Turusen vammasta ja vieläpä alaraajaan kohdistuneesta sellaisesta mieleen muistui historian havinaa kaudelta 2006-2007, jolloin Kärpät koki kaksikin isoa shokkia polvivammojen vuoksi. Niistä kärsi sellaiset nimet kuin Hannes Hyvönen ja Jari Viuhkola. Hyvösen ristiside meni poikki kauden kolmannessa ottelussa ja Viuhkola sai vamman Karjala-turnauksessa. Pahimmillaan molempien kausien pelättiin päättyneen lyhyeen, mutta kaksikko palasi kuitenkin takaisin vielä runkosarjan lopulla. Vähäisemmästä pelimäärästään huolimatta molemmat olivat hurjassa vireessä ja kausi päättyi kultaisissa merkeissä.
Mutta olipahan Kärpillä myös melkoinen reservi ratkaisuvoimaa, jolla yksittäisten pelaajien loukeista selviää. Bros, Ujcik, Pesonen, Pyörälä, Aaltonen, Sahlstedt, Normio... Aivan upea nimilista, mutta heidänkin joukossaan oli pelaajia, jotka eivät aivan täyttä runkosarjaa pystyneet pelaamaan. Oli juuri sellaista tarvittavaa leveyttä, jolla ei pidemmät tai lyhyemmät poissaolot juuri heikentäneet merkittävästi voimasuhteita. Puolustus on ollut tämän kauden häpeän aihe, mutta tästä esimerkistä löytyi myös Lupaschukin ja Boumediennen tarpeelliset haut kesken kauden. Olisiko ottaa oppia? Sitä tarvittavaa leveyttä on ollut tietysti myös vähemmän rikkonaisimpinakin menestysvuosina.
Turunen yksilönä on tuohon kovemman ajan nippuunkin peilaten aivan ylivertainen pelaaja, joka kykenee tekemään ratkaisuja yksinkin. On kuitenkin tärkeää, että meillä on myös ulkkariketju sekä Rueschoffin kaltaisia nimiä tuomassa ratkaisuvoimaa, jollaista varsinkaan viime kaudella ei ollut, mutta hyökkäys kokonaisuudessaan kalpenee vielä kovasti nostamalleni takavuosien nipulle. Sieltä löytyi myös huomattavasti laadukkaampi puolustus ja itse Kari Jalonen penkin takana. Turusen parin kuukauden huilin tai muunkaan yksittäisen pelaajan poissaolon ei tulisi hetkauttaa laadukkaan joukkueen iskukykyä, mutta ikävä kyllä silläkin saattaa olla tässä kohtaa valtava merkitys. Anttilankin paluulla oli eilen iso merkitys.
www.mtvuutiset.fi