tämän hetkinen kurko on Pelicans, mikä myös haki pisteet Hämeenlinnasta viime viikolla.

Mikä ihmeen Pelicans, en oo moisesta kuullutkaan... ;)

No, kai sitä on liiankin urautunut siihen että hämäläistä kiekko-osaamista edustavat vain tamperelaiset ja HPK. Mutta nyt "päivityksen" jälkeen Lahden Pelicanskin löytyy kiekkokartaltani ja vielä oikeasta paikasta! Kai tässä takana todellisuudessa on se juttu, että "lonksunokat" pitävät itsestään aika vähän meteliä siihen nähden että hyvin menee. Muut, varsinkin Ilves ja HPK, kyllä antavat muiden huomata, missä mennään.

Jos nyt sitten vihdoin päästäis itse asiaankin. Missä viipyvät ritarikannattajien ja kirvesrintojen kiihkeät ennakkoarvailut ja "kädenväännöt". Onko tunnelma jäämässä vaisuksi tämän ennen niin kiihkeän Häme-derbyn tiimoilta. Kummallakaan joukkueella ei viimeaikoina ole mennyt kovin kaksisesti, mutta ei kai tässä passiiviseen pessimismiin vaivuta? Pisteitä kuitenkin jaossa!!! ;)
 
Viimeksi muokattu:

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Missä viipyvät ritarikannattajien ja kirvesrintojen kiihkeät ennakkoarvailut ja "kädenväännöt". [/B] ;)
Ritarikannattajilla löytyy jotenkin tunteita herättämättömät fiilikset, sen verran vuoristorataista peli on ollut. Peli kulkee jos Chiodo onnistuu, alivoima toimii, ja eräät ratkaisijat saavat paikoista maalin. Muuten kirvesrintojen voittaminen tuskin onnistuu. Vaikka Kerholla onkin tasainen materiaali, ykkösketju on ollut ainoa joka pystyy pelejä ratakaisemaan. Tietysti loukkaantumiset ovat sotkeneet pakkaa ja varsinkin puolustuksen kapeus on tullut näkyviin myös tätä kautta. Olis tietysti kiva että peli rupeisi kulkemaan ja Tappara kaatuis mutta valitettavasti olen hieman kyyninen sen suhteen että HPK saisi toisen(?) vierasvoittonsa tässä vaiheessa.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiinnolla odottelen tietoa Tapparan huomisista ketjuista. "Veropakolaiset" ovat siirtyneet ruotsiin, ja Peltola ja Nieminenkin lienevät poissa, joten Tapparalla saattaa olla lieviä vaikeuksia kasata täyttä kokoonpanoa. Puolustuksessa Malkamäki noussee 7. pakiksi, koska Koistisen lainapesti mestiksessä kestää Angelin lähdöstä huolimatta ymmärtääkseni lokakuun loppuun. Jälkipeleissä jopa huhuiltiin Koistisen haluista jatkaa Jukureissa!?

Hyökkäykseen saatetaan kuitenkin joutua hakemaan täydennystä junnuista. Peltosen jatko "ylhäällä" lienee selviö. Muutokset ovat siten lähinnä kosmeettisia, koska avainmiesten pitäisi jatkaa kuten tähänkin asti, mutta syvyyttä joukkueesta ei todellakaan löydy.
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei voisi paljoa vähempää kiinnostaa. Jotenkin maku meni tyystin viime lauantain Ipa -pelissä. Ensimmäistä kertaa varmaan 15 vuoteen mietin kesken matsin lähtemistä. Niin surkeeat oli HPK:n touhu. Suurimman shokin heitti kuitenkin alatalo lehdistöhaastattelussa jossa hän sanoi "Pelaamisen ilmeen" olleen HYVÄ!?! Ei kyllä ihan siltä näyttänyt. Sekavaa ja halutonta. Alatalo on tappanut tunteen ja vauhdin. Ja Chiodoa ei nappaa kun ei pääse Venäjälle. No, ei ihme että haluaa nykykerhosta pois. VAIKKA SITTEN VENÄJÄLLE.

Me on hävitty tää peli.
 

Myrrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK tänään:

1. Kenttä
9 Salonen, Pasi
51 Lundberg, Emil
71 Andersson, Jonas
42 Laitinen, Veli-Pekka
55 Seikola, Markus

2. Kenttä
21 Nurminen, Kai
44 Uusikartano, Aki
11 Tuominen, Pasi
23 Jarrett, Cole
5 Tikkanen, Harri

3. Kenttä
12 Sailio, Jari
31 Loikas, Juha-Pekka
75 Mäkiaho, Toni
14 Leinonen, Tommi
37 Erholtz, Markku

4. Kenttä
29 Pellinen, Ossi
8 Hokkanen, Iivo
89 Andersson, Roni

13. hyökkääjä
40 Vihko, Joonas


Maalivahdit:
35 Chiodo, Andy
19 Lassila, Teemu (varalla)


Eli Alatalo on laittanut kolme ensimmäistä ketjua uusiksi lauantain Ilves-pelin jälkeen ja taistelijapari Erholtz-Leinonen tekee paluun Kerhon paitaan. Vihko on myös mukana Tapparaa vastaan 13. hyökkääjänä ja toivottavasti saa myös peliaikaa.
 

axe

Jäsen
Tapparallakin pientä uusintaa. Niko Nieminenkin on taas mukana.

Saviano-Ojanen-Koskela
Enlund-Lehterä-Nurmi
Kiilholma-Piispanen-Venäläinen
Pyymäki-Lucenius-Nieminen
(Peltonen)

Benoit-Aalto
Grönvall-Salmela
Halme-Pentikäinen
(Malkamäki)

Nikkiläkin pitkästä aikaa maalissa.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparallakin pientä uusintaa. Niko Nieminenkin on taas mukana.

Saviano-Ojanen-Koskela
Enlund-Lehterä-Nurmi
Kiilholma-Piispanen-Venäläinen
Pyymäki-Lucenius-Nieminen
(Peltonen)

Benoit-Aalto
Grönvall-Salmela
Halme-Pentikäinen
(Malkamäki)

Nikkiläkin pitkästä aikaa maalissa.

Nonni. Lukeehan se Urama tätä palstaa... Nyt on Savianolla paikka näyttää, mihin pystyy. Aika kapea on muuten tuo Tapparan rinki. Niemistä kyllä tarvitaan, joten mukavaa, jos pystyy pelaamaan. Lehdon otteet ovat olleet aika haparoivia aika ajoin ja kiekot ovat pomppineet eteen liian usein. Siksipä Nikkilällä on pitkästä aikaa tilaisuus näyttää motivaationsa.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saviano-Ojanen-Koskela

Erittäin mielenkiintoista nähdä, miten monen kannattajan ääneen toivoma ykkösketju toimii. Ojasen ja Koskelan yhteispeli on ollut suorastaan loistavaa. Molemmat osaavat jakaa kiekkoa paremmin kuin Piispanen, joten Savianolta on lupa odottaa katsojia ihastuttavia otteita muutenkin kuin alivoimalla.

Kolmospari hiukan huolestuttaa. Pentikäinen on pelannut vähät minuuttinsa odotuksiin nähden hienosti, mutta Halmeen tehotilasto on surullista katseltavaa. Miten peli sujuu, kun vierellä on pari astetta kädettömämpi pakki?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Nyt ei kyllä taas ymmärrä. Molemmat vähänkin toimineet parit on hajotettu. Puhutaan siis kaksikoista Mäkkäri-Nurminen ja AUK-Salonen. Nurminen nyt sentään saa kunnon sentterin ja muutenkin tuo pappaketju taisi pelata yhdessä harjoituspeleissä. Sen sijaan Mäkkäri pelaa sellaisten hyökkäyspään experttien, kuin Loikas ja Sailio, kanssa. Vielä surkeampi kohtalo on Salosella. Kaikki toivo pappaketjun ja nelosen (joka on tänään se kädellisin) varaan.
 

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Jaaha, kertokaahan pelin jälkeen sitten kuinka uusittujen ketjujen peli kulki.

Kakkonen palaa siihen harkkapeli-formuun, jolla toverimme Turusta kaatuivat loppukesästä. Uskoisin, että ihan kokeilemisen arvoinen ketju. Ruotsalaisten paluuta yhteen en välttämättä hurraa...olisikohan Vihkon paikka siinä J.Anderssonin paikalla, kunhan nyt tervehtyy? Kolmonen miellyttää jollain kummalla tavalla silmää...vääntöä ja hämminkiä. Kaksikko Hokkanen-Pellinen on pelannut mielestäni jo jonkun aikaa lupauksia herättävästi...siinä on hyvä runko neloselle...R.Andersson ei välttämättä ole oikea äijä rouhimaan nelosessa, mutta ei näillä esityksillä voi miestä ylemmäksikään heittää.

Itse ottelu ei liiemmälti kiinnosta.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oisko tossa Kertsin kokoonpanossa vähän yritetty levittää tota osaamista? Numerollisestihan noi ketjut ei välttämättä ole ihan noin. Mielestäni ihan asiallinen kokeilu. Ei ainakaan paljon huonommaksi voi tuloksellisesti mennä :) Nyt ei ainakaan Alataloa voi syyttää siitä, ettei olisi yrittänyt...
 

d2uce

Jäsen
Vähän käy sääliksi Salosen Pasia näin ennakkoon, mutta mielenkiintoista nähdä äityykö harjoitusotteluissa hyviä otteita esittänyt "pappaketju" samanlaisiin suoritksiin. Eiköhän sieltä yksi maali nähdä.

Alataloa on kritisoitu siitä, ettei peluuta kuumia pelaajia tarpeeksi. No nyt on yksi HPK:n kuumimmista pelaajista saanut rinnalleen hyvän playmakerin. Eihän tuo Sailio ihan Nurmisen veroinen maalipyssy ole, mutta kaks pelii, kaks maalii hei!

Chiodon ylipeluutus senkun jatkuu, ihmetyttää vaan, että mitä vittua siellä oikein nyt tapahtuu.

***

Jonas Andersson tänään HPK:n näkyvin pelaaja porkkanapöksyjä kannattavien manselaisten silmissä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
2. kenttä siis samassa muodossa kuin harkkapeleissä. Itse pistäisin lisäksi Mäkkärin Lundbergin ja Salosen kanssa, jotta saataisiin kaksi ok hyökkäysketjua ja yksi hyvä duunariketju + nuoriso ketju.

Voishan tuota seurata, nyt kun Tapparakin on mitä ilmeisemmin varamiehisenä liikenteessä.

Lassilan totaali lepuutusta en ymmärrä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Joko nyt?

Tänäänkö kääntyisi sivu ja peli alkaisi taas kääntyä parempaan, jos sitä on vielä ollutkaan? Sikäli olen positiivisin mielin illan peliä ajatellen, koska vihdoin ja viimein pistettiin pakkaa sekaisin. Toimivia tutkapareja ja vitut. Ei paljon ole voittoja tullut, vaikka se siitä tuskin on kiinni, parempi sekoittaa välillä pakkaa kunnolla. Tuo vanhojen setien-ketju on ihan mielenkiintoinen, siinä mennään kovaa päästä päähän. Ykkönen on ihan ok, Salonen syöttää ja ruotsalaiset yrittävät osua kiekkoon. Kolmonen on aikas mukava. Sailio osaa kuitenkin tyhjään maaliin lähes aina. Nelonen on potentiaalinen. Mitä muuten R.Andersson on tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun kaikki miestä hieman halveeraa? Oliko sillä jotain pientä vaivaakin? Kuitenkin kai jonkin verran löytyisi niitä käsiäkin.

Puolustus on paska. Kapteenin logo pois Laitiselta, jos alkaisi peli kulkemaan paremmin? Lassila pelasi viimeksi Tapparaa vastaan ja ensimmäinen erä meni 3-0. Se on ainoa syy mikä puoltaa Chiodon peluutusta.

Jos alussa ollaan taas pahasti tappiolla, voisi Alatalo järjestää arpajaiset, jossa vedetään nimi hatusta, kuka on pakki ja kuka sentteri. Sama se sitten on miten siinä vaiheessa herätellään. Tai jos vaikka Jarret mukiloisi Koskelan ja Chiodo kokeilisi Nikkilän halukkuutta.

Itse odotan Tuomiselta paria maalia, samoin puolustajat voisi onnistua. Vaikka Jarret tai Laitinen. No, tämä ilta kertoo paljon.

Tsemppiä katsojat.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Virkamiesmäistä. Tunteetonta. Hengetöntä. Verkkaista.

Tämä ei ole se HPK, jonka minä tunnen. Siksi on tavallaan melko apaattinen olo tämän hetken Kerhosta. Meinasin jopa unohtaa, että tänään pelataan.

Jotain pitäisi tehdä joukkueen herättämiseksi. Vaikea sanoa mitä. Uusi pelaaja? Valmennukselta jokin herättävä toimenpide? Kapteenistolta joku herättävä toimenpide? En minä tiedä.

Sarjataulukko ei sinänsä ole se ongelma. Se, että voitetaanko vai hävitäänkö, ei lopulta ole se kaikista ratkaisevin tekijä. Tapahtui mitä tapahtui, pääasia, että se tapahtuu taistelemalla. Totuus on myös se, että taistelemalla on parempi mahdollisuus voittaa, kuin neppailemalla.

Herätys!
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei muuten pelannut Lassila viimeksi vaan Chiodo.

Totta, muistin väärin. Tämäkin fakta siis olisi puoltanut Lassilan peluuttamista tänään. Kyllä nyt tuntuu siltä, että revitään Chiodosta kaikki mehut irti, ukko ulos ja Lassilalla loppukausi. No tänää siis Chiodo maalissa, jolla myös on suuri tasonnosto oltava edessä. Ei ole pystynyt kantamaan yksin joukkoetta, jota nyt on tarvittu.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
No niin... Nyt on Alatalo laittanut Nurmisen ja Mäkkärin niihin ketjuihin, jotka loivat maalipaikkoja Ilvestä vastaan. Tuossa ko. ottelussa ei vaan sitten ollut Loikaksen ja Uusikartanon ketjuissa sitten tarpeeksi viimeistelytaitoa. Nyt on.

Vihkon voisi sitten jossain vaiheessa - jollei jo tässä pelissä - heittää AUKin tai Lundbergin ketjuun.

Ihan hyvässä tasapainossahan nuo ketjut nyt olevat ja toivottavasti tätä kautta saadaan tuo viisikkopeli toimimaan. Puolustus ei edelleenkään vakuuta, mutta sille nyt ei vaan voi mitään.

Ja voisi sitä Lassilaakin tietenkin peluuttaa. Ehkä sitten torstaina.

Tappara ei ole häikäissyt tällä kaudella, kuten ei ole Kerhokaan. Jos HPK lähtee hyvällä liikkeellä peliin ja omassa päädyssä ei koomailla liikaa, niin voitto on mahdollista. Jos taas Tappara pystyy iskemään sen tyypillisen 2 maalia ekassa Kerhon jäädessä nollille, niin ottelu on käytännössä siinä - ellei Kerho sitten onnistu kaivamaan jostain sitä tahtoa lisää.

Mikä Hannua riivaa? Ei ollut edellisessä pelissä, eikä näy olevan tässäkään.
Samaa olen itsekkin ihmetellyt. Väisänen ei ole mikään tähtipelaaja, mutta varma kumpaankin suuntaan. Mieluummin Hannu kuin Tuominen tai Anderssonit.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Ai siellä on pelikin tänään (?) Ei kaikkea pysty aina muistamaan kiireitten keskellä, heh. Ainoa mielenkiinto tässä ottelussa on se, että millaiseen lentoon Alatalo saa jälleen Kerhon tänään ja luetaanko samaa pelikirjaa. Niinsanottu pakkovoitto tänään, ei mahra mitään. Katsotaan mitä tuleman pitää.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tehotytöt

Nyt joukkueilla on sitten taas kaksi huippuvaarallista tutkaparia vastakkain, vihdoin, peli voi näiden pelivireen mukaan kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Nurminen-AUK on ollut se mitä odotin jo alusta asti näkeväni pommittamassa, selkeästi paras pelintekijä ja selkeästi paras maalintekijä, on selkeää että miehet pitää pistää samaan ketjuun.

Vastustajan hieman yllättäenkin taas yhteenliitetty tehoduo Erholtz-Leinonen taas ei ole monessa pelissä jäänyt vailla pisteitä ja uskon että heistä jompikumpi tulee taas pöllyttämään Kerhon verkkoja. Bravuurina Erholtzin röyhkeät ajot maalin takaa sen eteen, namupassi, läts, kiekko maaliin. Jääkiekon ei tarvitse olla munimotkainen peli.

~BREASTS!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös