http://www.eva.fi/files/1578_tasavero.pdf
Äkkiseltään ajateltuna kuulostaa hyvältä. Sekä yrityksille, että yksityisille 29 prosentin tasavero ja kaikille tasapuolisesti 7000 euron vähennys, eli verokertymä alkaisi vasta 7000 euron jälkeen. Hyviä puolia normaalille palkansaajalle nopeasti ajateltuna.
- Hyödyttää pienituloisia esimerkiksi työssäkäyviä opiskelijoita, eläkeläisiä jne.
- Hyödyttää keskitulosia (tosin hyöty taitaa jäädä pienemmäksi kuin pieni- ja suurituloisilla ja varsinkin asuntovelallisilla?).
- Hyödyttää suurituloisia, jotka kuitenkin maksavat suhteessa enemmän veroeuroja pienituloisiin nähden.
- Pienentää selkeytensä vuoksi turhaa byrokratiaa ja säätämistä.
Nordean lehdessä oli myös juttua aiheesta ja ekonomi X oli laskenut tasaverojärjestelmän lisäävän Suomessa ostovoimaa 3 miljardilla eurolla vuodessa, joka taas tuo maalaisjärjellä ajateltuna lisää yrityksiä ja työpaikkoja.
En jaksa lähteä laskemaan mahdollisia hyötyjä eri palkkaluokissa tai elämäntilanteissa, mutta omalla kohdallani laskin, että hyötyisin ko. tasaveromallista. Mitäs olette mieltä?