Legendaarisen kauden päätös
Ehkä se oli jo kopissa sovittu juttu - oikeasti sovittu - että tänään voitetaan! Tarkoitan sellaista viimeisen taistelun edessä veljien kanssa sopimista. Teemun ja muidenkin leijonapaidan viimeisen kerran päällepukeminen oli se ratkaiseva ero jota USA ei voinut mitenkään saada kiinni, jotain mistä perusjenkki voi saada supersunnuntaisin vähän aistia, mutta vain jotain mitä suomalainen voi ymmärtää ja pelata niin ettei yhdelläkään valmentajalla voi olla siihen mitään puuttumista.
Kiitos Teemu! Olin onnekas ja pääsin kelkkaan mukaan Jokereiden myötä: 1-6 voitto paikallisessa kaudella 90-91 oli hattusi myötä ehkä se ensimmäinen suuri omakohtainen kohokohta. Tätä seurasi kausi 91-92, monet hattutemput, hyvät pikkujoulut Pitskussa ja uskomaton pudotuspeliputki jatkoaikamaaleineen ja mestaruuteen huipentuen.
Tätä seurasi 76+56: sellaiset tehot jota kasattiin joka aamu lukiolaisen teksti-tv:n kautta, kun ei nettiä vielä ollut, ja aina jännitettiin oliko tullut maali, vai kaksi, vaiko jopa kolme.
Ollaan käteviä ja hypätään tänään Stanley Cupin kautta tähän iltaan: jos ikinä voi pronssia voittaa, se tehtiin tänään. Teemu teki ensimmäisen, sitten neljännen, ja koko joukkue pelasi niin kuin ennakkoasetelmiin nähden vain piti.
Pitäisi olla tasapuolinen ja muistaa että Timonen, Salo ja Jokinen pelasivat kanssa viimeisensä, ja että Turun Sakulle olisi voinut suoda samanlaista, mutta tänään jäällä oli vain yksi legenda, ikuinen suomalainen jääkiekkojumala joka lupasi ettei itke, ja jonka pokeri piti samalla tahdolla kuin pelissä, monen muun ei pitänyt.
Legenda!
