The Walking Dead (pääosin sinivalkoiseen tahtiin)

  • 646 825
  • 3 822

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Loistava jakso. Taas kunnon kuumotusta kehissä, hidasta ja riuduttavaa. Teki ihan pahaa monessa kohtaa. Hitto tuo Jeffrey Dean Morgan osaa olla viekas paskiainen. Puistattaa toi hahmo lähes joka hetki ja se on hyvä. Piristää kyllä sarjaa huomattavasti, samaten koko asetelma. Miettii miltä itsestään tuntuisi, että joku porukka alistaa noin pahasti ja vie kaiken.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan hyvä jakso oli.

Rick on alistettu, mutta eiköhän se vanha kunnon sieltä piakkoin palaa. Palavat patjat ja pari muuta kimmoketta vielä, niin johan alkaa suunnitteleminen tilanteen kääntämiseksi.

Negan on edelleen kyllä kova. Vähän ehkä silti alkaa jo tuo ylimielisen uhkaileva puhetapa ärsyttää. Joka lause samalla tyylillä.
Tylysti pisti kyllä Rickin kantamaan mailaansa, jolla läimi tämän kaverit kylmäksi.

Spencer taitaa ainakin yrittää Neganin talliin eli luultavasti pari jaksoa ja on kuollut jonkun toimesta.

Gabriel vaokutti sen verran varmalta, että näinköhän piilotti sinne hautaan jotain muutakin kuin "Maggien".

Rick paljasti myös, että Judith on Shanen lapsi, eikä hänen. Jännä etten tullut tätä edes ajatelleeksi.

Yleensä ei jaksa pikkuasioihin puuttua, mutta eikö tosiaan kellään käynyt mielessä piilotella niitä aseita vähän enemmän?
Kuitenkin parilta lyöty päät muussiksi ja tiedettiin Neganin ylivoima ja se, että tulevat lähiaikoina kylään, niin silti pidetään hei kaikki aseet samassa autotallissa ja tarkat listat niistä.
 
Viimeksi muokattu:

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Loistava jakso. Taas kunnon kuumotusta kehissä, hidasta ja riuduttavaa. Teki ihan pahaa monessa kohtaa.

Aikamoisesti itseään toistavaa on Neganin puhe/käytös ollut nyt näissä jokaisessa jaksossa ja välillä tuntuu kohtauksien venyvän turhan pitkiksi. Jeffrey Dean Morgan on toki hyvä, kuten usein muutenkin.

Ihan mielenkiinnosta mitkä kohtaukset aiheuttivat pahoinvointia sinussa?
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Aikamoisesti itseään toistavaa on Neganin puhe/käytös ollut nyt näissä jokaisessa jaksossa ja välillä tuntuu kohtauksien venyvän turhan pitkiksi. Jeffrey Dean Morgan on toki hyvä, kuten usein muutenkin.

Negania on käytetty kauden alussa aivan liikaa -> väkisinkin tuollaiseen yliteatraalisuuteen kyllästyy ennen pitkää.

Aika kehno kauden alku ollut kokonaisuudessaan. Ensimmäinen jakso oli vielä hyvä, mutta kolme seuraavaa ovat olleet melkoisen mitäänsanomattomia. Harmillisen nopeasti saivat tapettua viime kauden jälkimmäisen puoliskon aiheuttaman hyvän pöhinän. Nooh, ehkä tämä tästä vielä lähtee...
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Loistava jakso. Taas kunnon kuumotusta kehissä, hidasta ja riuduttavaa. Teki ihan pahaa monessa kohtaa. Hitto tuo Jeffrey Dean Morgan osaa olla viekas paskiainen. Puistattaa toi hahmo lähes joka hetki ja se on hyvä. Piristää kyllä sarjaa huomattavasti, samaten koko asetelma. Miettii miltä itsestään tuntuisi, että joku porukka alistaa noin pahasti ja vie kaiken.
Samaa mieltä. Hahmo on saakelin hyvin kirjoitettu ja näytelty. Käyttäytyy kuin aito psykopaatti. Pelaa täysin omilla moraalisäännöillä, joka sekoittaa pakan muilta. Tekee täyskännöksiä milloin tahansa, mutta silti ei ilman impulssikontrollia, vaan selkeästi älykäs paskiainen.
 
Mahtava jakso!

Nyt sarjassa alkaa löytyä hieman draaman piirteitä taas ja siitä täysin typerästä Star Wars-tason toiminta-ammuskelusta aletaan pääsemään eroon. Juuri tänne psykologisemmalle puolelle sarjan pitääkin mennä. JDM tekee hyvää työtä ja pyrkii luomaan myös kotikatsomoon fiiliksen ylivertaisuudestaan. Jos hän onnistuu kotikatsomossakin ärsyttämään on näyttelijä tehnyt työnsä oikein. Ei hän oikein voi pelkoa ja puistatustakaan sinne aiheuttaa tai sitten on jo irtaantunut katselija todellisuudesta.

Huomaa, että sarja on tanssinut viime kausina vähän siellä B-luokan puolella, kun tännekin on kerääntynyt enemmän jengiä, joka nauttii ehkä mielummin Jack Bauereita kuin oikeita laatusarjoja. Toivottavasti sarja lopettaa nyt keskittymisen täysin tuohon väljähtäneseen zombie-touhuun ja keskittyy rakentamaan useamman kauden Neganin ja Rickin välille. Harmi, että Shane piti aikanaan tapattaa, koska jotenkin tässä nyt olisi tarvittu hänen kaltaista kusipäätä.

Kyllä maistuu nykyään maanantait.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Gabriel vaokutti sen verran varmalta, että näinköhän piilotti sinne hautaan jotain muutakin kuin "Maggien".

Tuo nyt olisi ihan vähintä tunaroinnin jälkeen. Kyllähän esimerkiksi singon kaltaiset aarteet parin käytännöllisemmän aseen kera talletetaan ihan muualle kuin asevarastoon ja kirjanpitoon. Itse olisin kyllä Neganin asemassa vetänyt yhdet enttententtenit ja udellut mistä sinko löytyi. Ainakin itselläni laulaisi hälytyskellot että jossain voisi olla piilossa kranaatteja tai ylipäätään räjähteitä pahan päivän varalle.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan mielenkiinnosta mitkä kohtaukset aiheuttivat pahoinvointia sinussa?
Pahoinvointi nyt on ehkä vähän väärä sana (käytinkö sitä muuten?), mutta sellainen ahdistava, epämiellyttävä, kuumottava tunnelma. Negan arvaamaton tyyppi ja JDM:n kaikki pienet eleet ja ilmeet vaan aiheuttaa sen. Kammoan tuollaisia esitettyjä ihmisiä todella syvästi. Olen tietty varsin herkkis tyyppi, etekin nykyään, nii että eläydyn tilanteisiin helposti tosi vahvasti ja eilinen jakso minulle jotenkin hiipi ihon alle tunnelmallaan. Minulle tuo JDM:n tulkinta tuosta hahmosta toimii pääsääntöisesti ihan todella kovalla intensiteetillä. Sarjakuvavastineeseen en osaa verrata, kun en ole lähdeteosta lueskellut.

Nämä on nyt siis vaan subjektiivisia juttuja ja kokemuksia. Tietty maneerien toistaminen ei häiritse, koska ihmiset oikeastikin toistaa itseään ja ilmaisee itseään usein samalla lailla.

Tää jakso oli itelleni jotenkin tosi alistava ja lohduton, vaikka sinänsä erityisempää ei tapahtunutkaan.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jo riittää nössöily ja nysvääminen. Kolmas ihan paska jakso putkeen.
3 jaksosta olisi saanut yhden hyvän normaalipituisen yhdistämällä nuo kaikki. Ärsyttävän hidasta ja venytettyä kerrontaa.
Häiritsi ERITTÄIN paljon 5 minuutin välein tulleet mainoskatkot
Tuli itseasiassa kellosta seurattua ja noin vartin välein. Itseä on myös mainokset häirinneet.

Neganin valtakunta hajoaa heti kun Negan poistetaan elämästä. Mielenkiintoinen ratkaisu Rickiltä alistua täysin. Toki motiivi eli ei enää kuolleita tuli selväksi. Joten paluu arkeen tapahtunee sen kautta, että Negan tapaa jonkun Rickin porukasta. Olisiko pikkuskidin aika loppumassa, kun sitä niin esiteltiin sukupuuta myöden?

edit
Sen verran kuvagoolailin, että näin minkälainen on piirretty Negan.
Negan comic - Google-haku
Tää elävä versio on liian narupetteri. Joten tv-sarjasta jää pois fyysinen ylivoimaisuus.
 
Viimeksi muokattu:

susi

Jäsen
En mä kyllä nyt tiedä, olihan tuo jakso oikeasti todella tylsä. Erikoispitkäjakso joka käytetään siihen, että keretään jotain hemmetin aseita kylästä. Ja toi pointti Rickin porukan alistamisesta on tullut jo selväksi, lähinnä on pikemminkin vaivaannuttavaa katsottavaa. Luulisi että Rick on jo kuolemia tuolla sen verran nähnyt, ettei nyt ihan tällaiseen nössöilyyn olisi pitänyt lähteä.

Vaikuttaa vaan siltä, että kaikki nyt jotenkin idioottimaisesti pelkää Negania & Lucillea, sekä Neganin omat että viholliset. Michone vois vetää vaan kaverilta pään poikki niin tuolla olis täysi kaaos edessä. Eli toivottavasti hommaan tulee vähän asennetta jatkossa. Aika mielenkiintoista kun esim. Kuningaskunnan kavereilla kyllä löytyy aseet joka lähtöön mutta Rickin porukalta ne vietiin pois. Ja Rick oli vielä niin saakelin puupää, että antoi kaikki pois ja vielä oli tarjolla kirjanpitokin asiasta. Ei jumalauta.

Niin joo, ja täytyy seuraavalla kerralla aloittaa myöhässä katselu boksilta, ei noita mainoksia vaan kestä.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Sen verran kuvagoolailin, että näin minkälainen on piirretty Negan.
Negan comic - Google-haku
Tää elävä versio on liian narupetteri. Joten tv-sarjasta jää pois fyysinen ylivoimaisuus.

Hafþór Júlíus "Thor" Björnsson olisi ollut raamikkuudeltaan kova veto rooliin mutta näyttely tuskin olisi kantanut samalle tasolle mitä nykyisellä Neganilla.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En mä kyllä nyt tiedä, olihan tuo jakso oikeasti todella tylsä. Erikoispitkäjakso joka käytetään siihen, että keretään jotain hemmetin aseita kylästä.
Ehkä tekijät yrittää todistaa pystyvänsä syöttämään yleisölle jättimäisiä annoksia kakkaa ja ja saamaan siitä vielä kiitokset? On varmaan joku taiteellinen nyanssi, että koko alkukausi on ollut niiin hiiiiidaaastaaa. Eilen tuli kesken kaiken sellainen ajatus ekaa kertaa koskaan TWD aikana mieleen: Miksi katselen tätä? Yhtään jaksoa ei ole jäänyt väliin ja ainoa sarja jota seuraan aktiivisesti.

Neganijn tulo oli sarjakuvassa suuri muutos ja päämääränä oli pitää lukijat innostuneena. TV:ssä muutos on Neganin myötä myös suuri, mutta päämäärä lienee karkottaa katsojat?
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Rick tuossa jaksossa katsoi kylttiä "Mercy for the lost, vengeance for the plunderers" ja pienen pieni hymyn häivähdys näkyi mielestäni kasvoilla.
Joten voisi olettaa että jotain on jo suunnitelmissa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo on koko ukko läpivalaistu ihan täysin, jonkinlaista salaperäisyyttä olisin itse kaivannut. Joku kehui hienoa draamankaarta.. mä taas näkisin mielummin ruuan, veden ja bensan loppumista, vähän kurjuutta ja selviytymistä. Siellä nää hohtavan valkoisilla hampaillaan siisteydestä päätellen imuroi american dream- pahvitalonsa ja tekee salaattia graniittitasoilla. Tosiaan alkanut vähän kyllästyttää ja Rick naama norsunvitulla kokoajan.
 
Sarjan katsomisen voi aina lopettaa, jos se ei miellytä. Jos itse kokisin näin negatiivisia tunteita sarjasta lopettaisin sen katsomisen heti.

Kertokaahan mitä pitäisi tapahtua?
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vaikuttaa vaan siltä, että kaikki nyt jotenkin idioottimaisesti pelkää Negania & Lucillea, sekä Neganin omat että viholliset. Michone vois vetää vaan kaverilta pään poikki niin tuolla olis täysi kaaos edessä.
Tuossa taitaa vaan olla se että Neganin tappo olisi kuitenkin pitkälti itsemurha, onhan sarjassa ollut useampi paikka missä hänet olisi saatu kylmäksi, mutta ongelmaksi muodostuu se että sinut ja joukkosi lahdataan aika pian. Vaikka Rickin porukka eilen olisi saanut koko tavaranhakujoukkion kylmäksi, niin kohta olisi tullut kosto. Toki pian kostoiskun jälkeen tuolle joukkiolle voi käydä vaikka mitä kun Negan on poissa pelistä, mutta Rick ei ainakaan vaikuta olevan halukas uhraamaan koko ryhmäänsä tuon takia, Ezekiel taas pyörittää omaa valtakuntaansa, joten eipä hänelläkään siinä ole järkeä. Tuon ympärillä tuo vaikuttaa pyörivän ja koko homma on sitämyöten ihan loogista.

Ehkä tekijät yrittää todistaa pystyvänsä syöttämään yleisölle jättimäisiä annoksia kakkaa ja ja saamaan siitä vielä kiitokset? On varmaan joku taiteellinen nyanssi, että koko alkukausi on ollut niiin hiiiiidaaastaaa. Eilen tuli kesken kaiken sellainen ajatus ekaa kertaa koskaan TWD aikana mieleen: Miksi katselen tätä? Yhtään jaksoa ei ole jäänyt väliin ja ainoa sarja jota seuraan aktiivisesti.

Neganijn tulo oli sarjakuvassa suuri muutos ja päämääränä oli pitää lukijat innostuneena. TV:ssä muutos on Neganin myötä myös suuri, mutta päämäärä lienee karkottaa katsojat?
Pakko olla osittain samaa mieltä. Erikoispitkä jakso perustuu siihen että Negan X ja käskee Rickin Y sen sekä kiittää siitä että sai tehdä sen. Tuota toistettiin sitten melkein koko jakso. Väliaika-kevennyksinä näytetään Michonne kiipeilemässä auton romun päällä. Tuo koko homma tiivistettynä normaaliksi jaksoksi olisi ollut kelvollinen, nyt välillä ihmetteli että miksi tätä venytetään. Jos tuota olisi leikelty niin se ei olisi ollut kova homma saada normaalimittaiseksi:
- Michonne olisi voinut ampua vain pari laukausta ja sitten silpaista pään puoliksi
- Se D:n vesipullo-hommeli olisi voitu jättää kokonaan pois
- metsässä olisi voinut olla vain pari walkeria, jotka Rosita olisi listinyt.
- jne
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sarjan katsomisen voi aina lopettaa, jos se ei miellytä. Jos itse kokisin näin negatiivisia tunteita sarjasta lopettaisin sen katsomisen heti.

Kertokaahan mitä pitäisi tapahtua?

Tapahtuisi edes jotain. Jotain muuta kun tylsiä mukahauskoja mokologeja. Vaikka Hershel tulisi takaisin js perustaisi farmin. Jotain. Omalla kohdalla meni ruutu kiinni kolmannen monologin kohdalla ja taitaa jäädä seuraaminen siihen.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Mielipiteitä on monenlaisia mutta kyllä ainakin minun makuuni oli tämä nyt nähty jakso. Mielestäni paras jakso tältä kaudelta tähän asti nähdyistä. Juurikin tunnelman luominen ja ahdistus ja epätoivo oikein huokui lävitse. Kyllähän se likellä oli ettei Rick olisi tempaissut Lucillella Negania joka oikein ärsyttämällä ärsytti. Ylivoimaisen veemäinen tyyppi kerta kaikkiaan. Rick sai kyllä psyykata itseään ettei yrittäisi humauttaa ja se on jo tuotu selvästi esiin että huoli siitä, kuinka omaa porukkaa harvennetaan jos ei yritys onnistuisikaan on päällimmäisenä estämässä tämän. Patjojen näyttäminen lopussa kertoi myös sen, että eivät nuo tarpeeseensa ime alistamiltaan omaisuutta vaan ihan silkkaa ilkeyttään. Tämä varmasti vielä saa sapen kiehumaan entistä kovemmin. Ihan kuten aiemmin arvioin, on tuo Neganin sakki juurikin aivopesemällä kerätty kasaan ja kaikki ovat niin itse Neganin takana kritiikittä. Juoni on vaan se, että ihan helppoa ja nopeata ratkaisua ei nyt ole luvassa kuten niiden aiempien pahisten kanssa. Kyllä tästä hyvä tulee näillä eväillä ja seurattavaa riittää varmasti.

Sitä zombiepuolta toki kaipaisin edelleen isompaan rooliin, nythän ne eivät juuri reaktioita isommin aiheuta niin katsojissa kuin sarjan hahmoissakaan. Ainut oli kun Dwight jäi hetkeksi tukalaan paikkaan reilu viikko sitten ylhäältä päällensä pudonneen walkerin kanssa, mutta sekin pätkäistiin poikki ja tilanne vesittyi. Nyt myös hetken oli sellainen luulo, että Rosita saattaisi joutua pulaan siellä metsässä mutta eipä hänellä isompaa hätää tuosta seurannut,

JDM osaa kyllä näytellä ärsyttävää paskiaista enemmän kuin hyvin se on pakko myös todeta monen muun ohella.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotain turkkamaista tässä jaksossa oli ja Turkka on aina ollut paska viihteen tekijä. Tekotaiteellinen negatiivinen skeida on sen normipäivä ja TWD tekee just nyt samaa.
 

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Mielipiteitä on monenlaisia mutta kyllä ainakin minun makuuni oli tämä nyt nähty jakso.
Sama juttu, ja maistui kyllä kovasti tämä jakso. Selvästi parempaa mitä kaksi aikaisempaa, mutta ei toki avauksen tasolle yltänyt. Kuten mainittua, niin Rickin epätoivo oli käsinkosketeltavaa ja mies on murrettu (toistaiseksi). Negan on todella hyvä hahmo tähän sarjaan ja varsin erinomaisesti näytelty. Vaikka tosiaan kauden avausjakso oli suht järkyttävän brutaali ja toimi sellasenaan, niin silti melkein enemmän tykkään tämän tyylisestä setistä. Joku voi pitää tylsänä, minä en. Hyvä jakso.
 
Tapahtuisi edes jotain. Jotain muuta kun tylsiä mukahauskoja mokologeja. Vaikka Hershel tulisi takaisin js perustaisi farmin. Jotain. Omalla kohdalla meni ruutu kiinni kolmannen monologin kohdalla ja taitaa jäädä seuraaminen siihen.
Hyvä päätös. Ei kannata seurata sarjoja, joista ei pidä.

Mielestäni tämän kauden tylsintä pakkopullaa ovat olleet lähinnä nämä Ezekielin porukan touhut ja Morgan/Carol. Tämä paremmin näytelty osuus, kuten eilinen iskee paljon paremmin ja saatiin paljon vinkkejä myös tulevasta, jos sarjaa osaa tarkasti seurata.

Pointteja tästä episodista:

- Jakson tarkoitus oli osoittaa Alexandrian ympäristössä Rickin porukan voimattomuus, sekä poistaa heiltä "kapinan" mahdollisuus aseiden viemisellä
- Käyttääkö Rick Darylin kanssa morsekoodeja, koska morsekooditaulua kovasti kohdennettiin Rickin talossa ja tämä selittäisi myös heidän "mitättömän" silmäpelin.
- Neganin ampuma luoti ikkunaan viittasi Rickin aiemmin mainitsemaan asiaan; "society can only continue so long as it can keep everyone's windows in tact" (fiksu veto käsikirjoittajalta!)
- Father Gabriel alkaa ottamaan roolia ja hänestä tehdään selvästi Carolin korvaajaa. "Ulkokuori hämää"

Hieno jakso ja ensi viikolla jatketaan.
 

susi

Jäsen
Tuossa taitaa vaan olla se että Neganin tappo olisi kuitenkin pitkälti itsemurha, onhan sarjassa ollut useampi paikka missä hänet olisi saatu kylmäksi, mutta ongelmaksi muodostuu se että sinut ja joukkosi lahdataan aika pian. Vaikka Rickin porukka eilen olisi saanut koko tavaranhakujoukkion kylmäksi, niin kohta olisi tullut kosto. Toki pian kostoiskun jälkeen tuolle joukkiolle voi käydä vaikka mitä kun Negan on poissa pelistä, mutta Rick ei ainakaan vaikuta olevan halukas uhraamaan koko ryhmäänsä tuon takia, Ezekiel taas pyörittää omaa valtakuntaansa, joten eipä hänelläkään siinä ole järkeä. Tuon ympärillä tuo vaikuttaa pyörivän ja koko homma on sitämyöten ihan loogista.

Neganin porukkahan kovasti toteaa aina, että "We are all Negan". Eli mä näen tuon, niin että tappamalla Negan, muut ei ole enää mitään. Tässä on kuitenkin annettu ymmärtää, että ihan lähimmätkin Neganin apurit on samanlailla alistettu Neganin apureiksi kuten esim. nyt Rick. Okei, Neganin porukat tuli eilen visiitille ennakolta mutta vartioimalla ei olis tullut yllärinä ja kun yksi olis hoitanut Neganin niin muu joukko olis mennyt siinä sivussa + vielä se, että Negan oli ottanut Daryllin mukaan niin eipä olis tullut edes mitään pankkivankikriisiä. Neganin kun killaa pois niin jäljelle jää johtamaton joukko joka ei tiedä mitä tekisi.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Negan tapettaisiin niin, että ei olisi ketä heti syyttää, niin tuo joukko hajoaisi. Ilman johtajaa ei olisi mitään koossa pitävää limaa. Salamurha olisi helppo ratkaisu. Toki ei se tässä sarjassa niin mee, sarjakuvissa
Negan on edelleen mukana. Pitkäaikainen riesa siis.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Huomaa, että sarja on tanssinut viime kausina vähän siellä B-luokan puolella, kun tännekin on kerääntynyt enemmän jengiä, joka nauttii ehkä mielummin Jack Bauereita kuin oikeita laatusarjoja.

Heh, asiahan on juurikin päinvastoin. Oikeita laatusarjoja katsotaan silloin kun haluaa nauttia todella hyvästä käsikirjoituksesta, dialogista, sekä näyttelysuorituksista. Tällöin katsotaan esimerkiksi sellaisia (tällä hetkellä pyöriviä) sarjoja kuin Westworld, Fargo, Game of Thrones tai vaikkapa Leftovers. Walking Deadia katsotaan silloin kun tekee mieli heittää aivot narikkaan ja katsoa hyvin tuotettua sekä kohtuullisesti näyteltyä ja käsikirjoitettua viihdettä. Walking Deadia seurattaessa ei juuri tarvitse älynystyröitä vaivata, ja se on yksi sarjan hyvistä puolista omalla tavallaan.

Siinä vaiheessa kun Walking Dead yrittää tehdä sarjasta liian "käsikirjoitettua", se yleensä menee pahasti metsään. Se kun ei ole tuotantotiimin vahvin puoli. Yhtä kokonaista jaksoa ei tarvitse käyttää alleviivaamaan Neganin vittumaisuutta ja yliotetta Rickistä - varsinkaan kun se on tehty jo kauden avausjaksossa. Tämä sarja elää tunteita herättävistä tapahtumista sekä härskistäkin toiminnasta. Ne kun otetaan pois, niin jäädään aika tyhjän päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös