Nykypelaajat ovat karismaattomia nuoria kloppeja, jotka ovat saaneet kaiken liian varhain. Selänteet ja muut vanhan liiton jätkät ovat nuorena tehneet pelaamisen lisäksi koti- ja puutöitä jne. Esim vastenmielisyyden huipentuma Patrick "taksikuskin hakkaaja" Kane, jonka isä lopetti työt ja kantoi kaiken eteen hänen kiekkouralleen.
Näin se aika tekee tehtävänsä. Kun minä aloin seurata NHL:ää, niin ihan samaa sanottiin Teemu Selänteestä ja Mike Modanosta. Kumpikin oli saanut kaiken liian elposti, kumpikin oli pehmeä ja yksiulotteinen pelaaja, kumpaakin kiinnosti enemmän kaukalon ulkopuolinen aktiviteetti kuin rankka työnteko.
Puhumattakaan sitten esimerkiksi Steve Yzermanista, joka oli jo jonkinlainen vitsi, tosipeleissä hyytyvä kaunispoika, joka heitettäisiin Detroitista menemään Sergei Fedorovin tieltä. Ja Quebecissä oli se rannelaukauksellaan elävä diiva Joe Sakic, epäonnistunut hylkiö.
Chris Prongerille naurettiin uran alussa: laiska, läski ja hidas juoppo. Joe Nieuwendyk oli entinen maalitykki ja Gary Roberts bilehile, jonka ura päättyi kolmikymppisenä.
Ihan hyvin noiden sitten kävi.
Ilmari Selänteen kirjassa Teemu tulee muuten esiin tuo Kane-isä-kuvio, tosin vähän eri mittakaavassa. Ilmari Selänne vaihtoi parikin kertaa työpaikkaa sellaiseksi, että voisi olla enemmän Teemun tukena. Ilmari Selänne kirjoittaa saaneensa kritiikkiä muun muassa siitä, että Teemu nukkui hänen sylissään jollakin pelireissulla. Ei sellaisesta miestä tulisi, saati kiekkoilijaa.