Meiltä vietiin fyysisestä osastosta yksi liigan parhaista taklaajista, eli Joni Yli-Torkko, joka ei epäröinyt hanskata lähemmäs kymmentä kertaa hanskanneen Niko Mikkolan kanssa, turpiin tuli mutta noin selvä tappio mennee kokemattomuuden piikkiin.
Meiltä vietiin painavasti kokoonsa nähden taklannut Tuomas Vänttinen (178 cm/87kg).
Meiltä vietiin muutamia maukkaita niittejä antanut ja kova maalinedustan luuta R-P Lehtonen, jolla olisi varmasti ollut SaiPassakin annettavaa hanskauspuolella. Aikaisemminhan R-P on tapellut ainakin pari kertaa liigassa ilmeisen hyvällä menestyksellä. Lisäksi Saksassa 139 jäähyminuuttia ja sielläkin luultavasti hanskannut. Luulisin.
Meiltä vietiin silloin tällöin hyvin avojäällä taklannut Bruun, joka vääntötilanteissa sitten onkin varsin heiveröinen. Pari kertaa Bruun kuitenkin veti Hulkkosmaisia avojää pommeja ns. puun takaa, joten toinenkin taklauksiin pystynyt pakki meni muille maille, tämä tapaus Yli-Torkon tavoin Lukkoon.
Tällä hetkellä joukkueessa koviin taklauksiin pystyviä ovat Nielikäisen lisäksi 18-vuotias lupaus Petteri Nokelainen ja silloin tällöin hyvin tällää myös Kalle Kerman, joka esimerkiksi taklasi JYPin Kinoksen tässä taannoin voimakkaasti seinille ja sitä kautta Kinos vietiinkin valitettavasti sairaalaan. Muista hyökkääjistä taklaavat joskus Mika Kauppinen, Timo Hirvonen (kauden upeimpia avojääpommeja viime kotiottelussa) ja Petr Sachlkin.
SaiPan puolustajista Matti Hana taklaa usein, mutta vaikka kokoa on ei hän oikein taklata osaa, minun mielestäni. Olli Malmivaara (197cm/102kg) kuulemma osaa nykyään taklatakin, vaikken itse ole kahdessa näkemässä ottelussa vielä nähnyt häneltä näyttöjä taklauspuolelta. Riku-Petteri Lehtosen lähdettyä aika vähissä ovat taklaukset puolustajilta olleet.
Tappeluihin kykeneviä sitten. No Nielikäinen osaa tapella, vaikka tältä kaudelta näytöt vähissä, ainoastaan harjoituspelissä Ruotsissa Jimmy Ahnelöviä vastaan helppo voitto ja kotimaassa lähestulkoon tappelu, mutta kiitos Antti Aallon ei siitä iskujenvaihtoa saatu. Kuitenkin hanskat kerran tippuneet, vaikka pettymys Pasi on tällä osastolla ollut.
Hieman yllättävänkin hyvin Matti Hana antoi kampoihin Tomek Valtoselle kauden parhaassa myllyssä, mutta mitä pidemmälle tappelu eteni, sen paremmin sai Valtonen iskuja Hanaan ja lopulta nassu auki, kuitenkin hieno debyytti Hanalta hanskoitta.
Timo Hirvonen tiputti hanskat Tomi Källarsonia vastaan Tampereella, mutta otti niukasti kuokkaan. Kuitenkin Hireltä hieno ele, ettei lähtenyt perääntymään ja kovalla intensiteetillä kun pelissä on mukana niin välillä kokeneempikin pelimies kuumenee.
Tällä kaudella isokokoista Ville Immosta ei ole haastettu, mutta kahdesti on Vilholle ele tappeluhalukkuudesta annettu ja molemmilla kerroilla poistui hän kaukalosta selvänä voittajana. Ensimmäisellä kerralla todellinen rouhija ja luunsärkijä Ässien Andrei Potaichuk haastoi Immosen ja kohta raaputettiin verta jäästä. Hieno tyrmäys. Toisella kerralla Tomi Hirvonen halusi lähteä tanssiin mutta juuri kun Vilho sai kätensä vapaaksi ja aloitti takomisen, olivat tuomarit välissä.
Petr Sachl on tällä kaudella kerran tiputtanut hanskansa Lukon kovaa Teemu Kesää vastaan mutta onnekseen Kesä kompastui juuri kun tanssi oli alkamassa ja hanskansa heittäneelle Sachlille 2+10 minuuttia ja Kesälle kakkonen väkivaltaisuudesta. Pari kertaa Sachl siinä kyllä Kesää kypärään iski tämän ollessa polvillaan jäässä. Sachl on kyllä hieno pelaaja, osaa pitää kiekkoa, fyysinen epätyypillinen tshekki, loistava joukkuepelaaja ja tiputtaa vielä hanskansakin kun siltä tuntuu.
Siinähän ne SaiPan rouhijat.. Vähissä ovat kieltämättä.