The Room (2003) – once you walk in, you never walk out

  • 5 130
  • 26

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Eilen tuli kuluneeksi 15-vuotta siitä hetkestä, kun maailma sai ensi kertaa todistaa uskomatonta, ennen-näkemätöntä, täysin uniikkia elokuvaa. 15 vuotta myöhemmin tämä elokuva pyörii edelleen ympäri maailman joka kuukausi täysille saleille. Elokuvalla on fanaattinen kanattajaryhmä, johon kuuluu myös iso liuta suuria Hollywood tähtiä. Elokuvan luojan mysteerinen karisma kiehtoo tämän elokuvan faneja tähän päivään saakka. Elokuva jonka valmistuksesta on kirjoitettu bestseller kirja, jonka pohjalta tehtiin Oscar-ehdokkuuden saanut elokuva. Elokuva joka vetää uusia katsojia pauloihinsa joka näytöksessä - ja kun he näkevät tämän mestariteoksen, he eivät ikinä kyllästy siihen.

Kyseinen elokuva on The Room, kautta-aikojen huonoin amerikkalainen elokuva. Elokuva joka on niin käsittämätön, että sanat eivät riitä kuvailemaan. Näyttely on karmeaa. Dialogi ei käy järkeen useassa kohtauksessa. Juoni on olematon, mutta poukkoilee ympäriinsä ilman päätä tai häntää. Puvustus on totaalisen omituista. Kuvaus on rumaa. The Roomissa on niin paljon omituisia hetkiä ja kohtauksia, että en edes pysty nimeämään kaikkia. Elokuva, joka pitää nähdä että sen voi uskoa.

The Room on surkea elokuva, mutta se on niin surkea että paskan määrä kiertää kehän ja tulee ympäri saapuen tahattomaan nerouteen. The Room pyrkii olemaan vakava melodraama, mutta lopputulos on paras tahaton komedia mitä näet elämässäsi. The Room on niin uskomattoman huono elokuva että aivan sama kuinka monta kertaa katsot sen, siitä löytyy jotain uutta joka kerta.

The Room valmistui vuonna 2003. Elokuvan ohjasi, tuotti, käsikirjoitti ja rahoitti kansainvälinen mysteerimies Tommy Wiseau, joka myös näyttelee elokuvan pääroolia. The Room näyttää elokuvalta joka maksoi muutaman tuhat dollaria. Paitsi, että elokuvan lopullinen hinta oli luokkaa 6-7 miljoonaa dollaria, kaikki Tommy Wiseaun mysteeriomaisuudesta, jonka alkuperästä kukaan muu kuin Tommy itse ei ole selvillä. Myöskään Tommy Wiseaun kotimaa ei ole tiedossa, eikä hänen ikänsä. Aksentti viittaa Itä-Eurooppaan, ilmeisesti mies asunut myös Ranskassa ja New Orleansissa ennen saapumistaan Kaliforniaan. Tommy Wiseau on kuitenkin totaalisen engimaattinen persoona, mies näyttää suurinpiirtein Draculalta, mutta väitti olevansa 20-vuotias amerikkalainen, huolimatta että puhuu hyvin vahvalla aksentilla.

Tommy Wiseau yritti luoda voimakkaan melodraaman, joka voittaisi Oscarin ja muistettaisiin mestariteoksena, lopputulos oli elokuva joka oli niin huono, että se oli jo hyvä. Elokuvan fanijoukon kasvaessa pikkuhiljaa, Tommy teki täyskäännöksen, hyväksyi elokuvan surkeuden väittäen että koko ajan oli tarkoitus tehdä musta komedia ja alkoi näyttää The Roomia elokuvateattereissa keskiyön näytöksinä. Tommy on tämän hetken tietojen mukaan tehnyt rahansa takaisin ja päälle myymällä ja levittämällä kautta-aikojen huonointa elokuvaa.

Mistä The Room sitten kertoo? The Roomin tarina on pohjimmiltaan kolmiodraama jossa Wiseau näyttelee Johnnya, joka on kihloissa nuoren naisen Lisan kanssa, joka Johnnyn selän takana harrastaa seksiä Johnnyn parhaan ystävän Markin kanssa. The Room on kuitenkin täynnä sivu-juonia, jotka eivät mene yhtään mihinkään, useat niistä mainitaan kerran ja niitä ei tuoda esiin kertaakaan uudestaan, näin ne eivät tuo mitään lisää elokuvaan, paitsi lisäten se omituisuutta. Hahmot puhuvat ja käyttäytyvät kuin avaruusolennot, jotka yrittävät kehnosti näytellä ihmisiä. Jostain syystä Johnnyn ja Lisan asunnossa on pöytä, jossa on kehystettyjä valokuvia lusikoista. The Room on täynnä omituisia kohtauksia, jotka eivät voineet syntyä muualta kuin ainoastaan Tommy Wiseaun tärähtäneestä mielikuvituksesta. Voisin listata lisää esimerkkejä, mutta haluan ihmisten kokevan elokuvan itse, sitä vaan ei pysty kunnolla kuvailemaan. The Roomin valmistuksen vaiheet ovat niin mielenkiintoinen asia, että mitä enemmän niitä tutkii, sen paremmaksi itse elokuva muuttuu.

The Roomin toinen päänäyttelijä Greg Sestero, joka näyttelee Johnnyn parasta ystävää Markia, kirjoitti elokuvan synnystä kirjan The Disaster Artist. Tämän kirjan pohjalta James Franco ohjasi yhden vuoden 2017 parhaista elokuvista, myös nimeltä The Disaster Artist. The Disaster Artist on loistava elokuva, joka vain muuttuu paremmaksi jos on nähnyt The Roomin.

Onko täällä Jatkoajassa muita The Roomin faneja? Pyydän jakamaan ajatuksenne ja tarinanne tästä absurdista modernista klassikosta. Ahahaha, what a story Mark!
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Onko täällä Jatkoajassa muita The Roomin faneja? Pyydän jakamaan ajatuksenne ja tarinanne tästä absurdista modernista klassikosta. Ahahaha, what a story Mark!
Itse olen tuota jonkin matkaa katsonut, kunnes heräsin koomasta seuraavana päivänä kauheita painajaisunia nähneenä. Myöhemmin sitten vain koosteen parhaista paloista.
Onhan tuo nyt aivan käsittämättömän huono elokuva. Siis mitkään Sharknadot tai SW episode 8. eivät ole mitään tuohon verrattuna. Paras on mielestäni kukkakauppa-kohtaus, jossa ei ole mitään järkeä. Vuorosanat menevät miten sattuu ja kohtaus on muutenkin outo.
 

Alejandro

Jäsen
Olen katsonut kyseistä elokuvaa noin viisi kertaa (pari kertaa kokonaan, muuten osissa) ja joka kerta on jaksanut naurattaa. Uskoisin, että budjetista on mennyt leijonaosa kokaiiniin, muuta selitystä en äkkiseltään keksi. Kukkakauppakohtaus on oma henkilökohtainen suosikkini.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Loistava avaus. Siitä saa moni ottaa mallia.

En ole leffaa nähnyt mutta nyt aion katsoa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Uskoisin, että budjetista on mennyt leijonaosa kokaiiniin, muuta selitystä en äkkiseltään keksi.

Eipä taida kokaiini juuri mitään maksaa tuollaisille jampoille ja saattavat tienatakin sillä.

Aihepiiri on tuttu, mutta itse tuotos on kyllä näkemättä. Varmaan pitäisi jostain kaivaa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
No en nyt tiedä onko kyseessä huonoin amerikkalainen elokuva ikinä. RedRedLetterMedian Best of the Worst sarjassa katsotaan monia kammottavia elokuvia. Sitten muut katsomisen arvoiset elokuvat ovat mm. Troll 2, Plan 9 ja Transformers elokuvat.
 

teppana

Jäsen
Loistava avaus. Siitä saa moni ottaa mallia.

En ole leffaa nähnyt mutta nyt aion katsoa.

Komppaan. Aivan huikea avaus joka kyllä herätti oman mielenkiinnon. Pakkohan se on kyseinen leffa nähdä. Nopsasti jo lukaisin Wiseaun wikipedia-sivun ja vaikuttaa aivan huikealta hahmolta tämä Tommy.

Perehdyn aiheeseen ensin katsomalla elokuvan ja sitten ammentamalla lisää tietoa. Kesän kiinnostavin tarina.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
"You're tearing me apart, Lisa!"

Huikea leffa, jonka näin elämäni ensimmäisen kerran viime vuonna. Niin surkea, mutta silti tai oikeastaan sen vuoksi niin helvetin hauska, että se sai heti minut koukkuunsa. Disaster Artist oli toki hyvä ja tekijöille kaikki kunnia, mutta alkuperäistä ei ole voittaminen. Wiseau varastaa jokaisen kohtauksen olemalla oma (kauniisti sanottuna) persoonallinen itsensä ja epäuskoinen ilme, joka jokaisella vastanäyttelijällä on kasvoillaan niinä sekunteina, kun Tommy säheltää keskiössä, tekevät tilanteista vieläkin aidomman.

Denny, jota näyttelevä Philip Haldiman oli oikeasti yksi leffan vanhimmista näyttelijöistä, tekee aikamoisen roolin ns. teininä. Jälleen yksi erikoinen esimerkki Wiseaun visiosta. Eikä unohdeta myöskään Dennyn ja hänen huumediilerinsä välistä tappelua katolla, johon palataan tasan nolla kertaa leffan aikana.

Toivottavasti tätä leffaa ei koskaan tulla päivittämään tähän päivään jonkun suuren filmistudion toimesta, sillä tällainen helmi tulee säilyttää sellaisenaan myös myöhempien sukupolvien nautittavaksi.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Loistava avaus. Siitä saa moni ottaa mallia.

En ole leffaa nähnyt mutta nyt aion katsoa.

Komppaan. Aivan huikea avaus joka kyllä herätti oman mielenkiinnon. Pakkohan se on kyseinen leffa nähdä. Nopsasti jo lukaisin Wiseaun wikipedia-sivun ja vaikuttaa aivan huikealta hahmolta tämä Tommy.

Perehdyn aiheeseen ensin katsomalla elokuvan ja sitten ammentamalla lisää tietoa. Kesän kiinnostavin tarina.

Mukava lukea että piditte avauksesta, itse en ollut varma onko toimiva. The Room on elokuva josta voi puhua niin älyttömästi, että kirjoittaessa tuntui avauksen jäävän liian lyhyeksi, mutta on parempi että uudet The Roomin fanit saavat kokea tämän itse ensimmäistä kertaa valkokankaalta, eikä minun huonoista selityksistä.

Kun elokuva on nähty, suosittelen vahvasti katsomaan haastatteluja, arvosteluja (Nostalgia Critic ja Chris Stuckmann ainakin ovat hyviä), kaikkea mitä saatte käsiinne elokuvan synnystä, tarina on aivan uskomaton ja muuttuu aina vain paremmaksi mitä syvemmälle siihen sukeltaa, sieltä aina löytyy joku uusi käänne mistä ei ollut aikaisemmin tietoinen. Itse elokuva muuttuu samalla vain paremmaksi ja siitä tulee jotenkin itselle tärkeä, Tommy Wiseausta kaikessa outoudessaan inspiroiva sankari.

"You're tearing me apart, Lisa!"

Huikea leffa, jonka näin elämäni ensimmäisen kerran viime vuonna. Niin surkea, mutta silti tai oikeastaan sen vuoksi niin helvetin hauska, että se sai heti minut koukkuunsa. Disaster Artist oli toki hyvä ja tekijöille kaikki kunnia, mutta alkuperäistä ei ole voittaminen. Wiseau varastaa jokaisen kohtauksen olemalla oma (kauniisti sanottuna) persoonallinen itsensä ja epäuskoinen ilme, joka jokaisella vastanäyttelijällä on kasvoillaan niinä sekunteina, kun Tommy säheltää keskiössä, tekevät tilanteista vieläkin aidomman.

Denny, jota näyttelevä Philip Haldiman oli oikeasti yksi leffan vanhimmista näyttelijöistä, tekee aikamoisen roolin ns. teininä. Jälleen yksi erikoinen esimerkki Wiseaun visiosta. Eikä unohdeta myöskään Dennyn ja hänen huumediilerinsä välistä tappelua katolla, johon palataan tasan nolla kertaa leffan aikana.

Toivottavasti tätä leffaa ei koskaan tulla päivittämään tähän päivään jonkun suuren filmistudion toimesta, sillä tällainen helmi tulee säilyttää sellaisenaan myös myöhempien sukupolvien nautittavaksi.

Loistavia huomioita, Dennyn ja huumediileri Chris-R:n kohtaaminen katolla on yksi elokuvan "parhaista" kohdista joka ei saa faneilta ansaitsemaansa rakkauta. Chris-R:n näyttelijä on about ainut henkilö elokuvassa joka pystyy jollain tavalla uskottavaan roolisuoritukseen, esintyen tosin yhdessä kohtauksessa. Kukkakauppakohtaus on saanut täällä muilta suosiota, se on kyllä myös uskomaton miten 20 sekunnin kohtaus voi olla hämmentävä. "Hai doggy." Oma suosikkini on kyllä kattokohtaus kokonaisuudessaan, osaan kohtauksen vuorosanat ulkoa äänenpainoja ja puheen rytmiä myöten aina "What a story Mark" kohtaan. Lisäksi kohtaus jossa Tommy, Mike, Denny ja Mark heittelevät amerikkalaista jalkapalloa "kadulla" on aivan käsittämätön, miten helvetissä se päätyi elokuvaan. Ja tietysti yksi kruunuista on Johnnyn, Markin, Dennyn ja Peterin täysin selittämätön amerikkalaisen jalkapallon heitteleminen smokeissa kadulla. Oh man, voisin jatkaa tätä vaikka kuinka.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
The Room on nähty kahdesti, molemmat isolta kankaalta fanien ympäröimänä, Niagarassa Cinemadrome-festarin loppuunmyydyssä näytöksessä. Greg Sesteron kirja The Disaster Artist (johon samanniminen elokuva perustuu) on juuri kesken, ja on kyllä uskomaton tarina. Tuossa Francon leffassa vain raapaistiin pintaa, kirja kannattaa ehdottomasti tsekata jos aihe vähänkään kiinnostaa.

Blu-ray menee varmaan jossain vaiheessa tilaukseen Wiseaun omilta sivuilta, vaikka aika suolaista hintaa Tommy siitä pyytääkin. Saa sentään nimmarin kaupan päälle.
 

SgtMarkov

Jäsen
Oh, hi Mark!

Itse törmäsin The Roomiin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, kun suuresti ihailemani YouTube-käyttäjä IHE alkoi tekemään "The Search For The Worst"-listaansa, johon hän keräsi ja arvosteli IMDb:n huonoiten arvostellut leffat. Jossain vaiheessa myös tämä tekele tuli vastaan ja erottui jo silloin joukosta edukseen. Siinä missä luettelon muut elokuvat olivat yksinkertaisesti paskoja, niin tämä jätti melko sympaattisen kuvan itsestään ja jollain tasolla kävi ehkä myös vähän sääliksi Wiseauta. Mies yritti niin kovasti ja tässäkö oli tulos?

Leffaa en ole kokonainena vielä nähnyt, mutta kun sopiva hetki löytyy niin istutaan poppareiden kera alas ja nautitaan.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No en nyt tiedä onko kyseessä huonoin amerikkalainen elokuva ikinä. RedRedLetterMedian Best of the Worst sarjassa katsotaan monia kammottavia elokuvia. Sitten muut katsomisen arvoiset elokuvat ovat mm. Troll 2, Plan 9 ja Transformers elokuvat.

Plan 9:n olen nähnyt, se on kovin hauska. Tietenkin tahattomasti. The Creeping Terror ylitti kuitenkin Plan 9:n helposti hilpeässä huonoudessaan, joten sitä suosittelen jos nyt on huonoja elokuvia pakko katsoa. Ja onhan niitä pakko.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Tommy Wiseau latasi The Roomin kokonaisuudessaan Youtubeen vapaaseen katseluun. Linkki elokuvaan

Ahahaha! What a story Mark! Antoisaa elokuvailtaa!
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Näin The Roomin ensimmäisen kerran Tampereen Niagarassa Cinemadrome-festareilla marraskuussa 2016, toisen kerran samalla festarilla 2017. Jokin aika sitten ilmoittivat, että tulevassa marraskuussa The Room on taas listoilla. En toki ihmettele sillä molemmat edelliset näytökset olivat loppuunmyytyjä, mutta ehkä sitä ei enää kolmatta kertaa tarvitse ainakaan näin lyhyeen aikaan nähdä.

Vaikka onhan tuossa teatterikokemuksessa oma hohtonsa, jos sitä ei ole koskaan kokenut niin suosittelen suuntaamaan Niagaraan marraskuussa mieluummin kuin Tubesta katsomaan.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Tämän ketjun innoittamana oli välittömästi katsottava tuo elokuva. Ja voi jumalauta, on kyllä kaikkien ylisanojen (ja alisanojen) arvoinen. Muutama asia elokuvasta jäi voimakkaasti mieleen. Älä lue jos et ole nähnyt elokuvaa!

Kaikki rakastelukohtaukset. Voi vittu mikä myötähäpeä.
Jalkapallon heittely. Varsinkin silloin kun hulluttelivat smokit päällä ja se yksi kömpelys kaatui.
Loppua kohden kiristyvä, nerokkaasti rakennettu juoni, ehkä kohokohtanaan Johnnyn ja Markin "tappelu" juhlissa.
Myös Johnnyn kämpän hajoittaminen flashbackeineen on täyttä timanttia.
Niin ja mikä vitun homma se huumediileri katolla oli?
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Nyt näin elokuvan ja täytyy myöntää että olen sanaton.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Tommy Wiseau latasi The Roomin kokonaisuudessaan Youtubeen vapaaseen katseluun. Linkki elokuvaan

Ahahaha! What a story Mark! Antoisaa elokuvailtaa!

Ilmeisesti tämä idea ladata The Room muutamaksi päiväksi Youtubeen ja sen jälkeen poistaa se katselusta ei ollut Tommyn oma idea - tunnukset hakkeroitiin ja elokuva ladattiin ilman lupaa. Näin Tommyn omien sanojen mukaan.

Pahoittelut sankarilleni Tommy Wiseaulle linkin postaamisesta tänne, en ollut tästä asiasta tietoinen.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Tämä nyt ei suoraan liity itse elokuvaan The Room, mutta maestroon, Tommy Wiseauin kylläkin. Tommy Wiseau on pääroolissa pilottijaksossa animoidussa avaruus-seikkailu sarjassa SpaceWorld. Tässä linkki youtubeen jossa voitte katsoa kyseisen pilotin, Wiseaun rooli on palkkionmetsästäjä TX. Myöskin The Roomin Mark, Tommy Wiseaun paras ystävä Greg Sestero on mukana TX:n pääkilpailijana, palkkionmetsästäjänä nimeltä Drogol. Tässä sarjassa on kaikki mahdollisuudet olla täyttä timanttia, Tommy Wiseaun ääninäyttely pilottijaksossa on aivan uskomatonta.

Tommy Wiseau ja Greg Sestero työstävät myös parhaillaan kaksikon uutta elokuvaa, nimeltään Big Shark. Kysessä on, kuten varmasti arvasitte, haihyökkäyksen ympärille rakennettu katastroffi elokuva, joka sijoittuu Tommy Wiseasun entiseen kotikaupunkiin New Orleansiin. Parasta tästä kuitenkin tekee, että Maestro Wiseau ei ainoastaan näyttele elokuvassa vaan Tommy on takaisin ohjaajan tuolissa! Elokuvan ensimmäisen trailerin voi katsoa Youtubesta.

Tommy ja Greg tekivät myös viime vuonna kaksiosaisen elokuvan Best F(r)iends, jossa Sestero näytteli pääroolia, Tommyn näytelessä tärkeintä sivuosaa. Tämä elokuva oli itseasiassa Sesteron käsikirjoittama ja yllättäen Tommy antoi ainakin jollain tavalla uskottavan roolisuorituksen, päästessään näyttelemään jokseenkin outoa hahmoa johon outo näyttely ja imago sopi mainiosti.

Parasta siis on että Tommy Wiseau on tällä hetkellä huipulla, päästen toteuttamaan useita projekteja, samaan aikaan kun uskollinen fanikunta on tukena kaikkialla sosiaalisessa mediassa. The Room takoo voittoa joka vuosi loppuunmyydyillä keskiyön näytöksillä ja lisää rahaa tulee Wiseaun nettisivuillaan myymistä, miehen itsesuunnittelemista miesten- ja naisten alushousuista ja muista tuotteista.

Tämä mies on minun sankarini.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Ja nyt sitten vinkkejä tiskiin, että mistä saan tämän katsottavaksi?

Käsittämätöntä, että on jäänyt tällainen spektaakkeli näkemättä.

Tommy Wiseaun nettisivuilta voit ostaa Blu-Rayn tai DVD:n, en ole tosin varma postikulujen hinnasta Suomeen tai edes lähettääkö tänne asti. Ainakin jotkut elokuva festivaalit esittävät elokuvaa silloin tällöin, Vintsukka on maininnut Cinemadrome-festivaalin, Kuopiossa elokuvateatteri Kuvakukko esitti elokuvan muutama vuosi sitten. Sitten tietysti internetin syövereistä varmasti löytyy joku elokuvasivu josta tämän voi (laittomasti) katsoa.

Suosittelen suuresti löytämään jonkun keinon katsoa tämä "mestariteos", elämän mullistava kokemus.

Edit: Amazonissa ainakin Blu-Ray on ihan kohtuuhintainen. Tommy Wiseaun nettisivuilla Blu-Ray on tällä hetkellä tarjouksessa! Haluan kuitenkin huomauttaa että toimitusajat Wiseaun nettisivuilta ostetuista tuotteista voivat olla aivan järkyttävät, olen lukenut tarinoita Twitterissä tilaajista jotka saavat tuotteensa yli puolen vuoden odotuksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kyllähän tämä on imutettava, sen verran psykedeeliseltä kokemukselta vaikuttaa. Näyttäisi löytyvän torrenttina vähän joka piraattihelvetistä.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Tänään saapui postiluukusta Amazonista tilaamani paketti, sisältäen 2 kpl The Room Blu-Ray:ta. Toinen kappale on siis menossa veljelleni, myös suurelle The Roomin ystävälle.

Blu-Rayt maksoivat 22,38 USD per kappale ja siihen päälle 8,97 USD postikuluja. Näköjään kuitenkin hinta on tällä hetkellä noussut 32,99 dollariin per kappale, joten hyvä että tilasin kun tilasin. Tommy Wiseaun nettisivulla Blu-Ray on edelleen tarjouksessa 14 dollarilla, mutta useiden tarinoiden mukaan nuo lähetysajat ovat aivan eriskummalliset, parhaimmillaan lähemmäs vuoden ajan... Tommy Wiseau on Tommy Wiseau, yksi lisä outouksia miehen pitkään luetteloon.

Aion katsoa The Roomin toivottavasti piakkoin vanhempieni kanssa, he pääsevät todistamaan Tommy Wiseaun tahatonta neroutta ensimmäistä kertaa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Marvel Studios The Room

Nyt löytyi kyllä mielenkiintoinen video. Tommy Wiseaun YouTube kanava (onko tuo se ainoa oikea?)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös