Mainos

Ti 14.10.2008 Ilves - Lukko

  • 11 318
  • 56

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi. Kaksi ikävää kotitappiota (Pelicans ja HIFK) on nyt kuitattu ottamalla heti seuraavassa pelissä vaikeasta paikasta vierasvoitto. Nyt on sitten vaan saatava taas kotipelit käännetyksi oikeille raiteilleen, lauantaina siihen on hyvät saumat kun vastaan asettuu kriisijoukkue TPS, Toivolalla tai ilman.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
En olisi kyllä uskonut. En ennen peliä, enkä varsinkaan 0-2 tilanteessa. Hienosti pojat kuitenkin punnersivat voiton. Mielenkiinnolla odotan raportteja kenttätapahtumien kulusta.

Anzun selostus oli jo vähän vauhdikkaampaa, kuin aiemmissa matseissa.
 

Fordél

Jäsen
Alku oli Ilvekseltä aivan loistavaa vääntöä, mutta sitten pikku hiljaa ote katosi. Toinen ja kolmas erä oli jo hyvin sekavaa peliä. Ei Lukkokaan mitään ihmeellistä esittänyt, joten tasuri ei olisi ollut mitenkään vääryys, mutta kun muuten hyvän matsin pelannut Toivonen pikkasen hörppäsi, matkasivat pisteet Raumalle.

Ilveksestä erottuivat positiivisesti Männikkö, Sandell ja jälleen kerran järkyttävän määrän duunia tehnyt Hacker. Vastustajilla ykkönen oli selkeästi vaarallisin kenttä ja kakkonen kärsi selvästi siitä, että Pertun peli on vielä pahasti hukassa. Muutaman kerran väläytteli pitkillä kuljetuksilla, mutta siihen se sitten jäikin.

Pelin alussa tuli jo ajatus, että ehkä tämä Colbyn lähtö ei ollutkaan täysi katastrofi, mutta totuus valkeni pikku hiljaa pelin edetessä. Plattia tarvitaan ja äkkiä, sillä ainakaan Kauvosaaresta ei ole ykkösen sentteriksi. Nyt kun kentältä puuttui paljon taitoa ja peliälyä, olisi pitänyt vaan jatkaa alun tyylillä eli hanakasti ajaa kohti maalia, pitää liikettä yllä ja taklata. Ekan erän jälkeen se kuitenkin hyytyi lähes totaalisesti.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ilveksellähän oli erinomainen ote pelistä aina tuonne ottelun puoleenväliin asti, ja Ilves näytti jopa vahvemmalta kuin TPS:aa vastaan. Ensimmäisessä erässä Marjamäellä, Järvisellä ja Ropolla oli avaimet lopettaa ottelu alkuunsa, mutta laukausten laadussa oli hieman toivomisen varaa. Sitten pari varsin halpaa maalia omaan päähän ja Kuukan loukkaantuminen käänsivät ottelun, eikä Ilves jostain syystä saanut päälle aivan sellaista totutunkaltaista raivoa ottelun loppupuolella.

Ottelun aikana pohdin sitä, että onko Kuukan merkitys henkisellä puolella noinkin mittava, että joukkue ei oikein onnistunut käsittelemään tätä odottamatonta tilannetta kunnolla? Ennen tätä tilannetta Ilveksen itseluottamus näytti todella vahvalta, avauspeli toimi kuin unelma ja kaverit uskalsivat kokeilla todella haasteellisiakin avauksia jotka menivät lähes poikkeuksetta suoraan lapaan. Sitten noiden halpojen maalien jälkeen tilanne muuttui täysin, ja jopa lyhyetkin syötöt alkoivat olla liian vaikeita. Mistä moinen muutos?

Kentällisistä toteaisin sen verran, että Kauvosaarta, Marjamäkeä ja Tukosta ei tule peluuttaa enää yhdessä. Masi ja Lauri olisivat voineet paremmalla keskittymisellä ja puolustusasenteella estää Lukon kaksi ensimmäistä maalia, olkoonkin että suurimmat miinukset ensimmäisestä Lukko-maalista menevät toki Näppilälle. Kauvosaaren kentällisen pitäisi ensisijaisesti pystyä pitämään vastustaja nollilla, eikä ottaa kolmea häkkiä omiin.

Minusta näyttäisi siltä, ettei Kauvosaari tule ottamaan tällä kaudella sitä tarvittavaa harppausta eteenpäin hyökkäyspelaamisessaan. Jotenkin hän tuntuu samankaltaiselta hahmolta kuin Koreis viime kaudella, joten olisi kiva nähdä saisiko Sandellista, Korhosesta ja Kauvosta hyvän kentällisen aikaiseksi. Toistaiseksi Kauvo on kyllä ollut itselleni selkeä pettymys.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Parranpärinää ottelusta muodostunee jälkikäteen Antti Laaksosen taklauksesta Mikko Kuukkaan. Kuukalta YLE:n mukaan polvi paskaksi ja 6vk sivussa.

Tilanteessa livehavaintojen ja mediakuution mukaan AL taklaa takaapäin täysin vaaraa aavistamatonta Kuukkaa avojäällä ja polvet kolahtavat vastakkain.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Millä tavalla Lukon maalit sitten olivat halpoja? Vertaen esim. Ilveksen? Pitää katsoa nelosen maalikooste..

Molemmissa turhat kiekonmenetykset nuorille pakeille. Ensimmäisessä Näppilä jättää sokkosyötön oman maalin takana, kiekko parilla siirrolla sektoriin ja maali. Toisessa ensimmäistä liigapeliään pelannut Jouni Aalto avaa kuta kuinkin keskialueen kulmasta kulmaan. Syötönkatko ja varsin pitkä mylläkkä, joka päättyy maaliin.
 

-backley-

Jäsen
Suosikkijoukkue
L U K K O
Reportteriks meikäläisestä ei taida olla joten kirjoittelen vain "paikalla olleen ajatuksia pelistä" pohjalta :)

Mikähän siinä on että sitä niin kovin pessimistisesti näkee asioita kun ei nykyjään tunnu kovin usein hallissa hypättyä. Varsinkin omien kannalta moni asia tuntuu ei-niin-kovin-valoisalta. No, epäuskon kautta tänäänkin vain tuli kolme pistettä. Itse kiekkoilta ei ollut mitenkään erityisen hieno ja vauhdikas, tiedä sitten että kuinka paljon tunnetta ja vauhtia pelistä kuolee kun istuu niinkin ylhäällä ja kaukana itse pelistä kuin Hakametsän E-katsomo on.

No joka tapauksessa mainittuun E-katsomoon näytti alku melko pahalta. Iiro nappasi minuutit heti ekassa vaihdossa ja Ipan yyvee oli lyönnissä, vaikkei avausmaali ylivoimalla tullutkaan. Pariin otteeseen Ilves sahasi Lukon puolustuksen aivan päreiksi ja vain huolimattomuus pelasti Lukon takaiskulta. Avausmaali tuli sitten huonon päätypelaamisen ja puolihuolimattoman oloisen siniviivavedon jälkeen kun Ville Korhonen ohjasi mustan ohi Vehasen. Ei mikään maaginen tilanne, parhaimmillaan Pete olisi tuonkin poiminut. Toiseen päähän hallia tilanne näkyi varsin heikosti. Lukko-yv oli ei huonoa vaan umpipaskaa ekassa erässä, ei mitään aikaansaannoksia parin jäähyn aikana. Ihan valtavia odotusarvoja ei jäänyt leijumaan erän päättyessä.

Ilveksen toisen maalin synty sai alkunsa kun Laaksonen väisti taklausta omassa päässä kiekkoa rystyllä purkaessaan ja purki sitten kiekon katsomoon. Turha ja oikeastaan käsittämätön virhe noin kokeneelta pelimieheltä. Siitä Ipa yyveelle ja ei nyt mikään hehkeä ylivoimakuvio mutta niin vain oli Lukon pakki ja Ipan hyökkääjä Peten nenän alla painimassa pystypainia ja Tukio napautti kiekon ranteella putkeen ja siitä Peten ahterin kautta sisään. Jossain määrin klassinen tolppa sisään-tolppa ulos -tilanne, joskin jälkiviisasteluna voi todeta ettei sekään pelastanut Ilvestä tänään. Ennen Laaksosen jäähyä tuli jostain tyhjästä puolentoista-kahden minuutin jakso jossa Lukon pelissä oli yhtäkkiä kummasti järkeä ja ryhtiä ja ajatusta. Tämä tilapäinen häiriö päättyi kuitenkin Laaksosen katsomopurkuun.

Yhtä tyhjästä ja yllättäen pääsi Lukko tekeen ekan maalinsa. Toiseen päähän en nähnyt kuka oli se Ipan pakki joka oman maalinsa takana sössi kiekon Hadelle, joka puolestaan toimitti kiekon Viinaselle joka napautti lätkän aivan Toivosen maalin ristikkoon. Tuli nopeasti ja sinänsä vaarattomasta tilanteesta. Muutama minuutti eteenpäin ja Lukon hetkellisen hallinnan (harvinaista tänään) päätteeksi ykkönen haki ja haki ja lopulta nätti passi pakille josta Pettinen nousi ja antoi tykin huokaista. Peli tasan ja siinä vaiheessa joutui peruspessimistikin katsomossa toteamaan että prkl tästä tulee sittenkin jääkiekko-ottelu.

Kolmannen erän alkuun toinen käsittämätön huolimattomuus-kategoriaan mahtuva kiekko katsomoon tilanne, tällä kertaa "liigan paras maalivahti" oli huolimaton kiekon kanssa. Ilveksen ylivoiman taso onneksi laski ottelun edetessä. Sitten tulikin Laaksosen aika kuitata hölmö jäähynsä, ehkä Toivosen nukahduksen suosiollisella avustuksella mutta joka tapauksessa röyhkeä nousu laidasta maalille ja limppu etunurkasta sisään.

Positiivista:
+ paskallakin pelillä pisteet kotiin
+ Tuomainen - yritystä, voimaa ja vauhtia (lisää peliaikaa!)
+ Haataja - ei loistanut mutta osoitti että jos tilaa annetaan niin täältä pesee
+ Kovanen ja Pettinen vetää kovia minuutteja
+ Laaksosen asenne ja oman virheen kuittaus voittomaalilla

Ei-ihan-niin-positiivista:
- peliesitys oli ekassa erässä HUONO, muutenkin heikohko
- ylivoima oli tuskaista ja tehotonta, kakkosella verkkaista
- Peki haki Hadea monessa tilanteessa puoliväkisinkin, tilaa olisi ollut jakaa muuallekin
- Pettisellä kaks todellista maalipaikkaa (Lukon ainoat) jo ekassa erässä, ei maalia
- Ben-Amor ei taklaa, ei ärsytä, mikäs sen miehen rooli olikaan?
- Fogi, Aaltonen, Virtala - vuorollaan kokoonpanon ulkopuolella, peliaikaa jätkille!
- ulkkarit (lue:Jacina+Collins), pakko laittaa negapuolle, yli kaks erää tänään eniten joukkueesta yössä, kolmannessa erässä pari väläytystä, mutta onko se ulkolaisvahvistuksen tarkoitus? Edelleen peräänkuulutan tilaa ja peliaikaa edellisessä kohdassa mainitulle kolmikolle.

Ja heti editointia kehiin, kaks asiaa: jokainen maali tässä ottelussa voidaan tavallaan laskea halvaksi jos näin halutaan, vähiten sitä taisi olla Pettisen maali joka Ilveksen tilannetta edeltävästä virheestä huolimatta oli ihan pelattu paikka ja rehellinen kuti.

Toinen josta unohdin mainita: kun huomioidaan erään (tänään täysin yössä olleen #15 Lindgrenin) taannoisen siirron aiheuttama kohu ja tälläkin forumilla vallinnut lynkkausmieliala, oli hallin vastaanotto mitäänsanomattoman valju ja vaisu. Noin kahteen otteeseen kuului jonkinlaista vihellystä, siinä kaikki. Tavallaan olen jopa hyvilläni että asiattomat kommentit eivät enempää ottaneet ilmaa alleen, mutta jonkinlainen kunnon vihellyskonsertti olisi ehkä ollut osaltaan omiaan luomaan henkeä muuten niin hengettömään matsiin. Porilaisten "juudas"-banderollit aikanaan Tähtiselle olivat selvästi... sielukkaampia kuin Hakametsän esitys tänään (tai sitten ei parvelle kylttejä näkyny).
 
Viimeksi muokattu:

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Millä tavalla Lukon maalit sitten olivat halpoja? Vertaen esim. Ilveksen? Pitää katsoa nelosen maalikooste..

Tuli tämäkin selväksi: halpa maali on sellainen, joka tehdään vastustajan kokemattoman tai muuten vaan huonon (lue halpa pelaaja) virheen seurauksena.
Toisin päin: jos Antti Laaksonen (tai muu kallispalkkainen pelaaja) tekee virheen, jonka seurauksena tehdään maali, sitä voidaan sanoa kalliiksi.

Lukon voitto kirvoitti meikäläisestä melkoiset karjahdukset kotisohvalla. Ei tarvitse vähään aikaan kuunnella sisämaan porilaisten leuhkimista.
 

Oliver Twist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toinen josta unohdin mainita: kun huomioidaan erään (tänään täysin yössä olleen #15 Lindgrenin) taannoisen siirron aiheuttama kohu ja tälläkin forumilla vallinnut lynkkausmieliala, oli hallin vastaanotto mitäänsanomattoman valju ja vaisu. Noin kahteen otteeseen kuului jonkinlaista vihellystä, siinä kaikki.

Ne oli ehkä juurikin ne kaksi hetkeä, kun Pertillä oli kiekko. Eikä nuokaan hetket kauaa kestäneet. Jotenkin uneliaan oloista pelin ulkopuolella pyörimistä. Ei noilla näytöillä taida suunta enää olla kuin Poriin konsanaan.

Kylläpä Ilves onnistui taas pissimään omille koivilleen, kiitos siitä! Kuukan loukkaantuminen harmittaa vietävästi. Ensi viikolla nro 50 paikkaamassa? Tätä kauhulla odottaen...
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Laaksosen kyllä näytti miksi hankittu Lukkoon. Röyhkeästi kulmasta kiekko väkisin maalille ja verkon perukoille. Itseluottamus kohdallaan. Jatkaa edelleen positiivisia otteita. Hienoa että lähti vierasmatkalta pisteet kotiin, eikä haittaa että oliko huonoa peliä tai ei. Lauantaina kriisijoukkue vastassa, pakkovoitto.

Edit, Kuukan tilanteesta lähtee video liigalle. http://www.ilves.com/kommentit141008.php
 
Viimeksi muokattu:

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaksi selkeää käännekohtaa:

1. Kuukan loukkaantuminen lamautti joukkuetovereita
2. Kuukan loukkaantuminen lamautti pelinjohdon

Miksi ihmeessä yht'äkkiä Sakke laittoi toisen erän jälkimmäiselle puoliskolle Kauvosaaret pelaamaan Saarenheimoja vastaan? Määttäset nollasivat tuon tehoketjun puolitoista erää lähes täydellisesti, mutta Ilves muutti peluutusjärjestystä aivan yllättäen ja kahdella pikamaalilla Saarenheimot kuittasivat pelin tasoihin. Pakitkin pelasivat nuo maalitilanteet huonosti, mutta kaksikko Tukonen&Marjamäki pelasi tilanteet laiskasti. Tuo kaksikko on ollut yhdessä todistamassa liian monta maalia lähietäisyydeltä ja Saken pitää piakkoin katsella muita kombinaatioita. Pelimiehiä molemmat, mutta yhdessä pelatessaan omissa kolisee.

Ilves oli puolet matsista todella vahva, mutta puolestaan tuon kulminaatiopisteen jälkeen otteet olivat sekavia.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Juupe jutteli pelin jälkeisessä radiohaastattelussa siihen malliin, että ketjumuutoksia olisi tulossa. Toivottavasti myös Sakke ostaa ajatuksen.
 

Fordél

Jäsen
Miksi ihmeessä yht'äkkiä Sakke laittoi toisen erän jälkimmäiselle puoliskolle Kauvosaaret pelaamaan Saarenheimoja vastaan? Määttäset nollasivat tuon tehoketjun puolitoista erää lähes täydellisesti, mutta Ilves muutti peluutusjärjestystä aivan yllättäen ja kahdella pikamaalilla Saarenheimot kuittasivat pelin tasoihin. Pakitkin pelasivat nuo maalitilanteet huonosti, mutta kaksikko Tukonen&Marjamäki pelasi tilanteet laiskasti. Tuo kaksikko on ollut yhdessä todistamassa liian monta maalia lähietäisyydeltä ja Saken pitää piakkoin katsella muita kombinaatioita. Pelimiehiä molemmat, mutta yhdessä pelatessaan omissa kolisee.

Samaa ihmeteltiin täälläkin ja tosiaan Marjamäki ja varsinkin Tukosen pelaaminen oli tänään laiskaa ja puolustuspäässä tällaiset otteet näkyvät heti taululla. Tosiaan parempi varmasti kokeilla vähän erilaisia kombinaatioita jatkossa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tuli tämäkin selväksi: halpa maali on sellainen, joka tehdään vastustajan kokemattoman tai muuten vaan huonon (lue halpa pelaaja) virheen seurauksena.

Juurikin näin. Logiikka on pettämätön. Enpä noista Lukon maaleista yhtään halpaa löytänyt, ainakaan niillä kriteereillä joita itse pidän olennaisina kun puhutaan halvoista maaleista. Jääkiekossa miltei jokainen maali tulee jonkinasteista vastustajan virheestä. Aniharvassa ovat nykyään omasta päästä suoralla hyökkäyksellä tehdyt klap-klap-maalit. Lukon maaleissa hienoa viimeistelyä.

Hyvä näin. 3 pistettä hyvään saumaan. Raumalaisten takki kun tuntuu kääntyvän jopa kesken ottelun, niin olisi hyvä muistuttaa kuten Urama pelin jälkeen tiivisti : Lukon pelityyli on haastava ja vaatii paljon treeniä ja toistoa. Peli ei missään nimessä ole valmista ja takkiin tulee välillä. Kärsivällisyyttä.
Nelosen maalikoosteessakin näkyi aika hyvin kuinka Lukon peli on kuitenkin muuttunut viime kausista. Kiekkoa pidetään todella maltillisesti. Viinanen on huippuiskussa Haatajan ohella ja heille Uraman kiekko sopii täydellisesti.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Hieno nousu Lukolta 2-0 tappioasemasta 2-3 voittoon. Miellyttävää huomata ettei tämän kauden Lukon selkäranka katkea pahoissakaan paikoissa.

Hienoja maaleja nuo Lukon kaksi ensimmäistä, jotka menivät yläpesään. Ottoa aina silloin sun tällöin parjataan, mutta nyt taisteli viivan hienosti kiinni, ja näin Laaksonen pääsi tekemään hienon nousun maalille ja iskemään ottelun voittomaaalin.

Onkos tuosta Laaksosen taklauksesta olemassa muuta videokuvaa, kuin se jonka ipa toimitti Muukkoselle?
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Oli kyllä sekava peli. Ilves karvasi hyvin ottelun alkupuolella ja Lukko ei oikein löytänyt keinoja siihen. Ilves oli ottelun alun selkeästi niskan päällä, mutta Lukon ensimmäisen maalin jälkeen tuntui Ilvekselle tulevan pieni paniikki vai alkoiko vaan joukkueella jalat painaa? Kuitenkn Lukko pääsi hienokseltaan niskan päälle toisen erän vanhetessa. Ja mielestäni Lukon merkeissä mentiin lähes kokonaan viimeinenkin erä.

Täytyy kyllä olla hieman pettynyt Ilveksen faneihin, tuli osittain lähdettyä katsomaan peliä koska se oli Lindgrenin ensimmäinen Ilveksen vieraana, oli kyllä vaisu tunnelma. Lindgrenin omin sanoin: "Olen vähän pettynyt tamperelaisyleisöön. Etukäteiskohun perusteella odotin paljon pahempaa."(Länsi-Suomi)

Erityismaininta vielä Miikka Tuomaisesta, todella loistavaa peliä ja hienosti haki taklauksia ja piti kiekkoa. Tätä lisää.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ottelun ratkaisu oli kyllä hyvin kuvaava. Maalintekijän piti olla jo suihkussa tuossa vaiheessa. Mutta nää on näitä, polvi sisään - polvi ulos, pienestä kiinni pelit.

Itse peli oli tosiaan Ilveksen hallussa tuohon loukkaantumiseen asti. Sen jälkeen paketti hajosi täysin ja Lukko kuittasi helpot pisteet, jotka Ilves tarjosi tällä kertaa.

Seuraavissa peleissä kannattaa pelata pitkävetoa Ilvestä vastaan, sen verran paljon kolmen pakin (tai neljän oikeastaan) ja kolmen hyökkääjän poissaolot näkyvät.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Ottelun ratkaisu oli kyllä hyvin kuvaava. Maalintekijän piti olla jo suihkussa tuossa vaiheessa. Mutta nää on näitä, polvi sisään - polvi ulos, pienestä kiinni pelit.

No eipäs nyt liioitella. Siinä oli huonoa onnea vastaanottajalla ja myös huonosti vastaanotettu taklaus(vaikka se ei taklaus ollutkaan, pieni "tönäisy" paremminkin.) Jos tuosta tulee jotain rangaistuksia Laaksoselle, niin sitten joka pelistä voisi lähettää videoita katsottavaksi Muukkoselle.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
No eipäs nyt liioitella. Siinä oli huonoa onnea vastaanottajalla ja myös huonosti vastaanotettu taklaus(vaikka se ei taklaus ollutkaan, pieni "tönäisy" paremminkin.) Jos tuosta tulee jotain rangaistuksia Laaksoselle, niin sitten joka pelistä voisi lähettää videoita katsottavaksi Muukkoselle.

"Pieni tönäisy" polveen ja kaksi kuukautta saikkua? Selvä homma. Otteluvalvoja ilmeisesti sitten katseli omiaan, saas nähdä katseleeko Muukkonenkin.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
"Pieni tönäisy" polveen ja kaksi kuukautta saikkua? Selvä homma. Otteluvalvoja ilmeisesti sitten katseli omiaan, saas nähdä katseleeko Muukkonenkin.

Pieni tönäisy polveen? Ei Laaksonen nyt mihinhään polveen taklannut. Jos polvet osuivat yhteen, oli se täysi vahinko.Eihän tuomiot voi perustua siihen mitä toiselle käy, varsinkin kun tämäkin oli aivan täysin vahinko. Ei mitenkään voi sanoa että Laaksonen yritti vahiingoittaa Kuukkaa(?).
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
No eipäs nyt liioitella. Siinä oli huonoa onnea vastaanottajalla ja myös huonosti vastaanotettu taklaus(vaikka se ei taklaus ollutkaan, pieni "tönäisy" paremminkin.) Jos tuosta tulee jotain rangaistuksia Laaksoselle, niin sitten joka pelistä voisi lähettää videoita katsottavaksi Muukkoselle.

Älä lässytä. Juurihan Seikola sai kolme peliä pannaa puhtaasta, mutta ylikovasta niitistä.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Älä lässytä. Juurihan Seikola sai kolme peliä pannaa puhtaasta, mutta ylikovasta niitistä.

Höpöjä, ei ennenkään mistään tönäisyistä sentään ole rangaistuksia jaeltu. Taisi Kuukalta vaan luistin jäädä johonkin railoon, kun tönäisy tuli, mistäs näitä tietää. Seikolan rangaistus sen sijaan oli ihan oikein, täydellistä vastustajan kunnioittamattomuutta. Piittaamattomuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös