Mainos

Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 942 119
  • 23 557

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä eiku, kun totesit ihan saman kuin minäkin? Ja ihan yhtä absurdilta se edelleen kuulostaa, koska maikkari on kuitenkin maksanut CHL:stä ja haluaa varmasti tuoda sitä esille ja hankkia sen avulla asiakkaita.

Ei varmasti kukaan tahallaan tietenkään myyntiään torpedoi mutta oon varmaan sitten ainoa kenen mielestä CHL on selkeästi jätetty sivutuotteeksi pienillä mainos ja tuotantokuluilla MM-kisojen lisäksi kanavan ohjelmistoon että saadaan jääkiekko lisää ohjelmistoon ja pidettyä näitä MM-paketin ostajia. Sen takia juuri voisi tehdä hyvää turnauksen näkyvyydelle jos olisi samalla operaattorilla kun liigakin kun enemmän voisi olla sisäänheittotuote kun vain maksupaketin taakse piilotettu turnaus.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Mitä eiku, kun totesit ihan saman kuin minäkin? Ja ihan yhtä absurdilta se edelleen kuulostaa, koska maikkari on kuitenkin maksanut CHL:stä ja haluaa varmasti tuoda sitä esille ja hankkia sen avulla asiakkaita.
Absurdia tai ei, niin maikkari on kyllä kohtuullisen hyvin onnistunut CHLn sivuuttamaan ja piilottamaan. Ei tuota kyllä hyväksi markkinoinniksi sarjaa kohtaan voi sanoa mitenkään. Maikkari on todellakin yksi iso syy, miksi CHL monelle Suomessa vielä etäinen
 
Nelfor

Edelleen tulen siihen, että miksi ihmeessä maikkari maksaisi CHL:n oikeuksista, jos se haluaisi vain estää CHL:n näkyvyyttä? Ehkä siellä ei ole uskallettu ottaa riskejä sen markkinoinnin suhteen, mutta on ihan absurdia väittää, että maikkari tarkoituksella pyrkisi vähentämään CHL:n näkyvyyttä. Tässä puhutaan kahdesta täysin eri asiasta.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Absurdia tai ei, niin maikkari on kyllä kohtuullisen hyvin onnistunut CHLn sivuuttamaan ja piilottamaan. Ei tuota kyllä hyväksi markkinoinniksi sarjaa kohtaan voi sanoa mitenkään. Maikkari on todellakin yksi iso syy, miksi CHL monelle Suomessa vielä etäinen
Väittäisin, että ihan hirveästi ei MTV pysty herättämään ihmisten mielenkiintoa joihinkin jääkiekon 'harjoitusotteluihin' vaikka niitä näytettäisiin ilmaiseksi aamusta iltaan. Sen verran paljon on jo nykyään tarjontaa ja kilpailua eri lajeista, että tuollaiset panoksettomat läpsyttelyt jäävät jalkoihin ensimmäisenä.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

CHL on kaukana panoksettomasta läpsyttelystä. Ainoa syy, miksei se kiinnosta ihmisiä on sen lyhyt olemassaolo ja heikko markkinointi. Se on sitten kokonaan toinen juttu, kuinka paljon maikkarin kannattaa markkinointiin panostaa kun televisiointisopimus kestää rajallisen ajan eikä kiinnostavuutta hetkessä luoda. Mutta varmasti maikkari markkinoisi CHL:ää enemmän jos heillä olisi myös liigan tv-oikeudet, koska silloin markkinoinnissa saataisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
 
Tämä, ei paljoa lisättävää. Mikäli Telia saisi sekä liigan, että CHLn väitän että Telia pystyisi hyödyntämään yhtälöä erittäin hyvin.

@Crueman CHL on btw paljon tasokkaampaa ja mielenkiintoisempaa kiekkoa kuin liiga, suosittelen tutustumaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei se nyt mikään "panokseton läpsyttelyturnaus" ole vaan kyllä siellä jopa ihan hyvät palkintorahat jo nyt on jaossa (ja kasvavat vain vuosi vuodelta) sekä hemmetin kovatasoinen turnaushan tuo on, huippujoukkueita ympäri eurooppaa. Itse olen tykännyt CHL:stä paljon koska pelit ovat olleet todella viihdyttäviä ja tuovat mielestäni mukavasti väriä pitkään runkosarjaan kun on panoksellisia pelejä kesken kauden. Tykätä ei ole pakko, mutta CHL:n kutsuminen "panoksettomaksi läpsyttelyturnaukseksi" on melkoisen typerän kuuloista, toivottavasti joskus Ilves menestyisi ja saisi itselleen CHL-paikan niin voisi yllättyä CHL:n tasosta jos ei muuten ole jaksanut kyseiseen turnaukseen paneutua...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei se nyt mikään "panokseton läpsyttelyturnaus" ole vaan kyllä siellä jopa ihan hyvät palkintorahat jo nyt on jaossa (ja kasvavat vain vuosi vuodelta) sekä hemmetin kovatasoinen turnaushan tuo on, huippujoukkueita ympäri eurooppaa.
Juurikin näin. Ja mikäli joku ei ole noihin kasvaviin palkintosummiin vielä tarkemmin perehtynyt, niin oheisen linkin takaa voi käydä suunniteltuja lukuja vilkaisemassa: Jääkiekon CHL:ään jättimäinen lisäpanos – rahapalkinnot kasvavat räjähdysmäisesti - CHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi (Linkki vie MTV:n artikkeliin CHL:n suunniteltuihin kasvaviin palkintosummiin liittyen)

Sanoisin, että "panoksettomaksi läpsyttelyksi/harjoitusturnaukseksi" palkintosummat ovat ihan tavoittelemisen arvoisia. Itsekin tosin CHL-pelejä aktiivisesti seuranneena luonnehtisin tuota joksikin aivan muuksi kuin harjoitusturnaukseksi. Tuotteen markkinoinnissa ja tunnettuvuuden lisäämisessä on toki vielä paljon työtä jäljellä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
CHL on kaukana panoksettomasta läpsyttelystä. Ainoa syy, miksei se kiinnosta ihmisiä on sen lyhyt olemassaolo ja heikko markkinointi. Se on sitten kokonaan toinen juttu, kuinka paljon maikkarin kannattaa markkinointiin panostaa kun televisiointisopimus kestää rajallisen ajan eikä kiinnostavuutta hetkessä luoda. Mutta varmasti maikkari markkinoisi CHL:ää enemmän jos heillä olisi myös liigan tv-oikeudet, koska silloin markkinoinnissa saataisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Joo toki maikkarillakin oli tälläkaudella kuuden vuoden sopimuksesta vasta ensimmäinen menossa sen puoleen esimerkiksi viimekausi meni aika oudosti, taisi olla heikoin näkyvyys turnauksella telkkarin puolelta ja näkyikö edes jokainen suomalaisjoukkueen matsikaan saati että oli erikseen CHL pakettia myynissä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mietiskelin tossa, että jos Telia nyt ostaisi MTV:n, niin niillä olisi hallussa tosiaan paljon urheilun TV-oikeuksia. Ne kaikki maksavat. Nythän pakettien hinnat on kohtuullisia juuri sen takia, että eri lajit on jakautuneina eri paketteihin (Eri palveluntarjoajille). Mikähän tulisi paketin hinnaksi jos kaikki laitettaisiin samaan pakettiin kuluttajalle. Veikkaisin, että olisi lähemmäs 50 euroa kuussa. Vai tulisiko paketti, johon voi kerätä haluamansa lajit. Mikähän sen hinnoittelu olisi? Liiga, CHL, Skoda-Cup ja Formulat ei varmaan ihan parilla kympillä irtoa.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin

Eiköhän kilpailuvirasto puutu tuohon ja jotain sitten lähtisi, olisi liian hallitseva asema
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No, nyt on kauppa sitten totta, odotellaan vielä kilpailuviranomaisten tuomio, mutta läpäissee kauppa senkin.

Nyt sitten odotellaan, miten tv-palvelut järjestetään. Siirtyykö C-moren tarjonta vain tuonne nykyisellään vähän kökköön teliatelkkariin vai mitä?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt sitten odotellaan, miten tv-palvelut järjestetään. Siirtyykö C-moren tarjonta vain tuonne nykyisellään vähän kökköön teliatelkkariin vai mitä?
Mielestäni olisi äärimmäisen typerää, jos sinällään ihan hyvin toimiva C Moren alusta jätettäisiin hyödyntämättä ja siirrettäisiin tarjonta vanhentuneelle Telian alustalle. En todellakaan usko, että näin tulee tapahtumaan.

Mielenkiintoista nähdä, että mitä kaikkea tämä kauppa tuo tullessaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Mielestäni olisi äärimmäisen typerää, jos sinällään ihan hyvin toimiva C Moren alusta jätettäisiin hyödyntämättä ja siirrettäisiin tarjonta vanhentuneelle Telian alustalle. En todellakaan usko, että näin tulee tapahtumaan.

Mielenkiintoista nähdä, että mitä kaikkea tämä kauppa tuo tullessaan.
Melkein jos tämän suuntaista haluaisi tehdä, niin ennemminkin päinvastoin, eli Telian alusta C Morelle ja sille uusi nimi sitten Telian alle. No tuskin tälläistäkään tulee tapahtumaan.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Telialla on nyt kohtuullisen vahva asema pohjoismaisessa jääkiekossa. Hallussa on nyt Liigan ja SHL:n tv-oikeudet, ja muutama päivä sitten hankkivat myös norjalaisen laajakaistayhteyksiä ja kaapeli-tv-yhteyksiä tarjoavan Get yhtiön, joka on siis Norjan liigan Get Ligaenin nimisponsori.

Pohjoismaisen liigan syntyä helpottaisi kummasti kun kaikien päärahoittajana toimii sama yhtiö.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, henkilökohtaisesti näkisin myös mielelläni tuollaisen C- moren tyyppisen palvelun jatkuvan, nimi tietysti muuttuisi. Mutta sehän tässä taitaa nyt edelleen olla ongelma, että operaattorin hallitessa myös tv- oikeuksia, niin näitä palveluita ei taideta edelleenkään haluta tarjota kilpailevien operaattoreiden alustoille. Sen takia vähän pelkään, että jospa ne kuitenkin siirtyvät kaikki Telia-tv:n puolelle, ja ilman telian boksia joutuu sitten chromettamaan tai säätämään johdoilla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No nyt tuli jo tietoakin, ainakaan ensi kaudella ei nähdä liigaa C-morella tai Maikkarilla. Pitää odotella kilpailuviranomaisten tuomio, ennen kuin palveluita aletaan enempää rukkaamaan. Hesarin uutisesta tämä tieto.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mitäs kaikkii oikeuksia niillä nyt sitten tämän kaupan myötä on? Liiga, CHL, jääkiekon mm-kisat, Formula 1, jalkapallon mestareiden liiga. Oliko niille tulossa vielä La Liga ja jotain muutakin? Ja sitten kait näitä mäkihyppyjä, hiihtoja yms. Ja mitäs jää siis muille kanaville? Viasatilla KHL ja NHL, olikos niillä vielä jotain fudisoikeuksia? Nelosellahan ei taida olla juuri mitään. Tai siis superpesistä yms. Tai no, julkaisihan ne just tässä pari päivää sitten, että jääkiekon suomi-sarja, naisten liiga ja junnu kilpailuja.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Telian sivuilla on ainakin C-More ihan normaalisti pakettina ostettavissa. Formuloilla tai ilman ym.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitäs kaikkii oikeuksia niillä nyt sitten tämän kaupan myötä on? Liiga, CHL, jääkiekon mm-kisat, Formula 1, jalkapallon mestareiden liiga. Oliko niille tulossa vielä La Liga ja jotain muutakin? Ja sitten kait näitä mäkihyppyjä, hiihtoja yms. Ja mitäs jää siis muille kanaville? Viasatilla KHL ja NHL, olikos niillä vielä jotain fudisoikeuksia? Nelosellahan ei taida olla juuri mitään. Tai siis superpesistä yms. Tai no, julkaisihan ne just tässä pari päivää sitten, että jääkiekon suomi-sarja, naisten liiga ja junnu kilpailuja.
Viasatillahan on järjetön määrä jalkapalloa. Valioliigan lisäksi löytyy Saksan, Ranskan, Skotlannin ja Belgian päärsarjat, sekä UEFA Nations League, FA Cup, EM-karsinnat yms.

Viasatille kaikki loputkin futisliigat ja Telialle lätkät. Olisipahan kuluttajille helpompaa, vaikkakin kilpailun kannalta kyseenalaista.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ja on tainnut olla jo pitkään? Tuskin tämä kauppa nyt on tuohon vielä vaikuttanut mitenkään, mutta jatkossa voi vaikuttaa.

Juu siis tarkoitin juurikin tuota. Toistaiseksi kaikki normaalisti eikä ole heti tullut mitään mullistavaa.
 
Toivottavasti CHL saataisiin jo ensi kaudelle jotenkin järkevästi sisällytettyä Telialle. Maikkari on siihen malliin polkenut tuota sarjaa maan rakoon, että mielummin ennemmin kuin myöhemmin tuo Liigan rinnalle. Joku 25e kaikki oman joukkueen pelit sis. CHL olisi loistavuutta.
 
Lht03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nupen Pelicans
12-18kk kestää tiedotteen mukaan kilpailuviraston hyväksyntä kaupalle, ei siis hetkeen ole muutoksia tiedossa.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Toivottavasti CHL saataisiin jo ensi kaudelle jotenkin järkevästi sisällytettyä Telialle. Maikkari on siihen malliin polkenut tuota sarjaa maan rakoon, että mielummin ennemmin kuin myöhemmin tuo Liigan rinnalle. Joku 25e kaikki oman joukkueen pelit sis. CHL olisi loistavuutta.
Samaa mieltä. Mielellään sitä CHL:ää kattelisi, mutta emmä ainakaan ala tilaamaan C-Morea pelkän CHL:n takia. Yks sellanen lätkäpaketti olis ihanne, jossa olisi NHL, Liiga ja CHL. Siihen kylkeen sitte Viasat Urheilu-paketti, jossa tulee NBA, Valioliiga yms. ni avot!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös