Teemu ja Ossi Jokereissa työsulun tullessa?

  • 148 185
  • 902

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti cobol
Totuushan on sellainen, että juuri liigajyrän addressi ja sen noin 100 nimeä pisti Masan soittamaan Ossille ja Ossin agentille - tällä viikolla.
Minun tietojeni mukaan, kuten olen aijemminkin kirjoittanut, nimet olivat Ossin sopimuksessa ennen kuin Ossi-adressi edes oli avattu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti hull16
Minun tietojeni mukaan, kuten olen aijemminkin kirjoittanut, nimet olivat Ossin sopimuksessa ennen kuin Ossi-adressi edes oli avattu.

Mulla on toisenlaiset tiedot. Ja kun sanon näin, tiedän sen, mistä kirjoitan. Kun joku eli tässä tapauksessa liigajyrä saa päähänsä tehdä Ossin Jokeri-pestin eteen jotain konkreettista, täältä löytyy myös ikäviä jälkiviisastelijoita ja ilkkujia. Sen sijaan että liigajyrälle annettaisiin tunnustus asian hoitamisesta osaltaan. Siis niin hyvin kuin ulkopuolinen vaan voi!

Virmanen oli Ossiin ja hänen agenttiinsa yhteydessä viime viikon lopulla ensimmäisen kerran syksyn jälkeen. Toisen kerran tällä viikolla.

Mikä oli Jatkoajassa koko syksyn käydyn Ossi-keskustelun, torstaina aloitetun addressin ja useiden fanien suoran yhteydenoton vaikutus Virmaseen tämän asian tiimoilta, se jää tietysti meidän jokaisen arvattavaksi. Tätähän ei voi kukaan tietää aukottomasti. Paitsi Virmanen itse.
 

zone55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarkoitus ei ole missään nimessä viisastella ja ilkkua, vaan hieman kritisoida sitä sävyä jolla asioita esitetään faktoina. No mitä näistä vääntämään.

Hieno homma että asiat kääntyivät parhain päin ja Ossi palaa kotiin. Tärkeintä on se että Ossi olisi kunnossa kun hänen osaltaan pelit alkavat. Ja kaikki kunnia Adressille. Oli sillä vaikutusta sopimuksen syntyyn tai ei niin se ainakin kertoo Ossille sen että häntä on tänne odotettu ja haluttu. Tervetuloa Ossi!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Loistava homma, että Teme ja Ossi saatiin kotio! Ja nyt kun tuo Campbell alkaa vaikuttaa tosiaan pelimieheltä, niin mielestäni Temen ja Ossin tulon jälkeen voisi laittaa lapun luukulle ja mennä näillä, mikäli homma toimii jatkossakin kaukalossa yhtä hyvin.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti cobol
Mulla on toisenlaiset tiedot.

Cobol, laitoin YV:tä, käy lukemassa.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
niin

Väänäsen Ossi on hyvässä kunnossa. Kaveri on ollut säännöllisesti jäällä erilaisten koostumusten mukana ja rautakin on noussut kiitettävästi.Eli Ossi on taatusti kunnossa.

Oli adressista apua tai ei ,Ossin pelaaminen Jokereissa on ainakin meikäläiselle todella iso juttu ja tämä asia tulee toteutumaan jos änäri ei ala. Kun vielä Selänne scouttaa muuan pienen ja vikkelän kaverin mukaansa alkaa jokaisella Jokeri fanilla hienot ajat.
 

Jeffrey

Jäsen
Viestin lähetti cobol
tiedän sen, mistä kirjoitan.

Mites Cobol tää case Niedermayer edistyy? Jokeri johto (tai nno ainakin Jortikka) on ihastunut jo siinä määrin Campbelliin, että en ihmettelisi yhtään vaikka mies joulunjälkeen meillä jatkaisi, ja mies on itse sen verta ollut innoissaan ("toisen käden" tietoa) jatkamisesta Jokereissa että... Ja tällöinhän meillä olisi jo ulkomaalaiskiintiö täynnä!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Jeffrey
Mites Cobol tää case Niedermayer edistyy? Jokeri johto (tai nno ainakin Jortikka) on ihastunut jo siinä määrin Campbelliin, että en ihmettelisi yhtään vaikka mies joulunjälkeen meillä jatkaisi, ja mies on itse sen verta ollut innoissaan ("toisen käden" tietoa) jatkamisesta Jokereissa että... Ja tällöinhän meillä olisi jo ulkomaalaiskiintiö täynnä!

Mie oo ikinä mistään Niedermayerista edes kuullutkaan - kaikkea te keksitte nettipalstalla kirjoitella :) Mistähän tuollaiset jutut lähteävät liikkeelle...

Jortikka on ihastunut todella Campbelliin. Siinä on puolustaja Jortikan makuun kaikilla mausteilla: ei ota jäähyjä, ei elvistele, on taitava käsistään, osaa luistella, omaa hyvän pelikäsityksen. Ei ihme, että Campbell on saanut peliaikaa Buffalossa vähäisestä varrestaan huolimatta. Campbell on Tom Koiviston parempi painos ja jos Jortikasta riippuu, jatkaa varmasti Jokereissa.

Jortikkahan kehuu Campbellia otteluiden jälkeisissä presseissä sen minkä ennättää. Eilenkin Jyväskylässä velho kertoi näin: "Campbell on erittäin hyvä. Moderni pelaaja, joka on ennen kaikkea sitoutunut joukkueeseen hyvin, ja sen näkee kentälläkin. Tänään hienoja maaleja ja hyvää peliä", Jortikka suitsutti. Jortikka siis heittää suoran haasteen seurajohdolle sitoutumisesta. Campbell on sitoutunut Jortikan mukaan. Suomeksi sanottuna Jortikka haluaa sitoutuneen Campbellin jatkavan eikä hän halua sitä, että Virmanen ja Hjallis heittävät Campbellin pois ja ottavan X:n tilalle. Ja X ei ole Ossi Väänänen.

Kovaa vääntöä taas kuliseissa Jortikan ja johtajien kesken. Jortikka pisti vielä vähän lisää löylyä haukkumalla Hartwall-Areenan järjestelyt aamun Hesarissa. Jortikan mukaan kun jääkiekko ja Jokerit pannaan kärsimään muiden tapahtumien haalimisesta Areenalle.

Jortikalle tekee mieli kyllä antaa kaikki tuki. Hän on paitsi oikeassa, niin uskaltaa myös avoimesti nostella kissoja pöydälle. Jortikka pelaa samalla valmentajan pestistään kovaa peliä Virmasen kanssa. Masahan ei pidä suorapuheisesta Jortikasta, joka kaiken lisäksi potkii Virmasen hankkimia ukkoja perseelle koko ajan. Kovat on meinaan Vertalankin lähtöennusteet, jos Jortikka saa jatkaa.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täytyy sanoa että Jokerijohto onkin nyt uuden ja mielenkiintoisen asian edessä? Kuka tekee tilaa jos joukkuetta vielä vahvistetaan jollakin ulkomaalaisella pelaajalla.Campbell on nimittäinn parempi vahvistus kuin Hancock.Niinkuin cobol kirjoitti niin Jortikka itse on ihastunut Campbelin peliin.Olisi aika outoa jos valmentajan mielipiteitä ei kuunneltaisi pelaajahankinnoissa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Jokerifanien leirissä huhuttiin (haaveiltiin) vielä jokin aika sitten Selänteen hyvän kaverin, Tie Domin hankkimisesta Jokereihin. Vaikka Domin näkeminen Jokeri-paidassa olisi tuskaisaa, voisi tuon tuskan niukin naukin voittaa ilo siitä, että Domi nähtäisiin SM-liigassa.

Nyt Ruotsin Djurgården on tehnyt Domille tarjouksen (Sundinille toki myös, tietenkin, mutta sehän on itsestään selvää). Djurgården haluaisi Domin joukkueeseen heti, mutta Tie jarruttelee vielä sanoen, ettei hän tee sopimusta minnekään, ennen kuin on varmaa, ettei NHL-pelejä tällä kaudella pelata. Nyt, Teemu, mitataan vaikutusvaltasi! Lähteekö Domi ruåtsalaisen Matsin matkaan, vai saako Finnish Flash suostuteltua miehen Ilmalaan?!
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Kyllähän tosiasia on se, että vasta joulukuun 15:sta jälkeen tiedetään millaiset joukkueet SM-liigaa pelaa ja millainen on Jokeri-joukkue tämän jälkeen. Suuriin muutoksiin ei varmasti usko kukaan, mutta pieniä ei kukaa voi arvata.

Kukaan ei tiedä mihin tasoon asettuu nimeen omaan niiden pelaajien palkat, jotka haluavat pelata tällä kaudella kiekkoa jossakin.

Jos joukkueiden budjetit ovat käytetyt ja oville ilmestyy miehiä, jotka ovat käytännössä valmiita pelaamaan vaikka ilmaiseksi, niin mitä tapahtuu?

Onko järkevää ottaa miehet sisään ja syrjäyttää nelosketjut, vai antaa niiden mennä vaikka naapuriin?

Tässä, ehkä tulevia kysymyksiä, mutta missä on oikeat vastaukset? Täytyykö odotta jouluun?

Pelaajia kyllä riittä ja paljon...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Maple Leaf
Nyt, Teemu, mitataan vaikutusvaltasi! Lähteekö Domi ruåtsalaisen Matsin matkaan, vai saako Finnish Flash suostuteltua miehen Ilmalaan?!

Älä nyt viitti, hei - ei Teemu edes yritä saada Domia Jokereihin. Kyllä ne on pelitaitotasoltaan ihan erilaiset ukot kohteena. Kuten hull16 tuossa kirjoittaa, oikeita vastauksia löytyy joulukuussa.
 

Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Viestin lähetti Maple Leaf
Jokerifanien leirissä huhuttiin (haaveiltiin)
Kukas tällaista oikeasti haaveili..?

Ei taida löytyä mun tuntemasta melko laajasta Jokerifaniporukasta ketään. Puolustuspäähän toki kaivataan kovuutta mutta sitä tulee Ozzyn myötä.

Ja eiköhän nuo pöllön huhuilut voi taas vähäksi aikaa unohtaa, tulevat vahvistukset alkaa olla selvät.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Tuomas
Kukas tällaista oikeasti haaveili..?

En jaksa ryhtyä ruoppaamaan lukuisia Jatkoajan ketjuja niitä viestejä etsiäkseni, mutta muistan oikein hyvin tällaista(kin) keskustelua käydyn. Suurimuotoista se ollut, pikemminkin yhden-kahden nimimerkin haaveilunomaista kuiskailua, mutta jäi sattuneista syistä (lue: Toronto Maple Leafs) sivullekirjoittaneen mieleen.

Ehkä tuon varovaisen haaveilun polttoaineena toimi Tie Domin Helsingin-keikallaan runsas vuosi sitten antama haastattelu, jossa tämä ei kieltänyt mahdollisuutta pelata joskus Jokereissa. Se, että Domi antaa ammattimaisesti samanlaisia "ovet avoinna" -kommentteja myös mahdollisuudesta pelata ruotsalaisessa, saksalaisessa, sveitsiläisessä jne. joukkueessa on johtanut samanlaisiin julkisiin haaveiluihin ko. maiden lätkäjoukkueiden fanisaiteilla. Haaveet ovat fanien ravintoa.
 

Iceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti cobol
Campbell on Tom Koiviston parempi painos ja jos Jortikasta riippuu, jatkaa varmasti Jokereissa.

Huh huh, aika kovasti sanottu. Saa laittaa aika monta maalia vielä ennenkuin ajaa Tompan ohi minun kirjoissani... sama on kaliiberi ja muitakin yhtäläisyyksiäkin löytyy mutta Koikka teki semmosella jäljellä duuneja että enpä nostelisi mr. Campbellia edelle vielä. Toivottavasti olen aivan vitun metsässä tällä kommentilla,
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Iceman
Koikka teki semmosella jäljellä duuneja että enpä nostelisi mr. Campbellia edelle vielä. Toivottavasti olen aivan vitun metsässä tällä kommentilla,

Et ole väärässä, mutta ymmärsit väärin :) En verrannut Koikkaa ja Campbellia toisiinsa SM-liigassa osoitettujen saavutusten perusteella. Sen sijaan kirjoitin, että Campbell on Koiviston parempi painos.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Yhdyn coboliin siinä, että Campbell on esittänyt viime peleissä hyvin "tomkoivistomaisia" otteita. Mies on kuin 4. hyökkääjä ketjussa, ainakin eilen miehen hyökkäysinto pisti välillä jopa hymyilyttämään, ja silti kaverin ollessa jäällä ei omallekaan alueella juuri vaaranpaikkoja tullut hyökkäysinnon vuoksi. Kaveri on parantanut jatkuvasti ja jatkosoppari olisi mielestäni ihan paikallaan. On taatusti halvempi kuin esim. Scott Niedermayer enkä näe miehen nykyisellä pelipanoksella mitään syytä poispotkimiseen, varsinkin jos Väänänen palaa narrinuttuun.
 

MÖrökölli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Offtopic, mutta kun oli puhetta Domista niin on pakko kysyä että onko kaveri pelannu joskus meillä, edes jotain näytösmatsia.

Oululaiset kiekkotietäjät väittivät eilen mulle kivenkovaan että näin olisi, mutta itellä ei kyl oo minkäänlaista muistikuvaa.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
niin

mielestäni Domi ei ole Jokereissa pelannut. Kaveri pelasi Winnipegin paidassa Jokerein järjestämässä turnauksessa 90-luvun alussa. Kuitenkin mies olisi enemmän kuin mukava nähdä Jokeri nutussa tällä kaudella.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Jes! Näin sitä pitää, Ossi meille!

Onkohan tuo Väänänen ainoa, joka julkistetaan huomenna, vai onkohan muutakin luvassa? Sinänsä pelkkä Ossi riittää tässä vaiheessa, mutta silti... Teemun soppari siihen kaupantekijäisiksi? ;)
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että Ossi nähtäisiin kehissä jo tällä viikolla?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Viestin lähetti demitra
Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että Ossi nähtäisiin kehissä jo tällä viikolla?

Jep, mahdollisesti jo lauantaina kehissä. Se selviää kuitenkin huomenna lopullisesti.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Hieno homma!!

Hope Ossi saadan pian kehiin no huomennahan se selviää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös