The Hockey News: Power Forward

[Johannes]

Update 27.2 jälkeen

Laitetaan rajoiksi 15 maalia ja 70 min:

Ronald Petrovicky ATL 15 ja 108 min
Todd Bertuzzi VAN 17 ja 98 min
Brendan Morrow DAL 19 ja 96 min
Brendan Shanahan DET 18 ja 86 min
Marc Savard ATL 19 ja 85 min
Mark Bell CHI 18 ja 85 min
Scott Walker NAS 19 ja 83 min
Ethan Moreau EDM 16 ja 83 min
Bobby Holik NYR 18 ja 80 min
Bill Guerin DAL 25 ja 80 min
Rick Nash COL 33 ja 73 min
Olli Jokinen FLO 18 ja 71 min

Pisteet:

1. Nash 172
2. Guerin 155
3. Petrovicky 153
3. Morrow 153
5. Bertuzzi 149

 

[Black Adder]

Nostetaan vanha hyvä ketju ylös. Kauden alussa, sääntömuutosten myötä, hieman pelotti, että ovatko voimahyökkääjät jääkiekon kuoleva alalaji, mutta mm. Brendan Shanahan on osoittanut väitteen vääräksi ja antanut tappavan kovan one timerinsä puhua. Mielenkiintoista nähdä millä sääntötulkinnoilla NHL lähtee pudotuspeleihin. Runkosarjassa nämä maalinedusväännöt on saatu tapettua neppailuksi, kun miehen siirtelyn pitäisi tapahtua nyky tulkinnalla silkkihansikkain. SM-Liigassa taas Ässät osoitti kuinka tärkeässä roolissa vahva maalineduspelaaminen jääkiekossa voi olla sekä puolustus että hyökkäyspäässä, jos maalivahtipeli on omassa päässä kunnossa eikä helpot kaukovedot uppoa.

Kolusin ketjun läpi alusta loppuun saakka ennen kuin lähdin tähän Titanicin nostoon. Hauskaa vääntöä oli ketjun alkupuolella mm. Tkachukin ja Shanahanin välillä siitä onko herrojen palkat suhteessa peliesityksiin kohdallaan. No, Keith näytti kauden alussa palkanmaksajalleen täyttä kuuta, kun kesä, ehkäpä koko viime vuosi oli tosiaan mennyt kaljakorin päällä istuessa. Shanny taas tuntuu olevan 37 vuoden iässä parhaassa pistetahdissa muutamaan vuoteen vaikka harvinaisen tasainen suorittaja tämä koikkelehtija onkin ollut koko uransa ajan.

Niin, mitä tämän kuluneen parin vuoden aikana on tapahtunut pf rintamalla? Eipä juuri mitään. Tkachuk ja Shanahan jo käsiteltiin, mutta Joe Thorntonista on tullut pehmeä kuin nallekarhu pistetehtailun jatkuessa kuten oli odotettu. Voisi jopa sanoa, että Big Joe on nyt ottanut sen askeleen, jota on odotettu pari, kolme vuotta. Tämä siis pistetehtailussa, mutta fyysisessä pelissä on tultu takapakkia. Eric Lindrosin ura, jonka päättymisestä on puhuttu viimeiset viisi vuotta, taitaa olla viimeistään nyt liipaisimella. Henkilökohtaisesti Ericiä kohtaan on ollut aina enemmän odotuksia potentiaaliin nähden mitä hän on saanut itsestään irti loukkaantumisista johtuen. Philadelphian kaudet jäänevät historiaan kausina, jolloin nähtiin fyysisesti peliä dominoivin pelaaja johtamassa joukkuetta voitosta voittoon sitten Gordie Howen. Jarome Iginlan vastuu Calgaryn hyökkäyksen tehoista on puhuttanut koko kauden ajan eikä apuja sille rintamalle ole tullut, mutta Iggy on kantanut silti ison roolinsa vaatimaa taakkaa miehekkäästi pitkin kautta ja on siinä sivussa tehnyt ok pisteet ja ottanut nokkapokkaakin. Liian vähälle maininnalle jäänyt Brenden Morrow on tekemässä uutta jäähy- ja piste-ennätystään runkosarjassa eikä kaverin pelityyli muutenkaan ole jättänyt ketään kylmäksi, kun taas samassa joukkueessa haahuileva Bill Guerin alkaa olemaan jo liian hidas näihin ympyröihin. Todd Bertuzzilla vain kaikki on vaikeaa, ainakin kun peliä katsoo. Olympialaisissakin meno oli niin tahmaisen näköistä, että pitää ihmetellä mitä kahden vuoden takaiselle isolle ja suhteellisen nopealle on tapahtunut? Sean Averyn nimen mainitseminen on joillekuille lähes kirosana, joten mainitaan nyt ja bonuksena Darcy Tucker. Chris Neil, Todd Fedoruk: kova yritys joskus palkitaan.

Entä uudet nimet kuten Rick Nash ja Alexander Ovechkin, joka pelaa kuin pf, mutta tappelut tainneet jäädä vähiin? Nashin alkukausi meni pipariksi loukkaantumisen takia, mutta loppukauden peleissä ainakin pistetehtailu on onnistunut. Ei kuitenkaan ole juuri otsikoissa paistatellut kuten mainitun parivaljakon toinen pelimies. Myönnettävä on, että Ovechkin on yksi näyttävimmistä pelaajista koko Liigassa eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Jos kaverin suojelu on kunnossa, johon ainakin kokonsa puolesta pystyy itsekin, tulee urasta varmasti pidempi kuin ensimmäisellä Russian Rocketilla.

Sellainen fiilis vain on, että liian vähän on NHL:ssä näitä tähtistatukseen yltäviä fyysisiä pelaajia. Useammasta on aika ajamassa ohi kuin mitä on uusia tulossa mukaan kuvioihin. Ehkä syynä on sitten tämä luistelevampi NHL, jossa Olli Jokisen tyyliset hyvin luistelevat isot pelaajat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Toisaalta, ovatko Marc Savard, Joe Thornton tai Brendan Shanahan nopeita?

Johanneksen kriteerein joku pätevä voisi päivittää voimahyökkääjien power ranking listaa JA:n ikiomaan pf-ketjuun, mutta veikkaan, että tälläkin kaudella pitkälti samat nimet löytyvät kärjen tuntumasta kuin pari vuotta sitten.

 

[M10]

Sean Averyn nimen mainitseminen on joillekuille lähes kirosana, joten mainitaan nyt ja bonuksena Darcy Tucker. Chris Niell, Todd Fedoruk: kova yritys joskus palkitaan.

Turha puhua Fedorukin yhteydessä mistään sellaisesta voimahyökkääjyydestä, mistä tässä ketjussa puhutaan. Pinnojakin pitää kertyä ja Fridgen neljä maalia tällä kaudella eivät vakuuta ainakaan minua. Neil ja Avery ovat molemmat tehneet yli 30 pistettä tällä kaudella, joten juuri ja juuri mainitsisin heidän nimensä tässä ketjussa. Ovechkin, Nash...? Pelkkä vauhdikas ja taklausrikas pelityyli ei riitä; hanskojen pitää pudota ja jäähyjä kertyä, jotta mistään kunnon power forwardeista voitaisiin näiden kundien kohdalla puhua. Bill Guerinin luistin kyllä kulkee vanhaan malliin, joten hänen sysipaska kautensa johtuu jostain muusta. Eipä taida jenkkiä enää kiekko kiinnostaa, kun liksaa tulee Armstrongin pohjattomasta kassasta melkoisen paljon ja tulevaisuus on turvattu.

Kuten Black Adder tuossa mainitsi, on Brenden Morrow jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. NHL:n jäähytilaston neljäs sija (179min) ja 61 tehopistettä tuskin jättävät ketään kylmäksi. Toinen onnistuja on ollut Shane Doan, joka on 123 jäähyminuutin lisäksi takonut 64 pistettä. Kolmantena haluan vielä mainita Ian Laperrieren (114min/44p).

Jos Jason Arnott pudottelisi useammin hanskoja, hyppäisi hän saman tien NHL:n voimahyökkääjien eliittiin. Mutta jossittelu on jossittelua ja taitaa Jasonilla olla vain yksi, korkeintaan kaksi fighting majoria tältä kaudelta (102min/74p).

 

[Black Adder]

Morrow10:

Ok, Shane Doan jäi pois, kun miehen hanskaamisista ei ole ainakaan allekirjoittaneen verkkokalvoille todisteita kertynyt. Mutta kysymys kuuluu onko Dallasissa pf-kiekon tulevaisuus, kun muualla ei nuoria, tarpeeksi nastyja maalintekijöitä pelaa? Älä nyt viitsi väittää, että Morrow ja Arnott ovat ainoat pf:t, jotka pelaavat vielä viiden vuoden kuluttuakin "tarunhohtoisessa kolmikirjaimisessa liigassa"? Yllä olevassa listassa jäähdyttelijöiden lisäksi vain Iginla ja Bertuzzi ovat vielä kavereita, joilla on pelivuosia edessä ja Bertiekin on "jo" 30 v. Tässäkö on tulevaisuus?

Ps. ja ketkä ovat summanneet tällä kaudella GHT:n?

 

[M10]

Älä nyt viitsi väittää, että Morrow ja Arnott ovat ainoat pf:t, jotka pelaavat vielä viiden vuoden kuluttuakin "tarunhohtoisessa kolmikirjaimisessa liigassa"?

Ei ei ei! Harmi jos tekstistäni sai tuollaisen kuvan, koska en tietenkään väitä moista. Kunhan mainitsin pelaajat, joita paljon tarkkailen ja joiden nimi tulee tässä ketjussa mainita.

 

[M10]

Ajan kulukseni laskeskelin tuolla THN:n systeemillä tämän hetkisten voimahyökkäjien saldoja. Systeemi siis on se, että maalit x 3 + jäähyt. Huono tyyli mielestäni laskea, koska jos jollain enforcerilla on 300 minuuttia ja neljä maalia, niin hän on silti tämän laskutyylin mukaan voimahyökkäjien kärkeä. Kuten Raymond Pearl kolme vuotta sitten ehdotti, kannattaisi myös syötöt, taklaukset sekä +/- tilastot laskea jotenkin mukaan. Sitten ei jäisi epäselvää, kuka tällä kaudella olisi kunkku :) krhm!

Tässä näitä nyt joka tapauksessa:

Avery: 302p
Morrow: 245
Neil: 234
Heatley: 228
Crosby: 215
Doan: 210
Shanahan: 203
Jokinen: 197
Arnott: 195
Bertuzzi: 187
Savard: 184
Laperriere: 177
Bell: 173
Hartnell: 169

Kuten jo sanoin, niin mielestäni tuo on melko huono tyyli laskea pf-pisteet. Älkää muuten hirttäkö minua, vaikka olisin jonkun kärkiäijän tuosta listasta unohtanut!

 

[Henkka]

Laskin eräänlaisen power-forward rankingin suoraan NHL:n tilastoista. Listalle kelpuutin kaikki sellaiset kaverit, joilla oli vähintään 10 maalia, 3 major penaltyä (joka pääosin tuomitaan tappeluista, toki taklauksistakin) ja vähintään 50 taklausta. Eikös se PF:n määritelmä ole hyökkääjä, joka tappelee, maalaa ja taklaa?

Mm. Jarkko Ruutu tippui vain kahden majorinsa takia ulos tästä tilastosta, Joe Thorntonilla taasen ei riittänyt taklausten (42 määrä). Nämä nyt vain muutamana esimerkkinä mainitakseni.

Jokaiselta tilastoon hyväksytyltä pelaajalta vertasin maalimäärää näiden pelaajien maalimäärien keskiarvoon, majorien määrää majorien määrien keskiarvoon ja taklausten määrää taklausten keskiarvoon. Tästä saatiin kolme suhdelukua, jotka yhteen laskemalla tuli lopullinen PF-rank. Yksikään tilastokategoria ei saa näin vääristävää lisapainotusta.

Sijoitus, Nimi, PF-rank (Goals, Majors, Hits)

1. Chris Neil 4,61 (16G, 10M, 207H)
2. Brenden Morrow 4,52 (22G, 7M, 227H)
3. Ian Laperriere 4,10 (21G, 12M, 76H)

4. Shane Doan 3,94 (29G, 5M, 163H)
5. Jamal Mayers 3,63 (13G, 12M, 71H)
6. Sean Avery 3,53 (15G, 10M, 91H)
7. Jarome Iginla 3,49 (34G, 4M, 105H)
8. Vincent Lecavalier 3,29 (35G, 4M, 77H)
9. Darcy Tucker 3,26 (26G, 4M, 126H)
10. Brendan Shanahan 3,10 (36G, 3M, 71H)

11. Steve Begin 2,95 (11G, 3M, 202H)
12. Chris Clark 2,66 (20G, 4M, 94H)
13. Mark Bell 2,63 (24G, 3M, 89H)
14. Scott Thornton 2,61 (10G, 6M, 104H)
15. Ryan Malone 2,49 (19G, 3M, 103H)
16. Martin Lapointe 2,44 (14G, 3M, 127H)
17. Craig Adams 2,41 (10G, 3M, 147H)
18. Scott Hartnell 2,34 (24G, 3M, 57H)
19. Bill Guerin 2,29 (12G, 5M, 78H)
20. Ryan Kesler 2,29 (10G, 3M, 133H)
21. Chris Gratton 2,21 (17G, 4M, 61H)
22. Ethan Moreau 2,14 (10G, 3M, 117H)
23. Mike Richards 2,09 (11G, 5M, 61H)

Aika yllättäviä nimiä ilmestyi listalle, mutta selkeästi Chris Neil ja Brenden Morrow ovat tämän hetken PF-aatelia. Kaverit ovat kunnostautuneet jokaisella osa-alueella. Avery ei taklaa niin paljoa ja vääristää jäähytilastonsa lukuisilla game misconducteilla.

 

[Henkka]

Ajan kulukseni laskeskelin tuolla THN:n systeemillä tämän hetkisten voimahyökkäjien saldoja. Systeemi siis on se, että maalit x 3 + jäähyt. Huono tyyli mielestäni laskea, koska jos jollain enforcerilla on 300 minuuttia ja neljä maalia, niin hän on silti tämän laskutyylin mukaan voimahyökkäjien kärkeä. Kuten Raymond Pearl kolme vuotta sitten ehdotti, kannattaisi myös syötöt, taklaukset sekä +/- tilastot laskea jotenkin mukaan. Sitten ei jäisi epäselvää, kuka tällä kaudella olisi kunkku :) krhm!

Crosby: 215
Savard: 184

Kuten jo sanoin, niin mielestäni tuo on melko huono tyyli laskea pf-pisteet. Älkää muuten hirttäkö minua, vaikka olisin jonkun kärkiäijän tuosta listasta unohtanut!

En hirtä, mutta tosiaan suoraan jäähyistä laskettuna nuo Crosby ja Savard ovat aivan turhaan tuolla. Kavereilla ovat nuo jäähyminuutit tulleet pelkästään kaksiminuuttisista. Yllättävää että ovat kaksiminuuttisissa koko liigan kärjessä näistä taitopelaajista. Edellä vain Avery, Ruutu, Morrow ja Neil.

 

[dana77]

Ketjun luettuani olen eri mieltä Black Adderin kanssa tuosta asiasta "Kauden alussa, sääntömuutosten myötä, hieman pelotti, että ovatko voimahyökkääjät jääkiekon kuoleva alalaji". Minun mielestäni tämä kausi on nimenomaan valitettavasti osoittanut että ovat.

Forwardeja löytyy, Poweriakin vielä vähän, mutta samassa paketissa noita molempia ei löydy. Kyllä vanhan ajan Power Forward teki 30-40 maalia ja otti 200-250 minuuttia, nyt sellaisesta ei voi kuin haaveilla.

 

[ms.qvist]

Forwardeja löytyy, Poweriakin vielä vähän, mutta samassa paketissa noita molempia ei löydy. Kyllä vanhan ajan Power Forward teki 30-40 maalia ja otti 200-250 minuuttia, nyt sellaisesta ei voi kuin haaveilla.

Niin, jos oikein tiukkaa linjaa ryhtyy vetämään niin ei voi muuta kuin todeta, että dana77 on oikeassa.

Valjuja ovat nämä tämän päivä "power forwardit" verrattuna 90-luvun vastaaviin sankareihin, enkä oikein jaksa uskoa, että tulevinakaan kausina näkisimme enää vastaavanlaisia sankareita porwer forwardeina. Kun muistelee vaikkapa Shanahania parhaimmillaan niin eihän näitä tämän hetken "power forwardeja" voi pitää kuin varjokuvina häneen verrattuna mitä Shanny oli parhaimmillaan.

Kaikkiaan NHL on muuttunut paljon työsulun jälkeen, prosessi oli jo alkanut 90-luvulla mutta nyt viimeistään tuntuu, että kiekosta on kadonnut se intensiteetti ja raivopäisyys mikä siihen olennaisena kuuluu - ainakin minun mielestä. Tällä kaudella olen nähnyt vain muutamia pelejä, voisin sanoa, että aika jonka "uhrasin" pelien katsomiseen oli täysin hukkaan heitettyä aikaa koska intensiteetti ja taistelu kiekosta olivat vähissä, maalinedustalla vähän tönittiin toisinaan, kulmassa käytiin pyörähtämässä - voi kuinka kaipaankaan sitä kun kulmaan mennään täydellä sadan kilon painolla ja kovalla vauhdilla.

Kiekko oli vielä 90-luvun alkupuolella ja puolessa välissä sitä oikeaa kiekkoa, sellaista jossa pelissä taisteltiin jokaisena hetkenä ja jolloin power forwarditkaan eivät olleet kuoleva lajityyppinsä. Nyt mielestäni mentiin osin ojaan tässä sääntöuudistuksessa, karsittiin liikaa kontaktitilanteita rajoittamalla pelaajien peliä maalinedustalla ja kulmissa, pelin kannalta parasta olisi ollut jos vain koukut ja estämiset olisi poistettu ja muuten peli (ja säännöt) jätetty koskemattomiksi, tämä taasen minun mielipiteenäni. Maalinedustalle ja kulmiin kuuluu voimakas pelaaminen - ei se kaunista ole mutta ei helvetti jääkiekko mikään arvostelulaji ole jossa jaetaan pisteitä sen mukaan miten kauniisti pelaan. Tärkeintä on maalit - ei se miten ne tehdään.

Sen yhden daijun voisi potkaista palliltaan alas ennenkuin se ehtii tuhota kokonaan tämän lajin...

vlad.

 

[iiron_troikka]

Niin, jos oikein tiukkaa linjaa ryhtyy vetämään niin ei voi muuta kuin todeta, että dana77 on oikeassa.

Valjuja ovat nämä tämän päivä "power forwardit" verrattuna 90-luvun vastaaviin sankareihin, enkä oikein jaksa uskoa, että tulevinakaan kausina näkisimme enää vastaavanlaisia sankareita porwer forwardeina.

Itse mietin vain, että kultaako aika muistot itselläkin? Että kyllä olivat aikoinaan kovia purkkakuvien keräilyiässä Tocchet, Stevens, Shanahan, Neely ja muut kumppanit.. Samoin tilastot, kuten nuo rangaistusminuutit, taklaukset ja muut ovat melko harhaanjohtavia. Miten lasketaan taklaus? Voin luvata, ettei esim. Savardin taklaukset ole olleet mitään avojään pommeja.. Jäähyt - yhdellä mailajäähyllä saa helposti neljä - parikymmentä rangaistusminuuttia, joten onko sekään mikään todellinen mittari? Averyn tyylinen pelaaja saa helposti 5+20 tekemättä oikeastaan mitään oikeasti kovaa tai fyysistä. Siihen riittää joku törkeys, sukellus ja tuomarille valittaminen.

Oikeita power forwardeja tämän hetken liigassa ovat mm. Alexsandr Ovetchkin, Brenden Morrow, Ian Laperriere ja Jerome Iginla. Esim. Tucker on ärsyttäjä ja liian pieni power forwardiksi. Sama pätee Averyyn. Shanahan ei ole nykyisin sellainen fyysinen peloite kuin joskus, lähinnä kokenut maalintekijä nykyisin (vaikkei toki mikään pehmeä pelaaja todellakaan ole). Lindrosista olisi voinut tulla oppikirjaesimerkki, mutta miehen pääongelmat ja loukkaantumiset pilasivat loputkin mahdollisuudet sille saralle. Se ei ole muistojen kultaamaa, että nuori Eric Lindros pelasi kuin jenkkifutari jääkiekkokaukalossa - kuten eräs selostaja tuolloin totesi.

 

[ms.qvist]

Itse mietin vain, että kultaako aika muistot itselläkin?

Mietin tässä itsekin viestisi luettuani, että onko aika kullannut muistoni vai ovatko kyseiset sankarit todella niin kovia kuin muistan heidän olleen. Toisaalta olen kyllä katsonut NHL-kiekkoa televisiosta 80-luvun lopulta lähtien ja todella säännöllisesti 90-luvun alkupuolelta lähtien ja aika paljon muistikuviin on piirtynyt heijastumia kyseisten sankareiden tekosista - tietty vielä Don Cherryn Rock'em'Sock'em:it nähneinä muistikuvat vain tiukentuvat kyseisten herrojen kovuudesta - mikä sitten on totuus herrojen maineen taustalla?

Tein pikaisen analyysin luettelemiesi pelaajien aikaansaannoksista, taklaukset puuttuvat mutta jotain kuitenkin jäi koukkuun - kyse on lähinnä tilastoihin tuijottamisesta mutta kertoohan sekin jotain jos pelaaja kykenee useamman kauden aikana pelaamaan kovaa ja tekemään vieläpä pisteitä siinä sivussa. Taklauksien puuttuminen tietty harmittaa mutta ehkäpä fighting majorit otantakausilta edes joltain osin korvaavat tätä puutetta.

Painotan sitä, että otantaan ei välttämättä ole otettu pelaajan pisteiden valossa parasta kautta (osalla on näin) vaan otantaan on otettu kausi jolla pelaaja on pelannut kokonaisvaltaisesti kyseisten tilastojen siten kuten voimme olettaa power forwardin pelaavan - ja edelleen on muistettava, että tilastot ovat vaillinaiset, en ainakaan tiedä mistä löytäisi menneiden kausien taklaustilastot tms. pikkusälää.

Eric Lindros:

92/93: 61 games: 41+34=75 pts. 147 pim. 6 fm. (tulokaskausi).
95/96: 73 games: 47+68=115 pts. 163 pim. 8 fm.

Cam Neely:

87/88: 69 games: 42+27=69 pts. 175 pim. 11 fm.
88/89: 74 games: 37+38=75 pts. 190 pim. 8 fm.
89/90: 76 games: 55+37= 92 pts. 117 pim. 3 fm (paras kausi pisteiden valossa).

Brendan Shanahan:

93/94: 81 games: 52+50=102 pts. 211 pim. 7 fm.

Kevin Stevens:

91/92: 80 games: 54+69=123 pts. 254 pim. 1 fm.

Keith Tkachuk:

93/94: 84 games: 41+40= 81 pts. 255 pim. 6 fm.
96/97: 81 games: 52+34= 86 pts. 228 pim. 5 fm.

Rick Tocchet:

92/93: 80 games: 48+61=109 pts. 252 pim. 10 fm.

fm= fighting major.

Kokonaisuudessaan ehkäpä yli 200 jäähyminuutin vaatiminen power forwardilta on kohtuutonta mutta monella näistä pelaajista löytyy useita kausia jolloin jäähyjä on kertynyt päälle 150 min ja maalejakin kolmekymmentä tai sen yli. Tappeluissa jokainen on hanskannut suhteellisen aktiivisesti pl. Kevin Stevens joka parhaalla kaudellaan otti kuusi tappelua - mikä tapahtui uran jo ollessa ehtoopuolella, Tocchet nyt oli alkujaan likimain puhdas tappelija tai tappelijan ja power forwardin risteytys mutta uransa jälkipuoliskolla selkeä power forward päästen nauttimaan Marion lätyistä.

Shanahanin esille nostettu yksi kausi ei taasen tee oikeutta hänelle, hän on kuitenkin pelannut useita yli 30 maalin ja reilusti päälle 100 tai 150 jäähyminuutin kausia ja jos hän olisi saanut pelata 90-luvun keskivaiheet ja lopun muualla kuin Wingseissä niin voisin melkeinpä veikata, että tappeluja ja sen myötä jäähyjäkin olisi kertynyt hitusen enemmin. Selkeästi kuitenkin eräs parhaimmista power forwardin prototyypeistä mitä NHL:ssa on luistellut.

Kokonaisuutena tietynlainen fyysinen kovuus on NHL:sta kadonnut kun nykyään edes harvemmin power forwardit pudottavat hanskoja siihen malliin kuin ennen, kaikki johtuu tietty liigan suuntauksesta - mistä jotkut pitävät ja jotkut taasen eivät, minä kannatan edelleen sitä 90-luvun aikakautta jolloin peli painin, tappeluiden ja maalinedustalla pelaamisen valossa oli fyysisempää ja tuolloin kuitenkin jo mukana suuri joukko näitä avojäänpommittajia tai muuten kovia taklaajia. Nykyään ehkäpä monen fyysisemmän hyökkääjän kohdalla fyysisyys ilmenee juuri taklauksin mutta ei enää hanskauksin (kun ei ole varaa uhrata sitä tähteä 5 minuutiksi sinne boksiin - mikä on aivan ymmärrettävä asia sinänsä). Jos suuntaus jatkuu samana niin tulevasuudessa harvempi power forward tappelee samalla tavoin kuin parhaimmat kaverit tappelivat 90-luvulla.

Lisätään vielä se, että minä myös karsisin listalta pois nämä "rotat" pelasivatpa he kuinka kovaa tahansa koska heillä tuo jäähyjen kerääntyminen saattaa tulla toisarvoisista tapahtumista, mainitsemasi Avery käy esimerkkinä tällaisestä pelaajasta.

Toisaalta, sama suuntaus on näkyvissä myös näiden fyysisten pakkien saralla, kun 80- ja 90-luvulla fyysiset pakit keräsivät poikkeuksetta 150 ja sen päälle jäähyminuutteja niin nykyään voidaan puhua fyysisestä pakista jolla jäähyminuuttien suhde otteluihin on 1:1.

vlad.

 

[Black Adder]

vlad pisti paperille niitä asioita ja tuntemuksia, joita itselläkin on liittyen tähän power forward ja NHL:n nykytyylikeskusteluun.

Fyysisyys kuuluu jääkiekkoon, nopeus kuuluu jääkiekkoon, sota-alueet kuuluvat jääkiekkoon, koukut eivät kuuluu. Ei tarvinne jatkaa? En ole mikään kiekkotappeluista haltioituva kaveri, mutta juuri pf:ien pelityylissä tiivistyy se agressiivisuus, joka muuttuu, tai muuttui silloin tällöin sponttaaniksi hanskat tipauttavaksi käsikähmäksi. Sitä lähinnä odotti milloin räjähtää, kun kentällä oli vladin mainitsemia nimiä.

Näistä tunteita herättävistä ja peliä kääntävistä, tai pelin räjäyttävistä elementeistä herra Garry "pää kuin koripallo" 'Butman' on halunnut eroon. Hänen mielestään pelin täytyisi olla yhtä shiny kuin Ronald MacDonaldin - perverssi koko persoona - vierailu tarhassa. Kyllä, tämä mies on tuhoamassa koko lajin. Muutaman vuoden kuluttua NHL:ää pelataan kai jo ilman varusteita ja pelaajat pitävät aurinkolaseja päässään pelikentälläkin. Huvittava kuriositeetti on, että termi power forward on tullut jääkiekkoon koripallosta.

TPS:n/New Jerseyn HMV-kiekko on valtaamassa alaa NHL:ssä niin kuin Suomessakin. Uudet sääntöuudistukset entisestään vain pakottavat tai kannustavat valmentajia peluuttamaan joukkueitaan HMV-tyyliin, jossa jäähyjä ei kerry, ei ainakaan enempää kuin vastustajalla ja pääprioriteettina on kytätä ylivoimaa. Muutenkin riskitön peli on päivän sana. Voi voi...

Eniten minua - kuten vladiakin - näissä uusissa säännöissä nyppii tuo sota-alueiden fyysisen pelaamisen tappaminen. Maalin edustat ja kulmat eivät saa, eivätkä voi olla mitään lepokoteja. Jopa itse siihen vähemmän fyysiseen pelaajatyyppiin kuuluva eräs suomalainen entinen NHL-tähti kritisoi nykyistä maalineduspelaamista, että siinä ei ole mitään järkeä.

Ja voihan se olla, että aika ehkä sittenkin kultaa muistot ja 90-luvun vaihteeseen vain sattui tulemaan harvinaisen monta huippu pf:ää NHL:ään. Vai?

Mutta, keitä on tulossa? Onko Kanadan juniorimyllystä nousemassa ketään todella v-mäisiä ja lahjakkaita romuluita lähivuosina?

 

[heikkik]

TPS:n/New Jerseyn HMV-kiekko on valtaamassa alaa NHL:ssä niin kuin Suomessakin.

Niin, kyllähän tällaiset HMV-joukkueet kuin New Jersey Devils pitäisi saada pois änhooällästä. Scott Stevens, Ken Danyeko, Colin White, Peluso-Holik-McKay - saatanan nynnyjä koko porukka. Patrik Elias, Brian Gionta, Brian Rafalski - värittömiä nahjuksia, joita ei kentällä tahdo erottaa mistään.

Jos dissaat jotakin organisaatiota, niin dissaa edes sellaista, joka ei lähes joka vuosi varaa vähintään yhtä tappelijaa.

Vituttaa kun turkulaisen Jortikan perseilyä verrataan Devils-kiekkoon.

 

[Johannes]

Laskin eräänlaisen power-forward rankingin suoraan NHL:n tilastoista. Listalle kelpuutin kaikki sellaiset kaverit, joilla oli vähintään 10 maalia, 3 major penaltyä (joka pääosin tuomitaan tappeluista, toki taklauksistakin) ja vähintään 50 taklausta. Eikös se PF:n määritelmä ole hyökkääjä, joka tappelee, maalaa ja taklaa?


Sijoitus, Nimi, PF-rank (Goals, Majors, Hits)

1. Chris Neil 4,61 (16G, 10M, 207H)
2. Brenden Morrow 4,52 (22G, 7M, 227H)
3. Ian Laperriere 4,10 (21G, 12M, 76H)

4. Shane Doan 3,94 (29G, 5M, 163H)
5. Jamal Mayers 3,63 (13G, 12M, 71H)
6. Sean Avery 3,53 (15G, 10M, 91H)
7. Jarome Iginla 3,49 (34G, 4M, 105H)
8. Vincent Lecavalier 3,29 (35G, 4M, 77H)
9. Darcy Tucker 3,26 (26G, 4M, 126H)
10. Brendan Shanahan 3,10 (36G, 3M, 71H)

11. Steve Begin 2,95 (11G, 3M, 202H)
12. Chris Clark 2,66 (20G, 4M, 94H)
13. Mark Bell 2,63 (24G, 3M, 89H)

Perinteisellä tavalla pitää tehdä 20 maalia ja istua 100 min ja niillä ehdoilla laskettuna Chris Neil ei tee riittävästi maaleja mahtuakseen edes listalle, eikä rottapelaajat esim. Sean Avery. Jos katsotaan vain maaleja ja jäähyjä, niin mukaan mahtuu aina tosiaan jotain Crosbyn, Tuckerin ja Savardin tapaisia pelaajia, mutta kyllä minusta oikean pf:n pitää tehdä ne 20 maaliakin, varsinkin kun eletään tässä "uudessa" NHL:ssä, jossa maalimäärät ovat nousseet aika paljon. Esim. Jarkko Ruutu ei tee NHL:ssä riittävästi maaleja ollakseen pf siinä liigassa.

Perinteinen lista:

Shanahan 40 maalia ja 105 min
Crosby 39 ja 110
Arnott 32 ja 102
Doan 30 ja 123
Savard 28 ja 100
Tucker 28 ja 100
Bertuzzi 25 ja 120
Bell 25 ja 107
Hartnell 25 ja 101
Morrow 23 ja 183
Laperriere 21 ja 116
Clark 20 ja 110

Perinteisellä listalla on 8 samaa nimeä kuin tuolla sinun kehittämällä ihan mielenkiintoisella laskutavalla. En kyllä ole ihan samaa mieltä siitä, että pf:n tarvitsee tapella joku tietty määrä kelvatakseen listalle, mutta ei saa tietenkään väistellä niitä tilanteita.

 

[zore]

Eikä unohdeta vielä Tkachukiakaan, joka pelasi vain "puolikkaan" kauden (41 ottelua) tehden 15 maalia ja saaden 46 PIM. Projektoituna täyteen kauteen tämä tekisi pyöreästi sen 30 maalia ja 100 PIM, eli mahtuisi sillä tavalla perinteiselle listalle (kun vähän jäähyjä pyöristetään ylöspäin). Ja olisihan Keith tarvittavat minuutit viimeisissä peleissä ottanut jos olisi muutamaa minuuttia huutanut power forward -luokituksesta!

 

[shack]

Perinteinen lista:

Crosby 39 ja 110

PF ;) :) haha. Ehkä whineforward.

 

[shack]

Painotan sitä, että otantaan ei välttämättä ole otettu pelaajan pisteiden valossa parasta kautta (osalla on näin) vaan otantaan on otettu kausi jolla pelaaja on pelannut kokonaisvaltaisesti kyseisten tilastojen siten kuten voimme olettaa power forwardin pelaavan - ja edelleen on muistettava, että tilastot ovat vaillinaiset, en ainakaan tiedä mistä löytäisi menneiden kausien taklaustilastot tms. pikkusälää.

Eric Lindros:

92/93: 61 games: 41+34=75 pts. 147 pim. 6 fm. (tulokaskausi).
95/96: 73 games: 47+68=115 pts. 163 pim. 8 fm.

Cam Neely:

87/88: 69 games: 42+27=69 pts. 175 pim. 11 fm.
88/89: 74 games: 37+38=75 pts. 190 pim. 8 fm.
89/90: 76 games: 55+37= 92 pts. 117 pim. 3 fm (paras kausi pisteiden valossa).

Brendan Shanahan:

93/94: 81 games: 52+50=102 pts. 211 pim. 7 fm.

Kevin Stevens:

91/92: 80 games: 54+69=123 pts. 254 pim. 1 fm.

Keith Tkachuk:

93/94: 84 games: 41+40= 81 pts. 255 pim. 6 fm.
96/97: 81 games: 52+34= 86 pts. 228 pim. 5 fm.

Rick Tocchet:

92/93: 80 games: 48+61=109 pts. 252 pim. 10 fm.

fm= fighting major.

Harvemmin pakit ovat olleet powerforwardeja?

 

[Rembrandt]

Harvemmin pakit ovat olleet powerforwardeja?

Kukahan noista on pakki?

 

[Johannes]

PF ;) :) haha. Ehkä whineforward.

Joo, ei pelkkiä tilastoja tuijottamalla löydä ikinä kaikkia "oikeita" esim. pf-pelaajia. Tämä on nyt vain yksi malli seuloa lauma pelaajia ja sitten käyttää omaa järkeä kuka niistä on oikea pf ja kuka ei. Esim. Shanahan, Bertuzzi ja Morrow ovat kyllä listalla vuodesta toiseen, joten kai ainakin vähintään he ovat nykyajan pf-hyökkääjiä.

 

[nuck]

Perinteinen IQ-pelaajan laskutapa oli alunperin se, että mukaan pääsivät vain 30 maalia ja 100 minuuttia istuneet pelaajat. Jäähyissä huomioitiin pelkät kakkoset ja vitoset (ei siis kymppejä tai ottelu-/pelirangaistuksia). Maalimäärä kerrottiin kolmella ja tähän lisättiin näiden kakkosten ja vitosten yhteenlaskettu tulos. Nykyisin (nollatoleranssista huolimatta) tämä maalimäärä on liian korkea, jos rajana pidetään 30 osumaa, joten tämä 20 maalia on sopiva raja maaleissa. Jäähyissä isot jäähyt pitäisi mielestäni karsia näissä laskuissa edelleen pois.

 

[shack]

Kukahan noista on pakki?

Sorry, mulla meni uneliaana, Kevinit ja Scotit sekasin.

 

[Black Adder]

Jos dissaat jotakin organisaatiota, niin dissaa edes sellaista, joka ei lähes joka vuosi varaa vähintään yhtä tappelijaa.

Vituttaa kun turkulaisen Jortikan perseilyä verrataan Devils-kiekkoon.

Joukkueen pelityyliä tuossa enenmmän dissasin. Samaan hengenvetoon kun voisi nykyään mainita niin Minnesotan, Edmontonin jne.

 

[zore]

Mites tämän kauden Howe hat trickit? Heatley oli tehnyt sellaisen viime yön 8-4 voitossa. Häntä ei kuitenkaan yksistään sen perusteella taideta vielä hyväksyä PF-kategoriaan.. (50 goals, 86 PIM).

EDIT: HHT viime yönä myös Charalle, josta ei saa kyllä power forwardia tekemälläkään..

 

[ms.qvist]

Ja voihan se olla, että aika ehkä sittenkin kultaa muistot ja 90-luvun vaihteeseen vain sattui tulemaan harvinaisen monta huippu pf:ää NHL:ään. Vai?

Kanadan juniorimyllyn tuotannosta minulla ei ole sen tarkempaa tietoa. En kuitenkaan usko, että aivan täysin aika kultaisi muistot ja 90-luvun puolelle vain sattui tulemaan lukuisa joukko todellisia huippu power forwardeja.

Minusta tuntuu siltä, että syy on moninaisempi - osaltaan se johtui pitkään tarkentuneesta pelistä ja siitä kuinka tärkeitä tietyt pelaajat ovat joukkueelle ja instigator-säännöstä mikä taatusti vaikuttaa siihen ettei valmentaja katso hyvällä sitä, että joukkueensa parhaimpiin kuuluva pelaaja matsaa turhan paljon kun siitä mahdollisesti voi seurata 2 min rangaistus, (instigatoria tuskin saa pois niin kauan kuin GB on vallassa, josko senkään jälkeen).

Nyt sitten tappeluiden määrä vähenee entisestään kun kaukalon todelliset taistelualueet on rauhoitettu - siinä missä maalinedustalla käytiin ennen kunnon taistelua nykyään saatetaan vähän tuuppia toisiaan, jokain lienee arvaa ettei tällainen toiminta juurikaan tunteita nostata ja mitä matalammalla tunneskaala niin sitä vähemmin agressioita ja lopulta sitä vähemmin matseja. Sama pätee kulmapaineihin. Kuten jo edellisessä viestissä totesin, jääkiekkoon kuuluvat nämä "taistelualueet".

Kolmas mikä varmasti osaltaan vähentää turhia tappeluita ja kenties tappeluita kokonaisuudessaan on se kolmannen erän viiden viimeisen minuutin sääntö. Vaikka siinä tehdään tulkintoja niin epäilemättä sekin vaikuttaa haluun ottaa matsia erän lopulla.

Ehkäpä tulevaisuudessa power forwardiksi mielletään pelaaja joka taklaa paljon, käyttää kokoaan hyväkseen, ei kaihda kaksinkamppailuja, istuu jonkin verran jäähyjä ja kenties tappeleekin kerran pari kaudessa - tällöin jopa Ovetchkin kävisi power fowardiksi vaikka ei tapellutkaan kauden aikana mutta hän pelasi agressiivisesti, ei kaihtanut kaksinkamppailuja ja taklasikin ihan kiitettävästi. Itse en kuitenkaan Ovetchkinia oman mallini mukaan laske power foewardiksi, siihen vaaditaan fyysisen pelin ohella myös muutama matsi kauden mittaan.

vlad.