Mainos

Ti 16.9.2008 HIFK-Lukko

  • 21 830
  • 82

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaan alussahan tämä kausi vasta on. Vielä on turha sen enempää leijua, runkosarjan 10. sijaa on edelleen hyvä pitää tavoitteena.

Kyllä Lukon materiaalilla pitää tavoitella jotain ihan muuta kuin kymmenettä sijaa. Kuuden joukkoon pitäisi päästä. Itse veikkasin maltillisesti ennen kauden alkua Lukolle sijoja 6-8.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Päätin tänään ihan ex tempore siinä viiden pintaan mennä katsomaan lätkää. Olen joskus tehnyt parempiakin päätöksiä..

Hirveästi ei ole tästä matsista sanottavaa, Lukko oli numeroiden verran parempi. IFK:lta puuttui liike ja idea pelistä, tuloksena sekavaa juoksemista. Ainoana poikkeuksena pieni pätkä toisen erän keskivaiheilla, kun IFK sai peliä pyörimään. Harmi vaan, että samalla sykkeellä olisi pitänyt pelata se koko 60 minuuttia, jos tänään olisi jotain haluttu saavuttaa.

Karseeta paskaa, haistakaa vittu Kari Jalonen ja IFK.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hyvä lopputulos tämä oli, enkä olisi uskaltanut senttiäkään vetoa lyödä noiden numeroiden puolesta.

Vehanen jatkaa näköjään siitä, mihin on jo totuttu. Numeroiden valossa torjuntoja oli kuitenkin vähemmän, kuin Pitkämäellä, joten viisikkopelaaminenkin lienee ollut hyvällä mallilla. Näin saadaan sitä maalivahdin kuormaa vähennettyä, kun kaikki osallistuvat puolustamiseen.

Kolme ensimmäistä ketjua sai myöskin maalimerkinnän aikaiseksi, joka on erittäin positiivinen uutinen. Laajuus on selkeä voimavara, ja harvemmin sitä kuitenkaan liikaa on tarjolla.

Urheiluruutu onnistui ohittamaan koko ottelun jostain kumman syystä. Ehkä sitten myöhemmin näkee noita tapahtumia pelistä joltain kanavalta.

Raportteja odotellessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ainoana poikkeuksena pieni pätkä toisen erän keskivaiheilla, kun IFK sai peliä pyörimään.

Aivan ja tällöin astui Lukossa esiin Veskari. Otti pari pahaa tilannetta eleettömästi 0-2 tilanteessa ja henkisen niskalenkin IFK:n pelaajista. Tämä näkyi parhaiten kolmannessa erässä, kun IFK:lla oli lähes 2min 5v3. Ei laukaustakaan ja vastuuta/kiekkoa vaan siirrettiin. Vähän tyyliin "se ottaa sen kuitenkin". Koko jengiltä (p)onneton esitys ja seuraava peli on syytä voittaa. Lukolle täysin ansaitut pisteet. Kentän parhaat Haataja ja Vehanen
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mitaan malttia nyt, otetaan mallia jyp faneista. Rinta rottingille, mopo keulimaan ja akkia joku avaamaan uuden Nk. asiantuntijoiden veikkaukset- ketjun.

Kiitos lukko, hyvaa settia. Vehanen on aija. Toivottavasti Pena ei faksaa sita meilta nyt kun kausikin on lahteny hyvin. Antakee armoa kaupungin herrat, koyha maalainen pyytaa noyristellen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Katsojia tuli paikanpäälle n. puoli hallia, HIFK päätti sen kunniaksi pelata puolivauhdilla ja -teholla, taklauksia säästellen ja taistelusta tinkien. Lukko pelasi toki hyvin ja sai helpon voiton Nordikselta. Lukkoa ei oikeastaan edes testattu kuinka hyvin se osaa pelata tällä hetkellä jääkiekkoa, niin vaisu isäntä HIFK tällä kertaa oli. Se ei ota tietenkään pois mitään raumalaisten esityksestä. Lukko teki sen mitä tarvitsi ja haki 3 pistettä mukaansa.

Tämän illan pelin jälkeen vaikuttaa, että HIFK:lla on edessä vaikea alkukausi ja paljon tappioita, mutta eihän tämä ollut kuin yksi peli, häpeällisen huono kotipeli meille katsojille. Paras juttu, että illan kärsimysnäytelmä on nyt katsottu ja seuraava kotipeli on vasta kahden viikon kuluttua. Yrittäkää nyt vähän skarpata parissa viikossa Kari Jalonen ja joukkue, kiitos.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Miltei koko joukkue pelasi hienosti. Kolme ensimmäistä kenttää onnistuivat hienosti, nelosen jäällä ollessa HIFK sai pari pyöritystä aikaan.

Pakit pelasivat hyvin, peli oli kontrollissa, avaukset menivät omille ja kiekkoa pelattiin liikkuvalle miehelle, välillä eteen, välillä taakse. Paniikkia ei ollut oikeastaan lainkaan, vaikka pari kertaa oli maali lähellä. Lukko ei vetänyt mielestäni yhtään pitkää kiekkoa?! Ja paitsioitakin oli alle kolme!?

Ylivoimaan jäi parannettavaa, se oli tehotonta ja kolmannessa erässä meni jo leikkimiseksi IFK:n kustannuksella. Kuviot olivat tiedossa, mutta päättäminen ei toiminut.

Viime kauteen verrattuna Lukko pelaa todella hienosti, liikkuvasti ja kontrolloidusti. Kiekkoa ei roiskita, vaan sitä pidetään ja yritetään syöttää omille. IFK taas oli ihmeen aneeminen ja voimaton, tuli viime kauden Lukko mieleen.

Collins ja Jacina olivat hiukan näkymättömiä, mutta pelasivat kelvollisesti ja tekivät todella hienon maalin. Collins otti pikku paininkin. En luovuttaisi vielä heidän kohdallaan. Aaltonen on ehkä hiukan voimaton heidän ketjussaan. Jos Jacinasta odotetaan ykkössentteriä, pitäisi ketjussa kaikkien pelaajien olla ykkösketjutasoa. Ei ole toisaalta järkeä muuttaa toimivaa kokoonpanoa, joten toivottavasti jatketaan näin tai sitten korvataan välillä Aaltonen Virtalalla tai Fogströmillä. Tai sitten nelosessa voisi välillä peluuttaa Fogströmiä / Virtalaa, niin saisivat jotain tuntumaa hekin.

Vehaseen voi aina luottaa. Oikeastaan hän pääsi kyllä aika vähällä. Vedot tulivat syliin ja muutamasta avopaikasta IFK laukoi ohi. Hirsolla ainakin oli tosi hyvä tilaisuus, mutta ohi meni. Yksi tolppa oli toisessa erässä.

Halli oli todella tyhjä. Fanikatsomosta häipyi lisäksi vielä n. 2/3 ennen toista
erätaukoa.

Kausi on pitkä, muistetaan se, mutta kyllä tällainen startti on joka tapauksessa parempi kuin se, että olisi tullut kolmasti paskalla pelillä turpiin.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Kausi käyntiin.

No niin. Setä Becker sai vähän myöhässä kiekkokauden käyntiin. Ensinnäkin täytyy kiitellä hallitemonttia: uusilla leveillä käytävillä ei ruuhka tuntunut. Ravintolapalvelut toimivat kuin rasvattuna, tuopin sai heti kouraan ja hodarin suun pieleen. Myös äänieristyksen suhteen on onnistuttu. Salin puolella ei hodarin syöntiä turha älä-mölö häirinnyt.

Itse pelissäkin remontti näkyi selvästi. Vieraanvaraisuudessa on edistytty, mielummin annetaan "kaverille" helppo syöttö kuin turhaudutaan, taklaillaan tai muksitaan. Pelikirjat on vihdoinkin viety divariin peliä sotkemasta. Vieraskoreat lainvalvojat poikkesivat loppupuolella linjastaan ja pistivät kaksi vierasta yhtä aikaa jäähdyttelemään. Onneksi rehdit isännät eivät halpamaista ylivoimamaalia tehneet.

Lahkeet lepattivat sen verran, että vierailijat saivat pisteiden lisäksi kivoja tähtiä kotiinviemiseksi.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava viidenkymmenen euron iltapuhde. Täyttä vastinetta joka centille.
 

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Peli oli mitä oli. Lukko tyrmäsi täydellisesti laiskan ja haluttoman IFK:n. Eipä hirveästi tarvitse selitellä, jos vierasjoukkue pistää tuollaisella itseluottamuksella kiekkoa maaliin. Varsinkin Haataja-Saarenheimo kunnostautui näissä talkoissa.

-Pitkämäki muistuttaa ärsyttävän paljon Jan Lundellia. Päästää puolivillaisia maaleja joka ottelussa, mutta loppua kohti esittää lukuisia huipputorjuntoja
-Loppi on Floppi. Laiskan näköistä hiihtelyä koko ottelussa. Ei mitään järkeä pitää tuollaista kaveria edes kokoonpanossa
-Antti Laaksonen on täydellinen. IFK:hon kelpaisi koska tahansa. Meillä oli Rem Murray, mutta päätettiin sitten jättää korvaamatta?
-Mitä Vehanen tekee tässä liigassa enää? SM-liigan paras maalivahti, jonka kuuluisi pelata NHL:ssä.
-Give It Up korvattu vanhalla Pink Floyd klassikolla. Ei hyvä, ei käy
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Astuin Nordiksen ovesta sisään kello 18.20 ja ulos kello 20.44. Enpä muista milloin olisin ollut yhtä paskan maun suuhun jättäneessä jääkiekko-ottelussa. Kaikki kunnia Lukolle, teki sen minkä pisteisiin vaadittiin. Eikä Lukko edes loistanut vaan HIFK oli aivan luokattoman huono.

Joukkueesta paistoi läpi haluttomuus ja pelikontrolli oli aivan olematonta. Huolestuttavinta oli se, että joukkueella ei ollut ns. 'parempia hetkiä' eli samaa ala-arvoista suorittamista alusta loppuun. Olisi Jalonen ottanut edes aikalisän.

Yksikään pelaaja ei noussut yli muiden - peilin edessä on iso jono matsin jälkeen. Jopa itseäninkin alkoi hävettämään. Yli 4000 myytyä kausikorttia ja toisessa kotipelissä kustaan noin pahasti fanien päälle. Ei ainakaan mua hirveästi naurata.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
hemmo_1973 kirjoitti:
Eikä Lukko edes loistanut vaan HIFK oli aivan luokattoman huono.

Mielestäni se yksi mies loisti, juuri tarvittavalla hetkellä, siellä Lukon maalin suulla? Tähtien jakamisesta en juuri tätä ymmärräkkään. Haataja ja kumpp. tekee ne takuuvarmat pisteensä, mutta Pete antaa, ilta toisensa jälkeen joukkueelle mahdollisuuden, juuri ratkaisevalla hetkellä.
 

Pure

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Jess, itse kiitän ja kumarran. ensimmäinen ja viimeinen matsi tällä kaudella. Jaloselle kenkää ja muut painukoot helvettiin. Voi vittu että ottaa päähän. Haistakoot koko organisaatio paskat puolestani.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Olipa mukava ilta hallilla. Hieno ja intensiivinen kiekkospektaakkeli loi mahtavan tunnelman katsomoon. Kyllä sitä nautti näkemästään - Old Time Hifk is Back! Jep jep. Ehkä sitten ensi kerralla.
Itse pelistä sen verran, että pelkästään maalivahtien esitykset ja niiden vertailu kertoo kaiken olennaisen.
 

scholl

Jäsen
Enpä muista milloin olisin ollut yhtä paskan maun suuhun jättäneessä jääkiekko-ottelussa.

Onko Lukkoa vastaan pelit mennyt koskaan hyvin? Kerran taisi olla viimeinen kotimatsi ja nimenomaan Lukkoa vastaan. Se oli älyttömän halutonta, huonoa peliä ja kuonoon tuli. Sitten Lukko kohdattiin pleijareissa heti perään ja silloinkin laulukuoroon, vaikka materiaalietu oli luokkaa satanolla.

Mistä haluttomuus voi johtua?
Pelaajienhan pitäisi olla ylpeitä voidessaan kantaa IFK-paitaa. Taitaa olla niin, että taas on liikaa suojatyöpaikkoja, kun pelaajien kesken ei tule kilpailua. About jokaisella on varma paikka miehistössä.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä nyt Canalilta noita maaleja ja tilanteita näin Blues-Kärpät-matsin erätauolla, niin aika jäätävän paskoja ratkaisuja HIFK:lta maalintekopaikoissa. Haataja ja Collins tekivät miltei identtiset maalit maalin edestä ja Pitkämäki taisi hörpätä Saarelan vedon.

Kyllä nämä pisteet kelpaavat erittäin hyvin. Tosin vuosien takaa on hyvin muistissa kun Lukko johti monena vuotena 5 kierroksen jälkeen liigaa ja sitten hävittiin 16 matsia peräkkäin. Mutta ihan hyvällä mallilla näyttää peli tällä hetkellä olevan: oma pää pitää ja maalejakin tulee ihan kohtalaisella tahdilla. Toivottavasti sama tahti jatkuu.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eipä tuon Pitkämäen piikkiin voi laittaa kuin toisen maalin ja siinäkin puolustus oli ihan yhtä syyllinen. Järkyttävän pehmeää ja epätarkkaa peliä omalla alueella, Lukko dominoi miten tahtoi. Greg Jacinakin osoitti heräilemisen merkkejä.

Kovanen istui kolme kakkosta mutta muistutti viime kauden joukkuettaan taidoistaan nätillä esityöllä Lukon ensimmäiseen maaliin. Aika tehokkaan oloinen tuo pakkipari Pettisen kanssa, sanoisin.

Itsekin häivyin siinä ennen kolmannen erän puoliväliä, kerkesin kuuntelemaan Radio Suomesta Blues-Kärpät-pelin lopun pyöritystä. Vaikutti mielenkiintoiselta, jotain mitä ei koettu tässä pelissä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Onnittelut Lukolle. Se, joka halusi, otti voiton. 30 minuutin jälkeen taulussa oli 0-2 ja maalivahteja vaihtamalla lukemat olisivat hyvin voineet olla toisinpäin. Siihen asti HIFK teki jopa enemmän maalipaikkoja kuin Lukko, mutta Pitkämäki hörppäili, Vehanen ei. Parhaimmillaan toisen erän alkupuolella HIFK:n pyöritys oli kauden parasta. Mutta kun 0-3 kilahti pitkän HIFK:n painostuksen jälkeen, kotijoukkue muisti onneksi perinteet. Lopetetaan työnteko, aloitetaan velttoilu ja säätäminen sekä selkien oikaiseminen - me on hävitty tää peli. Tylsää oli se, että ei edes sikailtu.

Ensimmäiset 30 minuuttia menevät tuloksen puolesta Pitkämäen piikkiin. Jäällä oltiin ihan tasaisia ja kumpikaan joukkue ei esittänyt kummempia hienouksia, ihan peruslätkää. Jälkimmäiset 30 minuuttia koko loppujoukkuekin päätti osallistua tappion aikaansaamiseen. Reilua, ei voitu sitten syyttää yhtä miestä eli Pitkämäkeä.

Loppuun fraaseja, joista voi valita fiiliksen mukaan:
-Jokainen joukkue pelaa pitkässä sarjassa joskus surkeasti. Ei hätää kunhan kokonaisuus pysyy kasassa.
-Jokaiselle maalivahdille menee joskus helppoja, SM-liigassa ei ole kovin kummoinen mv-taso, ks. esimerkiksi tämän syksyn tappiolukemia.
-On todella säälittävää, jos HIFK jälleen kerran on haukannut paskaa mv-rintamalla. Lundell kakkosta täällä juuri kaivattiinkin.
-Kotihallissa pitäisi kyllä pystyä voittamaan kaikki inhottavat ja tasaisetkin matsit. Lisäksi HIFK on parhaimmillaan taklatessaan, ei siitä saa kliinistä puolustuskonetta. Pitääkö joka ainoan valmentajan löytää tämä perustotuus itse?
-Runkosarjassa ei saisi missään vaiheessa valahtaa pahemmin sijan 4 alapuolelle. Nyt alkuvaiheissa sieltä voidaan vielä kiskoa ylöspäin, mutta lokakuun puolivälissä nähdään 80%:sesti tuleva runkosarjataulukko ja tiedetään niin ikään n. 80% varmuudella ne maksimissaan 4 jengiä joiden joukosta löytyy mestari.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Erittäin positiivinen mieli jäi illan ottelusta. Lukko oli juurikin niin paljon kotijoukkuetta edellä, mitä numerot näyttävät. Ehkä paremmalla onnella molemmat olisivat pari maalia voinut tehdä enemmän, mutta saipahan Pete nollapelin.

Koskaan en ole Nordiksella nähnyt noin halutonta HIFK:ta. Lukko oli käytännössä kaikessa edellä ja ainoastaan toisessa erässä kotijoukkue sai edes jonkilaista painostusta aikaiseksi ja silloin tosiaan, kuten mainittukin, Vehanen astui esiin. Muuten mielestäni Pete selvisi aika helpolla ja jos vertaa viime kauden peleihin, niin Vehanen selvisi tästä pelistä erittäin helposti. Joukkueen viisikkopuolustus toimi hyvin ja jokainen piti miehensä erinomaisesti. Pahikin rynni puolustuksen avuksi tuulispäänä aina tarpeen tullen. Palkaksi siitä Saarelalle yksi maali, joka meni kyllä Pitkämäen piikkiin. Torjunnasta kiekko lipui tyyliin "den glider in".

Ketjukaverit Viinanen ja Laaksonen pelasi myös ennakkoluulottomasti ja Antti oli suorastaan huippuhyvä tänään. Kullan arvoinen hankinta Lukolta. Tekee työtä vaihdosta toiseen ja kiekkokin pysyy lavassa kelvollisesti.

Oululais kolmikko oli tänään pirteällä päällä ja toi kiekon kerta toisensa jälkeen vastustajan alueelle. Kaksi nättiä maalia saivat aikaiseksi. Nuo byyrit tuli kyllä Haatajalle tarpeeseen ja ansaitusti. Mustonen ei niin näkyvässä roolissa ollut, mutta liike oli hyvää ja tulosta on lupa odottaa vielä.

Jacina ja Collins jos tuosta vielä parantaa, niin Lukolla on koossa kolme maaleja tekvää ketjua. Hyvää taistelua kanukeilta tänään ja Jacinan näytöt jatkuu vielä. Hyvä niin, sillä piristymään päin on mies.

Nelosketju hoiti hommansa kuten pitääkin ja Tuomaiselta on lupa odottaa maaleja jatkossa. Kiekon saatuaanvei sen pari kertaa maalin tuntumaan ja vielä ne kiekot siitä sisään menevät. Ben-Amor oli tänään lauhkealla päällä ja ei ottanut hernettä nenään mistään.

Pakistossa Kovanen erottui edukseen hyvällä kiekollisella pelillä. Pettinen on puolestaan sellainen kaveri, joka olisi pitänyt olla alakerra jo viimeiset kolme kautta. Ardelan oli hyvä, ei voi muuta sanoa. Rauhallisuus huokuu hänestä ja kiekon kanssa ei tule kiire. Siinä on Lukolle "Vara-Eepi". Nevalaisesta voi tulla haastaja Lehikoiselle, joka ei tänään kokoonpanossa ollut. Kuusisto ja Honkaheimo pelasi rittävän hyvin ja Otto jopa hyvin silloin tällöin.

On siis helppo sanoa, että Lukosta löytyi tänään vain onnistujia ja siitä on hyvä jatkaa. Liike on valovuoden edellä jälkeen oravan aikakauden. Kiva katsoa joukkuetta, joka liikkuu hyvin ja jaksaa luistella läpi ottelun.

HIFK:sta on vaikeaa löytää onnistujia. Petrell niittasi muutaman kerran hyvin, mutta ei saanut mitään muuta aikaiseksi. Ennakkoon kovimmat kiekolliset pelaajat olivat yössä. Kuhta ajoittain yritti näyttää esimerkkiä muulle joukkueelle, mutta vaikeaa se on, jos ei apuja saa.

Kannatti uhrata aikaa ja rahaa tänään ja mennä katsomaan peliä. Valkoiset Lukon paidat vähän hämäsi alkuun. Jos ei olisi jäällä tiennyt olevan Rauman Lukon, niin ei olisi kyllä tunnistanut. Viimeiset kaudet on keltapaitainen raumalaisjoukkue rämpinyt mm. Nordiksella siihen tahtiin että oksat pois. Muodonmuutos oli siis pelillisten ominaisuuksien lisäksi myös visuaalinen.

Tästä on hyvä jatkaa.

Go Lukko!
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
[Fantasiaa] Kari Jalosen HIFK:n esittämä silmiähivelevän kaunis ja huippumoderni pelikirjajääkiekko on sellaista joka sytyttää ja ihastuttaa illasta ja pelistä toiseen. Lisäksi nyt pelipaitoihin palannut perinteikäs kilpi panee pelaajat taistelemaan ja yrittämään koko sydämestään joka ikinen vaihto, joka ikinen ilta läpi raskaan kauden... [/Fantasiaa]

Ja sitten asiaan, siis ei herranjumala sentään, tämäkö on sitä Nokka Jalosen, tuon mestaruuksien miehen peluuttamaa voittavaa lätkää, huh huh...

Yksikään pelaajista ei ansaitse osakseen mitään positiivista, ei mitään. Kankaanperä surkeimpana esimerkkinä, se narri ei ole esittänyt mitään hyvää tähän mennessä nähdyissä peleissä. Veikkaisin että herra johtaa miinus tilastoa liigassa. Meillä taisi olla Lundell maalissa? Hirso, Loppi, tähtisenttereitä? No ei kyllä ole nähnytkään.

Rautio lisäsi vain Kankaanperän peliaikaa vaikka mokia tuli kuin sieniä sateella, miksi? Millä tavalla Jalonen reagoi aneemiseen esitykseen? Mikään ei muuttunut koko pelin aikana. Miten Hirso kapteenina herätteli joukkuetta?

Onneksi on kahden viikon tauko kotipeleistä, joska sinä aikana kaivettaisiin esiin se pelikirja, taistelu ja YLPEYS kantaa tuota paitaa. Hävetkää Kari Jalonen ja HIFK, ei tuollaista sontaa voida KOTONA esittää, IKINÄ.


Niin ja Lukko Raumalta pelasi hyvin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
-Antti Laaksonen on täydellinen.

Antti oli suorastaan huippuhyvä tänään. Kullan arvoinen hankinta Lukolta.

Tasta kerroinkin jo ennen kautta. Leimasivat hulluksi.


Odotin kylla IFK:lta kovempaa vastusta tanaan mutta ilmeisesti on viela aika pahasti pelitapa hakusessa. Ei se meillakaan kaukana ollut etta olisi tuollaisella valmiudella kauteen lahdetty, viimeisella harjoitusviikolla vasta alkoi nakymaan valoa tunnelin paassa. Ei se tietysti lukollakaan viela taysin selkaytimessa ole, joten parempaa kelpaa odottaa.

Jacina tuli, naki ja voitti. Kuka muistaa enaa Strakaa?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis paskahan HIFK oli ja nimenomaan lopussa. Mutta ei sen nyt näin nopeasti pitäisi unohtua, että ensimmäiset 30 minuuttia HIFK jopa vei peliä tilanteiden mukaan katsottuna. Ylivoimapelikin saatiin nopeasti käyntiin, maalit puuttuivat. 3-1 -läpiajo ryssittiin Vehasen rintapanssariin. Jopa sillä jälkimmäiselläkin 30 minuuttisella peli näytti kohtuulliselta verrattuna viime kauden totaalipaskuuteen, jolloin ylivoima-asetelmiin pääseminenkin oli harvinaista.

Tänään jälkipuoliskolla oltiin ennemminkin henkisesti pöhökkejä, ei kiinnostanut. Huono signaali sekin, Sheddenin aikaan ei lomailtu huonoinakaan iltoina. Kaikkiaan olimme nyt eri tavalla paskoja - tämä on KJ:n huono versio ja silloinkin on kuitenkin saatu tarpeeksi tekopaikkoja ottelun kääntämiseen. Yhtä vähän pinnoja tästä saa kuin Baxterin totaalisella Hawaiji-huonoudella, mutta pakkohan tässäkin on nähdä jotain kehitystä, kun paskan pelin osa-aluekin on kehittynyt. Varsinkin loppupeliaikaa kuvastaa koruttomuudessaan se, että puolustukseen kaipasi oikeasti Mikko Turusta.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Kiitos IFK!

Hienoa pojat! Lisää tätä! Kyllä vetäs sanattomaks.

Miten tämä on mahdollista? Ei siinä mitään jos hävitään paremmalle joukkueelle, mutta että tällä tavalla?! EI hyökkäyksiä, ei taistelua, ei taklauksia!
Heti alusta asti jo näki että nyt ei kaikki näytä ihan normaalilta. Tai no.. tältähän se on näyttänyt viimeiset kaksi vuotta, että ei siinä mitään. Mutta nyt pitäis olla uus valmentaja, uus veskari ja muutenkin joukkuueella taas se tekemisen meininki. MUTTA EI OLE!

Hyvä että ei ole näitä kotipelejä nyt kahteen viikkoon, en sinne olis saatana mennykkään!
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Joo ei kyllä Pitkämäki vakuuttanut yhtään tänään. Se voi olla, että Lundell siellä maalilla seisoo taas kerran, kun kausi alkaa kääntyä loppua kohti.

On se jotenkin mysteeri, miksei IFK onnistu IKINÄ hankkimaan kunnolista maalivahtia... ja ne kunnollisetkin floppaavat AINA. Ari Ahonen oli viimeinen huippuveskari, mikä meillä on ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös