Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

The Who – ja tuulimylly pyörii

Viestiketju osiossa 'Vapaa keskustelu' , aloittajana oiler99, 09.12.2012 klo 22.58.

  1. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    Onkos Jatkoaikalaisten keskuudessa The Whon ystäviä? Itselleni bändi on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä. Helsingin-konsertti 9.7.2007 oli aikanaan tajunnanräjäyttävä elämys, ja sen jälkeen The Who on lukeutunut suosikkibändeihini. Oli se loistoyhtye jo ennenkin sitä, mutta tuo konsertti teki minusta kertaheitolla fanin.

    The Who on se kolmas lenkki 1960-luvun brittirockin pyhästä kolminaisuudesta. Ne kaksi muuta suurta yhtyettähän ovat The Beatles ja The Rolling Stones. Livebändinä The Who on ollut aina järisyttävä ja on sitä vielä nykyisinkin. Vaikka Keith Moon ja John Entwistle ovat poissa, ei The Whon maine siitä ole kärsinyt vaan he soittavat vieläkin loppuunmyydyillä stadioneilla ja areenoilla ympäri maailmaa. Zak Starkey on tuonut nyky-Wholle paljon sitä vanhaa taikaa takaisin, aivan uskomaton kannuttaja! Eikä sovi tietenkään unohtaa Pete Townshendin kuuluisaa tuulimyllykättä ja Roger Daltreyn loistavaa ääntä.

    The Whon tuotannon keskeisimmät albumit löytyvät vuosilta 1969-1973. Tommy-Who's Next-Quadrophenia onkin sellainen levykolmikko, ettei monelta yhtyeeltä vastaavaa löydy. Quadrophenia-teemallahan The Who kiertää tällä hetkellä Amerikkaa ja varmaan Euroopan-kiertue on tulossa ensi vuonna.

    The Whon vaikutus myöhempään rockiin ja etenkin punkiin on kiistaton. My Generationistahan se kaikki lähti. Won't Get Fooled Again, Baba O'Riley, I Can't Explain, Who Are You... listaa voisi jatkaa kuinka kauan. Ehdotonta klassikkokamaa.

    Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suurimmista.
     
    teppana tykkää tästä.
  2. Vanhapuuma Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYPinkylä, Green Bay Packers, HJK
    On. Ja minulle se suurin, ei yksi suurimmista. Ja en voi kuin todeta, että olihan jo aikakin avata tällainen ketju, ellei Jatkoajan uumenista tällaista jo löydy.

    The Who avautui minulle aivan uudella tavalla noin kymmenisen vuotta sitten kun ostin vihdoin itselleni Quadrophenia-albumin HMV-Storesta Lontoosta. Ensimmäinen kerta Lontoossa tuolloin itselläni, joten voiko olla parempaa soundtrackia Lontoon kiertelyyn? Kuuntelin sitä hämmästyksissäni, ja käytännössä koko sen ajan kun kävin yksikseni katuja pyörimässä. En ole sen jälkeen päässyt ylitse tuosta tunnelmasta.

    Vaikka bändin tuotanto alkaa hyytymään Quadrophenian jälkeen, mitään noin kovaa en ole koskaan kuullut, ja minulle on aivan se ja sama vaikka Face Dances ei ole kovin kummoinen levy: the Who on kaikkien aikojen bändi. Pidän kyllä vielä todella paljon esimerkiksi Quadrophenian jälkeisestä Who by Numbersista, joka on hyvin aliarvostettu levy the Whon tuotannossa, Who Are Youlla on joitakin todella tiukkoja vetoja (esim. rockeri Trick of the Light), mutta levyllä jo kuulee, että ei ne Duracell-puputkaan loputtomiin kestä eikä myöskään Keith Moon, vaikka kaikkien aikojen rock-rumpalina häntä pidänkin.

    The Whossa parasta on minusta se, että yksikään nelikosta ei ole yksinään teknisesti kovin taitava muusikko (paitsi no, olihan Entwhistle itse asiassa todella kykenevä rock-basisti), niin kokonaisuus on niin paljon enemmän kuin osiensa summa. Keith Moon ei ole perinteisessä mielessä kovinkaan hyvä rumpali, eikä osaisi soittaa (eikä ilmeisesti osannutkaan - mitä nyt Dear Boy-elämänkertaa lueskelin) esimerkiksi jazzia pätkääkään, hän teki rummuistaan instrumentin, joka ei ollut rytmiryhmästä kuullutkaan. Keith Moonille rummut oli soolosoitin, ja sen näki ja kuuli kaikesta. Daltrey ei ollut koskaan sellainen rock-jumala kuin vaikkapa Robert Plant, mutta Plant ei olisi koskaan voinut laulaa niitä biisejä mitä Townshend teki. Ne olisivat olleet sitten jo jotain ihan muuta, ei välttämättä hyvässä mielessä. Townshend oli mastermind, mies joka teki yksinkertaisuudesta uskomatonta taidetta, eikä ole ihme, miksi niin rock- kuin punk-skenessä miestä arvostetaan edelleen. Ei kovin yleistä punkkareiden keskuudessa siis. Ja tekipä vielä yhden hyvin progressiivis-vaikutteisen levyn, jo yllämainitun Quadrophenian.

    Huomattavaa on myös se, että jokainen levy on hyvin erilainen edelliseen verrattuna. Ja vieläpä todella kova, Keith Moonin elossa ollessa vielä. Eikä tuo 2007 ulos tullut Endless Wirekaan huono ole, parempi kuin ne pari 80-luvun räpellystä.

    The Who on minulle kuin Jumala uskovaisille. Tekipä se mitä tahansa, mikään ei muuta kantaani: kyseessä on kaikkien aikojen kovin rock-bändi. Ikinä. Jos tämä nyt ei jollekin selvinnyt.
     
  3. finnjewel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, KooKoo
    Toki The Who on ollut meikäläisellekin ns. yksi suurista. Innostus alkoi täydellä teolla kuuluisasta "Live at Leeds"-livealbumista, jota aikoinaan pidettiin live-tallennusten edelläkävijänä. Paikallisesta levykaupasta tuli sitten tilattua alkuperäinen "Tommy"-rock-ooppera, tupla-lp. Ei ollut normaalissa myynnissä, albumilta repäisty single "Pinball wizard" oli jotenkuten tuttu jo silloin.

    Saman levykaupan alennuslaarista (!) löytyi, jostain syystä, vähälle huomiolle jäänyt The Whon ensimmäinen teema-albumi "The Who Sell Out", jolta iloksenne avausraita, ilmeisesti aikaansa edellä ollut Armenia, City in the Sky.

    The Who lienee jossain määrin tullut uudemman sukupolven tietoon myös CSI-sarjojen ansiosta; ilmeisesti tuottaja on suuri The Who-fani.
     
  4. Vanhapuuma Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYPinkylä, Green Bay Packers, HJK
    Lainaus:
    Itse asiassa, Sell Out taitaa olla jenkki-yleisölle paljon tutumpi kuin muu the Whon tuotanto, lähinnä "I Can See for Miles"-singlen takia. The Whon ongelmahan oli ennen kaikkea se, että eivät repäisseet oikeastaan yhtään sellaista klassikko-hittiä kuin monet muut aikansa suuret bändit. Muistaakseni eivät saaneet yhtään ykköshittiä USA:n tai Brittien listoille, jos en nyt aivan väärässä ole (enkä jaksa tarkistaa). Rollareilla oli Satisfactionit ja Beatlesillä melkein mikä tahansa, mutta the Whon profiili jäi lopulta vähän albumien varaan, jotka olivatkin sitten täyttä klassikkokamaa monen rock-diggarin levyhyllyssä. My Generation taitaa olla se tunnetuin hitti, no ainakin ennen "eikö tuo ole se CSI-tunnari"-juttuja, ja I Can See for Miles toki USA:ssa.

    Live at Leedsistä tuli muuten mieleen, että ostin tuossa viikko sitten levymessuilta The Whon Live at Hull-tuplaplatan, joka on samalta kiertueelta kuin Live at Leeds (eli vuodelta 1970). On muuten kovaa kamaa, vaikkakin biisilista on käytännössä täysin sama, mutta ehkä uutuutensa vuoksi jotenkin tiiviimpi paketti ja tällä hetkellä olisin sanomassa, että mieluummin pistän tuon Live at Hullin soittimeen kuin Live at Leedsin. Suosittelen hankkimaan!

    Lisäyksenä, tsekkasin juuri noita Live at Hull-faktoja, eli itse asiassa Hullin keikka on Leedsiä seuraavana päivänä äänitetty, joten siitä sitten valitsemaan!
     
  5. McBean Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
    "Can anybody play the drums? I mean someone good!"

    Lainaus:
    Ja bändi itse piti Hullia parempana keikkana, mutta John Entwistlen basson äänityksessä oli ongelmia, joten Leeds julkaistiin (Hullin bassoraidat restaurointiin tätä myöhempää julkaisua varten).

    The Who on aina itselle ollut *se* bändi, joten ilahduttavaa löytää samanmielisiä Jatkoajasta. Tosin vaikea lisätä mitään aiempien kirjoittajien teksteihin.

    Omalla kohdalla kiinnostus heräsi 90-luvun puolivälin aikoihin kun 5:15 ja Pinball Wizard soivat usein Radio Cityllä. Tämä johti kokoelman ja myöhemmin Who's Nextin hankkimiseen. Täydellinen sekoaminen bänsiin tapahtui sitten kun näin vuoden 2000 Royal Abert Hallin keikan tv:stä (Entwistlen bassosoololla on merkittävä rooli asiassa).

    Ei siis ihme että monista todella vahvoista levyistä - Tommy, Who's Next, Quadrophenia ym. - huolimatta, The Who loi maineensa live-esiintymisillään. Tämä perustui bändin energiaan ja arvaamattomuuteen lavalla sekä Pete Townshendin, Roger Daltreyn ja Keith Moonin kiivaaseen kamppailuun näkyvyydestä. Entwistle taisi jossain haastattelussa todeta että kolmen muun temppuillessa, hän totesi että on helpointa keskittyä vain soittamiseen.

    Tässä muutamia itseeni vaikutuksen tehneitä pätkiä vuosien varrelta:

    A Quick One (While He's Away), 1968

    Sparks, Woodstock 1969

    Young Man Blues, 1970

    I'm Free, 1975

    Won't Get Fooled Again, 1978

    Baba O'Riley, 2001

    Levyistä itselleni Quadrophenia on ehdottomasti ykkönen: bändi uransa huipulla, vahvoja monipuolisia melodioita. Teini-ikäisen Jimmyn tarinaan paikkansa hakemisesta elämässä ja monien pettymysten kautta itsensä hyväksymiseen moni pystyy varmasti samaistumaan.

    Asiaan liittyen Yle Teema esittää tänä iltana Quadrophenia: Can You See the Real Me?-dokkarin albumin tekemiseen ja sen vaikutuksiin liittyen.

    Sikäli sääli ettei Whon viime syksynä Jenkeistä alkanut ja tänä kesänä Eurooppaan tuleva Qudrophenia-kiertue ylety Suomeen asti, etenkin kun livekunto on edelleen kohdallaan. No, sentään pääsin näkemään Whon 2007 Hartwall Areenalla. Odotukset olivat tuolloin korkealla, enkä pettynyt.

    Tälläisiä hajanaisia ajatuksia ja klippejä Who-fanilta. Toivottavasti 70 vuotta lähestyvät Daltrey ja Townshend jaksavat vielä painaa monta vuotta. Musiikki tulee elämään ikuisesti joka tapauksessa.
     
  6. Evil Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ryan O’Reily (Oz), Ryan O’Reilly (Blues)
    Loistava bändi. Muistuttaa koostumukseltaan Led Zeppeliniä melko lailla: laulajana komeaääninen seksisymboli, kitaran varressa nerokas multitalentti, rumpalina raskaskätinen seinähullu ja basson varressa se vaitelias neljäs mies, liima joka sitoo kuvion yhteen.

    Ehdottomia lempialbumeitani kautta aikain ovat Who's Next, Quadrophenia sekä yksi maailman kovimmista livelevyistä, Live At Leeds. Whon repertuaarista löytyy kuitenkin paljon muutakin hyvää, ihan alkuaikojen moppipopista kunnianhimoisten teemojen kautta loppukauden diskosäksätyksiin. Endless Wirelta en odottanut juuri mitään, mutta hyvä levyhän sekin on.

    Vastikään luin Townshendin elämäkerran, mielenkiintoinen ja valaiseva opus. En tiennytkään herran olleen noin sekaisin; viina ja huumeet, seksuaalisuuden patoutumat sekä hurahtaminen intialaisen gurun systeemeihin taatusti repivät miestä. Demoneita joka lähtöön.
     
  7. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
  8. Vanhapuuma Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYPinkylä, Green Bay Packers, HJK
    Lainaus:
    Ei löydy kyllä minulta, enkä edes tiennyt, että tuollaisia voi tilailla. Joten kiitokset linkistä! 2007 keikka oli kyllä todella kova, jopa ilman the Who-värilaseja (pari kaveria oli katsomassa keikkaa myös, ja tuttuja olivat lähinnä "CSI-tunnarit", mutta rock/metal-miehiä kumminkin, ja totesivat, että oli kyllä perkeleen kova keikka. - Myöhemmin ovat kyllä tutustuneet jo Who's Nextiin, Quadropheniaan ja Tommyyn, luonnollisesti). Oma mielipiteeni on, että toiseksi kovin keikka, millä olen koskaan käynyt. Edes Entwistle ollut mukana - ykkösenä olis. Keith Moon mukana, asiaa ei tarvitsisi enää spekuloida. (Jos nyt ketään kiinnostaa, niin Rage Against the Machinen keikka Provinssissa 2000 oli kovin missä olen ollut paikan päällä - bändinä ei peittoa the Whota mitenkään, mutta oli kuitenkin tuolloin vielä ns. "tuore" bändi, eli "at their prime", joten tästä syystä menee ohi jopa the Whosta)

    Mutta niin, Quadrophenia-dokkari oli kyllä hyvä, piti pariinkin kertaan se katsoa. Olisi saanut olla pidempikin. Hauskoja pikku juttuja tuli esiin, joita en ollut tajunnut aiemmin (edes niin ilmiselvää juttua, että tosiaan kaikki nuo intropätkät ja "luonnonäänet" viittasivat Jimmyn sen hetkiseen paikkaan, missä kaveri luuraa). Mielenkiintoistahan tuossa Quadropheniassa on se, että se on hyvin epätyypillinen levy the Wholta, koska se ei oikein meinaa toimia livenä. Tämä taisi johtua nimenomaan siitä, että taustakasetit eivät oikein meinanneet toimia (kun Q pitää sisällään aika paljon noita torvisektioita sekä syntikoita), ja taisipa ainakin dokkarin mukaan Looniella olla kova meno päällä - mitä nyt vähän elefantin tainnutusainetta ennen keikkaa.

    Niin tosiaan, en ole vielä ehtinyt lukemaan Townshendin elämäkertaa, kun on kerran suomennettukin, mutta isäpapalle ostin tuon synttärilahjaksi ja pitäisi se siltä kohtapuoliin nyysiä luettavaksi. Keith Moonin elämänkerran Dear Boyn luin jo useita vuosia sitten, oli muuten todella hupaisa kirja, ja suosittelen ehdottomasti kelle tahansa Who-diggarille. Tosin, kuten Moonin elämäkin, loppua kohti siitä tuli vähän surullisempaa luettavaa... "Not to be taken away"

    (Onpas vaikeata, minulla, eli Pete TownsHend ja John EntWIstle, ei Pete Townsend ja John Entwhistle. )
     
  9. Vanhapuuma Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYPinkylä, Green Bay Packers, HJK
    Lainaus:
    Jotakin samaa bändeissä kyllä on roolitukseltaan. Joskin, täytyy kyllä myöntää (tämä tulee ymmärtää siinä mielessä, että vaikka the Who on itselle se kovin bändi, Zeppelin ei ole kaukana mutta kuitenkin), että Moonia olen aina pitänyt huikeampana rumpalina syystä tai toisesta. Moon ei kuulu rytmiryhmään, vaan sooloryhmään - tai paremmin sanottuna: filliryhmään. Soolothan nyt eivät olleet mitään kummoisia, mutta muun bändin soittaessa Moon oli kuin pieni eläin, ei raskaskätinen vaan nimenomaan käsittämättömän keveäkätinen apina, jolle metronomi ei merkitse pätkän vertaa (paitsi pakotettuna Who's Nextillä). Kovia rumpaleita silti molemmat, erityylisiä toki, mutta omassa bändissään legendoja kumpainenkin.

    Entwistle ja John Paul Jones olivat lopulta hyvin samantyylisiä. Erittäin taitavia muusikoita, vähän syrjäänvetäytyjiä mutta kummankin bändin biisejä kun kuuntelee, ei voi kuin ihastella näiden kontribuutioita. Huhhuh.

    Daltrey ja Plant, kummatkin rock-jumalia, mutta kyllähän kieltämättä Plant oli monipuolisempi laulajana. Daltrey toimi silti hyvin the Whossa, ja ei bändiä voisi oikein kuvitella Plantin ollessa nokkamiehenä. Tämä toki tällaisena jälkikäteisviisasteluna.

    Townshend ja Page, Page vie kitaristina, mutta Townshend oli se säveltäjänero. Page vie kitaristina siinä mielessä, että kuinka monessa biisissä on Townshendin soolo? Itselle tulee äkkiseltään mieleen vain "Naked Eye", joka on kyllä hyvä soolo, mutta vähän vaivalloisesti toteutettu. Pagehan nyt veti noita sooloja harva se biisi ja keikka, mutta mitä nyt olen Zeppelinin live-keikkoihin jälkikäteen tutustunut, niin ovathan ne toisaalta välillä aika puuduttaviakin. Tässä tulee vähän se ero, mikä originaali-mod -bändissä ja 70-luvun klassikkorockissa on. Kummatkin lähellä sydäntä, mutta tuskin on ihme, miksi 70-luvun punkkarit arvostivat the Whota ja Zeppeliniä dissasivat. Jos nyt punkia haluaa minään kriteerinä pitää, mutta ihan tyylierottelun takia tämä anekdootti.

    Lainaus:
    Tämä muuten on ehkä kovin live-veto, ikinä. Löytyy kyllä kokonaisuudessaan niin DVD:nä kuin CD:näkin, toimii myös sellaisenaan eikä pelkästään the Whon huippusuorituksen takia. Taj Mahal, Rollarit, Jethro Tull, naminami. Ja olihan se Marianne Faithfull myös ihan kissa, vielä tuolloin. DVD-setin huippukohtia ovat toki myös ne hetket, kun Moon ja Townshend päättivät örveltää Stonesin keikan aikana.
     
  10. yyz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
    Kerrassaan loistava orkesteri. Toinen suurista meikäläiselle.

    Pääsin tsekkaamaan kavereiden lavakunnon meneillään olevalla Quadrophenia -kiertueella tammikuussa Yhdysvalloissa ja voin sanoa, että kannattaa käydä katsomassa Euroopassa, jos vaan on mahis. Bändi on todella hyvässä vedossa.

    Ja hei, Quadrophenia alusta lopuun + 70-luvun alkupuolen hitit encoressa, eihän siitä enää bileet parane.
     
  11. Evil Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ryan O’Reily (Oz), Ryan O’Reilly (Blues)
    Lainaus:
    Raskaskätisyydellä tarkoitin, että Moon The Loon ymmärsi rummun olevan lyömäsoitin ja löi sitä, ei sivellyt.
     
  12. Teepussi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, WBA, Pink Floyd, Ottawa Senators
    Aivan käsittämättömän kova bändi, menee top 5:een suosikeissani. Daltreyn ääni ja Townshendin biisinkirjoittelu iskevät ja kun päälle lisätään sekopäinen rumpali ja kaikkien aikojen basisti, on koossa kova nippu. Voisin huvikseni käydä vähän jokaista albumia läpi.

    My Generation: bändin debyyttialbumi vuodelta 1965. Vähän epätasainen kokonaisuus, mutta potentiaali paistaa jo läpi. Sanoituksissa ja levyn kannesta näkee selkeästi mod-kulttuuri, muuta teemaa ei vielä tällä albumilla ole. Ässäbiisejä The Good's Gone, The Kids Are Alright, It's Not True ja tietysti albumin nimikkokappale.
    A Quick One: Eteenpäin menoa ensimmäisestä albumista, huomattavasti ehjempi kokonaisuus. Muista levyistä poiketen biisinkirjoitteluvastuu on nyt jaettu koko bändille, Townshendin kynästä on tullut mukaan vain 5 biisiä. Ei siinä mitään, hyvin muutkin ovat onnistuneet: Entwistlen hauskat Whiskey Man ja Boris The Spider, Moonin sekoilut I Need you (Moonie the Loonie näyttää osaavansa myös laulaa!) ja Cobwebs And Strange ja Daltreytakin mainio See My Way. Levyn päättä Townshendin kymmenen minuuttinen rock-oopperaan A Quick One While He's Away on esimakua tulevasta.
    The Who Sell Out: Sivullekirjoittaneen inhokkilevy, mut on tällä hyvääkin: Armenia City In The Sky, Our Love Was, I Can See For Miles ja I Can't Reach You. Muu biisimateriaali ei iske ja "radiomainokset" häiritsevät. Biisinkirjoitusvastuu siirtyi nyt takaisin Townshendille ja tällä kertaa lopullisesti. Ei levy huono ole, parhaat biisit ovat The Whota parhaimmillaan toistaiseksi.
    Tommy: Tämä taisi olla The Whon lopullinen läpimurto. Konseptialbumi, joka kertoo kuurosta, sokeasta ja mykästä pojasta, joka on loistava pelaamaan flipperiä. Siis täh? Tarina saattaa olla hämmentävä, mutta musiikki iskee kovaa. Huippubiisejä: 1921, Pinball Wizard, Go To The Mirror, I'm Free ja We Are Not Gonna Take It.
    Who's Next: Tommyn jälkeen Townshend lähti tavoittelemaan vielä kunnianhimoisempaa konseptialbumia, Lifehousea. Projekti kuitenkin meni puihin, mutta Lifehousen raunioilta saatiin kuitenkin rakennettu bändin toistaiseksi paras levy. Oikeastaan melkein kaikki kappaleet ovat loistavia, ainoastaa Going Mobile ei iske. Pistää miettimään, että kuinka hyvä levy Lifehouse olisi totetutuessaan ollut.
    Quadrophenia: The Whon paras levy, Townshendiltä hieno nousu epäonnistuneen Lifehousen jälkeen. Jälleen konseptialbumi, tällä kertaa se kertoo monijakoisesta persoonallisuudesta kärsivästä mod-nuori Jimmysta. Daltrey ei koskaan kuulostanut paremmalta kuin Quadrophenialla. Huippubiisejä jällleen lähes kaikki, mutta jos jotain pitää luetella niin The Real Me, Is It In My Head?, 5:15, Sea And Sand ja Bell Boy nousevat esiin.
    By Numbers: Hyvä plätty tämäkin, vaikka tuntuukin vähän paluulta arkeen kolmen aiemman levyn jälkeen. Townshend yksinkertaisti formulaa, tällä kertaa kyseessä on ihan tavallinen rocklevy ilman konseptia. Hyviä biisejä Slip Kid, However Much I Booze, Dreaming From The Waist ja How Many Friends.
    Who Are You: Konseptina tällä kertaa muunneltu versio Lighthousen tarinasta. Syntetisaattori todella pauhaa tällä levyllä.Hyvä albumi, ikään kuin yhdistelmä progressiivista rock ja punkkia. Parhaita kappaleita: New Song, Sister Disco, Trick Of The Light ja tietysti nimikkokappale.
    Face Dances: Moon kuoli 1978 ja hänen poissaolonsa todella näkyy tällä levyllä. Kenney Jones on toki kelpo rumpali, mutta ei kenestäkään olisi ollut istumaan Moonin saappaisiin. Muutenkin levyllä on jotenkin laiska ja veltto tunnelma. Hyviä biisejä vain kolme: You Better You Bet, Don’t Let Go The Coat ja A Quiet One.
    It’s Hard: The Whon heikoin levy. Ainoastaan I’ve Known No War ja One At A Time toimivat. Taisivat Townshend ja Entwistle säästää tässä vaiheessa parhaat kappaleensa sooloalbumeille.
    Endless Wire: Hienoja sanoituksia, mutta sävellyksissä on parannettavaa eikä Daltreyn ääni oikein enään riitä. Moonin ja Entwistlen puuttuminen näkyy. Hyviä kappaleita: We Got A Hit, In Ether, Tea and Theather.

    Ja lopuksi vielä Top 5 kappaleet.
    1.Bargain
    2.I Can’t Explain
    3.The Real Me
    4.Baba O´Riley
    5.1921
     
  13. McBean Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
    Tuulimylly on lopettelemassa pyörimistään - ainakin livenä - ensi vuoden 50-vuotisjuhlakiertueen jälkeen, kertoo London Evening Standard. Toki samankaltaisia ilmoituksia kun kuultu The Wholta aiemminkin, vuosina 1981 ja 1997, mutta ehkä tällä kertaa aika on tehnyt tehtävänsä.

    Nyt täytyy vain toivoa että tuo Tommy-kiertue pysähtyisi Skandinaviassakin.
     
  14. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    Toivottavasti tulisi Suomeen tuo rundi, niin voisi käydä jättämässä jäähyväiset yhdelle maailman legendaarisimmista rock-bändeistä. Kertaalleen toki nähtynä, mutta ehdottomasti toisenkin kerran menen ja tällä kertaa kentälle.

    Aika ristiin menevät Daltreyn ja Townshendin kommentit 50-vuotisjuhlakiertueesta tuossa jälkimmäisessä artikkelissa.
     
    Viimeksi muokattu: 24.10.2013 klo 19.45
  15. McBean Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
    Lainaus:
    Tommyyn liittyen, tässä BBC:n perjantaina ensiesittämä dokkari levystä ja sen tekemisestä.
     
  16. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    Ilmeisesti bändillä on aikeita suunnata studioon ensi vuonna. 2015 on sitten luvassa viimeinen iso maailmankiertue, mutta bändin ura ei siihen lopu vaan levyjä voi vielä tulla senkin jälkeen. The Who lopettaa siis kiertämisen mutta ei uraansa. Eikä Roger ihan kokonaan esiintymisiäkään pois sulje, esim. pistokeikat teatterissa voisivat tulla kyseeseen.

    Ja kyseessä ei siis tule olemaan 50-vuotisjuhlakiertue, sillä bändi viettää 50-vuotisjuhlaansa tässä kuussa.

    The Who to Launch 'Last Big Tour' in 2015 | Music News | Rolling Stone
     
    Viimeksi muokattu: 29.10.2013 klo 22.00
  17. McBean Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
    Lainaus:
    Kiertueen meikäläisen tapaan missanneille Quadrophenia-faneille on helpotusta luvassa kesäkuussa kun viime heinäkuun Wembley Arenan konsertti julkaistaan CD:llä, DVD:llä, Blu-Rayllä sekä Collector's Edition-boksina (jonka hinta on ilmeisen suolainen tosin).

    Lisäksi tuo 5.1-miksaus alkuperäisestä albumista on todella kiinnostava.

    EDIT: Heitetään vielä linkki traileriin sekaan.
     
    Viimeksi muokattu: 16.04.2014 klo 15.00
  18. JypFabu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jyp
    Huippubändihän Who ehdottomasti oli, 60-luvulla oli tavallaan neljä ikonia, jotka loivat ns. brittirockin pohjaa: Beatles Rollarit, Kinks ja who, jokaisen tuotanto on huima.

    Boris the spider biisin taustat on hauskaa rock historiaa, Townsend oli jo jonkinlaista mainetta niittänyt "tekijämies" ja huhu kulki, että hän etsii soittajia uuteen bändiinsä soit6tajia. Niinpä Entwhistle eräällä klubilla rohkaisi mielensä ja meni kehuskelemaan, että on basisti parhaasta päästä ja omia biisejäkin on tullut tehtyä jo aika liuta. Eikä tietenkään ollut. No Petehän innostui asiasta ja ehdotti, että lähdetään saman tien Johnin kämpille, että kuulee minkä sortin biisejä herra on tehnyt. Tilanteen yllättämä John sanojensa mukaan mietti kuumeisesti koko matkan kämpille, että kuinka hommasta selviää kunnialla, eikä keksinyt mitään. Basistin paikan oli unohtanut painajaismaisen tilanteen vuoksi kokonaan. John oli tuossa vaiheessa vasta hommannut bassokamat, eikä oikeastaan edes osannut soittaa kenenkään muunkaan biisejä ja ainoa mitä oli kerennyt harjoitella oli puolisävelaskel slurritus, jonka sitten hätäpäissään "esitti" Petelle. Pete sitten kysäisi, onko sulla sanoja tohon, eikä John hätäpäissään keksinyt muuta, kun lauleskeli Boris the spideria antaumuksellisesti siihen slurriin ja suureksi yllätyksekseen Pete ihastui "biisiin" heti ja basistin paikka bändiin oli sillä selvä.

    Tämä siis Johnin itsensä muistelemana eräässä haastattelussa.

    Myös Keith Moonin tulo bändiin oli huiman hauska tarina, saatan sen kaivaa arkistoistani jossain toisessa postauksessa, nyt ei ehdi.

    Voisi jopa sanoa, että Who on Who, loistobändi. Eräs suosikkibiisini on tähän vinkiksi syytä mainita kun esiin ei ole vielä tullut: Substitute, löytyy varmaan jostain youtuubin syövereistä, toinen tietty Magic bus.
     
  19. Pavlikovsky Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
    The Who on yhtenä varhaisen brittiläisen rockin luojana paikkansa rock-musiikin kunniapaikalta todellakin ansainnut ja niin kuin Evil ketjussa ylempänä viittaakin, niin näen paljon samaa The Whon ja Led Zeppelinin tarinassa, ei vähiten siten että molemmat olivat luomassa jotain suurta. Kivisen tien on käynyt moni bändin jäsen käynyt ja Moon sekä Entwistle ovat jo siirtyneetkin yläkerran jameihin, Moon vähän varhaisemmin ja basisti Entwistle myöhemmin. Suuria persoonia vahvuuksineen ja vaikeuksineen unohtamatta groovaavaa sekä tunnistettavaa soittotyyliä, on tämä bändi aina sisältänyt.

    The Whon henki kuitenkin edelleen elää vahvasti Towshendissä sekä Daltreyssa studiossa kuin keikoillakin, vaikka alkuperäistä Whota ei tulla koskaan näkemäänkään. Pakko sanoa, että Roger Daltreylla on mielestäni yksi kaikkien aikojen rock-äänistä, Won`t Get Fooled Againin lähes hevimäiset kiljahdukset saavat sävärit aikaan kerrasta toiseen. Kylläpä Daltreylta edelleen ääntä lähtee ja aika on kohdellut legendan ääntä mukavan suopeasti verrattuna muihin kollegoihin, vaikka 70-luvun falsetteihin ei enää olekaan asiaa. Towshendiin on monia negatiivisia kohuja sekä hätkähdyttäviäkin seikkoja liittynyt, mutta musiikillisesti kyseessä oli urauurtaja, koska mies oli ensimmäisiä kitaristeja, jotka käyttivät säröä sekä feedback-efektiä soitossaan. Tuulimylly viikatekäsi ei esittelyjä kaipaa, se on ilmiö nyky rock`n rollissa!

    Levyistä varhaiset 60-70-luvun klassikot ovat tottakai myös minun suosikkejani ja The Whon musiikissa ilahduttavaa on monien tyylisuuntien yhdistely ihan jopa tietynlaisesta popista raivokkaasenkin hard rockiin psykedeliaa ja progressiivisuutta unohtamatta. Levyillä on teemansa, joihin biisit kanavoituvat, joten ne tekevät näistä pitkäsoitoista tiiviitä sekä hienoja kokonaisuuksia. Kitaravoittoiset My Generation, The Who Sell Out ja Tommy kolahtavat täällä parhaiten, mutta syntikkalevy Who`s Next tulee heti perässä. Who Are You on myös monesti kuuntelussa täällä. Eikä se 2006 julkaistu Endless Wirekaan hoopompi levytys ollut nyt tavallaan jos levyn ottaa sen sellaisenaan, kyllähän sieltä The Whon kuulee, vaikka itse odotin ehkä vähän muuta. Ei tämä ole vanhan kierrättämistä todellakaan, mutta ei tästä se raakuuskaan paista, mitä tältä bändiltä aina haluankin.

    Mikäli keikkailevat vielä niin hatunnosto siitä. Kyllä tämä bändi on kärkipäässä sillä "bändit, jotka haluaisit nähdä"-listalla. Eihän sitä tiedä, vaikka tänne pohjolaan vielä eksyisivät. 2007 keikalle ei allekirjoittanut ehtinyt, mikä on arvostelujen perusteella ollut erittäin napakka keikka kaikin puolin.

    Ja tuulimylly pyörii!
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2019 klo 10.26
  20. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    The Who-rintamalta kuuluu hyviä uutisia. The Who nimittäin aloittaa joulukuussa uuden maailmankiertueen. Ja myös uusi studiolevy on tulossa tämän vuoden aikana. Tämä lienee sitten se viimeinen iso maailmankiertue, josta Roger taannoin puhui. Eläkkeelle eivät ole jäämässä, mutta isot maailmankiertueet loppuvat. Tai ainakin tekevät tilaa pienemmän mittakaavan kiertueille.

    The Who Launching World Tour This Year and for New Album | Billboard
     
    Viimeksi muokattu: 17.04.2014 klo 20.29
  21. McBean Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
    Viimeksi muokattu: 09.06.2014 klo 14.20
  22. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    The Who on julkistanut nyt loppuvuodesta alkavan 50-vuotisjuhlakiertueensa ensimmäiset päivämäärät. Briteistä aloitetaan ja siitä edetään Pohjois-Amerikkaan ensi vuoden alussa. Ehkäpä legendat saadaan ensi vuonna taas Suomeen. Vaikka kyseessä ei olekaan jäähyväiskiertue, on tämä The Whon viimeinen iso maailmankiertue. Myös levy on tulossa syksyllä, ovat menossa kesän aikana studioon sitä äänittämään.

    11/30 Glasgow - SSE Hyrdo
    12/2 Leeds - First Direct Arena
    12/5 Nottingham - Capital FM Arena
    12/7 Birmingham - NIA
    12/9 Newcastle - Metro
    12/11 Liverpool- Echo Arena
    12/13 Manchester - Phones 4U Arena
    12/15 Cardiff - Motorpoint
    12/17 London - The O2

    The Who Reveal First Dates Of 50th Anniversary Tour | Music News | Rolling Stone
     
    Viimeksi muokattu: 30.06.2014 klo 20.24
  23. Pavlikovsky Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
    Varmasti tosifaneille koskettavatkin jäähyväiset tulossa, nyt on kyseessä sen tason mammuttiyhtye, jonka kanssa moni rokkidiggari on aloittanut ylipäätään (rock)musiikkiin perehtymisen ympäri maailman sekä kasvanut bändin mukana. Vaikka The Whossa on enää alkuperäisestä jäsenistöstä Daltrey ja Townshend mukana, niin silti se on täysin riittävästi siihen, että The Who kuulostaa juuri Wholta. Varmasti pätevät kiertuemuusikot saadaan valjastettua Entwistlen ja Moonin työpaikoille, niin kuin tähänkin asti on saatu. Eikös Peten nuorempi veli, Simon Townshendkin, ole ollut jollain tavalla yhtyeessä mukana viime vuosina?

    Daltreyn ääni on kunnossa, sen todisti Going Back Home-levytys yhdessä Wilko Johnsonin kanssa. Enää ei yläfalsetteihin mennä, mutta ei tarvitsekaan, ikä on sen verran suopeasti kohdellut Daltreyn ääntä että kyllä vanhasta sotaratsusta vielä ääntä lähtee ikäisekseen hemmetin hyvin. Jos Suomeen tulevat, niin olisihan tuo upeaa olla kunnioittamassa läsnäololla yhden rock-musiikin kulmakivi-yhtyeen läksiäisiä. Townshendin viikatekäsi on saman tason ilmiö kuin Chuck Berryn/Angus Youngin ankkakävely tai Ritchie Blackmoren niskan takana soittelu.

    Mielenkiintoista seikka myös se, että minkälaista materiaalia vanhat jyrät tulevat nauhoittelemana. Endless Wirellä oli vähän "taiteellisempaa hakua", joten saas nähdä miten terävässä kunnossa on Towshendin sävellyskynä.
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2019 klo 10.28
  24. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    Lainaus:
    Tuoreimpien kommenttien mukaan tuleva levy olisi saanut inspiraationsa juurikin tuosta Going Back Home-albumista, jonka Roger teki Wilko Johnsonin kanssa. Eli luvassa olisi suoraviivainen rock-levy, mikä kuulostaa The Whon tapauksessa aivan uskomattoman hienolta jutulta. Ja The Who ei suinkaan ole lopettamassa uraansa, vaikka tekeekin viimeisen suuren luokan maailmankiertueensa. Musiikin tekemistä he aikovat jatkaa hamaan tappiin saakka.
     
  25. McBean Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
    Itse suhtaudun varovaisen skeptisesti puheisiin uudesta levystä. Endless Wiren jälkeen on ollut puhetta niin T-Bone Burnettin tuottamasta cover-levystä kuin Townshendin Floss-rockoopperasta, jotka molemmat ovat hautautuneet hiljaisuudessa.

    Tosin nyt Daltreyn mukaan bändillä oli/on studioaikaa varattuna ja kertoi diggailleensa Townshendin demoista, joten saapas nähdä. Going Back Home-tyyppinen perus-rocklevy herroilta olisi kyllä hieno kuulla.

    Kuten Pavlikovsky yllä sanoi ja Pete Townshendkin on haastatteluissa viitannut, The Who on nykyään enemmän brändi kuin bändi. Musiikki toimii yhä vahvasti ja räjähtävästi, vaikka muusikot voimakaksikon ympärillä vaihtuvat. Tämän todisti Quadrophenia-kiertue, josta poissa olivat koskettimissa vuodesta -79 ollut Rabbit Bundrick ja kiertueen kesken jättänyt rumpali (vuodesta -96) Zak Starkey. Ja tosiaan John Entwistlen kuoltua Peten pikkuveli Simon Townshend on ollut bändissä kakkoskitaristina tukevoittamassa soundia.

    Tässä vielä Daltrey ja Townshend juttelemassa The Whon menneestä ja tulevasta BBC:n haastattelussa tulevaan kiertueeseen liittyen.