Mainos

Temutus

  • 17 974
  • 172
Joo, sellainen disclaimer etten ole Temua käyttänyt joten en tunne heidän toimintamalliaan.
Aliexpress on vastaava kuin Ebay, ja siellä on tarjolla kaikkea röyhkeistä piraattikopioista ihan tunnetuiden brändien tuotteisiin.

Ja disclaimer nro 2: Toki on myös selvää, ettei Kiinasta tilaaminen sovi jokaiselle kuluttajalle. Jos sieltä haluaa tehdä onnistuneita hankintoja, se vaatii hieman perehtyneisyyttä ja maalaisjärkeä. Irma 72v Pieksämäeltä joka puhuu kahta kieltä suomee ja savvoo, kannattaa hakea se laturi paikallisesta kodinkoneliikkeestä. Mutta sama toimintamalli pätee moneen muuhunkin asiaan. Samaisen Irman kannattaa tehdä Aurinkomatkojen viikon Fuengirolan matka ennemmin kuin lähteä reppureissulle Kambodzaan.
Ja tähän toki vielä sellainen pointti, että tilaaminen varmaan vähenisi jos Kiinan kehitysmaastatus postimaailmassa poistettaisiin kun toimituskulut olisivat vähän erit kuin nykyään.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt täytyy kehuakin, ostin langattoman mikrofonin temusta ja ei maksanut juuri mitään, sille oli tarve ja on toiminut mainiosti.
 
Aika paljon on tullut Temuteltua, ja miksipä ei kun halvalla saa samaa kiina "paskaa" ilman marketti lisää. Samalla tullut istuteltua puita 30 sentin hintaan ja luonto kiittää. Tuo tavarahan tulee sieltä jokatapauksessa pois eikä niitä sieltä Kiinasta yksittäin lähetellä. Erityisesti täytyy antaa kehuja Temun aspalle, sillä sieltä vastataan samontein ja hyvitetään tarvittaessa myös ja sekin tehdään samontein eikä ens viikolla jos silloinkaan. Tästä voisi ottaa mallia monikin puulaaki tässä maassa.

Eli jos sieltä oikeasti paskaa tulee, niin kuin välistä käy, niin eihän siitä tosiaan tarvitse maksaa, toisin kuin tietävät tuntuvat tietävän. Palautukset toki tehty hankalaksi kun pitää ottaa kuva, valita syy ja vieläpä kuvailla syytä. Tosin riittää kun valitset jonkun syyn, kuvailet vaikka kirjaimella "s" ja otat kuvan naapurin sukasta. Ja se palautuksen kuittauksen nopeus tuonne Kiinaan jaksaa aina vaan hämmästyttää kun keskiviikkona palautin ja tänään korvattu. Varmaan Turengissa jokunen Molokki jotka palautuksilla täytetään.
Toki rehellistä olisi myöntää, että et tiedä saatko samaa paskaa kuin marketista vaan voi olla mitä tahansa. En ole Temun postitukseen niin tarkkaan tutustunut mutta kyllä niitä sieltä yksittäinkin Kiinasta tulee johtuen heidän kehitysmaastatuksesta postijärjestelmässä.

Onko Temulla suomalainen aspa vai hoitavatko jostai muualta päin maailmaa? Siinä voisi olla aika selkeä selitys miksi pystyvät vastaamaan nopeasti (= paljon jengiä töissä minimaalisella palkalla).

Palautuksia tuskin kovin kauas kuskataan ja usein ne tällaisessa kaupassa vaan heitetään roskiin koska takaisin roudaamisessa ei ole mitään järkeä.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth

Jonkun verran tuosta kiina paskan liikkumisesta tietävänä ja Temun tarjontaan tutustuneena uskoisin hyvin pitkälti samoista pajoista tavaran liikkuvan ihan sun kun mun käsiin, sikäli siis että sinä edes mitään Kiinalaista yleensäkään ostaisit. Itse en jaksa uskoa hetkeäkään että yksikään Temun yksittäinen paketti tulee Kiinasta, vaan Euroopan varastoilta jotka täytetään rahtilaivojen saavutettua Frankfurtin sataman.

Aspassa lienee ainakin yksi alipalkattu suomenkielinen. Tuskin ainut alipalkattu suomessa.

Niinhän mainitsin että Molokkiin menevät.
 
Temulla varmasti on tosiaan Euroopassa varastoja joihin noita romuja roudaavat valmiiksi.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
En ole koskaan tilannut yhtäkään kertaa enkä tule tilaamaan. Ei kiinnosta tilata tavaraa josta ei tiedä mitä se sisältää eikä laatua valvo kukaan. Kuten ei työntekijöiden oikeuksia tai ei mitään muutakaan.
Älä sitten suotta haukukkaan jos olet medialevyjen annin varassa etkä omaa omaa kokemusta. Minäkään en seurannut jalkapallon MM-kisoja Quatarissa, mutta tämän sallin itselleni kun ei ne tekijänoikeudet/laatu sen kummemmaksi muutu ostanko Temusta vai marketista(si).
 
No kyllä siinä laadussa voi olla merkittäviä eroja. Esimerkiksi vaatteissahan saattaa olla vaikka mitä myrkkyjä. Elektroniikka polttaa koko kerrostalon jne. Kun ostat länsimaiselta toimijalta niin niissä on edes joku valvonta sekä myyjän, että viranomaisten osalta.

Lisäksi tulee tietenkin kaikki pakkotyö yms asiat jotka eivät kiinnosta Temua edes sen vertaa mitä länkkäreitä.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Millainen takuu Temusta(+muut kiinalaiset kaupat) ostetuilla tuotteilla on? Saa esim. elektroniikalle vuoden tai kahden takuun? Millaiset palautusehdot muuten on?
 
Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Millainen takuu Temusta(+muut kiinalaiset kaupat) ostetuilla tuotteilla on? Saa esim. elektroniikalle vuoden tai kahden takuun? Millaiset palautusehdot muuten on?

Riippuu täysin myyjästä. Takuu on vapaaehtoinen, kuten se on myös EU-alueella ja ihan täällä Suomessakin.
Toki se asiakaspalvelija siellä Kiinan päässä tuskin osaa lotkauttaa korvaansakaan täällä paremmin tunnetulle lakisääteiselle virhevastuulle :)

Takuuhommista ei ole toistaiseksi kokemusta. Ostamani tavarat ovat pääosin sitä hintaluokkaa, että ajattelen riskin sisältyvän maksamaani hintaan. Muutamaan otteeseen olen joutunut laittamaan disputea, koska tavara ei ole koskaan saapunut ja asiakaspalvelu on toiminut yhtä kertaa lukuunottamatta erinomaisesti. Rahat ovat palautuneet automaattisesti luottokortille.

Ainoa kerta kun otin 6 euroa takkiini, kun tilasin pari erilaista pussukkaa erikoisempia rst-pultteja. Paketin sisällä olivat pussit olivat auenneet, ja pultit olivat karanneet matkan aikana. Kaksi eri tuotetta -> Kaksi eri disputea ja täten kaksi eri asiakaspalvelijaa. Toinen asiakaspalvelija palautti rahat sen enempiä kyselemättä, ja toinen rupesi tinkaamaan kuvia ja videoita paketista yms. Jotain kuvia lähettelin, mutta lopulta nämä eivät sitten kelvanneet ja en ruvennut sen enempää asiassa kinaamaan.
 
Kiitos asiallisesta vastauksesta.

Sillä kyselen, kun iäkäs äitini kerran tilasi kiinakaupasta vaatteita(luuli tilaavansa Tanskasta, ja niin luulin minäkin) ja sai epä kuranttia tavaraa. Tuli saatanallinen ralli palauttaa tavaroita ja siltikin Klarna vaati laskua maksettavaksi. Melkein 4 kuukautta meni ennen kuin asia saatiin päätökseen.
Tuon takia olen hyvin skeptinen kaikkiin tuotteisiin mitä Kiinasta tulee.
Mutta eihän sitä tiedä vaikka joskus itsekin noihin haksahdan. Toki antamiesi kokemusten perusteella se oma haksahdukseni on taas vähän kauempana.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Millainen takuu Temusta(+muut kiinalaiset kaupat) ostetuilla tuotteilla on? Saa esim. elektroniikalle vuoden tai kahden takuun? Millaiset palautusehdot muuten on?
Ei oo itellä tietoa kun en moisia juurikaan tilaile, ja vissiin hyvä niin ettei naapurit pala (asun siis kerrostalossa joita Temu lukemani mukaan polttaa). Muuten palautus toiminut oikeestaan paremmin kuin missään muualla koskaan ikinä.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin kumpaan suuntaan tämä nyt mitään todistaa. Sen ainakin että voit ostaa turvallisesti ja eettisesti suomalaisesta kaupasta "hieman" kyseenalaisesti brändätyn kiinanrihkamatuotteen. Maksat about 10 kertaisen hinnan Tukesin varoituksesta koskien hankkimaasi romua.

Toinen vaihtoehto on ostaa sieltä Kiinasta tunnetun valmistajan (ilmainen vinkki, esim. UGreen tai Anker) laadukas laturi, joka on edelleen halvempi kuin tuo turvallisesti ja eettisesti suomalaisesta kaupasta ostettu rihkama.

Se on kyllä totta että kukaan ei ole kädestä pitämässä kun ulkomailta tilaa, mutta potentiaalinen säästö on aivan posketon kun hieman jaksaa hakea tietoa, lukea kokemuksia, revikoita yms. ennen ostopäätöksen tekemistä.
Suomessa myydään yhtä lailla hyvää ja sekundaa, sama juttu on Kiinan kanssa. Suurin osa latureita ostavista on täysin tietämättömiä niiden sielunelämästä ja niistä valitaan aina se rihkamakaupan halvin. Suomessa näitä totaaliuuvatteja varten on tuoteturva, mutta jos asioista täysin pihalla oleva tilaa Kiinasta sen halvimman mallin, ollaankin jo täysin kusessa.

Kiinakauposta saa myös laadukkaita tuotteita. Niiden metsästys vaatii vaan aika tavalla tietotaitoa. Esimerkiksi RC-autojen varaosat ovat yksi tällainen tuoteryhmä. Latureista löytää minultakin Ankeria ja UGreenia, sillä tiedän niiden olevan laatutuotteita kiinastatuksesta huolimatta. Mutta näiden hyvien tuotteiden lisäksi Kiinasta saa tietämätön ostettua aimo kasan hengenvaarallista roinaa. Se on sen mahdollisimman halvalla menemisen riski.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei oo itellä tietoa kun en moisia juurikaan tilaile, ja vissiin hyvä niin ettei naapurit pala (asun siis kerrostalossa joita Temu lukemani mukaan polttaa). Muuten palautus toiminut oikeestaan paremmin kuin missään muualla koskaan ikinä.
Noista latauksiin jätettyjen Kiinan ihmeskootterien tulipaloistahan tässä on ollut useampikin uutinen viime vuosina.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Noista latauksiin jätettyjen Kiinan ihmeskootterien tulipaloistahan tässä on ollut useampikin uutinen viime vuosina.
Itellä ihan Elisasta ostettu sähköskuutti E-Way. Tsiisus sen muuntaja lämpeää kun lataa sitä romua, en todellakaan uskalla jättää sitä latautumaan yöksi tai jos olen pois kotoa.
 
Suomessa myydään yhtä lailla hyvää ja sekundaa, sama juttu on Kiinan kanssa. Suurin osa latureita ostavista on täysin tietämättömiä niiden sielunelämästä ja niistä valitaan aina se rihkamakaupan halvin. Suomessa näitä totaaliuuvatteja varten on tuoteturva, mutta jos asioista täysin pihalla oleva tilaa Kiinasta sen halvimman mallin, ollaankin jo täysin kusessa.
Suomesta ostaessa on ainakin Tukes joka näitä testailee ja näiden testien perusteellahan sitten tehdään tarvittaessa takaisinvetoja ja myynnistä poistamisia. Temuissa sun muissa ei tapahdu samaa vaan ne vaaralliset jää sinne myyntiin.
Kiinakauposta saa myös laadukkaita tuotteita. Niiden metsästys vaatii vaan aika tavalla tietotaitoa. Esimerkiksi RC-autojen varaosat ovat yksi tällainen tuoteryhmä. Latureista löytää minultakin Ankeria ja UGreenia, sillä tiedän niiden olevan laatutuotteita kiinastatuksesta huolimatta. Mutta näiden hyvien tuotteiden lisäksi Kiinasta saa tietämätön ostettua aimo kasan hengenvaarallista roinaa. Se on sen mahdollisimman halvalla menemisen riski.
Totta kai Kiinakaupoista saa myös hyviä tuotteita. Ongelma näiden Temujen sun muiden kanssa on se ettei voi olla varma mitä sieltä tulee vaikka merkkinä olisi mikä.
Itellä ihan Elisasta ostettu sähköskuutti E-Way. Tsiisus sen muuntaja lämpeää kun lataa sitä romua, en todellakaan uskalla jättää sitä latautumaan yöksi tai jos olen pois kotoa.
Muuntajan lämpeäminenhän voi olla ihan normaalia johonkin 60 asteeseen. Jos taas epänormaalisti lämpenee niin kannattaa laittaa vaihtoon.

Ja muuntajia suurempi ongelma taitaa olla nuo räjähtelevät ja syttyvät akut.
 
Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Suomessa myydään yhtä lailla hyvää ja sekundaa, sama juttu on Kiinan kanssa. Suurin osa latureita ostavista on täysin tietämättömiä niiden sielunelämästä ja niistä valitaan aina se rihkamakaupan halvin. Suomessa näitä totaaliuuvatteja varten on tuoteturva, mutta jos asioista täysin pihalla oleva tilaa Kiinasta sen halvimman mallin, ollaankin jo täysin kusessa.

Kiinakauposta saa myös laadukkaita tuotteita. Niiden metsästys vaatii vaan aika tavalla tietotaitoa. Esimerkiksi RC-autojen varaosat ovat yksi tällainen tuoteryhmä. Latureista löytää minultakin Ankeria ja UGreenia, sillä tiedän niiden olevan laatutuotteita kiinastatuksesta huolimatta. Mutta näiden hyvien tuotteiden lisäksi Kiinasta saa tietämätön ostettua aimo kasan hengenvaarallista roinaa. Se on sen mahdollisimman halvalla menemisen riski.
Tästä helppo olla samaa mieltä.

Tässä keskustelussa ollaan tähän mennessä käsitelty lähinnä kiinankauppojen halvempia hintoja.
Toinen etu on vielä tuotteen hankkimisen älytön helppous. Esimerkiksi Alin tarjonta on niin laaja että se on jo absurdia. Jos olet etsimässä jotain todella niche-tuotetta, jolle on todella vaikea löytää nettikauppaa, niin paras mahdollisuutesi on löytää se juuri Kiinasta.
 
Joo, kiinakaupoista voi ostaa tavaraa monesta syystä. Itse tilasin sieltä RC-kopteriin varaosia (niitähän ei kukaan hullu täällä myy, hinta pari taalaa ja erilaisia osia noin kaksi miljardia erilaista) ja PS3-ohjaimeen varaosia. Toiset taas tilaavat kaikkea turhaketta ihan vain sen takia, että se sattuu olemaan halpaa. Rahan arvo katoaa ja pilkkahintaista tuotetta ei arvosteta ollenkaan. Heitä kohta roskiin ja osta uus, maapallo kiittää. Some on täynnä kanavia, missä joku bimbo esittelee viikoittaiset temutilauksensa. Siellä on aina joka kerta kymmeniä paketteja täysin turhaa kertakäyttökrääsää, mutta pääasia on että on halpaa ja voi shoppailla kuin miljonääri.
 
Joo, asiaa voi käsitellä monelta kantilta. Kotimaiset toimijat ovat syystä huolissaan "Kiinan-uhasta" ja täten vetoavat muunmuassa kuluttajien moraaliin. Sille on tietysti syynsä, miksi länsimainen yritys ei pysty kilpailemaan hinnalla. Sillä länsimaisella jälleenmyyjällä on suurempi vastuu myymästään tuotteesta, tai valmistajalla tietyt velvollisuudet työntekijäänsä kohtaan. Mutta eivät ne yritykset tee sitä mistään ylevistä moraalisista tai eettisistä syistä, vaan koska se on pakollista.

Kuten tästäkin ketjusta näkee, niin propaganda että ostettu tuote Kiinasta on yhtäkuin laadutonta paskaa joka polttaa kerrostalot, myrkyttää ihmiset ja myy tiedot Xi Jinpingille uppoaa sekin melko hyvin.
Jos kukin tykönänsä miettisi, niin kyllä sillä kiinalaisellakin myyjällä on insentiivi myydä MYÖS ihan kuranttia tavaraa.
Hinta korreloi sielläkin aika hyvin laadun kanssa. Jos ostat 40 euron iPhonen ja 9,90 euron Luis Vuittonin, niin saa juuri sitä.

Aiemmin ketjussa kertomani esimerkki jännitteensäätimestä on hyvä esimerkki brändiarvosta ja siitä että kilpailun puutteessa tuotteesta voi pyytää mitä tahansa. Tuollainen osa koostuu alumiinisiilistä, diodisillasta ja muutamasta johdonpätkästä ja liittimestä, materiaalikulut ehkä 50 senttiä. Valmistajan marmoritiskillä alkuperäinen varaosa 250 dollaria, tarvikeosa Suomesta 80 euroa. Siinä on suht helppo homma arvioida, että osa on täysin mahdollista saada 24 eurolla kun välikädet vähenee.
Tiedostan että olen keskimääräistä sukankuluttajaa perehtyneempi ja omaan tietotaidon arvioida paremmin hankintojani ja kaikilla ei ole kykyä tai mielenkiintoa lähteä moiseen.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Temuttaminen ja ylipäätänsä nykyaikainen kulutuskeskustelu on kyllä mielenkiintoista. Pakko antaa omat pari senttiä ketjuun.

En ole koskaan tilannut mitään suoraan Temusta, Aliexpressistä tai edes Amazonista. Kiinarihkamaa on tullut varmasti kannettua kotiin yli tarpeen suomalaisista marketeista. Rihkaman ostamiseen on tullut kiinnitettyä nykyään enemmän huomiota ja nostettua ostokriteereitä.

Temuttaja en ole, mutta torittaja olen ollut niin pitkään kuin palvelu on ollut olemassa. Tosi paljon tulee ostettua tavaraa käytettynä. Se on yllättävän helppoa ja monesti myös tosi halpaa. Takuita harvemmin on, mutta se ei ole ollut vielä koskaan ongelma. Kertaakaan en ole vielä myöskään ostanut rikkinäistä tai varastetulta vaikuttavaa tavaraa, mistä jatkuvasti pelotellaan käytetyn tavaran ostossa.

Käytettyyn tavaraan voinee laskea myös lähisukulaisten varastojen kaahimisen. Etenkin omat vanhempani ovat iältään "temuttaja-sukupolvea", eivät ehkä sieltä kiinalaisista verkkokaupoista tilaavia ihmisiä, mutta Tokmanneista ja Puuiloista on kannettu tavaraa kotiin enemmän kuin tarpeeksi. Yllättävän monesti käy niin, että kun tarvitsee hankkia jotain, vanhempien sekatavarakaupasta löytyy sellainen tuote tuplana. Yleensä nämä ovat jotain työkaluja, huonekaluja tai muuta.

Olen myös hyvin innokas uusiokäyttäjä. Omia suosikkipuuhiani on rakennella erilaisia asioita omalta tontilta löytyvästä tavarasta. Ostin taannoin omakotitalon ja tontille on jäänyt edelliseltä omistajalta jos jonkinlaista tavaraa. Näistä on tullut nikkaroitua vähän kaikenlaista polttopuusuojista kasvatuslaatikkoihin ja pienempiin koriste-esineisiin. Se on mielestäni hauskaa puuhaa, kun saa vähän haastaa omaa ongelmanratkaisukykyä ja rakentaa rajallisista materiaaleista asioita. Se on myös halpaa ja monesti hyvä vaihtoehto uudelle.

Käytetyn tavaran ostaminen herättää ihmeellisen paljon tunteita. Ystäväpiirissä minulle on jopa suututtu, kun olen suositellut joihinkin mielestäni hyvin yksinkertaisiin tuotteisiin ostopaikaksi Toria. Viimeksi näin kävi, kun kaverini tarvitsi lumikolaa ja kirvestä. Suosittelin Fiskarsin ostoa Torista, mutta ei kuulemma ollut vaihtoehto. Kaikki kun pitää olla uutta ja kiiltävää, eikä niitä ole joku hyypiö käyttänyt jo aiemmin.

Sain täällä Jatkoajassa hitusen selkääni tovi sitten, kun asiakaspalvelu-ketjussa menin valittamaan kerrastojen palautusoikeuksista. Tiivistetysti ostin kerraston, sitä testattiin kotona ja todettiin aavistuksen naftiksi, joten oli tarkoitus vaihtaa tuote kokoa suurempaan. Minulle tuli uutena tietona, että kerrastot lasketaan alusvaatteiksi ja niiden vaihtaminen kotisovituksen jälkeen on kiellettyä. Kuitenkin kaupan sovituskopissa näitä saa yleensä sovittaa. Se tuolta Jatkis-ketjusta jäi mieleen, että siellä tyyliin haukuttiin pervoksi, kun sattui myöntämään, että ei ne kalsarit mene käyttökelvottomiksi yhden sovituksen jälkeen.

Miten yllä mainittu liittyy tähän ketjuun? Mielestäni on vähän kaksoismoralistista, että temuttamisen ja kiinarihkaman kohdalla porukka jeesustelee ummet ja lammet kaikesta ympäristöön liittyvästä, mutta usein nämä ympäristö- ja vastuullisuusasiat unohtuvat ns. kotimaan kaupassa. Samat kaverit huutavat temuttajille, että miksette mieti yhtään ympäristöä, kun samat kaverit ovat myös sitä mieltä, että tuote on pilalla jos sitä on joku muu asiakas vähän hivellyt kaupassa. Eikö tuollainen asenne ole ihan yhtä ympäristövastaista kuin temuttaminen?

Mitä tulee "pilalle menneisiin tuotteisiin", niin yllättävän paljon tuotehävikkiä syntyy kaupassa ihan toissijaisista asioista. Joskus tuotteita menee hävikkiin ihan vain siitä syystä, että pakkausten ulkoasu muuttuu ja "kukaan" ei halua ostaa tuotetta vanhassa paketissa. Sama juttu myös tapaukset, missä tuotteen pakkaus on kärsinyt, mutta tuote siellä paketin sisällä on ehjä.

Minä kannustaisin monia miettimään shoppaillessa käytettyjä vaihtoehtoja. Sieltä löytyy usein hyvää tavaraa ja vieläpä halvalla, kun tätä halpa-korttia aina nostellaan Temu-keskusteluissa heikkoihin taloudellisiin aikoihin vedoten.

Sitten taas jos osta jotain uutena, niin satsaa niissä ostoksissa laatuun. Markkinoilta löytyy yhä tuotteita, joiden voi uskoa kestävän vuosia ja jopa vuosikymmeniä käyttöä, mutta nämä tuotteet eivät olekaan siellä hinnat alkaen mallistossa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä helppo olla samaa mieltä.

Tässä keskustelussa ollaan tähän mennessä käsitelty lähinnä kiinankauppojen halvempia hintoja.
Toinen etu on vielä tuotteen hankkimisen älytön helppous. Esimerkiksi Alin tarjonta on niin laaja että se on jo absurdia. Jos olet etsimässä jotain todella niche-tuotetta, jolle on todella vaikea löytää nettikauppaa, niin paras mahdollisuutesi on löytää se juuri Kiinasta.
No ainakin itselle kiina oli erään kalliin tuotteen (en tarkenna tunnistettavuus syistä) jatkokäytön kannalta hyvinkin ratkaisevassa osassa.

Valmistajan sekä myyjän paetessa vastuutaan takuuaikana tapahtuneesta hajoamisestakin huolimatta, ja mahdollisen huollonkin osoittautuessa täysin asiakkaan kusettamiseksi, jäi vaihtoehdoksi tilata hajonnut osa merkittävästi edullisemmin Kiinasta, ja tehdä huolto itse. Säästöä noin 200 euroa, joten ei ihan pikkusummsta kyse.

Osan valmistus hinta lienee luokkaa 1-3 euroa, joten voisi todeta olevan melkoista kusetusta valmistajaltakin osan rajaaminen pois takuusta.

Kyllä täällä länsipuolellakin on siten melkoista kusetusta ja farssia tuo muka eettisten yritysten touhuaminen, ja erityisesti noilla takuillaan saa liki pyyhkiä persettä, tai vähintäänkin saat käydä melkoisen ruljanssin läpi, jos meinaat korvauksen saada.

Näin ollen, ei kahta sanaa, ettenkö jatkossakin tilaisi sieltä, jos vain on mahdollista. Ja ainakin tällaisissa tapauksissa, jossa kallis tuote olisi jäänyt käyttökelvottomaksi, tuon todelliselta arvoltaan sen muutaman euron osan hajoamisen seurauksena, ja siis ilman alistumista korjauttamaan omalla kustannuksellaan (takuusta huolimatta) melko likelle uuden tuotteen hinnan maksamalla "huollosta" .

Kiitos siis tässä tapauksessa Kiinalle, että tuote on jälleen käyttökunnossa, vaikka edelleenkin osa "halpanakin" oli vieläkin kallis kiinasta tilatuksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös