The Walking Dead (pääosin sinivalkoiseen tahtiin)

  • 647 002
  • 3 822

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Katselin tuossa Pyhäinpäivän kunniaksi Elävien kuolleiden yötä, eli alkuperäistä zombie elokuvaa vuodelta 1968 (vai 67?). Ja täytyy muuten sanoa, että TWD on sen alkuperäisidealle varsin uskollinen. Koskaan ei saada selville, mikä aiheutti elävät kuolleet, eikä asiaan löydy pelastusta. Ja toisaalta kukaan ei ole turvassa, vaan niin suurta hahmoa ei ole, etteikö hänet kuolo voisi korjata. Eli tarinallisesti TWDkään ei välttämättä koskaan kovin kauas etene. Kunhan nyt kuvataan selviytymistä. Näin siis mikäli sarja ei poikkea tuosta tähän asti varsin hyvin noudatellusta alkuperäisestä ideasta.

Tämä oli hyvä tiivistys siitä, miksi tällainen toimii elokuvan ajan mutta ei sarjana. Samaa jatkuvaa, ennalta-arvattavaa touhotusta kyllä riittää mutta todellinen draaman kaari on köykäinen. Tämän pystyi helposti tajuamaan jo aikaisin ekalla kaudella, lopetinkin siihen.
Lasken trendisarjaksi kuten true bloodit, lostit ja mitä näitä kaikkia onkaan tullut.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan kiva jakso ja kun siitä ei ole muuta sanottavaa niin jatketaan suosikkiaiheella eli niuhottamisella.
Kuinka kauan tämä "epidemia" on jatkunut? 2 vuotta? Tämä buddha-kaiffari on elänyt tomaateilla ja vuohenjuustolla tämän ajan ja kaivelee päivät pitkät kuoppia walkereille ja lopunaikaa treenaa keppinsä heilutusta niin miten hän voi olla noin lihava?

Ei kai tässä älyttömästi kuitenkaan nykyhetkeenkään aikaa ole mennyt, että ei varmaan edes tuo 2 vuotta täyty tai ainakaan tässä hetkessä jossa takauma näytettiin. Keksejä se taisi ainakin syödä ja ei iso kaveri kuitenkaan taida pieneksi heti muuttua vaikka hetken olisikin vähemmän syönyt, taitaa se elimistökin helposti lähteä säästöliekille jos syö vähemmän.
 
Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Ihan kiva jakso ja kun siitä ei ole muuta sanottavaa niin jatketaan suosikkiaiheella eli niuhottamisella.
Kuinka kauan tämä "epidemia" on jatkunut? 2 vuotta? Tämä buddha-kaiffari on elänyt tomaateilla ja vuohenjuustolla tämän ajan ja kaivelee päivät pitkät kuoppia walkereille ja lopunaikaa treenaa keppinsä heilutusta niin miten hän voi olla noin lihava?

No ei tosiaan geeniensä ansiosta lihavaksi luotu ihan vähällä ruipeloksi muutu vaikka ravintoa löytyisi vähemmänkin jonkin aikaa. Eikä tuossa maailmassa tarvitse lähteä aamulla töihin tai vapaa-aikaansakaan käyttää kovin tiukan aikataulun puitteissa. Jos nyt ei ihmeempiä osu kohdalle, voi hyvin löhöillä puoleenpäivään ja siinä sitten oman fiiliksen pohjalta kaivella parit haudat kulkijoille jos viitsii ja sitten taas keksejä ja kahvia nautiskelemaan.

Anyway, ihan toimiva jakso kovan alkutahdin jälkeen seesteisempää menoa. Juuri itsekin ihmettelin missä välissä Morgan on kokenut metamorfoosin jossa tappokone on muuttunut rauhan mieheksi, nyt siihen sai sitten vastauksen. Varmaan on odotettavissa että jotain damagea tullaan näkemään kun Morgan esim. tuon hammaspeikolta näyttäneen suden jätti lahtaamatta tai sitten tapahtuu myöhemmin jotain jossa Morganin tavat toimia joutuvat uudestaan punnittavaksi.

Ihan kuten arvasinkin, ei Glennistä sanaakaan, oli hänen kanssaan asiat kuinka tahansa niin ihan selvästi on jätetty ovi raolleen spekuloinneille. Spoilereita tms. valotusta en ole lähtenyt tonkimaan kun ihan mielenkiintoista viipyä tietämättömyyden tilassa hänen suhteensa kunnes asia vahvistetaan itse sarjassa.

Hyvää settiä monipuolisin maustein, kyllä tätä ilokseen katselee eikä ole valittamisen aihetta.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Mitä vittua sä @lake79 tuut jo selittää tämän illan jaksosta etukäteen ilman spoilereita? Onko pää pehmeä vai ootko muuten vaan mulkku? Vai onko mulkku pehmeä ja siksi oot vittumainen? Niin tai näin, ei hyvä juttu ollut nyt tuommoinen.
 
Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Eiköhän lake79 tarkoittanut tuolla kehumisella sitä edellistä jaksoa joka tuli viime maanantaina. Ei puhunut mitään tämän illan tulevasta jaksosta.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jahas. Glennin nimi "kumitettiin" pois "memory wallilta", vai mikä se oli. Annetaanko toivoa?

Edit.
Bärkkele, menin vissiin spoilaamaan asian itselleni
 
Viimeksi muokattu:

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kenties historian paras sarja. Odotusarvo jokaista jaksoa kohti alkaa olla jo niin huikea että tämän iltainen episodi oli ehkä lievästi laimea.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kyllä tuota Alexandrialaisten hajoilua olisi saanut paremmin tuoda esiin tällaisen täytejakson yhteydessä. Jengillä kuitenkin ripulit valuneet lahkeisiin jos edes yksittäinen walkeri päässyt lähelle, mutta wolves attack ei sitten suurempaa kriisiä muka laukaissut.

Spenceriltä asiallista palautetta mutsilleen ja Ron the little shit juonii jotain. Maggien raskaus tuo mukavan vivahteen kun edellinen ei Lorilta ihan putkeen mennyt.

Ensi jaksossa sitten kiinnostaakin mihin kuseen Daryl itsensä ajaa.
 
A Siente

Jäsen
Miksi ne ei ammu noita walkereita tuolta muurin päältä? Tuskin tuossa vaiheessa tarvitsee enää metelistä välittää ja saisi samalla tapettua helposti satoja walkereita. Yksittäisiä laukauksia suoraan päähän lähietäisyydeltä. Mutta ei, jäädään vaan odottamaan et ne puskee siitä muurista läpi. Asevarastokin täynnä aseita ja ilmeisesti myös ammuksia. Tosin nuo walkerit nyt tuntuu kuolevan vaikka tökkäis tikun silmään.

Hieman yllättävää oli myös Maggien jäätyminen viemärissä. Eivät sentään lähteneet väkisin puskemaan siitä laumasta läpi. Hieman liikaa on myös porukkaa tälllä hetkellä mukana joita seurataan aktiivisesti. Kaikki ei edes mahdu samaan jaksoon. Jotenkin tuntuu tyhmälle, että Morgan kuuli viime jaksossa sen "portti auki" huudon, mutta tässä jaksossa ei koko hahmoa näytetty ollenkaan. Samoin myös Daryl ja ne autolla ajelevat kaksi tyyppiä jätettiin taas ihan sivuun.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Olihan siellä Morgan keppi tanassa ottamassa Rickiä vastaan.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Jaaha, olihan eilinen jakso sellaista psykologista tykitystä ettei paremmasta väliä eikä tietoa. Psykologian opettajat ja kasvatustieteen lehtorit voisivat jatkossa heittää oppikirjat nurkkaan ja laittaa Walking Dead pyörimään opetusvideona ihmismielen toiminnasta kriisin aikana. Tämä sarja on niin moniuloitteinen, että naisilla ja nuorilla aikuisilla (joilla molemmilla on havainnointikyky rajallinen) on varmaan vaikea huomata kaikkia niitä vivahteita jota sarja pitää sisällään. Seuraavassa jaksossa toivottavasti vähän valotetaan sitä mitä Darylille kuuluu metsän siimeksessä. On tää loistava sarja, aivan eeppinen.
 
M10

Jäsen
EIkös tuo lopun veren valuminen viitannut Deannen poikaan, jonka äippä kävi kylmentämässä adrenaliinihöyryissään? Vai käsittikö joku tuon ihan eri lailla? Viittasiko tuo vaan siihen, että muuri alkaa rakoilemaan?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tuota Alexandrialaisten hajoilua olisi saanut paremmin tuoda esiin tällaisen täytejakson yhteydessä.
Jos ajaa koko ajan kaasu pohjassa, niin hetken kuluttua se on normaali vauhti. Nyt kun 2 jaksoa on vedetty muilla opeilla kuin massatappo, niin seuraavassa taas tapahtuu runsaasti, olettaisin.

Morgan pysyi hengissä ja sen piilotta wolffi ei esiintynyt tässä jaksossa. Se alakertaan lukittu ja haavainen.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jos ajaa koko ajan kaasu pohjassa, niin hetken kuluttua se on normaali vauhti. Nyt kun 2 jaksoa on vedetty muilla opeilla kuin massatappo, niin seuraavassa taas tapahtuu runsaasti, olettaisin.

En tarkoittanut mitään veriurheilua vaan tunnetasojen voimakkampaa horjumista Alexandrialaisten osalta. He kuitenkin kohtasivat ensimmäistä kertaa todellista kauhua kun wolvesit kävivät horjuttamassa muumilaaksoa. Jotenkin perheidensä puolesta pelkäävilltä odottaisi muutakin kuin lakonista huokailua. Rick nyt esimerkiksi olisi ollut mitä mainioin sylkykuppi. Toi kuoleman Alexandriaan ja niin päin pois.

Spencer nyt esimerkiksi reagoi varsin ymmärrettävästi tapahtuneeseen.
 
Miksi ne ei ammu noita walkereita tuolta muurin päältä? Tuskin tuossa vaiheessa tarvitsee enää metelistä välittää ja saisi samalla tapettua helposti satoja walkereita. Yksittäisiä laukauksia suoraan päähän lähietäisyydeltä. Mutta ei, jäädään vaan odottamaan et ne puskee siitä muurista läpi. Asevarastokin täynnä aseita ja ilmeisesti myös ammuksia. Tosin nuo walkerit nyt tuntuu kuolevan vaikka tökkäis tikun silmään.
Ei se ammusvarasto kuitenkaan pohjaton ole ja ampuminen houkuttelisi kuitenkin vain lisää walkereita paikalle. Lisäksi noita on niin paljon, ettei ongelma kuitenkaan noin ratkeaisi. Täysin selvä homma, ettei niitä aleta räimimään ja ammuksiakin varmasti säästellään, kun juuri on koettu toinenkin ulkopuolinen uhka.

EIkös tuo lopun veren valuminen viitannut Deannen poikaan, jonka äippä kävi kylmentämässä adrenaliinihöyryissään? Vai käsittikö joku tuon ihan eri lailla? Viittasiko tuo vaan siihen, että muuri alkaa rakoilemaan?
Ei käynyt kyllä tällainen mielessäkään, mutta vaikea sanoa mitä tuolla pyrittiin kuvaamaan. Tuskin siellä niin kova paine zombejakaan oli, että litistäisivät toisiaan niin, että veri tulee seinän lävitse. Outo kohtaus, mutta jotenkin tulkitsin tuon veren tulevan kuitenkin sieltä ulkopuolelta, eli näinköhän tuo symboloi lisääntyvää painetta. Onhan muurin pettämiselle pedattu paikkansa, kun jaksossa todettiin muurin tarvinneen vahvistusta sen rekan törmäyksen jälkeen. Kyläläisten kannalta täytyy toivoa muurin kestävän, sillä pulassa ovat jos tien päälle joutuvat ja niin on sitten kyllä pääjoukkokin, mikäli aikovat kaikki kimpassa vielä jatkaa.

Hienosti oli kyllä kuvattu Alexandrialaisten pelkuruutta siinä kohtaa, kun sieltä yhdestä talosta löytyi zombieksi muuttunut kyläläinen, joka oli ilmeisesti päättänyt päivänsä avaamalla ranteensa. Pelkureitahan nuo ovat ja sitä tuotiin taas vahvasti esiin.

Siihen Rickin käden haavaan ei muuten palattu mitenkään, joten käsi lienee kunnossa. Glennin kohtalo askarruttaa kyllä pahasti. Nythän auttavista tahoisa on voitu jo ruksittaa yli Rick ja mitä ilmeisemmin Daryl, Abraham sekä Sasha. Ainoa "toivo" tässä kohtaa olisikin Enid, sillä muita ei taida ulkona olla. Kovastihan nuo tähyilivät horisontista jonkinlaista merkkiä, mutta sitä ei ainakaan vielä näkyny. Siinä vaiheessa alkaakin sitten tapahtua jos jostain rupeaa savu nousemaan. Kutkuttava on tilanne, sillä vastaavastihan sieltä voi portille kävellä myös zombieksi muuttunut Glenn tai Enid.

Tulikos sillekään muuten varmuuta, oliko Carl vielä muurien sisäpuolella? Ron vaikuttaa kyllä potentiaaliselta ongelmatapaukselta, mutta toisaaltahan tuo totesi Carlin kanssa keskustellessaan Carlin pelastaneen hänen hengen ja nyt hänen pelastavan Carlin hengen.
 
M10

Jäsen
Ei käynyt kyllä tällainen mielessäkään, mutta vaikea sanoa mitä tuolla pyrittiin kuvaamaan.

Se veri vaikutti punaiselta ihmisen vereltä eikä walkerin vereltä (onko niillä edes sellaista?) ja jotenkin laskin yksi yhteen, että se oli vartiopaikalta pudonneen Deannan pojan verta. Deanna olisi käynyt suivaantuneena ja höyrypäissään työntämässä varastelevan poikansa alas. Ehkä tämä on kaukaa haettu skenaario.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Missasin pari minuuttia alusta, mutta millä perkeleellä puolikuntoinen Rick sieltä matkailuautosta pelastautui Alexandriaan? Kolmosjakson lopussa auto ei lähtenyt käyntiin ja metsästä tupsahti helvetillinen lauma Johnny Walkereita piirittämään autoa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Missasin pari minuuttia alusta, mutta millä perkeleellä puolikuntoinen Rick sieltä matkailuautosta pelastautui Alexandriaan? Kolmosjakson lopussa auto ei lähtenyt käyntiin ja metsästä tupsahti helvetillinen lauma Johnny Walkereita piirittämään autoa.
Walkerit eli zombbarit eivät piirittäneet autoa edellisen jakson lopussa, vaan kohtaus loppui siihen, että metsälinjaan ilmestyi iso lauma niitä. Muutama oli jo ehtinyt auton ohi, mutta eivät kiinnittäneet huomiota Rickiin - hassua sikäli, että auto kai piti kuitenkin ääntä käynnistettäessä. Vai starttasiko se ollenkaan? No, joka tapauksessa Rick on urheilullisena ja muutenkin kovana poikana kirmannut lauman edelle ja ehti porteille täpärästi. Ja tuokin on hassu juttu, että se meni niin täpärälle, koska eihän nuo aivokuolleet vaihdissa pärjää ihmiselle, ja silti ne olivat aivan kintereillä siinä porteilla.
 
Aah, eli tässä kävi taas kerran näinkin loogisesti.

Siis hieman samalla tavalla kun Walkie-armeija joka seurasi Darryliä, Abrahamia ja sitä muijaa päättikin kääntyä takaisin kun viiden kilometrin päästä kuului töötin ääni. Siis millä helvetillä sellainen kuului kilometrien päähän kun vieressä pörräsi auto ja mopo.
Tai millä himskatin todennäköisyydellä vuoden pari rotkon reunalla keikkunut rekka keikhti reunalta alas juuri kun survvarit ovat siinä näköetäisyydellä ja että wolkkarit hyökkäsivät ilmeisen sattumalta juuri sillä sekunnilla kaikki herot olivat leirin ulkopuolella.

välillä tulee mieleen, että voiko tämä olla totta ollenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös