Kiitos Leon, pistetään mies muistiin. 7 vuotta AHL:ssä tuo varmasti rutiinia takalinjoille. 7 peliin 2 pistettä (vrt. Näkyvä 7 peliä 8 pistettä) eli mies lienee puolustuspään lukko, vain kuinka?
Harmi, ettei Näkyvä pelannut tänään, niin ei voinut näitä kahta vertailla.
Hämeenlinna on ollut JYPille vaikea paikka, eikä se helppoa ollut tänäänkään, vaikka voitto lopulta matkasikin Jyväskylään. HPK:lta ilahduttavan hyvä alku peliin jälleen. Alkaa olla sitä hyvän ajan meininkiä. Toinen erä oli aluksi sekavaa, kunnes JYP istui kuljettajan paikalle.
Spangin liikkuminen etenkin yv:llä aiheuttaa vastustajalle harmaita hiuksia. Välillä tuntui, että mies ehti joka paikkaan ja maalikin syntyi puolustajalle tyypilliseltä tontilta. Tänään nähtiin myös muutaman kerran laukaus ja onhan se hyvä.
Aasinsiltana Spangin hyvistä laukauksista päästään siihen, missä HPK hävisi eniten. Tarkilta tuli kyllä riittävä määrä reboundeja, mutta JYPin puolustus puolusti sota-alueella erinomaisesti, eikä kotijoukkue voittanut käytännössä yhtään irtokiekkoa sillä sektorilla.
Muutamia hajahuomioita:
- Abidista oli ennakkoon mielikuva voimalla jyräävästä voimahyökkääjästä, mutta mies liikkuu varsin sulavasti ja taitoakin on reippaasti.
- Aarnio & Sallinen, ei ollut esim. Lepinellä kovin kiva ilta tänään ja Viitanenkin meinasi murtaa taas kylkiluitansa.
- Hubacek on uskomattoman vahva vääntäjä.
- Alen - Mielonen ja kommunikointiongelmat.
- Grönholm hyökkääjän paikalla, vastahyökkäykset otettiin vastaan kolmen pakin linjalla.