Tällä viikolla pari hehkeä suomessa, yksi saksassa ja 13 espanjassa sekä satakunta louklaantunutta. Eikä loppua näy. Silti vaan sivistyssiipi sanoo, että jatketaan kuten ennenkin, ei ole estettävissä ja se vasta sairasta onkin.
Vai olisiko kuitenkin niin, että sivistyneistö muiden ihmisten mukana yrittää tehdä kaiken voitavansa estääkseen tällaisia tapauksia toteutumasta? Iso osa ihmisistä tiedostaa humanitaarisen avun tarpeen myös, Syyrian ja Irakin tilanne on pahinta, mitä pitkään aikaan on ihmisten maailmassa tapahtunut. On aito eettinen dilemma ja todella vaikea sellainen, että näiden ihmisten auttaminen merkitsee auttajamaan riskitason nousemista myös. Tälle tilanteelle ei ole täydellistä ratkaisua, joskin itsekin olen sitä mieltä ollut jo pitkään, että liian passiivisesti ja voimattomasti esim. kesän 2015 tilanteeseen reagoitiin monellakin taholla.
Varmaan pitkään jatkunut lamakin vaikutti, mutta ehkä viranomaisten heikko tiedotus ja löysä ote osaltaan nostivat rasisminkin pintaan tavalla, jota en ole aiemmin Suomessa kokenut. Esimerkiksi portugalilainen ystäväni - Suomessa vakituiseen elävä vakaumukseltaan ateistinen, mutta tummahipiäinen tyyppi - joutui uhkaaviin tilanteisiin, joissa "saatanan ählämiä" toivotettiin kotimaahansa. Puhumattakaan kesätöissä tutuiksi tulleista sudanilaisista - nämä siis kristittyjä - jotka joutuivat lapsineen sopimaan, ettei yhdeksän jälkeen saa liikkua yksin kotona.
Toivon sydämestäni, että samaan aikaan kun viranomaiset luovat tarvittavat protokollat, joissa ääri-islamismin leviäminen tyrehdytetään kaikin käytettävissä olevin keinoin, eivät ihmiset ota kohteekseen ketä tahansa "muslimilta näyttäviä". Helvetti, itsekin olen lähes mustahiuksinen, ruskeasilmäinen ja mustapartainen mies! Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että ei ole ihan pelkkää miespilluilua (omituinen sana btw, keksijä lienee sovinisti) pitää näitäkin näkemyksiä pinnalla, samalla realistisesti terrorismiuhkaa lähestyen.