Älkää kysykö miksi, mutta minulla on ollut tänään sellainen kutina, että Ipan pakka on niin sekaisin että JYPin maalimäärä on 6-9 ja Ilveksen pyöreä nolla. Onhan tuo aika hurja veikkaus mutta pitkävetoon pistäisin 7-0, jos kävisin laittamassa.
Edit: Ennustan myös että Helenius ei torju yli 20 torjuntaa tässä pelissä, pitäen taas maalinsa puhtaana.
Nyt saattaisi palaa kiinni, mutta osasin valitettavasti odottaa juuri jotain tälläistä, vaikka peli oli erinomainen koko joukkueelta ja kaikki pelaajat pelasi hyvän pelin.Sipiläinen myös totutun paska.
Sipiläinen myös totutun paska vaikka "syötön" saikin, Roine ajaisi saman roolin 100x paremmin, mutta mieluiten Miika toki hyökkäävämpään rooliin.
Mikäli tykkäät pelin ulkopuolella surffaamisesta, oman miehen merkkaamatta jättämisestä sekä epävarmoista syötöistä niin Sipiläinen onnistui, oli jopa täydellinen... Niin ja kyllä, koska on ihmetelty minun Sipiläisfobiaa, niin otin Ollin tänään erityistarkkailuun ja en tykännyt näkemästäni...
Valitettavasti en omista tarpeeksi laadukasta videokameraa, että voisin sinulle näitä hetkiä ikuistaa.Ok, tuo argumentointi on niin aukotonta, että eihän sitä voi vastustella =)
Mikäli tykkäät pelin ulkopuolella surffaamisesta, oman miehen merkkaamatta jättämisestä sekä epävarmoista syötöistä niin Sipiläinen onnistui, oli jopa täydellinen... Niin ja kyllä, koska on ihmetelty minun Sipiläisfobiaa, niin otin Ollin tänään erityistarkkailuun ja en tykännyt näkemästäni...
Seurailin myös Ilvosta, kun itsellä oli vähemmälle jäänyt aiemmin. Se joka sanoo, että tuo voisi stuntata Viitasta, ei ole kyllä lainkaan perillä jääkiekosta, omassa päässä täysi lapanen, mutta offensiivisesti ns. kartalla.
Hassu juttu. Vaikka Masi Marjamäellä ei ollut yhtään mitään tekemistä Vatasen loukkaantumisen kanssa, hänet silti tuomittiin ottelun pelikieltoon
Hassu juttu.
Mitä tämmöisiä tilanteita pelissä esiintyi, että voit sanoa Ilvosen olleen täysi lapanen omassa päässä?
Et voi yksinkertaisesti olla tosissasi? :D Nyt on Sergei kyllä sekaisin kun seinäkello.
– Sikäli kun pelaajien jalkojen yhteentörmäys on seurausta Vatasen väistämisestä, katson, että Marjamäen taklaus tulee siinä vaiheessa kun, Vatanen ei ole enää kiekollinen pelaaja, jota voidaan taklata.
Mitähän siitä tulisi jos tällaiset taklaukset otettaisiin pois? Näitä sattuu arvioni mukaan 20 pelissä. Dufvan sanoin. "Olisi perkele pelannut (ja ottanut taklauksen vastaan) eikä pelännyt!" Hassu juttu muuten sekin, että tuomarit eivät nähneet tilannetta edes 2min arvoisena, joka oli täysin oikea näkemys, ja kurinpitäjäkin sanoi että tilanne oli ehkä 2min arvoinen, mutta nimen perusteella annetaan pelikieltoa.
– Korostan, että jos Marjamäelle ei olisi annettu aiempaa varoitusta, myöskään tässä tapauksessa ei olisi aihetta määrätä ottelurangaistusta.
Lisäksi kurinpitäjä kehitti uuden termin, "ryntäyksen arvoinen vauhti" -termin. Olisi mukava kuulla mikä nopeusrajoitus on kyseessä, sillä käsittääkseni sielä kaukalossa saa luistela niin kovaa kuin tahansa ja taklata niin kovilla vauhdeilla kuin tahansa. Harmi että kovaa pelaavat pelaajat kärsivät, kun junnut paskoo housuun eikä ota taklauksia vastaan.
Pitäisikö minun nyt vaahdota kaikista JYPin pelaajista, jotka eilen koskivat Niinimäkeen, kun Jesse loukkaantui yhdessä yhteentörmäyksessä? Pitäisi vissiin kirjoitella että "Lahti ja Riska olivat osallisina Niinimäen loukkaantumisessa. Keskittyykö Lahti ja Riska ensi pelissä pelaamiseen vai jatkuuko vastustajien ajojahti?", kuten tämä yksi Jatkoajan sankari, Micke Suopuro, kirjoittaa ennakossaan.
Mitä tämmöisiä tilanteita pelissä esiintyi, että voit sanoa Ilvosen olleen täysi lapanen omassa päässä?
Mitä tämmöisiä tilanteita pelissä esiintyi, että voit sanoa Ilvosen olleen täysi lapanen omassa päässä?