Amerikoissa päästiin mukaan vasta Jarkon syöttäessä ottelupallon tilanteessa 40-0, 5-3, neljäs erä. Ehkä nyt vihdoin alan sitten arvostamaan Jarkkoa ja hänen pelityyliänsä. Väittäisin, että selvässä tilanteessa ottelupallossa useimmat tenniksen pelaajat harrastelijoista huippuammattilaisiin yrittäisivät iskeä ässän kenttään syöttäessään ottelupalloa tilanteessa 40-0. Näin me "robottimaisesti" varmaan ajattelisimme, valitettavasti kuulun itsekin tuohon robottijoukkoon. Mutta ei Jarkko. Jakke heittää löysän lerpun ja katsoo mitä vastustaja tekee...no eilisessä pelissä se vastustaja veti kolme pistettä putkeen ja tuli tasoihin ja uhkasi breikillä, mutta toimihan Jarkon taktiikka sitten lopussa kun Hiilelläkirjoittaja vetäisi pallon verkkoon ja ottelu sillä selvä. Siis tämähän on aivan huikeaa, että joku uskaltaa olla tässä robottimaailmassa vähän erilainen kuin kaikki muut robotit ja yrittää jotain muuta. Ei ne löysät syötöt Jarkolta vahingossa lähde, kun hän kerran pystyy tykittämään yli 200 km/h syöttöjäkin. Tarkoituksella Jarkko nämä lerput heittää. Bravoo! Eläköön erilaisuus ja suuri persoona. ESPN:n kommentaattoritkin naureskelivat kyllä Jarkon syötöille, joku niistä oli kuulemma ollut 67 mailia tunnissa (vai oliko 67 km/h, toivottavasti ei sentään). Mutta koska tuollaisella taktiikalla pääsee näköjään Grand Slam turnauksen välieriin, ja parhaimmillaan maailmanlistalla 13:ksi, niin ei kannata tässä kaikkien aikojen parhaan suomalaisen tenniksen pelaajan taktiikasta enää narista (minä ainakaan), vaan iloita ja nauttia erilaisesta yksilösuorituksesta. Enää en huutele Jarkolle Indian Wellsissä turhautuneena, sen lupaan, kannustan vaan.