Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Team Finland on ehtinyt kohdata joitakin kertoja myös Baltian maita eli siis kaikki kolme niistä. Viro, Latvia ja Liettua ovat ehtineet myös ottaa sitä vastaan yhteen.

Vuonna 1994 olivat tiettävästi ensimmäiset ottelut (Viroa vastaan muistaakseni Suomi saattoi ottaa jo alle-20-maajoukkueella jo vuonna 1992.) Latviaa lukuunottamatta heitä vastaan.

Latvia oli jo kohdattu aiemmin kuin vuonna 1994 ainakin kerran. Laitan kohtaamisotteluiden lisäksi myös joitakin muita ottelutuloksia.

Tässä kuitenkin ottelutuloksia vuoden 1994 Baltian kiekkomaiden ja muiden maiden kohtaamisista:

Team Finland-Liettua 8-0

Team Finland-Viro 3-3

Team Finland-Norja B 5-0

Ruotsi C-Team Finland 6-1
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1995 kohdattiin Team Finlandin osalta jo aiemmin laitettujen maiden lisäksi seuraavat joukkueet:

Team Finland-Liettua 7-2

Team Finland-Tanska B 13-0

Team Finland-Puola B 12-1

Team Finland-Norja B 5-4
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1996 Team Finland pelasi ainakin seuraavat ottelut jo laitettujen Belgian ja Englannin lisäksi:

Team Finland-Liettua 4-2

Team Finland-Latvia B 9-2

Team Finland-Ruotsi C 1-6
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1997 aikana Team Finland pelasi seuraavasti pelinsä eri joukkueita vastaan:

Team Finland-Valko-Venäjä B 9-1

Team Finland-Viro 4-3

Team Finland-Viro 10-5

Team Finland-Latvia 3-5

Team Finland-Liettua 6-3

Team Finland-Liettua 11-3
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuosien 1994-1996 välisistä Viron, Latvian ja Liettuan muista peleistä Team Finlandia vastaan olen koostanut seuraavat pelit tähän:

1994:

Team Finland-Latvia 5-0

Team Finland-Liettua 18-0

Team Finland-Latvia 7-4

Team Finland-Liettua 6-0

Team Finland-Latvia 4-1

Team Finland-Viro 12-3

Team Finland-Viro 5-5

Team Finland-Liettua 8-1

Team Finland-Liettua 7-5

Team Finland-Liettua 7-6

Team Finland-Latvia 3-3

Team Finland-Latvia 2-1

Team Finland-Viro 5-0

Team Finland-Viro 7-2

1995:

Team Finland-Liettua 7-3

Team Finland-Liettua 4-4

Team Finland-Liettua 3-2

Team Finland-Liettua 4-4

Team Finland-Viro 11-2

Team Finland-Viro 5-4

Team Finland-Viro 10-1

Team Finland-Viro 6-3

Team Finland-Latvia 5-1

Team Finland-Latvia 6-3

Team Finland-Latvia 5-4

Team Finland-Latvia 3-2

Team Finland-Liettua 7-3

Team Finland-Latvia 6-5

Team Finland-Viro 6-2

1996:

Team Finland-Latvia 6-5

Team Finland-Latvia 0-2

Team Finland-Latvia 1-2

Team Finland-Latvia 3-2

Team Finland-Latvia 0-3

Team Finland-Liettua 6-5

Team Finland-Liettua 7-3

Team Finland-Liettua 10-1

Team Finland-Liettua 7-2

Team Finland-Liettua 5-2

Team Finland-Viro 6-4

Team Finland-Viro 6-3

Team Finland-Viro 6-1

Team Finland-Viro 4-1

Team Finland-Viro 5-4
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Erikoisinta kauden aikana oli joukkueen käyttäminen tavallisen A-maajoukkueen sijaan Izvestian turnauksessa ja siellä sattunut välikohtaus mistä ainakin lehdissä aikanaan asiaa riitti. Izvestian lisäksi Team Karjala kohtasi ainakin Sveitsin ja Saksan kauden aikana.
Tämä taisi olla ensimmäinen kausi kun pelattiin "Karjala-turnausta" ja se sattuttiin pelaamaan joulutauolla niin Suomi lähetti kakkosjoukkueen Moskovaan.


Kiinaa vastaan pelattiin kaikkiaan 8 ottelua joista yhtä lukuunottamatta tiedän muut tulokset:

Team Finland-Kiina 9-2

Team Finland-Kiina 8-0
Lieneekö nämä tulokset niin KalPan Kiinan reissun tuloksia jossa kolmas peli päättyi 9-0?
KalPahan kävi tuolloin pelaamassa kolme peliä Kiinassa.


Team Finland on pelannut 2000-luvulla kaudella 2002 Kiinaa vastaan ja voitti ensimmäisen otteluistaan luvuin 7-3, pelasi toisen tasan 3-3 ja voitti viimeisen alkuvuoden peleistään 6-2.
Nämäkin olivat seurajoukkue pelejä vastassa Jokipojat, IPK ja KalPa kuten Jatkoajassakin uutisoitiin.
 
Viimeksi muokattu:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Kauden 1984 Sisu Teamin peleistä ei paljonkaan ole tietoa, mutta joukkuetta valmensi Jorma Thusbergin sijaan jälleen Kaj Matalamäki. Pelaajista ainakin Viitala, Rautiainen, Mäkelä ja Hämäläinen pelasivat Sisu Teamissa kauden aikana. Joukkue osallistui ainakin Leningradin turnaukseen kauden aikana.

Tässä niistä tuloksia:

Leningradin Turnaus 1984:

Tsekkoslovakia B-Sisu Team 10-4

Neuvostoliitto B-Sisu Team 6-1

Sisu Team-Ruotsi B 2-3

Neuvostoliitto C-Sisu Team 4-3

Kauden aikana pelattiin ainakin vielä yksi peli Tsekkoslovakian ja Ruotsin B-maajoukkueita vastaan, mutta näistä minulla ei valitettavasti ole tuloksia tiedossa.
Olisiko ollut etta Ilves edusti Suomea Leningradin turnauksessa 1984 (pelattiin olympialaisten aikana)?

JOL
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Joo on voinut olla niinkin ja tosiaan muutamat noista Kiinan peleistä olivat seurajoukkueita vastaan. Pitää vielä tarkistaa, että mikä todella oli se viimeinen matsi jonka Sisu Team ja etenkin minkä Team Finland pelasi Kiinaa vastaan.

PS. Lähti Bob Suterkin Yläkerran kaukaloihin pelaamaan...

Hiljaiseksi vetää.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Näitä pelejä pelattiin myös keväällä 1979 jolloin Sisu Team kierteli Kanadassa kolmen pelin verran.

20.3.79 Edmonton: Edmonton Oilers - Sisu 8-4
21.3.79 Quebec: Quebec Nordiques - Sisu 2-5
25.3.79 Winnipeg: Winnipeg Jets - Sisu 4-3
Ja tuossa Edmonton-ottelussahan Jari Kurri pelasi ensimmäistä kertaa tulevalla kotiareenallaan Northlands Coliseumilla tulevaa seuraansa vastaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1992 Suomen B-maajoukkue joka edelleen saattoi hyvin viimeisiä kertoja mahdollisesti pitää yllään myös nimeä Sisu Team pelasi omalla pelikaudellaan ainakin Kanadaa vastaan 12.12.1992 ja 13.12.1992 kaksoismaaottelun. Kanadalla oli ottelussa käytettävissä sen vuoden B-maajoukkue joka tosin varsinkin Kanadan omien kriitikoiden ja asiantuntijoiden mielestä olisi paremmin voinut olla vaikka maan C-maajoukkue kuin oikea B-Vaahteramiehistö. Pitkälti tasoeron ja nuorekkuuden vuoksi kuin muutoin.

Vaikka harvoin olen laittanut kilpailevia eri maiden B-maajoukkueiden kokoonpanoja niin laitan tähän niistä tällä kertaa kuitenkin poikkeuksena Kanadan vuoden 1992 B-maajoukkueen sellaisena kuin se oli:

B-Vaahteramiehistö 1992:

Maalivahdit: Allan Roy ja Jason Muzzatti

Puolustajat: Brad Werenka, Adrian Aucon, Derek Mayer, Garth Premak, Mark Brewer, Hank Lammens, Kenneth Ken Lovsin ja David Harlock

Hyökkääjät: Keith Morris, Greg Johnson, Jackson Penney, Jean-Yves Roy, Stephane Roy, Trevor Sim, Dominic Amodeo, Todd Hlushko, Erice Bellerose, Greg Parks, Mark Bassen, Derek Laxdal ja Brett Lindros
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Suomen B-maajoukkue eli Sisu Team tai muutoin vain B-maajoukkue kohtasi siis vuonna 1992 ainakin mainitusti noina kahtena päivänä Kanadan B-maajoukkueen. Sisu Teamin tai B-maajoukkueen osalta joitakin muutoksia tehtiin ennen Kanada-ottelua. Alun perin B-maajoukkueen piti pelata Kanadan A-maajoukkuetta vastaan, mutta lopulta pelattiin B-maajoukkuetta vastaan.

Joka tapauksessa B-maajoukkueesta Leijoniin ilmeisesti Izvestiaa varten nostettiin B-maajoukkueen vakiomies Petri Varis joka pelasi muutenkin yleensä ottaen huikeaa kautta B-maajoukkueessa ja mahdollisesti myös Jari Korpisalo oli B-maajoukkueessa, mutta pelasi takuuvarmasti ainakin Izvestiassa tai nostettiin sinne.

Suomen B-maajoukkueen, B-Leijonien, Olympiajoukkueen tai Sisu Teamina tunnetun joukkueen maalivahdit vuoden 1992 pelikaudella olivat Iiro Itämies ja Mika Rautio. Valitettavasti kaikkia muita pelaajia kuin maalivahteja en tiedä, mutta tuttuja nimiä kyllä joukkueessa oli mukana.

Valeri Krykov, Kari-Pekka Friman, Joni Lius, Jokke Heinänen, Toni Sihvonen, Harri Suvanto, Timo Nykopp, Niko Marttila, Marko Jantunen, Pasi Määttänen, Tero Lehterä, Olli Kaski, Tommi Varjonen ja Jari Laukkanen jo aiemmin mainitun Petri Variksen lisäksi pelasivat vuonna 1992 Suomen B-maajoukkueessa. Korpisalo kaiketi olisi pelannut joukkueessa ainakin Kanadan B-maajoukkuetta vastaan pelattavissa otteluissa, mutta lopulta sitten nousi Leijonien mukaan Izvestiaan muutosten myötä.

Muista mahdollisesti Korpisalon pelaamista otteluista B-maajoukkueessa vuonna 1992 minulla ei harmittavasti ole tietoa vaikkakin juttuja olen kyllä kuullut, että olisi pelannutkin? On toki voinut olla pelaamattakin vaikka kuten todettua voin olla asiasta myös väärässäkin?

B-maajoukkue voitti Kanadan B-maajoukkueen kaksi kertaa.

Tässä luvut:

12.12.1992:

Suomi B-Kanada B 3-1

13.12.1992:

Suomi B-Kanada B 5-4
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Onnistuin löytämään hieman lisää tietoa vuoden 1989 Sisu Teamin pelaamista peleistä kaudella. Aiemmin mainittujen ottelujen lisäksi Sisu Team pelasi vuonna 1989 ainakin Moravia Cupissa Tsekkoslovakiassa ilmeisesti neljän maan turnauksessa Tsekkoslovakian, Ruotsin, Kanadan ja Neuvostoliiton B-maajoukkueita vastaan. Pelaajapuolelta en paljoa ole onnistunut löytämään lisää pelaajia vaikkakin Sisu Team voitti Tsekkoslovakian B-maajoukkueen maaliskuussa 1989 maalein 6-3 ja pelasi 28.3.1989-30.3.1989 välisenä aikana ainakin kerran Neuvostoliiton B-maajoukkuetta vastaan.

Sisu Teamia valmensi toki Kaj Matalamäki ja Sisu Teamin pelaajistoon vuonna 1989 kuuluivat virallisen tai varalta olleen maalivahdin Mika Raution ohella ainakin Vesa Karjalainen, Petro Koivunen, Mika Paananen, Pekka Peltola, Jari Pulliainen, Erik Eetu Hämäläinen ja eräänlaisena Leijonien ja Sisu Teamin ns. Sisu-Eliittiin kuulunut vuoden 1989 virallisena molempien maajoukkueiden lainapelaajana toiminut Pekka Tirkkonen. Tirkkonen tosiaan jätettiin leimaamatta myös Leijonien vuoden 1989 MM-kisoihin mikä myös oli melkoinen menetys joukkueelle. Kehitysjoukkueen pelaajia en tähän hätään vanhojen herrojen kohdalta muista, mutta Kehitysjoukkueen nuorimmat pelaajat olivat ainakin Pasi Kuivalainen ja Kimmo Hattunen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sisu Teamin monista erilaisista kiekkomaista ja vastustajista puhuttaessa Ijs-Oranje eli Hollanti oli sikälikin mielenkiintoinen joukkue siitä, että se pystyi muuttamaan paljon olemustaan 1980-luvun aikana aina vuoden 1990 viimeiseen sinällään tapahtuneeseen kohtaamiseen saakka. Ijs-Oranje oli 1980-luvun aikana etenkin sen alkuvuosina etenkin liikepelissään ja luistelupelissään melkoista kökköukkoluokkaa verrattuna jopa ihan sen hetken Sisu Teamiinkin tai puhumattakaan sitten Leijonista.

Toisaalta taas mailat heiluivat Jokisen Juhankin tyyliin lausuttuna kuin tuulimyllyn lavat ja ainakin laukauksia joukkue osasi tehdä. Vuoden 1990 kuuluisampaan kohtaamiseen verrattuna 1980-luvun alkupuolen Ijs-Oranje tuntui olevan enemmän voimapelaamista painottanut joukkue joskin pieniä vivahde-eroja toki oli.

Ijs-Oranjen taitotaso vaikkapa vuosina 1979-1984 vuoteen 1990 verrattuna oli kuitenkin yleisen taktisen pelaamisen ja luistelunopeuden ohella melko ala-arvoista sinänsä huolimatta joukkueen ja koko Hollannin jääkiekon Kultaisen Sukupolven vuosien kovasta yrityksestä huolimatta. Taitopelaajia joukkueessa myös oli vaikkakin todella kovia supernimiä varsinaisina nopeuspelaajina ei joukkueessa oikein ollut. Kultaisen Sukupolven Ijs-Oranjen pelaajista 1980-luvun alkupuolen taktisiin nopeisiin pelaajiin laskisin kuitenkin Georg Peternousekin, Henk Hillen, Jack de Heerin, Larry van Wierenin, Jan Janssenin ja Rick van Goghin.

Yleisesti ottaen vuoteen 1990 verrattuna Ijs-Oranjen voitiin aina sanoa Sisu Teamia vastaan tulevan yleensä ryminällä eikä edes sitä vastaan ylivertaisesti 1980-luvun alun Hollannin maajoukkueilla ollut etua Sisu Teamia vastaan muuten kuin korkeintaan ykköskentän osalta tai huipputorjuntaan venyvällä maalivahdilla silloin kun Sisu Teamilla oli huono päivä tai loukkaantuneilla miehillä pelannut miehistö sitä vastaan.

Vuoden 1990 viimeisessä kohtaamisessa oli muuttunutkin sitten jo erittäin paljon olosuhteet vaikka nimellisesti ne olivatkin Kultaisen Sukupolven aikaan verraten Hollannille hyvin huonot niin silloin se kuitenkin pystyi yllättämään sekä pelaamaan yleisesti ottaen paremmin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1985 Sisu Teamista olen onnistunut saamaan jonkin verran lisää tietoja lähinnä pelaajien osalta. Kaj Matalamäki valmensi tuttuun tapaan joukkuetta ja Sisu Teamin isoin saavutus ainakin toistaiseksi löytämieni ottelutulosten ja yleensäkin kaiketi muutenkin vuonna 1985 30 vuotta sitten oli kiekkokauden osalta Leijonien voittaminen niukasti 5-4.

Ja muutamassa muussakin harjoitusottelussa kaudella Leijonia vastaan se pisti A-maajoukkueen niin ahtaalle, että itse Alpo Suhonen kiehui raivosta ja taisi joskus sanoa, että Leijonien esitykset joissakin otteluissa vuonna 1985 Sisu Teamia ja muistaakseni juuri erityisesti Sisu Teamia vastaan tappioon päättyneen ottelun osalta olivat anteeksiantamatonta paskaa... Suhosella kyllä välillä kiehui aina peleissä muutenkin ja vaikuttaa mies olleen eräällä tavalla näin nykypäivän medialiehakoitsijoiden sanoin Tami ennen Tamia.

No, leikki sikseen.

Vuoden 1985 Sisu Teamin pelaajistoon kuuluivat ainakin toistaiseksi löytämieni pelaajien osalta sellaiset herrat kuin Jari Lindroos, Esa Keskinen, Kari Kanervo, Jukka Vilander, Harry Nyström, Jukka Virtanen, Petteri Kanerva, Ari Vuori, Markku Tiinus ja Risto Kerminen. Kerminen oli myös Sisu Teamin ja Leijonien virallinen lainapelaaja vuonna 1985.

Pitkälti tämä järjestely johtui siitä, että kun muut SM-Liigan seurat kieltäytyivät luovuttamasta Sisu Teamiin selkeää kehityspelaajaa ja koska yksikään 1. Divisioonan joukkueiden Sisu Teamin viralliseksi lainapelaajaksi aiottu pelaaja ei kelvannut sille niin lopulta TPS astui kehiin luovuttaen Kermisen pelaamaan Sisu Teamiin ja Leijoniin silloin kuin tarvittiin. Kerminen nousikin kaudella 1985 ns. Sisu-Eliitin johtomieheksi tai ainakin kaikkein kovimpien joukkoon. Saattoi olla Sisu Teamin kapteenikin, mutta varmaksi en mene sitä vielä sanomaan. Toivottavasti löytyisi pian lisää noitakin tuon vuoden pelaajia.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1977 Sisu Teamin otteluista tai niiden tuloksista en ole harmittavasti saanut tuloksia. Pelaajapuolesta ainakin pari miestä oli mukana siinä. Antero Lehtonen ja tietenkin itse Pata-Mate eli Veli-Matti Ruisma. Ruisma tuntui yleensäkin 1970-luvun loppupuolen Sisu Teamin vakiopelaajalta. Tarkkoja pelimääriä en muista tähän hätään, mutta ainakin 23 ottelua vähintään hän pelasi. Peruttuja otteluitakin Sisu Teamin pelikauteen mahtui. Ainakin tammikuussa 1977 silloisen jääkiekkotauon aikana Sisu Teamin piti kohdata Japani, mutta Japanin ja sen välinen ottelu lopulta peruuntui.

Tuohon aikaan J-Hockey Liigassa eli Japanin ylimmässä jääkiekkosarjassa olisi myös ollut ottelutauko jolloin ottelu olisi voitu järjestää. Sisu Teamin ja Japanin peruttuun otteluun Sisu Teamiin olisi tullut vierailevana tähtenä mukaan Raimo 'Vaari' Kilpiö.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1973 Sisu Team kohtasi varsin vähän mitään vastustajia koska sarjakausi oli varsin lyhyt ja muutamaan aiempaan vuoteen nähden Sisu Team vietti eräänlaista hiljaiseloa ja välivuoden pystyi aistimaan. Korkeintaankin se pelasi kymmenkunta peliä koko vuonna ja parin ottelun tulokset tulevat tässä:

Sisu Team-Japani 7-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 4-5
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1972 vuorostaan osin olympialaistenkin ja muutenkin paljon enemmän panosta vaatineen harjoittelukauden pohjalta Sisu Team pelasi varsin paljonkin pelejä pelikaudella. Sisu Teamin pelimäärät saattoivat johtua siitäkin, että vuoden 1974 MM-kisat Suomessa vaativat omat panoksensa ja yleensäkin muutaman vuoden mittaista suurempaa merkitystä Sisu Teamille haluttiin menestyksekkäästi jatkaa. Ainakin seuraavat pelit Sisu Team pelasi sarjakaudella 1972:

Sisu Team-Neuvostoliitto B 0-7

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-5

Sisu Team-Länsi-Saksa B 6-5

Sisu Team-Norja 9-2

Sisu Team-Ruotsi B eli Vikingarna 7-3

Sisu Team-Vikingarna 3-7

Sisu Team-Vikingarna 1-5

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-4

Sisu Team nostettiin samalla vuonna 1972 Suomen ainoaksi varsinaiseksi B-maajoukkueeksi 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alussa pelanneen Yhdistelmäjoukkueen sijaan. Yhdistelmäjoukkue oli koottu Sisu Teamin ja Kehitysjoukkueen pelaajista ja toisinaan Yhdistelmäjoukkue kulki myös nimellä Hakkapeliitat.

Toisin sanoen Suomessa oli vähän aikaa olemassa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa jääkiekossa kaksikin erilaista B-maajoukkuetta vaikkakin Yhdistelmäjoukkue/Hakkapeliitat olivat huomattavasti Sisu Teamia enemmän luonteeltaan kokoomajoukkue ja se sisälsi mukanaan tavallisesti vain Kehitysjoukkueen eli C-maajoukkueen pelaajia.

Kehitysjoukkueen/Hakkapeliittojen muut pelimiehet tähtipelaajia huomioimatta olivat tavallisesti Divisioonien tai niitä vastaavien sarjojen pelimiehiä tai Sisu Teamin tai Kehitysjoukkueen pudokkaita. Lisäksi Yhdistelmäjoukkue/Hakkapeliitat eivät juuri koskaan toimineet säännöllisesti harjoittelevana joukkueena tai yleisesti ottaen merkittävänä joukkuetekijänä toisin kuin Sisu Team.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1971 Sisu Team pelasi myös pelikaudella varsin paljon otteluita. Sisu Teamin osalta kilpailua riitti Yhdistelmäjoukkuetta/Hakkapeliittoja vastaan ja Kiekkoliitossa alettiin ennen pitkää pohtiakin, että ei ole järkeä käyttää kahta erilaista kilpailevaa B-maajoukkuetta keskenään. Yhdistelmäjoukkueen/Hakkapeliittojen peleistä ei ole tietoa kuten ei myöskään toistaiseksi harmittavasti myöskään Kehitysjoukkueen peleistä, mutta Sisu Teamin pelaamien ottelujen tuloksista on.

Sisu Teamin mielenkiintoisimpiin mahdollisiin kohdattaviin sarjakaudella 1971 olisi kuulunut Japani, mutta Japani päätti Sisu Teamin sijaan ensimmäistä kertaa pelata Suomessa Suomen A-maajoukkuetta eli Leijonia vastaan. Siihen asti hyvin harvoja kertoja Japania vastaan Leijonat tai muutkin maajoukkueet olivat aina pelanneet muissa maissa tai Japanissa, mutta eivät koskaan Suomessa. Tuo historiallinen päivämäärä taisi olla 15.12.1971 milloin Leijonat ja Japani ottivat mittaa toisistaan. Saatan kyllä olla tarkan päivämäärän osalta väärässä, mutta ainakin joulukuussa 1971 tuo kyseinen historiallinen ottelu sinällään pelattiin.

Tässä kuitenkin vuoden 1971 Sisu Teamin pelaamien otteluiden tuloksia:

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-1

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-10

Sisu Team-Ruotsi B 5-3

Sisu Team-Ruotsi B 6-3

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-2

Sisu Team-Ruotsi B 0-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 2-5

Sisu Team-Ruotsi B 1-4

Sisu Team-Sveitsi 5-2

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 1-3

Sisu Team-Länsi-Saksa B 6-0

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-7

Sisu Team-Ruotsi B 0-6
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1970 Sisu Team pelasi jälleen melko paljon otteluja sisältäneen sarjakauden. Kiekkoliiton innostus Yhdistelmäjoukkueen/Hakkapeliittojen käyttöön vähentyi selvästi tuona kyseisenä vuonna pariin-kolmeen edelliseen vuoteen verrattuna. Yhdistelmäjoukkueen/Hakkapeliittojen ottelutuloksia en tiedä, mutta Sisu Teamin kyllä.

Tässä tuloksia Sisu Teamin peleistä vuodelta 1970:

Sisu Team-Puola 3-1

Sisu Team-Neuvostoliitto B 1-4

Sisu Team-Neuvostoliitto B 2-11

Sisu Team-Neuvostoliitto B 5-8

Sisu Team-Neuvostoliitto B 4-6

Sisu Team-Neuvostoliitto B 9-0

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-3

Sisu Team-Yhdysvallat B 5-1

Sisu Team-Ruotsi B 1-7

Sisu Team-Kanada B 2-9

Sisu Team-Tsekkoslovakia B 3-6

Sisu Team-Ruotsi B 4-5

Sisu Team-Ruotsi B 5-4
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kun Sisu Teamin pelaamien vastustajien erikoista tasoa muistelee niin Japanilla oli ainakin myös omanlaisia pelaajia maajoukkueessaan takavuosikymmeninä. Yoshio Hoshino ja Takao Hikigi olivat ainakin sellaisia miehiä joilla luistelutaitoa laukaisutaidon ohella tuntui riittävän varsin paljon. Aikanaan Japanin maajoukkue piti ainakin mailamerkeistä hallussaan aina Kohon valmistamia mailoja.

Varsin omatoiminen maajoukkue Japani oli vaikkakin jonkin verran ulkopuolista valmennusapua materiaaliavun ohella Japani sai Kanadasta, Yhdysvalloista, Neuvostoliitosta, Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Suomesta tärkeimpänä juurikin noita Kohon lanseeraamia mailoja joita Japanilla oli käytössä virallisina pelimailoina 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Välillä tosin Japanilla oli peleissään Sisu Teamia vastaan etenkin 1970-luvun aikana sikäli huonoja pelejä pelattu koska maan omasta J-Hockey Liigasta ei tullut tarpeeksi taitavia pelaajia vaan pudokkaiden tilalle otettiin Japanin Mestaruussarjasta (Japanin Pääsarjan edeltäjä.) pelaajia joiden taitotaso oli lievästi sanottuna jo hyvin huono.

Myöhempinä vuosina kun Mestaruussarjan ja Pääsarjan pelaajamateriaali alkoi olla edes jotenkin välttävä Sisu Teamia tai Kehitysjoukkuetta vastaan niin silloin pudokkaita valitettavasti korvattiin joinakin vuosina Nippon All-Starsin eli Japanin B-maajoukkueen pelaajilla. Ja siitähän tunnetusti ei hyvää seurannut.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kun Sisu Teamin erilaisia vastustajia vuosien varrelta miettii niin Yhdysvalloilla oli usein myös ajoittain erittäin kovia B-maajoukkueita asetettavaksi ja parhaimmillaan Yhdysvaltojen B-maajoukkuekin oli äärimmäisen kovatasoinen tasolleen ja Suomen tapaan toisinaan jopa parempi kuin itse MM-kisoihin lähetettävä varsinainen maajoukkue tai A-maajoukkue.

Vaikka Yhdysvaltain B-maajoukkueet yleensä koottiinkin maan A-maajoukkueen pudokkaista, A-maajoukkueen reservipelaajista, NHL:n huonommista pelaajista, AHL:n selvistä huippupelaajista tai ylemmän keskitason pelaajista ja keskimäärin CHL:n pelaajista taitotasoista riippumatta ja silloin tällöin jopa yliopistoliigoista tai hyvinkin alatasoisista jääkiekkosarjoista niin keskimäärin ja hyvin hämmästyttävänkin usein Yhdysvaltain B-maajoukkueissa oli erikoistumista tiettyjen NHL-seurojen pelaajiin tai heitä lähtökohtaisesti hyvin usein kysyttiin B-maajoukkueeseen.

Ylivoimaisesti eniten B-maajoukkueeseen Yhdysvaltojen osalta joko päätyi tai ainakin kysyttiin 1980-luvulla loppupuolella tai 1990-luvun alussa Chicagon tai Minnesotan pelaajia ja myöhemmin sitten 1990-luvun alun lopulla ja 1990-luvun puolivälissä Chicagon tai Dallasin pelaajia eräänlaisena Minnesotan henkisenä perinnejatkona.

Parhaimmillaan B-maajoukkueet Yhdysvaltojen osalta pitivät sisällään äärimmäisen voimakkaan joukkueen Kanadan B-maajoukkueen tapaan. Etenkin silloin kun B-maajoukkue koostui Yhdysvalloilla parhaimmista NHL-seurojen pelaajista jotka eivät mahtuneet MM-kisoihin tai muihin tärkeän luokan turnauksiin. Toki Yhdysvalloilla oli taipumusta Kanadan tapaan laittaa B-maajoukkueeseen myös yli-ikäisiä pelaajia tai veteraanipelaajia pelaamaan turnauksia joihin parempana pidetyt pelaajat eivät viitsineet osallistua.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Keskimäärin Yhdysvaltain B-maajoukkue Sisu Teamia vastaan oli yleensä melko taitava tasoltaan ja erityistä Yhdysvaltain B-maajoukkueella verrattuna normaaliin Yhdysvaltojen joukkueeseen jääkiekossa oli se, että Yhdysvaltojen B-maajoukkueessa oli yleensä aina jokainen kenttäpelaaja erikoistunut huippuluokan tavalla johonkin tiettyyn pelaamisen osa-alueeseen, mutta minkä B-maajoukkueessa pelaavat pelaajat eivät kyenneet täysimääräisesti tuomaan A-maajoukkueeseen.

Toisin sanoen siis B-maajoukkueen pelaajat Yhdysvalloilla saattoivat helvetin tarkkoja laukojia tai vaikkapa helkkarin kovia maalintekijöitä, mutta välttämättä eivät saattaneet voittaa juuri ollenkaan aloituksia, eivät osanneet syöttää kunnolla tai vaikka tehdä taktisesti kypsiä pelaamisen kokonaisratkaisuja kelvatakseen A-maajoukkueeseen.

Toisaalta taas Yhdysvaltain hyvin kirjavan jääkiekkohistorian maajoukkueen osalta tietäen B-maajoukkue oli joinakin vuosina reilusti parempi koostumukseltaan ja jopa jyrkempi keskinäisiltä eroiltaan A-maajoukkueeseen verrattuna Yhdysvalloilla kuin mitä toisinaan oli Leijonien ja Sisu Teamin välillä tai vaikkapa Tre Kronorin ja Vikingarnan välillä.

Yhdysvaltain A-maajoukkue kuitenkin oli selvästi tasaisempi joukkue pelaamaan keskimäärin jääkiekkoa kuin maan omat B-maajoukkuepelaajat joilla toki joinakin vuosina oli käytettävissään reilunkin lahjakkaita pelaajia jotka kykenivät maailmanluokan pelaamiseen ja olisivat menestyneet hämmentävänkin hyvin eurooppalaisissa kaukaloissakin mikäli vain heitä olisi haluttu hyödyntää.

Leijonilla ja Sisu Teamilla tai vaikkapa Tre Kronorin ja Vikingarnalla erot olivat keskimäärin paljon pienempiä koostumuksen ja oman keskinäisen eron osalta joskin Sisu Team miehitettynä todellisilla huippumiehillä SM-Liigasta tai vaihtoehtoisesti Vikingarna miehitettynä Elitserienin parhailla huippumiehillä tuntuivat olevan joinakin vuosina jopa parempia kuin itse A-maajoukkue joka lähti MM-kisoihin pelaamaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Yhdysvaltojen B-maajoukkueen osalta jonkinlainen keskimääräinen olettamus 1980-luvun lopun tai 1990-luvun alun osalta oli lähtökohtaisesti yllättävänkin kova.

Yhdysvaltojen B-maajoukkue oli keskimäärin tuolloin yllättävänkin huono fyysisen huippuvoiman puolella sinällään jääkiekon huippumaiden B-maajoukkueista puhuttaessa, mutta erittäin kovatasoinen puolustuspelaaminen oli erinomaista ja se oli erittäin nopeita luistelijoita tehokkaalla kiekonhallintakyvyllä ja laukomiskyvyllä varustettuna täynnä oleva tavaramerkkijoukkue.

Joinakin vuosina ainakin Yhdysvaltain B-maajoukkueen puolustajaksi valitut pelaajat olisi ilman muuta pitänyt ottaa A-maajoukkueeseen, mutta silti mieluummin turvauduttiin jopa joihinkin NHL:n tusinaseurojen miehiin tai vaikkapa kyseltiin koko ajan Miracle on Ice-puolustajia kehiin vaikka heidän edustamat seurat olisivat olleet hyvinkin kielteisiä asialle.

Sisu Teamin eräs ase Yhdysvaltojen B-maajoukkueen osalta oli aina osata pelata yhden askeleen taktisesti edellä olevaa peliä. Mikäli Leijonat kohtasivat Yhdysvaltojen B-maajoukkueen niin eräs helppo tilanne Leijonille olisi ollut ottaa välittömästi aloite haltuun yleisesti paremmalla laitapelaamisella.

Sisu Teamilla ei vuorostaan tietenkään ollut niin helppo tilanne. Sisu Teamin pelaajien osalta käyttötarkoitusta ja vastustajien eli tässä tapauksessa Yhdysvaltain B-maajoukkueen pelaajia ja pelitapoja ainakin yritettiin aina analysoida tarkkaan.

Hiljaisen Ukonilman ja Kaitsun valmennusaikoina tehtiin melko tarkkoja ja pitkälle kannattavia päätöksiä ja keskimäärin neuvoja myös Leijonienkin valmennusportaissa kuunneltiin kun kyseessä oli Yhdysvaltain B-maajoukkueen ennakoista suhteessa A-maajoukkueenkin kykyihin.

Sisu Teamin oli pakko osata käyttää Leijonista poiketen Yhdysvaltojen B-maajoukkuetta vastaan 1980-luvulla ja 1990-luvun alusta noin 1990-luvun puoliväliin asti selvästi parempaa liikepeliä kuin se. Muussa tapauksessa kävi pahasti ja silloin Sisu Team joutui luottamaan vain maalivahtien torjumiskykyynsä pitääkseen numerot siedettävinä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Yhdysvaltojen B-maajoukkueesta puhuen näin muutoin voitiin sanoa sen olleen ainakin 1980-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin asti ulottuen ainakin yleisesti ottaen pääasiallisten ja jääkiekossa erittäin korkealle arvostettujen päävalmentajien käsissä.

Lisäksi sillä oli Yhdysvaltain A-maajoukkueeseen verrattuna hyvä aloitekykypelaaminen keskimäärin toisin kuin välillä aivan liikaa hienoihin taktiikoihin keskittyvällä tai pelaajien keskinäiseen ketjujen yhteistyöhaluttomuuden osalta kärsivällä A-maajoukkueella.

Yhdysvaltojen B-maajoukkueella oli aivan muutamana vuonna jopa poikkeuksellisesti varsinaista A-maajoukkuetta parempi laitapelaamisen taitokin.

Yhdysvaltojen B-maajoukkueella oli käytettävissään taitavia ja nopeita kiekollisen käsittelyn pelaajia, hyviä ratkaisijoita kulmataistoihin muutoin usein huonosta fyysisestä pelitason puutteesta piittaamatta, melko hyvä jäähyntappokykykin ja sille ei usein Sisu Teamin historian aikana pelaamissa otteluissa kannattanut antaa omaa aloitekykyä.

Sisu Teamin ja 1990-luvun puolivälistä ja vuodesta 1995 alkaen Team Karjalalla oli tärkeää Yhdysvaltain B-maajoukkueeseen pitää taktinen pelialoite, selvä fyysisen voimapelin ylivoima ja ennen kaikkea koko kaukalo selvänä pelikenttänä etenkin kun Yhdysvaltain B-maajoukkue paransi senkin historian loppuvuosina jo todella kovaksi kaikki aiemmat puutteensa.

Ja yleisesti ottaen Team Karjala pitikin tämän mielessään Sakke Pietilä päävalmentajanaan, mutta toisinaan unohdettiin keskittyminen ja peli-ilon katoaminen liiganäyttöjen tai muuten Leijona-näyttöjä jahdattaessa näkyi heti yleensä tappioina tai tarpeettomina tasapeleinä.

Tosin eihän 1990-luvun loppuvuosina ja yleensäkin pääsääntöisen B-maajoukkuetoiminnan loppuvuosina virheillä ollut lähimainkaan niin paljon merkitystä kuin esimerkiksi Pata-Maten pelaajauran huippuvuosina tai Alpo Suhosen Sisu Teamin tai Leijonien valmennusajoilta.
 

Raate

Jäsen
Ihan huikeeta settiä, kiitos nimimerkille Thusberg. Hauskaa muistella näitä aikoja kun vielä "B-maajoukkueita" löytyi.

Itselläni on muistikuva jostain "mestis-maajoukkueesta" joka pelasi Suomessa ihan jotain sarjaa? Olenko aivan hukassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy