Mainos

Tavoitteena nousu Liigaan

  • 194 663
  • 1 714

Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Veikkaan, että hän on kokeillut niin sanotusti kepillä jäätä viimeaikoina, että kuinka räikeitä ja keskenään ristiriitaisia möläytyksiä voi sanoa, ennen kun Liigasta tulee noottia. Eipä ainakaan julkisesti ole tullut, joten en ihmettelisi, että hänen "vaihtoehtoisten faktojen" ja keskenään ristiriitaisten lausuntojen jakaminen jatkuu kiihtyvissä määrin.
Aidosti kiinnostaa, mitä ns. isoissa Liiga-seuroissa, eli kai IFK:ssa, Tampereella, TPS:ssä ja Kärpissä, ajatellaan tän sankarin touhuista ja hänen esiintymisensä vaikutuksesta Liigan uskottavuuteen.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Mutta jep: antautuminen ei ole vaihtoehto.

En kyllä usko Liigan sitä Espoolta odottavankaan. Eiköhän kyse ole siitä, että Liigassa on paskat housussa Jokereiden takia eikä nyt oikein tiedetä kumpi otetaan ensiksi mukaan. Houkutus päästää Jokerit etuilemaan jonossa lienee suuri, mikä olisi tietenkin moraalisesti väärin mikäli Espoo liigaehdot ehtisi täyttää Jokereita nopeammin.

Kun peilataan lähihistoriaan, niin jokainen laajennusjoukkue tähän asti on nostettu Liigaan yksi kerrallaan. Haiskahtaa sille ettei tätä traditiota olla valmiita rikkomaan. Ei ovea olla Espoolta sulkemassa, mutta kysymys on siitä onko Liigalla munaa valita Espoo ennen Jokereita.

Mitä itse sarjajärjestelmään tulee, niin se 10+10 A+B liiga tulisi saada pystyyn, mutta pahasti alkaa vaikuttaa siltä ettei tämä ole liigapomojen suunnitelmassa kovinkaan korkealla. Mielummin kasvattavat sarjaa kohti 18 joukkueen hiekkalaatikkoa. Eli odotettavissa on entistä suurempia tasoeroja ja panoksettomia otteluita.

Siis ei Liigalla loppuviimein ole varaa riistää Espoon kaltaiselta paikkakunnalta mahdollisuutta liigapaikkaan, kun ei sillä ollut sitä varaa tehdä aikoinaan Vaasallekaan, vaikka ovi suljettiinkin Sportin nokan edestä kahdesti. Ensin Kärppien takana ja sitten vielä KalPan.
 
Viimeksi muokattu:

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Tämähän tässä haiskahtaa, että killottavat kakkaa tällä hetkellä eli yrittävät keksiä jonkun tulokulman, jolla perustella sitä miten Jokerit täyttää urheilulliset ja taloudelliset vaatimukset Mestiksessä pelaamisesta 1 vuodessa vaikka, ovat 3 kauden takaa-ajomatkalla Espoohon nähden. Siinä sitten haettu kikkoja itänaapurivaltion johtajien tavasta spinnata tarinaa itsellensä sopivaksi.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Veikkaan, että hän on kokeillut niin sanotusti kepillä jäätä viimeaikoina, että kuinka räikeitä ja keskenään ristiriitaisia möläytyksiä voi sanoa, ennen kun Liigasta tulee noottia. Eipä ainakaan julkisesti ole tullut, joten en ihmettelisi, että hänen "vaihtoehtoisten faktojen" ja keskenään ristiriitaisten lausuntojen jakaminen jatkuu kiihtyvissä määrin.
Yleensä tämänkaltaisia (ristiriitaisia, faktat sekaisin ) lausuntoja antaa henkilöt, joilta on pasmat sekaisin ja jotka ovat epätoivoisessa tilanteessa. Silloin on on vain pakko suoltaa jotain suustaan, jotta selviäisi juuri tästä tilanteesta törmätäkseen kohta yhä kinkkisempään tilanteeseen. Sportin pomo ei pääse tästä luiskahtamaan, koska intressiristiriita on niin törkeä. Ois ehkä liigan kannattanut aikanaan hoksata, ettö liigapomoksi kannattaisi valita liigan kärkipään äijä. Vai oliko tämä ihan tarkoituskin tehdä näin..
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
En kyllä usko Liigan sitä Espoolta odottavankaan. Eiköhän kyse ole siitä, että Liigassa on paskat housussa Jokereiden takia eikä nyt oikein tiedetä kumpi otetaan ensiksi mukaan. Houkutus päästää Jokerit etuilemaan jonossa lienee suuri, mikä olisi tietenkin moraalisesti väärin mikäli Espoo liigaehdot ehtisi täyttää Jokereita nopeammin.

Kun peilataan lähihistoriaan, niin jokainen laajennusjoukkue tähän asti on nostettu Liigaan yksi kerrallaan. Haiskahtaa sille ettei tätä traditiota olla valmiita rikkomaan. Ei ovea olla Espoolta sulkemassa, mutta kysymys on siitä onko Liigalla munaa valita Espoo ennen Jokereita.

Mitä itse sarjajärjestelmään tulee, niin se 10+10 A+B liiga tulisi saada pystyyn, mutta pahasti alkaa vaikuttaa siltä ettei tämä ole liigapomojen suunnitelmassa kovinkaan korkealla. Mielummin kasvattavat sarjaa kohti 18 joukkueen hiekkalaatikkoa. Eli odotettavissa on entistä suurempia tasoeroja ja panoksettomia otteluita.

Siis ei Liigalla loppuviimein ole varaa riistää Espoon kaltaiselta paikkakunnalta mahdollisuutta liigapaikkaan, kun ei sillä ollut sitä varaa tehdä aikoinaan Vaasallekaan, vaikka ovi suljettiinkin Sportin nokan edestä kahdesti. Ensin Kärppien takana ja sitten vielä KalPan.
Joo, jokainen järkevä tietää, että 10 + 10 olisi ihanteellinen ja nostaisi Suomen jääkiekon tasoa. Pitkässä juoksussa viime kauden SaiPa tai tulevien kausien huonoimmat joukkueet eivät kuulu Tapparan, HIFK-n, Ilveksen ja Kärppien kanssa samaan tasoon yhtä hyvin kuin tulevaan B-tasoon. Kun tiedetään Joensuuhun rakennettava "liigahalli" , superhyvä liikuntainfra yhdessä paketissa ja Joensuun loistava juniorituotanto, niin Joensuusta saadaan välittömästi B-liigaan varteenotettava joukkue. On Suomen jääkiekkoilun kokonaisedun kannalta hölmöläisen hommaa, jos esim. Joensuun jääkiekkotoiminta latistetaan vain siksi, että joku Hiltunen Sportista on johdossa.
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Joo, jokainen järkevä tietää, että 10 + 10 olisi ihanteellinen ja nostaisi Suomen jääkiekon tasoa. Pitkässä juoksussa viime kauden SaiPa tai tulevien kausien huonoimmat joukkueet eivät kuulu Tapparan, HIFK-n, Ilveksen ja Kärppien kanssa samaan tasoon yhä hyvin kuin tulevaan B-tasoon. Kun tiedetään Joensuuhun rakennettava "liigahalli" , superhyvä liikuntainfra yhdessä paketissa ja Joensuun loistava juniorituotanto, niin Joensuusta saadaan välittömästi B-liigaan varteenotettava joukkue. On Suomen jääkiekkoilun kokonaisedun kannalta hölmöläisen hommaa, jos esim. Joensuun jääkiekkotoiminta latistetaan vain siksi, että joku Hiltunen Sportista on johdossa.

Kuulostaisi hyvältä moinen sarja. Kyllä minäkin näkisin Sportin tällä hetkellä siellä B-liigassa taistelemassa kynsin hampain A-liigapaikasta Espoon ja Joensuun kanssa, kunhan B-liiga mahdollistaisi kaikille seuroille ammattimaiset toimintaedellytykset. Harmi ellei Liigalla ole halua nähdä tällaista systeemiä nykyistä parempana ratkaisuna. Ymmärrän kyllä Jokipo-kannattajien tämän hetken tuskan, koska Sport oli vuosikausia samanlaisessa limbossa Mestiksessä. Muistuttaisin kuitenkin, ettei Hiltunen tai Sport määrää miten Liigassa toimitaan. Hiltunen puhuu viime kädessä kaikkien osakkaiden suulla, ja Sportilla on vain se yksi ääni.

Ehkä rauhoitamme tämän ketjun kuitenkin vartavasten espoolaisten liigaprojektille. Halutessasi voimme jatkaa tästä Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi -ketjussa.
 
joo. sorry, en edes huomannut, missä ketjussa ollaan. Vastasin vain spontaanisti ja puolikiihdyksissäni. Olet muodollisesti oikeassa, mitä tulee Hiltuseen, kyllä mie sen tiedän. Politiikassa usein sanotaan, että oleellista on se , miltä jokin näyttää( Faktan ohella) Kun Hiltunen on johdossa, niin kaikki näyttää siltä..tiedät kyllä miltä..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Joo, jokainen järkevä tietää, että 10 + 10 olisi ihanteellinen ja nostaisi Suomen jääkiekon tasoa. Pitkässä juoksussa viime kauden SaiPa tai tulevien kausien huonoimmat joukkueet eivät kuulu Tapparan, HIFK-n, Ilveksen ja Kärppien kanssa samaan tasoon yhtä hyvin kuin tulevaan B-tasoon. Kun tiedetään Joensuuhun rakennettava "liigahalli" , superhyvä liikuntainfra yhdessä paketissa ja Joensuun loistava juniorituotanto, niin Joensuusta saadaan välittömästi B-liigaan varteenotettava joukkue. On Suomen jääkiekkoilun kokonaisedun kannalta hölmöläisen hommaa, jos esim. Joensuun jääkiekkotoiminta latistetaan vain siksi, että joku Hiltunen Sportista on johdossa.
10+10 ei ole taloudellisesti mahdollinen. Jotta ottelumäärä saadaan taloudellisesti kannattavaksi, tulee joukkueita olla vähintään 12, kertoo eräs Liigajengien taloutta tunteva taho.

12+10, josta mahdollisuus kasvattaa 12+12 pitkällä aikavälillä.

Mitä tulee Espoo vs Jokerit vääntöön: mä toivon, että Espoossa haastetaan ihan tosiaan nyt Liigan päätös. Oikeudessa jos on tarvis, koska Jokerit on muuten samassa mankelissa ja maksaa pian Liigaosakkeesta 7-8 miljoonaa.

Ei ole mitään jonoa, jossa Espoo olisi ensimmäisenä. Liiga ottaa tasan sen jengin, jonka kokee olevan valmiimpi ja tuovan enemmän fyrkkaa sisään. Ja kaikkihan sen tietää kumpi näistä on taloudellisesti merkittävämäpi Liigalle.

Siltä osin en siis ole huolissani Jokerien tilanteesta; Liigaan kyllä mennään. Mutta jos Jokerit pääsisi Liigaan ennen K-Espoota, voisi teillä tulla tukalat paikat. Ihan jo senkin vuoksi toivon, että mennään joko samalla ovenavauksella sisään tai sitten te ensin. Jo siksi, että kun Liigan joukkuemäärä nousee (tätä Liiga ei voi estää, jos käytte tai käydään yhdessä se oikeudessa haastamassa), kupla puhkeaa väkisin. Jonkun jossain on pakko tajuta, että jengejä on liikaa ja pitää kehittää järkevä systeemi sarjasta putoamiselle. Avata sarja siis ihan oikeasti.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Siltä osin en siis ole huolissani Jokerien tilanteesta; Liigaan kyllä mennään. Mutta jos Jokerit pääsisi Liigaan ennen K-Espoota, voisi teillä tulla tukalat paikat.
Tämä skenaario on se, jota pelkään eniten. Että Espoo joutuu kaikista suurimmaksi kärsijäksi, ja vääryyden uhriksi. Jos Espoo nyt jäisi oikeasti teidänkin jälkeen rannalle ruikuttamaan, ja Liiga jatkaisi porskuttamistaan suljettuna sekä totutun arroganttina, se olisi näin kannattajana aika vakava paikka. Kaikkien paskojen ja vähemmän paskojen, toivekkaiden vuosien jälkeen palkeet uudelleen tyhjiksi. Ei tässä lähitulevaisuudessa voi yksinkertaisesti olla muuta vaihtoehtoa kuin sarjan avaaminen.

Täytyyhän tästä nyt tehdä sellainen soppa, että ummehtuneet rakenteet vähintään natisee. Ja toivottavasti ei vain natise vaan sortuu.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Missähän määrin tässä casessa voisi taistella sen puolesta, että suullinen sopimus on sitova. Että jos Espoolle on aikanaan luvattu, että kun asiat a, b ja c ovat kunnossa, hakemuksella liigapaikka on heidän. Ja nyt viime hetkellä vastoin aiempaa sovittua kevään lopulla todettiin että nyt muuten ei otetakaan ketään, ja a, b ja c:llä ei ole merkitystä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Jos Liigassa olisi 17 tai 18 joukkuetta, pleijareihin voisi päästä 16 parasta. Silloin Hiltunenkin ehkä näkisi pudotuspelejä Vaasassa...

Olisi kyllä todella jännää olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, mitä kulisseissa puhutaan.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Omasta mielestä hyvä ratkaisu, ettei lähdetä julkisuudessa riitelemään asiassa. Liiga on jo saanut itsensä näyttämään niin huonolta viime aikoina, ettei tuohon soppaan sotkeutuminen auta tulevaisuuden nousutavoitteita tippaakaan. Nyt rauhassa rakennetaan omaa juttua kuten tähänkin asti ja ensi kaudelle tavoitteeksi saada Hiltunen kommentteineen näyttämään vielä nykyistäkin typerämmältä, jos se nyt on edes mahdollista.

Hyvä juttu myös, että kaupunki seisoo Kiekko-Espoon takana.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Jos Liigassa olisi 17 tai 18 joukkuetta, pleijareihin voisi päästä 16 parasta. Silloin Hiltunenkin ehkä näkisi pudotuspelejä Vaasassa...

Tuo kuulostaisikin hyvältä. 17 jengiä sarjaan ja 16 parasta playoffseihin. Runkosarjassa pelataan 5 kertainen sarja eli yhteensä 80 peliä. Playoffsien vastustajat arvottaisiin eikä siis runkosarjan sijoituksella olisi mitään sen kummempaa merkitystä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Lisäksi voisi sopia, että finaaleissa saavat pelata vain Tampereen, Turun ja Helsingin joukkueet, koska niillä on isoimmat hallit.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lisäksi voisi sopia, että finaaleissa saavat pelata vain Tampereen, Turun ja Helsingin joukkueet, koska niillä on isoimmat hallit.
Vaikka se oliskin huikeeta, että finaaleja pelattaisiin vaikka kolmet eli Tampereella, Turussa ja Helsingissä samaa aikaa. Niin tämä keskustelu on mielestäni aika offtopic Kiekko-Espool liiganousuun liittyen. ;)
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Omasta mielestä hyvä ratkaisu, ettei lähdetä julkisuudessa riitelemään asiassa. Liiga on jo saanut itsensä näyttämään niin huonolta viime aikoina, ettei tuohon soppaan sotkeutuminen auta tulevaisuuden nousutavoitteita tippaakaan. Nyt rauhassa rakennetaan omaa juttua kuten tähänkin asti ja ensi kaudelle tavoitteeksi saada Hiltunen kommentteineen näyttämään vielä nykyistäkin typerämmältä, jos se nyt on edes mahdollista.
Joo. Näytetään, että: Espoo > Liiga.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Iltalehdessä kehuskeltiin KooKoota. Viimeisessä kappaleessa mainittu myös mahdollinen tuleva espoolainen liigaseura, tosin vähän yllättävällä twistillä.

KooKoon esimerkki antaa uskoa Liigan muille pikkuseuroille ja myös Liigaan lähivuosina pyrkiville, kuten Bluesille ja Jokereille.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
MTV:

”Kiekko-Espoo ei hyväksy jääkiekon SM-liigan kesällä tekemää yllätyspäätöstä sarjan sulkemisesta, vaan aikoo MTV Urheilun tietojen mukaan jättää syksyn aikana liigalisenssihakemuksen kaudelle 2024-2025.”

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
MTV:

”Kiekko-Espoo ei hyväksy jääkiekon SM-liigan kesällä tekemää yllätyspäätöstä sarjan sulkemisesta, vaan aikoo MTV Urheilun tietojen mukaan jättää syksyn aikana liigalisenssihakemuksen kaudelle 2024-2025.”

Hemmetin hieno juttu!
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
MTV:

”Kiekko-Espoo ei hyväksy jääkiekon SM-liigan kesällä tekemää yllätyspäätöstä sarjan sulkemisesta, vaan aikoo MTV Urheilun tietojen mukaan jättää syksyn aikana liigalisenssihakemuksen kaudelle 2024-2025.”

Juuri näin. Hyvä Kiekko-Espoo!
 
Glove

Jäsen
Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Nyt kai vähintään täytyy kertoa ne kriteerit, jotka eivät varmaankaan ihan hirveästi voi poiketa aiemmin kerrotuista.
Ainakin olosuhteet on liigakelpoiset ja junioritoimibtakin Espoossa hyvällä mallilla. Taloudesta en mene sanomaan mitään kun en tiedä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös