Team YLE

  • 4 552
  • 38

Siili

Jäsen
Tylsän sunnuntai-iltapäivän ratoksi ja simpsoneita odotellessani ajattelin kirjoittaa omia näkemyksiäni YLE:n olympiajääkiekon tiimistä.

Antero Mertaranta

Ei liene tarvitse paljoa tästä miehestä puhua. Selostuskopin kiistaton kuningas. Katselee peliä välillä liiankin paksujen, legendaaristen sinivalkoisten lasien takaa, mutta se hänelle suotakoon. Miehessä on munaa myöntää omat virheensä ja hän pystyy laskemaan leikkiä omalla kustannuksellaan (ne omasta ulkonäöstään väännetyt vitsit jaksavat naurattaa aina). Kotikisastudion unelma, nostattaa tunnelman aina kattoon.

Hannu-Pekka Hänninen

En muistakkaan millon Hoopi olisi viimeksi selostanut lätkää ja en ihmettele yhtään miksi. Jatkuva puolueellisuus pilasi täysin tunnelman Ruotsi-Kanada-ottelussa ja pelin seuraaminen kävi jo vit**tamaan muutenkin kuin Ruotsin hyvyyden johdosta. Muutenkin jatkuvia puutteita pelin seuraamisessa ja käsittämätön määrä virheitä. Välillä tuntuu myös ettei hän tiedä jääkiekosta tuon taivaallista. Vaikuttaisi kuin luottaisi omiin kykyihinsä liikaa ja viittaisi kintaalla peliin valmistautumiseen ja taustatyön tekemiseen. Eikös Hoopi hoida Yleisradion urheilupuolella jotain päällikön virkaa joka olisi jollain tavoin tekemisissä selostajien valinnan kanssa? Se selittäisi miksi Hoopi selostaa näitä pelejä. Jopa Osku Laukkanen kuulostaa hyvältä Hoopiin verrattuna.

Sakari Pietilä

Omalla tavallaan karismaattinen pikku-ukko. Sopii Tamia paremmin studiokommentaattoriksi, vaikkei Tamikaan huono ole. Puhuu jääkiekon sisäisistä saloista siten että tavallinen pulliainenkin voi ymmärtää siitä jotain ja heittää välillä hyvää läppää sekaan. Ihmettelen miksi hänen roolinsa on jätetty näin pieneksi näissä kisoissa, potentiaalia olisi paljon parempaan. Missä kuuluisan fläppi-taulun ja videoitten käyttö? Toivottavasti Sakke päästetään irti vielä näitten kisojen aikana.

Ville Klinga

Studion isäntä, joka ärsyttää monia miehiä, mutta naiset tykkää (tai ainakin äitini tykkäsi viisi vuotta sitten). Ei paljoa höpöttele pelistä vaan kyselee Sakelta kommentteja, mikä tietysti onkin roolitus studiossa. Tietää sentäs jonkin verran kiekosta ja pystyy vastaamaan jotenkin kun Pietilä pistää jonkun kysymyksen. Hoitaa leiviskänsä ihan mukiinmenevästi vaikka parantamisen varaakin olisi, esim. kysymysten laadussa.

Laura Ruohola

Studion emäntä, josta tulee mieleen että on kauniimman sukupuolenkin edustaja pitänyt saada mukaan, ettei laji leimaudu pelkästään miesten kekkereiksi. Ei juurikaan tiedä jääkiekosta mitään ja välillä tipahtaa niin hölmöjä kysymyksiä, että oksat pois, mutta kyllä sieltä asiaakin tulee. Jatkuva positiivisuus ja kehuminen Suomen pelistä käy ärsyttämään. Mutta eipä tuo nyt niin pahasti häiritse, että pitäisi kanavaa vaihtaa kun Laura tulee ääneen. Olisivat täyttäneet naiskiintiön edes Viivillä, vaikka nelosella työskenteleekin.

Jonni Aho

Haastattelijana hyvä ja luonteva, tosin välillä paistaa tietynlainen yliyrittäminen läpi. Puhuu suht hyvää englantia, mikä on harvinaista suomalaisilta ja ulkomaalaisten haastatteluja onkin mukava kuulla. Kysymykset yleensä asiallisia ja hyviä ja pystyy keventämään tunnelmaa vitsin tyngillä. Pystyy myös spontaaneihin kysymyksiin, mikä on harvinaista esim. hockey nightin toimittajilla.

Jussi Saarinen

Taitaa olla uusi kasvo näissä kisoissa, en ainakaan muista aikaisemmin nähneeni tai kuulleeni kyseistä henkilöä. Näissä kisoissakin jäänyt pariin hassuun haastatteluun, mutta ne olivat ainakin ihan ok. Pesee ainakin hockey nightin toimittajat, mutta se nyt ei kummoinen vertailupohja ole.


Nämä ovat siis omia mielipiteitäni ja en yritäkkään väittää että välttämättä olisin itse jossain hommassa parempi. Ei nuo hommat varmaan helppoja ole, mutta luulisin että tiettyihin hommiin löytyisi tästä maasta parempiakin henkilöitä hoitamaan kyseisiä tehtäviä. Ehkä YLE:n urheiluun kaivattaisiin uutta verta vaihteeksi.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viestin lähetti Siili

Jussi Saarinen

Taitaa olla uusi kasvo näissä kisoissa, en ainakaan muista aikaisemmin nähneeni tai kuulleeni kyseistä henkilöä. Näissä kisoissakin jäänyt pariin hassuun haastatteluun, mutta ne olivat ainakin ihan ok. Pesee ainakin hockey nightin toimittajat, mutta se nyt ei kummoinen vertailupohja ole.

[/B]

Onhan Saarinen aamutv:n urheilutoimittaja ja vanha radioselostajakin, selostanut jokusen lätkäpelin telkkariin jo aiemmin. Minusta miehen esitys kisoissa on ollut lähes hoopimaisen heikko, mutta eri syistä. Viimeöiset Jokisen ja Numrisen haastattelut olivat lähinnä naurettavia (henkilökohtaisella tasolla-kysymykset jne. muut itsestäänselvyydet).. Muutoinkin mies keskittyy lähinnä artikuloimaan armeijamaisen selkeästi, mikä näyttää ja myös kuulostaa huomattavan huvittavalta. On kai kuitenkin annettava aikaa kehittyä kaukalonlaitakommentaattorina.

Hoopista en jaksa vuodattaa täällä, tuntuu vain, että Hoopin juna lätkäselostajana meni jo vuosia sitten. Peli taitaa olla aivan liian nopeaa, että Hoopi pysyisi kärryillä; lisäksi älytön, mertarantamainen (Mertsillä toki yleensä vain Suomen peleissä) puolueellisuus ärsyttää.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Antero Mertaranta

Oli yöllä taas vauhdissa. Kertakaikkiaan helmi selostajien joukossa! Tietää pelistä paljon, osaa hehkuttaa ja heittää joukkoon mahtavaa huumoria. Nimenomaan tuo itselleen nauraminenkin on hyvä taito.

Hannu-Pekka Hänninen

Alkaako tulla vanhaksi, kun virheitä tulee koko ajan? Erityisesti mäkihypyssä alittanut riman pahemman kerran kömpelyydellään. Menettelee kuitenkin peleissä, joissa Suomi ei pelaa. Pesee joka tapauksessa "legendaarisen" Osku Laukkasen mennen tullen.

Sakari Pietilä

Kyllähän Sakkea kuuntelee mielellään. Älykkö, joka ei kuitenkaan aseta Tamimaisesti itseään jalustalle.

Ville Klinga

Hymypoika, josta en oikein pidä. Kyllähän hänkin hommansa hoitaa ihan OK.

Laura Ruohola

Lauraa olla pitää! On viehättävä kameran takana. Asiallinen ammattilainen, jota katselee ihan mielellään. Hieman häiritsee, että hän tuo esille oman henkilökohtainen viehtymyksensä muutamiin lätkäpelaajiin, esim. Sami Kapaseen, niin selvästi, koska se tahtoo sotkea analyyttista toimittajan otetta. Laura olisi varmaan kone, tiedätte kyllä missä...

Jonni Aho

Hyvä tekemään mielenkiintoisia taustajuttuja. Hyvällä kielitaidollaan saa ulkomaanelävistä paljon irti.

Jussi Saarinen

Onneton kaukalonlaitatoimittaja. Kysymykset ovat tyhmiä ja näkee selvästi, miten haastateltavatkin ovat tympääntyneitä. Eikö tätä voitaisi vaihtaa johonkin toiseen?
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
looney tunes

Huhu kertoo Hanu-Pekan kärsivän ohuesta ilmanalasta: "Puheeni kangertelee, joten aivoni eivät tällä erää taida olla kisaterässä" myhäilee hoopi kopistaan. :D

Ohut ilma on vaikuttanut täysin päin vastoin Jussi Saariseen. Hyperaktiivinen jussi kyselee samaa kysymystä eri muodossa ja saa saman hieman erilailla muodostetun vastauksen. Vaikka haastatellun ilme kirenee, jussi jatkaa positiivisella asenteella.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viestin lähetti Suomi-Salama
Antero Mertaranta

Oli yöllä taas vauhdissa. Kertakaikkiaan helmi selostajien joukossa! Tietää pelistä paljon, osaa hehkuttaa ja heittää joukkoon mahtavaa huumoria. Nimenomaan tuo itselleen nauraminenkin on hyvä taito.

Eilinen oli Mertsiltä minustakin harvinaisen hyvä esitys, tuttiritareineen :). Liian usein vain nykyisellään sortuu lapselliseen itkuun valittamiseen (tuomarit, vastustaja, joskus harvoin Suomikin), mutta ei Yleltä kyllä Mertarantaa parempaa selostajaa löydy. Kyseenalaistaisin jonkin verrna kuitenkin tuota "tietää pelistä paljon"-kohtaa, mm. avojään taklaukset ja kiekottoman pelaajan estäminen tuntuvat olevan Mertsille tuntemattomia asioita. Useasti tulee vastaan se, että Mertarannan näkökulma on ennalta päätetty. Kuitenkin, tuossakin asiassa Mertsi on Hoopia selkeästi parempi vaihtoehto. Minusta kuitenkin Mertaranta on parhaimmillaan pesäpallo-, toiseksi jalkapallo- ja vasta kolmantena jääkiekkoselostajana.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Anterosta

Kirjoitin tästä jo hiukan tuonne Maajoukkue-osion puolelle, mutta jatkan aiheesta tässä.

Minua on tuo Mertarannan puolueellisuus ärsyttänyt jo kauan aikaa. Ei se haittaa silloin kun Suomi pelaa, mutta esim. Kanadan pelatessa muita maita vastaan Mertaranta jaksaa jauhaa samaa virttä puolueellisista tuomareista ja Kanadan sikailusta.

Se on jatkunut vuodesta -97 lähtien, jolloin Suomen MM-kisoissa oli tuo paljon puhuttu joukkotappelu Kanadan ja Tsekin välillä, ja Mertaranta veti siitä herneen nenään. Sen jälkeen mies on jokaisessa selostamassaan Kanadan pelissä jaksanut asiasta itkeä, vaikka siitä tulee kuluneeksi jo viisi vuotta.

Joka kerta Kanadan peliä selostaessaan Mertsi haukkuu Owen Nolanin, vaikka Nolan ei edes Kanadan paitaa kantaisikaan. Jännityksellä jäänkin odottamaan nyt, kun hän näkee Nolanin kentällä, että pystyykö hän lainkaan haukkumiseltaan keskittymään pelin selostamiseen.

Olisi vaan ollut hauskaa kuunnella Mertarannan kommentteja viimeöisestä USA-Venäjä-pelistä, jossa Bill McCreary onnistui tuomarintehtävässään mainiosti. Mertsi tuskin olisi nähny hänen toiminnassaan muuta kuin pelkkää törkeää USA:n suosimista.

Olen kyllä aina tykännyt Kanadan ja USAn pelityylistä, mutta juuri sen takia, kun Mertsi haukkuu näitä, ja varsinkin Kanadaa, toivon aina näiden joukkueiden voittoa.

Muutenhan Mertsi on selostajana ihan omaa luokkaansa, eikä hänen selostuksissaan juuri virheitä esiinny.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bubi miesten viestissä:
-Nyt on iloista kerrottavaa, sillä Suomi on enää 2 sekunnin päässä Japanista.:D
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Roku, et kuunnellut Suomi-USA ottelua kokonaan? Tai nähnyt. Mertsihän myönsi toisessa erässä jo, että tuomari osaa asiansa ja vetää puheensa takaisin. Katsot osaa sanoa olleensa väärässäkin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä mä katselin ja mielestäni semmoisen kuulinkin, oliko se nyt jonkun jenkkipelaajan jäähyn yhteydessä vai missä se oli?

Tuo Mertsin Kanada-viha on vaan semmoinen juttu, että olen sitä ihmetellyt jo vuosia. Noissa samoissa Helsingin kisoissa -97 Niklas Sundblad huitaisi mailalla kanukkipelaajan kasvoihin jossain kolmesta finaalipelistä, ja se oli Antsan mielestä vaan "halailua ja taputtelua". Samaan syyllistyvä kanadalainen olisi Mertsin mielestä varmasti ammuttava aamunkoitteessa.

Samoin vuoden -99 kisoissa, kun Saku Koivu loukkasi kätensä ensimmäisessä finaalissa Frantisek Kuceran telomana, niin ei Mertaranta ottanut asiasta ollenkaan pulttia. Kanadan ollessa vastassa samasta asiasta riittäisi meteliä varmaan vieläkin.

Ei siinä mitään. Toivotaan, että näissä kisoissa tuomaritoiminta jatkuu samanlaisena, niin ei Mersullakaan ole valittamista, kuten ei meillä muillakaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ennenkuin olette kuulleet Hoopi Hännisen selostaman futis-matsin niin ette tiedä huonosta selostuksesta yhtään mitään...Järkyttävää, voittaa huonoudellaan jopa Lindegrenin NHL-selostukset.
 

Jaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Toronto Maple Leafs
Kyllä oli Ruotsi-Kanada selostus Hänniseltä niin pohjanoteeraus että ihan itketti.
Mertarannassa ärsyttää eritoten se USA:n ja Kanadan haukkuminen ja se että mies käsittää maat yhtenä kokonaisuutena. Ärsyttää myös kun haukutaan NHL-tuomareita jotka ovat keskimäärin aina suomalaisia valovuoden parempia (ja miksi Kanadalainen ammatti-tuomari olisi puolueellinen Jenkkien suuntaan?). Mertarannan puoluellisuus uppoaa kyllä vallan mainiosti esim. Suomi-Ruotsi matseissa :).
 

Fubar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Henkisellä tasolla

Mertarantaa on aina mukava kuunnella, mutta omat pippinsä on hänelläkin. Mies on vuosi vuodelta muuttunut enemmän kohti tuomionpasuunan soittelijaa. Liikaa tulee tyyliä "Nyt täytyy pakkien varoa sitä tai tätä, jäähyjä ei enää missään tapauksessa pitäisi ottaa, liikaa ei kannata ruveta hyökkäämään" tms. Antsa voisi vain selostaa ja jättää murehtimisen muille.

Hoopi on kammottava. Ei näe numeroita äijien selkämyksistä, ja yrittää muodostella hankalia lauseita kuulostaakseen verbaalivirtuoosilta. Kyllä ne helvatan kentät jo luulisi muistavan useamman vaihdon jälkeen, ja sen kumpi Bure pelaa vasemmalta, jne.

Pietilä alkaa myös jurppia. Miehestä on tullut niin hyvä frendi yleläisten kanssa, että analyysi alkaa olla yhtä tyhjänlässytystä. "Lyötiin tuossa Lauran kanssa vetoa, no eiku niinky, blaablaablimblimblaa."

Sokerina pohjalla on kuitenkin Jussi "henkisellä tasolla" Saarinen. Miksi niistä kysymyksistä pitää tehdä niin jumalattoman monimutkaisia? Äijät tahkoavat hiki pääässä kontaktisporttia ja sitten kysellään että "miten se vaikutti henkisellä tasolla kun viimeksi ei tehty avausmaalia ja nyt sitten tehtiin ja miten helppoa se oli henkisellä tasolla mennä sinne maaliin kun et eilen ollut ja..."

Perustakaapa vaan lopuiksi kisoiksi juomapeli, otatte ryypyn joka kerta kun joku ylen teamista sanoo "henkisellä tasolla". Ei tarvi ainakaan kärsiä selvin päin.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Siili
Laura Ruohola

Studion emäntä, josta tulee mieleen että on kauniimman sukupuolenkin edustaja pitänyt saada mukaan, ettei laji leimaudu pelkästään miesten kekkereiksi. Ei juurikaan tiedä jääkiekosta mitään ja välillä tipahtaa niin hölmöjä kysymyksiä, että oksat pois, mutta kyllä sieltä asiaakin tulee. Jatkuva positiivisuus ja kehuminen Suomen pelistä käy ärsyttämään. Mutta eipä tuo nyt niin pahasti häiritse, että pitäisi kanavaa vaihtaa kun Laura tulee ääneen. Olisivat täyttäneet naiskiintiön edes Viivillä, vaikka nelosella työskenteleekin.[/B]

Tämä Jatkoaika tuntuu olevan niin miesvaltainen "tori", että täytyy hieman puolustella naisiakin.
1. En pidä Lauraa "kiintiönaisena" vaan miellyttävänä toimittajana, joka on paikan tässä tiimissä ansainnut ammattitaidollaan.
2. Ammattitaitoon kuuluu nimenomaa ns. "tyhmien kysymysten" tekeminen - jotta asiantuntijat saisivat olla asiantuntijoita. Kyllä Laura varmasti kiekosta ymmärtää, sillä se kun kuuluu hänen alaansa. Enemmän minua kuvottavat toimittajat, jotka haluavat esittää (ja loistaa) itse asiantuntijaa.
3. Laura on mielestäni erittäin sujuvasanainen toimittaja, jota on helppo kuunnella.
4. Henkilökohtaisesti en ole niitä, jotka kuolaavat Viivin perään, sillä se tyttö on liian koulutyttö meikäläisen makuun. Tästä ei voi kuitenkaan kinastella; kukin kuolaa, mitä kuolaa. Laura on mielestäni vakavasti otettava toimittaja, joka osaa työnsä.
 

Ande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Re: Henkisellä tasolla

Viestin lähetti Fubar


"Lyötiin tuossa Lauran kanssa vetoa, no eiku niinky, blaablaablimblimblaa."


:D

Tuli kyllä illan parhaat naurut, tällaisiahan se Simpsonin pappa höpisee kaikenaikaa. Kyllä professori toki hommansa osaa, ei siinä mitään.

PS. Liekö naurukohtaukseen vaikuttanut kolmipäiväinen kisastudiointi asiaankuuluvine nestetankkauksineen ja helvetillisine valvomisineen?

Nimim. eikyniinky
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Hoopi taitaa vetää pohjat ylen tiimistä. Ruotsi-Kanada peliinkin piti ilmeisesti vaihtaa uudet maalit joka erään? Ainakin se Niedermayerin laukaus ylärimaan sai Hoopin niin sekaisin että maaliputket meni lommolle..... joopa joo.. Ja muutenkin käsittämätöntä sekoilua. Volumet nollille kun Hoopi on äänessä.
 

Bayern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Huuhkajat
Oma arvioni YLEn kisajengistä:

Vaihtoon/eläkkeelle:

Hoopi Hänninen - Surkeuden huippu. Mies ei tiedä mistään lajista juuri perusasioita enempää ja sekoilu nimien ja faktojen kanssa jatkuvaa. Ei muistanut esim. Nykäsen voittoja Calgarysta.

Bubi Wallenius - Aneeminen jaarittelija, joka sanoo ensin jotain mielipiteenään, mutta onnistuu aina kääntämään sen neutraaliksi tyyliin: "Hän on tänään kovakuntoisin mies, mutta saattaahan sieltä vielä muitakin kovakuntoisia löytyä. Kaikkihan näissä kisoissa ovat kovakuntoisia."

Kari Hiltunen - Ei anna millään periksi, vaikka olisi väärässä. Asiantuntemus Hoopia parempaa, mutta edustaa samaa brezneviläistä kaartia.

Sakke Pietilä - Samat fraasit ("Ajatellaan että" ja "niinkö") alkavat jo ärsyttää. Jotenkin hinttarin oloinen puhetapa.

Mikko Hannula - "Jos mustanaamio seuraisi syöksylaskua, hän sanoisi, että Pernilla Wibergia ei kannata aliarvioda". Ei oikein saa otetta hommaan, vaikka yritys on kova. Kiltti naapurin poika.

Parasta A-luokkaa:

A. Mertaranta - Omaa luokkaansa. Tekee tylsästäkin pelistä hauskan omilla letkautuksillaan. Välillä liiallinen puolueellisuus ärsyttää, mutta muita miinuksia ei löydykään.

Tapsa Suominen - Olisi huomattavasti parempi selostamossa kuin haastattelijana. Hyvä jalkapalloselostaja.

Neutraalit (välillä hyviä, välillä huonoja hetkiä):

Ville Klinga, Laura Ruohola, Jussi Saarinen, Pasi Piipponen, Voitto Liukkonen
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Siili
Hannu-Pekka Hänninen

En muistakkaan millon Hoopi olisi viimeksi selostanut lätkää ja en ihmettele yhtään miksi. Jatkuva puolueellisuus pilasi täysin tunnelman Ruotsi-Kanada-ottelussa ja pelin seuraaminen kävi jo vit**tamaan muutenkin kuin Ruotsin hyvyyden johdosta. Muutenkin jatkuvia puutteita pelin seuraamisessa ja käsittämätön määrä virheitä. Välillä tuntuu myös ettei hän tiedä jääkiekosta tuon taivaallista. Vaikuttaisi kuin luottaisi omiin kykyihinsä liikaa ja viittaisi kintaalla peliin valmistautumiseen ja taustatyön tekemiseen. Eikös Hoopi hoida Yleisradion urheilupuolella jotain päällikön virkaa joka olisi jollain tavoin tekemisissä selostajien valinnan kanssa? Se selittäisi miksi Hoopi selostaa näitä pelejä. Jopa Osku Laukkanen kuulostaa hyvältä Hoopiin verrattuna.



Jumalauta, että mies oli selostuksissaan pihalla. Ei erottanut torjuntaa tolpasta, ei paitsiota jäähyistä jne. Ja vihoviimeisenä se helvetin kielenkäyttö. Taklaus on hoopille törmäys ja maalivahdin eteen torjuma kiekko on epävarmuutta ja niin poispäin. Ilmeisesti allekirjoittaneen ja selostajan näkemykset pelistä nimeltä jääkiekko eivät kohtaa laisinkaan. Ei ymmärrä LÄTKÄSTÄ mitään!!! Pois sieltä!

Joo. Osku Laukkanen paikalle. Oli paljon parempi. Mieluiten nykyisestä tiimistä toivottaisin selostuskoppiin kuitenkin Tapio Suomisen.
 

Huuhaa

Jäsen
Sen vaan sanon, että Hännisen poika oli aivan pihalla Kanada-Ruotsi -ottelussa. Selostuksessa ei ollut toisinaan mitään tolkkua. Esimerkiksi, kun ruotsin pelaaja siirsi (tahallaan?) maalin paikoiltaan, niin Hannu-Pekka luuli ainakin ensin, että ruotsalainen tönäisi jotakin Kanadan pelaajaa sillä seurauksella, että joutui jäähylle. Sitten, kun ruutuun tuli jäähyn syy muistaakseni "Delaying the game" tai jotain tollasta, niin ei se jätkä tajunnut edes tuosta, että kyseessä on pelin viivyttäminen. Mikä muu jäähyn syy sisältää muka sanan game/peli?

"Mertsi" Mertarantahan nyt on ehdoton legenda ja virtuoosi selostajien joukossa. Ammattitaito ja huumori on erittäin hyvin Mertsillä hallussa.

Tuntuu, kuin Laura Ruoholakin yrittäisi aina välillä heittää huumoria kehiin, omasta mielestäni huonolla menestyksellä. Toki on hyvä, että kehissä on myös nainen, mutta voisi hänen tilallansa olla, vaikka Piia Pasanen, jota vetää ilmeisesti suomesta tuota olympiastudiotansa, jossa kerrataan aamuisin yön tapahtumia.

Jussi Saarisen kysymykset ovat tosiaan vähän jotenkin epämääräisiä ja kysymyksiin haetaan itsestäänselviä vastauksia. Jonni Aho on haastattelijana huomattavasti ammattitaitoisempi.
 
Viimeksi muokattu:

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Olli Jokisen ilme kertoi paljon siitä mitä mieltä hän oli Jussi Saarisesta.... putosin täysin kun Ollin silmistä näki että mikä v***u siinä vieressä höpöttää. Vaikka onhan Jussi muutaman hyvänkin kysymyksen tehnyt...
 

Aki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, mutta NHL se vasta on jääkiekkoa
Hoopilla oli hyvä huomio myös torjuntaprosenteista:

"Brodeur on pelannut yhdeksänkymmenen prosentin tehoilla", oli nimittäin naurussa pitelemistä ja eikun parani kun mies totesi CuJon pelanneen 80:n prosentin tehoilla. No joo, kyllähän tuohon aikaan yöstä alkaa naurattamaan huonommatkin jutut. Taisi vain Hoopi löytää Kanadan maalivahtien ongelman, eihän ne ole vielä edes pelanneet täysillä tehoílla...
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että YLE:n selostajat ovat pääosin vähintään tyydyttävää tasoa, Mertaranta etunenässä. Jääkiekossa on sekunneissa erotettava lukuisia eri tekijöitä pelistä. Seurattava koko kentän tapahtumia, kiekkoa, tv-ruutua, kuunneltava ohjaajan komennot korvaan jne. Ja kaiken tuon aikana pitää jatkuvalla syötöllä tuottaa asiantuntevaa, sujuvaa, oikeakielistä ja viihdyttävää puhetta. Erittäin vaikea duuni.

Mertaranta on kyllä ehdoton huippu. Asiantuntemuksen lisäksi hänen puhetyylissään on jotain mukaansatempaavaa, hän saa pysymään hereillä tylsempääkin matsia katsoessa. Enkä tällä tarkoita hänen kuuluisia heittojaan, jotka nekin ovat välillä osuvia, vaan hänen ääntään itseään. Joissain äänissä vaan on sitä jotakin, jotkut ovat kuivakoita. Ei radiojuontajiakaan randomilla valita.

Olen parissa Ruotsin matsissa katsellut vastaavaa lähetystä vuorotellen Ruotsin tv:n puolelta, vuoroin Yleltä. Ei hyvää päivää mitä uneliaita ukkoja siellä on Ruotsin tv:llä selostamassa. Kaksi äijää, jotka eivät oikeastaan selosta peliä juuri lainkaan, enemmänkin jutustelevat monotoninesti niitä näitä. Ruotsi-Saksa matsin aikana Mertsi sai pelin jollain lailla kiinnostamaan, mikä ei ole helppoa merkityksettömässä ottelussa, jossa tilanne on 6-0, ja kello puoli viisi aamulla. Mertsi oli myös innostuneempi Ruotsin maaleista kuin Ruotsin omat selostajat, jotka eivät edes puherytmiään kiihdyttäneet Ruotsin maalatessa.

Eli mikä on pointti? Se, että parannettavaa aina on, mutta asiat ovat mielestäni hyvällä mallilla. Toivottavasti Mertsi jatkaa hamaan tulevaisuuteen, eikä NHL vie. :)
 
Viimeksi muokattu:

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun SVT:llä kuva on pari-kolme sekuntia Yleä jäljessä, on tosiaan kiva kattella, mitä Ruotsin puolella sanotaan. Käytännössä aina, kun SVT:lle vaihtaa, selostajat ovat hiirenhiljaa. Maalin tullessa saattaa tulla huuto "Och det är mål", minkä jälkeen taas on hetken hiljaista, kunnes maalintekijä mainitaan. Joskus tosin selostaja(t) on reagoinut maaliin vasta kolmisen sekuntia maalin jälkeen. Uskomatonta, ettei jakseta innostua.

Niinpä sitä osaa olla kiitollinen Mertarannasta, vaikka 'jälleen'-sanan ja "Nyt siinä kyllä [ulkomaalais]pelaaja vetää/lyö/kaataa rumasti [suomalaisen]" -fraasin yletön käyttäminen välillä rasittaakin.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Ruoholasta

Vaikka hän onkin Raumalta niin täytyy todeta, että reaaliaikainen jutun tuottaminen näyttää olevan hänelle lähes ylipääsemätön ongelma. Homma menee aina teennäiseksi ja semmoinen tietty rentous katoaa täysin. Tuntuu, että hänellä olisi hirveät paineet homman klaaraamiseksi ja siittä johtuen rupeaa aina välillä änkyttämään. Mahtaa Sakella olla välillä vähän noloa istua siinä vastapäätä kun toinen kadottaa sen punaisen langan vähän liian kauas asiayhteydestä:rolleyes:
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan tuo Ruohola-Pietilä-pari kaikkien aikojen huonoin, mitä kiekkostudiossa on ollut. Jopa Petteri Ahomaan vetämät kiekkostudiot olivat parempia kuin nämä nykyiset.

Ei se kyllä Ruoholan syy yksin ole. Pietilää katsellessa ja kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen, että onkohan rääpäle ensimmäistä kertaa naisen kanssa samassa huoneessa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös