Mä lukeudun niihin kymmeniin tai satoihin tuhansiin ihmisiin, jotka luokittelee itsensä "Teemun suurimmaksi faniksi". Mun ihan ensimmäinen lätkämuisto on, kun mutsi laittoi nuppineuloilla Selänteen kuvan mun huoneen seinän tapettiin. Kuva oli leikattu iltasanomista, ja siinä Teemu nosti kultatuolissa istuen Kanda-maljaa suorille käsille Jokeripaita päällään. Sen jälkeen oli aina kova skaba kaverien kanssa siitä, kuka näyttää eniten Teemulta, ja muistanpa, että harmitti toisinaan tosi paljon, että itse ammuin leftin puolelta. Right olisi ollut paljon tyylikkäämpää.
Nyt reilut parikymmentä vuotta myöhemmin ajattelen Teemun uraa Jokereiden logo ja muistot Selänteestä tatuoituina sieluuni. Matkan varrella olen saanut kunnian tavata idolini muutamaan kertaan, mutta ennen kaikkea nauttia tämän aivan käsittämättömän huikeista otteista. Mikä vielä tärkeämpää, on ollut ehkä kaikkein hienointa nähdä, kuinka Teemu on osannut säilyttää oman itsensä kaiken menestyksen ja suosion keskellä. Hän on pysynyt humaanina ihmisenä, joka ajattelee lähimmäistään ja niitä, joilla asiat eivät ole sujuneet yhtä hyvin. Teemu on osannut käyttää ja käsitellä menestystään oikein. Suoraan sanottuna kusi ei noussut hattuun. Mikä hieno mies!
Ei ollut ensisijaisen tärkeää, että Leijonat voittivat pronssia. Tärkeää on, että Teemu, Kimmo ja Sami saivat päättää legendaariset uransa olympiamitaliin. Kiitos kuuluu heidän panokselleen leijonapaidassa!
Mutta erityisesti kiitos Teemu Selänne, kaikkien aikojen suurin idolini!